Tunne siitä, että voimat loppuvat

Tunne siitä, että voimat loppuvat

Käyttäjä star-crossed aloittanut aikaan 10.08.2017 klo 21:26 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä star-crossed kirjoittanut 10.08.2017 klo 21:26

Olen joitakin vuosia kärsinyt on-off-ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta, miksi sitä nyt kutsuisikin, jossa välillä on ollut parempia, jopa oireettomia jaksoja, välillä sitten taas on vaikeampaa. On levoton olo, vatsassa tuntuu olevan jättimäinen kivi, sydän tykyttää tuhatta ja sataa.

Olin pitkään työtön, mutta sitten sain puolen vuoden osa-aikatyön, jonka jälkeen pääsin keikkaluontoiseen nollasopimustyöhön. Kaiken järjen mukaan töiden puolesta olen parhaassa jamassa aikoihin, mutta silti vain tuntuu, että olen jaksamiseni äärirajoilla.

Pidän kyllä työstäni ja olen iloinen, etten ole täysin työtön, mutta silti tuntuu, että työ uuvuttaa epäsäännöllisyytensä vuoksi. Tuntuu, ettei minulla ole kontrollia omaan elämääni. On mahdoton suunnitella mitään, koska joudun alati olemaan stand by -tilassa työkeikkoja toivoen. Samanaikaisesti stressaan koko ajan työn menettämisestä, vaikka mitään sellaisia merkkejä ei ole ilmassa. Olen myös alkanut jännittää tuttujakin työtilanteita, uusista puhumattakaan, ja pelkään sen heijastuvan työhönkin.

Tunnen olevani umpikujassa. En saa lisätöitä tai ennustettavimpia töitä, vaikka kuinka haen. Uuden ammatin opiskelu ei ihan noin vain onnistu, kun on terveydellisiä rajoitteita (jotka rajoittavat myös työmahdollisuuksia) ja toisaalta ilman säästöjä koulun penkille siirtyminen ei tunnu mahdolliselta. Samaan aikaan TE-toimisto hengittää niskaan. Tilanteessa, jossa haen kyllä töitä ja muita ratkaisuja tilanteeseeni niissä kuitenkin onnistumatta, tuntuvat hallituksen ajamat uudistukset työttömyyden hoitoon silkalta ajojahdilta, nurkkaan ajamiselta, jopa rangaistukselta. Pelkään, että jossain vaiheessa minut määrätään johonkin kurssille tai työharjoitteluun, jolloin keikkatöiden vastaanottaminen vaikeutuu, jopa estyy. Minulla ei ole mitään luottamusta hallitusta tai viranomaisia kohtaan, että tällaisia järjettömyyksiä ei annettaisi tapahtua.

Ahdistuksen ollessa pahimmillaan olen toivonut sairastuvani tai joutuvani onnettomuuteen, ihan vain saadakseni edes hetken aikaa vain olla, keskittyä vain juuri käsillä olevaan hetkeen, olla murehtimatta. En edes muista, että milloin viimeksi olisin ollut huoleton.

Ehkä kaikkein pahinta on haaveiden pois hiipuminen ja tunne elämättömyydestä. Tätäkö tämä elämä nyt sitten on? Ankeaa harmautta päivästä toiseen ilman valopilkkuja, elämän valuessa hiljalleen ohi. Olisi kiva mennä jollekin kurssille, mutta ei ole rahaa (ja mitähän työkkärikin siitä sanoisi?). En nähtävästi koskaan tule omistamaan asuntoa saati omakotitaloa, josta olen (olin?) haaveillut koko ikäni, tai autoa, pientä mielenkiintoisten kirjojen kotikirjastoa, kivoja astioita… Pois on myös jäänyt entinen intohimoni matkailu. Minulla oli keväällä voimakas halu lähteä yksin mökille, jonnekin luonnon keskelle nauttimaan hiljaisuudesta ja jalosta joutilaisuudesta; kuunnella tuulen huminaa lehdettömissä puissa ja katsella tulen tanssia takassa. Vaan mihinkäs töiden toivossa elävä nollasopparilainen pääsisi?

