Tunne siitä, että voimat loppuvat
Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.
Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.
Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.
Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.
Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.
Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?
En tiedä mitä tekisin.
Taas on kumppaninkaipuu pinnassa. Kummallisesti se ei juuri nyt kumpua yksinäisyydestä vaan siitä, että tuntuu kuin elämästä puuttuisi oleellinen palanen ilman ihmistä, jonka kanssa jakaa elämänsä.
Ärsyttää joutua koko ajan taistelemaan jotain iho-ongelmaa vastaan. Jos ei ole näppyjä, kuivuutta tai jotain ihme ihottumaa, niin sitten iho muuten vain punoittaa. Voi huokaus. Seuraava tuote, jota aion kokeilla on AbiCare Creme. Onko kukaan käyttänyt sitä?
Delffi, en tiedä asianajajista mitään, mutta voisin kuvitella, että heidän työtään on ottaa selville, että missä mennään, jos eivät sitä itse tiedä. Tai ehkä hän osaa antaa jonkinlaisen aika-arvion, että miten pitkään menee seuraavaan vaiheeseen. 🙂
Taas on aivan hillitön hellyydenpuuska. Kun saisi edes pitää kädestä toista ihmistä.
Mistä se kumpuaa tuollainen hellyyden tarve äkkiä ja arvaamatta. Ei taida olla muuta keinoa kuin saada yhteys johonkin ihmiseen, joka täyttää tuon tarpeen. Jos on tarpeeksi pitkään yksin näin voi käydä.
Mollyan, en aina ymmärrä, että mistä se tupsahtaa. Joskus taas tunne tuntuu suorastaan loogiselta.
Kyllä ihmisellä on luonnollisesti tarve hellyyteen ja rakkauteen. Ei siinä ole mitään outoa ja ihmettelyä herättävää. Toivon, että löydät rakkaan ihmisen elämääsi, siihenhän useimmat ihmiset tähtäävät.
Väsyttää, mut eipä sitä saa väsymyksestä huolimatta nukuttua kun asiat pyörii mielessä.
Asianajajalle laitoin viestiä ja eipä hänkään tiedä onko esitutkinta päättynyt ja onko aineisto syyttäjällä. Mutta jos aineisto on syyttäjällä niin syyteharkinta ei todennäköisesti valmistu tämän vuoden puolella. Onpa taas kiva kun joutuu mahdollisesti odottaa ens vuoteen asti ihan vain siksi että tämä entinen yksilövalmentaja ilmeisesti vihaa minua ja haluaa kiusata mua tällä asialla.
Noo.. ensviikolla on sosiaalitoimistoon aika, jossa on mukana myös psykologi. Pitää siellä mainita että tämä jupakka on vaikuttanut yöuniin. Itseasiassa ajattelin kirjoittaa lapulle asiat ja annan sen, jos tuntuu että puhuminen on vaikeaa.
Lapista kotiuduttu. Kylläpä tuli tarpeeseen tämä irtiotto! 😀
Tuntui hyvältä ties miten pitkästä aikaa mennä fyysisesti väsyneenä nukkumaan. Unetti ihan eri tavalla, kun olin päivän kiipeillyt tuntureilla.
Tuntui kivalta pitkästä aikaa oikein olan takaa valokuvata. Eihän sitä mikään kotona estä tekemästä, mutta uusi ympäristö avaa silmät aivan uudella tavalla. Tuntuu, että alan viimein päästä jyvälle kasvien lähikuvauksesta. 😊
Oli kivaa pitkästä aikaa ajaa autolla maantieajoa. Kivaa, mutta rankkaa.
Päänahan alituinen kutina lakkasi. Kaivovesi! 💖 Eikä varmaan haittaa, että olin Pallaksella, jossa on tutkitusti yksi maailman puhtaimmista ilmoista.
Mahtavaa, Nótt, että pääsit reissuun!! Oliksul joku mökki josta teit päiväretkiä vai ihan vaeltamassa? Nyt on varmaan koko liuta hienoja kuvia läpikäytävänä! Ja muistoja, jotka pysyy. 😊 Millaset säät oli?