En tiedä mitä tekisin.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 16.08.2019 klo 23:24

Tiffany, tarkoitin, että kun olet jo taistellut noin pitkälle, niin ajatteletko, että joskus vielä työstät tuota läheisyyden ja menettämisen pelkoa? 🙂

Käyttäjä Tiffany3 kirjoittanut 17.08.2019 klo 09:39

Onhan sekin taistelu käynyt mielessä. Nyt kuitenkin on jonkinlainen taisteluväsymys ja rauhakin, kun on jo saavuttanut tietyt etapit, jotka olin jo asettanut päämääräksi. Voihan olla, että vielä tulee sellainen ihminen  kohdalle, että on pakko tehdä asialle jotakin. Nyt elämä kulkee hyviä latuja eteenpäin ja siihen pitää olla tyytyväinen.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 20.08.2019 klo 19:16

Naapurin remontti(melu) vain jatkuu. Piti kuulemma tulla valmista jo reilu viikko sitten, mutta tuli jotain aikataulusekaannuksia ja muutenkin urakoitsija oli antanut liian optimistisen aikatauluarvion. 😖

Nyt kun on kaikin puolin positiivinen fiilis, niin järki sanoo, että käytä tilannetta hyväksesi, tao rautaa, kun se vielä on kuumaa. Tunnepuoli taas käskee etenemään varoen, ettei järkytetä status quota. Vaikka menisi miten hyvin, niin pelko matalasuhdanteen paluusta kulkee mukana.

Tiffany, tsemppiä taisteluun sitten kun sen aika tulee. 🙂👍

Käyttäjä Tiffany3 kirjoittanut 21.08.2019 klo 10:44

Onneksi remontti melu loppuu aikanaan kuitenkin. Kaupunkitalossa asuessa yölliset mopokaahailijat valvottavat. Ajavat aamuyön tunteina näitä hiljaisia laitakaupungin katuja, joissa ei kerrostaloja ja suurta asukasmäärää eikä poliiseja tietenkään valvomassa.

Mutta minullakin sama tunne siinä mielessä nyt. Kun jonkinlainen henkinen rauha ja tasapaino saavutettu, turhaa juuri nyt sitä millään hämmentää.  Eri asia sitten, jos tulee pakottava tarve johonkin isoon muutokseen elämässä.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 24.08.2019 klo 00:01

Naapureiden remontti taitaa olla valmis. Ainakaan en ole herännyt meluun sitten keskiviikon. 😃

Joie, sinun kanssasiko pohdimme joskus oman osaamisen tunnistamisen vaikeutta? Toivottavasti olet kuulolla, sillä huomasin, että Itä-Suomen yliopiston avoimmessa yliopistossa on etäopetuksena toteutettava Oman osaamisen tunnistaminen -kurssi (3 op).

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 26.08.2019 klo 17:34

Käyn tunne vs. järki -taistoa.

Loppuvuodesta olisi töiden puolesta mahdollista käydä reissussa. Ajatus houkuttelee todella paljon. Mutta kun se rahanmeno. Tai entä jos työvuoroja tuleekin lisää, olisi ilkeää kieltäytyä niistä. Sitten taas tällainen päivystäminen on asia, josta olen yrittänyt opetella pois, koska se on todella kuluttavaa. Ja tuntuu, että maisemanvaihdos piristäisi; kaipaan irtiottoa.

Lopulta tämä tulee siihen, että kumpaa katuisin enemmän, rahanmenoa vai matkustamattomuutta.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 27.08.2019 klo 09:42

Eikö rahan tarkoitus ole tehdä elämästä mielekästä ja edistää niitä asioita, mitä toivoo ja jotka on rahalla ostettavissa

. Raha on vain väline. Ei sitä kannata ylen määrin jemmata.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 28.08.2019 klo 16:30

Mollyan, olet varmasti oikeassa. 🙂 Pitää katsoa, jos löytyisi jokin mielenkiintoinen ja kohtuuhintainen kohde.

Käyttäjä Joie kirjoittanut 28.08.2019 klo 20:36

Kiitos Nótt kurssivinkistä!! Tutustuin... oikein hyvä tietää, että tuollaisiakin järjestetään. Kaikenlaista vastaavaa oon ettiny ja selaillu. Lomalta palattuani oon taas tullu työnhakumietteiden pariin. Työhönvalmennukseni loppui lyhyeen sen jälkeen, kun "kantelin" työkkäriin sen heikosta laadusta. Täytyy siis koittaa keksiä jotain muuta.

Olen ajatellut, että koitan saada kokoaikaisen työn ja ainakin vähän paremmin koulutusta vastaavan kuin nykyinen. Olen ollu niin vahva ja määrätietoinen, reipas ja aktiivinen ja selvitellyt kaikenlaisia asioita. Ja sit tänään, kun kerroin yhdelle seurakunnasta tutulle naiselle työasioistani ja toiveistani löytää uus työpaikka, multa pääs itku niinku lapselta. Työnhaku ja töitten saaminen on aina ollu mulle tavattoman hankalaa. Mitä siitä nyt sitten tulee? Saanko ikinä parempaa työtä?

Matkustaminen ja rahanmeno on tuttu dilemma. Kuitenkin ne kokemukset ja muistot on sellaisia, joita ei voi rahassa mitata. Ne jotenki rakentaa ihmisenä ja vahvistaa, vie enempi kohti sitä, että voi olla, kuka on. Myös ne hetket, kun asiat ei mee niinku pitäis, ja semmosia matkoilla tuppaa tulemaan. Harvoin menee ihan suunnitellusti kaikki. Minusta se ei oo hukkaan heitettyä rahaa, vaikka sillä ei samalla lailla saakaan mitään konkreettista kuin ostamalla jonku tavaran. Kumminki sillä voi saada jotain kestäväistä ja elämää rikastuttavaa.

Toinen asia on sitten, mikä se vaihtoehto sen samaisen rahasumman käyttämiseen olisi ja mitä hyvää se toisi elämään. Mun täytyy nyt laittaa joksikin aikaa ulkomaanmatkailu jäihin. En kadu yhtään matkaa, mutta tuloihini nähden olen käyttäny niihin paljon rahaa. Sukset ja monot alkaa tulla käyttöikänsä päähän. Koko paketin uusiminen on kallis tikki, koska haluan hyvät. Lisäksi on maksettavana kolme tulevaa leiriviikonloppua ja unkarin kurssi. Ehkä ensi kesänä matkailen vaan kotimaassa. Haaveeni toteutui ja pääsin aiemmin tässä kuussa lyhyelle reissulle Saimaan rannoille. Sinne haluan uudestaan. Nyt ei oo hinkuakaan ulkomaille.

Jos sulla on sen verta rahaa, että pystyt matkustaan ja nautit siitä ni senku meet! Ellei sulla sitten ole jotain selvästi tähdellisempää käyttöä sille rahalle.

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 30.08.2019 klo 23:47

Joie, ei minulla ole mitään suurempaa akuuttia ostettavaa, mutta sen sijaan pitkä ja alati kasvava lista asioita, joiden ostamista olen lykännyt. Esim. työtuoli pitäisi uusia, mutta kai tämä vielä kasassa kestää.

Siinä olette, Mollyan ja Joie, ihan oikeassa, että raha on tavallaan arvotonta, jossa se vaan makaa pankkitilillä. Ja erillaiset kokemukset, ei niinkään tavarat, ovat elämän suola, rasva ja sokeri. En ole koskaan ennenkään matkan jälkeen katunut rahanmenoa, vaikka se etukäteen usein hirvittääkin.

Joie, minullekin työnhaku on vaikeaa. En osaa markkinoida itseäni, aliarvion itseäni ja tuntuu, etten tunne työmarkkinoita tarpeeksi.

Käyttäjä Delffi kirjoittanut 31.08.2019 klo 12:07

No niin, nyt on vihdoinkin saatu sosiaalityöntekijä kiinni, laitoin hänelle eilen tekstiviestin ja hän sitten solitti. Nyt vain pitää odotella aikaa Psykiatrian poliklinikalle ja ajan saamisessa voi mennä aikaa.. mutta eipä kait tässä mitään akuutti hätää ole. Mitä nyt välillä on todella alakuloinen fiilis, kuten nyt on ollut muutamana aamuna/aamupäivällä todella alakuloinen fiilis (ja tiedän kyllä mistä ne alakuloiset fiilikset johtuu).