Moi Joie!
Vuokramökki oli tukikohtana, sieltä sitten päiväretkiä milloin minnekin. Säät oli ihan hyvät, vaikka aurinkoa olisin kaivannut enemmän. Mutta ei kuitenkaan voi valittaa, kun oli vain yksi sadepäivä, joka meni kaupoissa kierrellessä (ostin lähinnä teetä) ja vain yksi kastelemaan päässyt yllätyssadekuuro.
Valokuvia tuli yli 1000 kappaletta... 😅
Vaeltamista olisi joskus kiva kokeilla. Tai vain autiotuvassa yöpymistä, sekin olisi kaupunkilaiselle elämys.
Noh, tuommoinen mökiltä retkien tekeminen on helpompi järjestää.
Hienoa ku lähdit!!
Kyl varmasti kannatti. 😊
Njoo, vielä ainakaan ei ole rahankäyttömorkkis iskenyt, joten ainut harmistus on hankauma kantapäässä. 😀
Mitä sinulle kuuluu, miten menee? 🙂
Se oli hyvin käytettyä rahaa! Sulla on pikkuinen homma sitten tuhannen kuvan läpikäymisessä. 😃 Meinaatko teettää niistä joitakin?
Syksyn iloja kuuluu. Sähly on alkanu taas ja on ollu niin kivaa pelata kesätauon jälkeen. Toteutin yhden haaveeni ja ostin potkupyörän (kickbike). Sillä oon kruisaillu pitkin kaupunkia. Unkaria opiskelen verkossa, ja se on toiminu oikein hyvin. Eestiäkin haluaisin oppia, ja vaikka ajattelin, ettei se ehkä nyt yhtäaikaisesti ole viisasta, niin en malttanut olla lainaamatta kirjastosta sitäkin oppikirjaa. Sit ku tuskastun vaikeaan unkariin niin tartun siihen viron alkeisoppiin. Se on niin mukavan helppoa. 😊
Työhönvalmennushomma meni pieleen. Pyysin kesällä työkkäristä palveluntuottajan vaihtamista, kun tuntui, ettei se työhönvalmentaja tienny oikein mistään asiasta mitään. Sitä ei myönnetty, mutta te-virkailija soitti tälle työhönvalmentajalle ja kertoi, etten ole ollut tyytyväinen. Seuraavalla tapaamiskerralla työhönvalmentaja sanoi, että tämä ei ole mulle oikea palvelu vaan mun pitäis hakea Kelasta ammatillista kuntoutusta, ja työhönvalmennus voidaan lopettaa tähän. Luulen, että hän sano niin vaan päästäkseen kiusallisesta tilanteesta.
No, mut sit kun kävin lääkärissä psykiatrian polilla, hän sanoi, että se ammatillinen kuntoutus on oikein hyvä idea ja hän tekee siihen B-lausunnon. Laitoin sitten hakemuksen siihen. Byrokratian rattaat pyörii taas sitten oman aikansa, ja saa nähdä millainen päätös sieltä tulee. Meanwhile, katselen työpaikkoja ja pohdiskelen tilannetta. Kesäloman jälkeen on töissä mennyt ihan ok.
Miltäs sulla lomamatkan jälkeinen elämä näyttää?
En ole toistaiseksi ainakaan teettänyt kuvillani, millään niistä, yhtään mitään. On ollut tarkoitus koota ainakin reissut valokuvakirjoiksi, mutta se on jäänyt. Useampaakin valokuvakirjaa olen aloittanut tekemään, mutten ole koskaan saanut niitä valmiiksi. Koneella kuvat plärää läpi yllättävänkin nopeasti, kun aika harva niistä loppujen lopuksi on sellainen, jota pysähtyy katsomaan pidemmäksi aikaa.
Minulla on reissun jälkeen ollut omituisen ylienerginen olo. Tai ehkä tällaiselta normaalisti kuuluukin tuntua? 🤔 Valokuvausinnostus on jäänyt päälle; pitkästä aikaa on sellainen fiilis, että olisi kiva harrastaa sitä ihan ohjatustikin, jotta pääsisin siinä ihan kunnolla eteenpäin. Tekisi myös mieli ostaa objektiivi tai parikin, että pääsisin kuvailemaan ihan uusia juttuja tai vähintään uusilla tavoilla, mutta haaveilemani obiskat ovat käytettyinäkin sellaisissa hinnoissa, että ihan rauhassa saan haaveilla.