Lisäksi torstaina tuli nähtyä tämä entinen yksilövalmentaja kaupassa ja hän näki minut, ajatuksissani nimittäin menin samalle kassalle, mut meijän välissä oli 2 muuta asiakasta ja tämä entinen yksilövalmentaja oli jo maksamassa ostoksiaan.
Noh, jos hän tuon päivän on merkannut ylös, niin sit on..en kuitenkaan mitään kieltoa ole rikkonut.

Kumma muuten ettei ole toukokuun kuulustelun jälkeen kuulunut yhtään mitään tästä keissistä.. ei ole tullut tietoa että onko keissi mennyt syyttäjälle, vai onko se vielä kesken..ei kuitenkaan ole tullut mitään kutsuja kuulusteluun.

Mutta joo..
On tässä myös mukavaakin asiaa tapahtunut, olen nimittäin alkanut taas vuokraan yhtä Pete ponia. Kylläh, juurikin samaa ponia, jolta lensin viime kesänä, mutta päätin kohdata pelon ja nousta ponin selkään takaisin. Nyt olen kahtena päivänä käynyt Peteä hoitamassa ja viime tiistaina poni oli kyllä oikein mukava yläkentällä ratsastaessa. Seuraavan kerran meenkin tiistaina ponia hoitaan. En millään jaksaisi odottaa tiistaita.

Vähän kyl harmittaa viikko 37, kun silloin en pääse tallille, koska vanhemmat on reissussa, joten myös vanhempi koira tulee kämpille hoitoon. Vähän harmittaa ettei silloin pääse mihinkään lähteen, koska vanhempi koira ei oikein osaa rentoutua kerrostalossa. Mutta en kuitenkaan halua mennä vanhempien kämpille, koska se on niin iso (jotain 100 neliötä, kun tämä oma kämppä on vain 49 neliötä) ja mua pelottaa yksin olla pimeällä isossa kämpässä.

Toisaalta oon kyllä miettinyt sitä, että laittaisin ilmoitustaululle lapun ja pahoittelen, jos kuuluu koirien mekastusta, koska kyllähän minunkin pitäisi saada tarvittaessa käydä esim. kaupassa tai muilla asioilla myös tuolloin viikolla 37.

Käyttäjä Mollyan kirjoittanut 31.08.2019 klo 17:20

Joie ja No'tt minusta tuntuu, että teillä molemmilla olisi paljon annettavaa työelämässä. Se markkinointi ja itsensä kauppaaminen ei  kaikilta luonnistu yhtä hyvin. Liika tyrkyttäminen ainakin minua inhottaa ja tekee vastenmielisen vaikutelman. Toisaalta ei pidä itseä aliarvioidakaan. Hyvä työnantaja luulen niin, osaa valita juuri hänelle sopivan tyypin. Tietenkin kaikki  riippuu työtehtävästä. Itse teen etätyötä nyt mieluiten. Työn luonne on sellainen, että se sopii siihen hyvin. Toki välillä käyn neuvotteluissa ja kokouksissa ja näen siellä työkavereita myös. En enää vaihtaisi etätyötä muuhun ja onneksi neuvottelut työnantajan kanssa onnistuivat. Molemmat ovat tyytyväisiä. Joskus tietyn projektin jälkeen jää ylimääräistä vapaatakin ja se tuntuu hienolta.

Pääsin työelämään kiinni heti valmistumiseni jälkeen ja olen ollut hyvässä tilanteessa koko ajan. Puoliso on myös melko vapaassa työssä ja arvostamme sitä, että mökiltä käsin voi hoitaa työtehtäviä luontevasti.

 

Käyttäjä Nótt kirjoittanut 01.09.2019 klo 17:12

Delffi, kiva kuulla, että asiasi on mennyt eteenpäin ja että mukaviakin asioita on tapahtunut. Voisiko siltä syyttäjältä tai joltain asiasta tietävältä kysyä, että missä mennään?

Mollyan, aivan, jonkinlainen balanssi pitäisi löytää. Minun haasteeni on oppia tunnistamaan ja sanoittamaan, että missä olen hyvä. Toki on myös tärkeää osata tunnistaa kehitystarpeitaan ja etenkin sen, miten asiassa sitten etenen.

Olen miettinyt, että etätyö voisi sopia minulle. Olen pari kertaa tehnyt pieniä projekteja kotoa käsin, ja ne sujuivat ihan hyvin. Pelkäsin, etten saisi mitään aikaan, mutta pelko osoittautui turhaksi.

 

Käyttäjä Joie kirjoittanut 01.09.2019 klo 17:46

Mollyan kirjoitti:
"Joie ja No'tt minusta tuntuu, että teillä molemmilla olisi paljon annettavaa työelämässä. Se markkinointi ja itsensä kauppaaminen ei  kaikilta luonnistu yhtä hyvin. Liika tyrkyttäminen ainakin minua inhottaa ja tekee vastenmielisen vaikutelman. Toisaalta ei pidä itseä aliarvioidakaan. Hyvä työnantaja luulen niin, osaa valita juuri hänelle sopivan tyypin. Tietenkin kaikki  riippuu työtehtävästä. Itse teen etätyötä nyt mieluiten. Työn luonne on sellainen, että se sopii siihen hyvin. Toki välillä käyn neuvotteluissa ja kokouksissa ja näen siellä työkavereita myös. En enää vaihtaisi etätyötä muuhun ja onneksi neuvottelut työnantajan kanssa onnistuivat. Molemmat ovat tyytyväisiä. Joskus tietyn projektin jälkeen jää ylimääräistä vapaatakin ja se tuntuu hienolta.

Pääsin työelämään kiinni heti valmistumiseni jälkeen ja olen ollut hyvässä tilanteessa koko ajan. Puoliso on myös melko vapaassa työssä ja arvostamme sitä, että mökiltä käsin voi hoitaa työtehtäviä luontevasti."

Mäkin teen nyt melkein 100% etätyötä. Olis unelmallista, jos uudessa työssäkin olis etätyön mahdollisuus. Mistäpä tuota tietää, mitä hyvää edessä viel on. 🙂 Tuntuu, että suurin este hyvän työpaikan saamiselle on oma häpeä, epävarmuus ja alemmuudentunne. Ehkäpä niiden kanssa joutuu vielä jonku verran työtä tekemään ennenku oon valmis menemään eteenpäin. Turhautuminen nykyiseen työhön alkaa olla sitä luokkaa, että sekin kyllä panee yrittämään.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 viikkoa, 3 päivää sitten. Syy: Lainauksen erottaminen tekstistä
Käyttäjä Delffi kirjoittanut 03.09.2019 klo 23:30

Nótt, eteenpäin ja eteenpäin. Keissihän nyt edelleenkin on kesken eikä ole edennyt mihinkään toukokuun jälkeen.

Mutta noh, onhan sillä tavalla mennyt eteenpäin että olen tosiaan päässyt taas tallille, jossa yritän nollata ikävät ajatukset.
Lisäksi tänään tuli sosiaaliohjaajalta viestiä, että 19.9 olisi sosiaalitoimistoon aika ja siellä on sitten paikalla myös psykologi. Nyt mietinkin että pitäisiköhän asianajajalle ilmoittaa asiasta. Niin, ja tosiaan en tiedä voiko keltään kysyä, että onko keississä mikä tilanne. En usko että asianajajakaan tietää keissin tilannetta.

Olen muuten myös lukenut, että asioiden käsittely voi kestää 2 vuottakin, joten toivottavasti tämän keissin käsittely ei kestäisi niin pitkään.

Mutta joo..edelleenkin mua ihmetyttää, että miten ihminen, joka on ollut mulle todella iso ja tärkeä tuki (tämän ko. henkilön ansiosta uskalsin kysyä työkokeilupaikkaa eläinkaupasta ja lisäksi myös tuli koettua koulutuskokeilu..tuskin olisin kumpaakaan noista kokenut ilman tätä ko. henkilöä), niin ihan yhtäkkiä muuttuu oudoksi ja alkaa vihaan (?) toista.

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 viikkoa, 1 päivä sitten. Syy: -