Tjäreborgin ongelmista lukiessa tuli mieleen porukoiden kanssa tekemäni pakettimatkat Kreetalle (ei kuitekaan Tjä-tjä-tjä-tjäreborgin kautta), joilla aloitin pidempien ulkomaanmatkojen "urani" ja nyt olen kaivannut kreikan kieltä. Italian ikävään olen Isä Matteon tutkimuksien lisäksi kuunnellut RaiNews24-webbilähetystä, löytyisiköhän jostain samantyylinen kreikkaversio?
Lokakuussa on ihan kivasti töitä. Innolla ja mielenkiinnolla odotan, että mitä kaikkea ihmettä ja jännää sieltä taas paljastuu. 🙂 Muutaman talkootyöhommaankin olen ilmoittautunut.
Toivottavasti ammatillinen kuntoutus järjestyy!
Huoh.. kuinkahan kauan sitä vielä jaksaa tätä paskaa.
Ollut nimittäin aika paskat fiilikset nyt.
Eilen myös tuli vaan mieleen, kun näin lenkillä ollessani yhden koirapuistotuttavan ja hänen kans vaihdettiin muutama sananen, että miten hänen kans on niin helppo vaihtaa muutama sananen ja enkä ujostellut häntä.
Yleensä siis olen todella ujo ja niinpä sitten tosiaan tuli mieleen että jos en olisi näin hemmetin ujo, niin ehkäpä asiat ei olisi mennyt näin pitkälle entisen yksilövalmentajan kanssa. Jos olisin vain rohkeasti uskaltanut mennä jutteleen hänelle (siis silloin kun olin viel hänen asiakas), kun/jos näin hänet kaupassa. Mutta ei.. alkuun me kyllä hymyilen moikattiin, mutta vaikka oltiin muutaman kerran samalla kassalla peräkkäin, niin en sanonut mitään..korkeintaan hymyltiin, jos oltiin aiemmin moikattu.
Sitten jossain välissä ei enää moikattukaan kaupassa ja asiat meni miten meni.
Lisäksi eilen myös poliisit pysäytti mut lenkillä, vaikka en rikkonut kieltoa. Tiedän kyllä, että poliisit ovat asioiden suhteen vain ikävässä välikädessä, mut silti tuli aika töykeästi käyttäydyttyä poliiseja kohtaan. Mut jos tuosta nyt jotain kuulustelua tulee (epäilen,kun jotenkin vähän tuntuu että aineisto on jo syyttäjällä), niin siellä sit pahoittelen käytöstäni ja sanon että on vaan koko asian suhteen niin paska fiilis niin tuli sanottua mitä sylki suuhun tuo.
Jotenkin myös tuntuu tuon eilisen jälkeen, että tämä entinen yksilövalmentaja tulee uusiin kiellon ja yrittää saada siitä laajemman. Joten pitää varautua että saattaa olla uus oikeudenkäynti edessä vielä tämän vuoden puolella tuon kiellon suhteen. Käsittääkseni se kiellon uusiminen vaatii uuden oikeudenkäynnin.
Saa myös nähä milloin nyt olisi tulossa sitä uutta aikaa psykologille, koska edellinen aika peruuntui. Ikävintä on kun joutuu odottaan ja odottaan tätä uutta aikaa, ja lisäksi vielä tämä jupakka entisen yksilövalmentajan kanssa stressaa.
Et sinä kovin aralta ja ujolta vaikuta Delffi. Et tunnu ymmärtävän, että virassa oleva ihminen ei ole kaveri, jota tapaillaan virka-ajan ulkopuolella. Se kans ihmetyttää, miksi poliisit sinua seurailevat.
- Muokattu moderaattoreiden toimesta 5 vuotta, 1 kuukausi sitten. Syy: -