Tukemisen rajat ihan hukassa, ahdistaa
Tunnen erään miehen, joka on menettänyt koko perheensä, eli lapset kuolleet ja talovelka löytyy yms. Nyt viimeisimmästä menetyksestä (vaimon kuolema) on noin puoli vuotta aikaa, ja olen tämän puolen vuoden ajan tukenut häntä soittamalla hänelle sitkeästi joka toinen päivä ja ollaan puhuttu kaikesta, mistä hän tahtoo.
Mies on käsittänyt tukemiseni niin, että olen kiinnostunut hänestä seksuaalisessa mielessä, vaikka meillä on ikäeroa lähemmäs 40 vuotta, olen 20v.
Hänkin on pitänyt yhteyttä soittamalla välillä, mutta häneltä tuleva soitto on jotenkin rassaavan tuntuinen (= silloin en saa päättää edes sitä, milloin hän soittaa), joten niihin olen suhtautunut melko nihkeästi. Siksi minä soitan pääasiassa, jotta saan häneen vähän välimatkaa.
Tuen auttamisen halusta ja myös velvollisuuden tunnosta, kun olen luvannut tukea.
En todellakaan ainakaan aluksi ollut kiinnostunut hänestä seksuaalisesti. Sitten häneltä tuli suutelualoite, ja jotenkin olen sen jälkeen vain myönnytellyt hänen mielitekojaan, koska hän on kärsinyt tarpeeksi. Ollaan lipsahdettu sängynkin puolelle välillä. Hävettää!
Muutenkin hän on ensimmäinen mies, jonka kanssa mulla on ollut sänkyhommia, ja alkuun itkin näitä juttuja itsekseni. Nyt olen vahingossa vähän ihastunutkin hänen persoonaansa, ja hän elättelee toiveita seurustelusuhteesta. En tiedä, mitä ajattelisin. Toivoisin, että suhteemme olisi mieluummin isä-tytär -suhde kuin tällainen. Hän hokee usein, että oonhan mie sentään täysi-ikäinen yms.
Enää se ”hyväksikäyttöajatus” ei inhota niin hirveästi kuin aiemmin. Eihän hän mitään pahaa tee. Nuo seurustelutoiveet siis haluaisin torpata ja lopettaa väliltämme seksuaalisen kanssakäymisen, vaikka haluaisin pitää välit normaalin läheisinä.
Olen hukassa tämän kanssa 😯🗯️ Onkohan tämmöisestä tukemisesta hänelle haittaa, että on seksuaalinen sävy mukana, mitä luulette?
Olen miettinyt, että jospa kaikki seksuaaliset jutut uskaltaisi katkaista sitten, kun hänen vaimonsa menetyksestä on kulunut vuosi.? Sitähän sanotaan, että ensimmäinen vuosi kuoleman jälkeen on vaikein ja sitten helpottaa. Kai ainakin minä tämän sen aikaa kestäisin.
Minulla on siis selkeä ongelma rajojen vedossa tukemisen suhteen, ja kun nyt olen tässä vaiheessa itsekin niin kiintynyt, etten ehkä raaskisi vetää rajoja 🤔 Mihin niitä rajoja edes vetäisi sitten, kun vetää? Halaaminen varmaan passaa, mutta saako toisen antaa suukotella? Ehkä tämä normalisoituu tästä ajan kanssa automaattisesti…
Hei Lumikettu!
Jos oikeasti tahdot auttaa miestä, suosittelen kyllä seksisuhteen lopettamista ennen kuin homma äityy pahaksi. Mies on riekaleina perheensä menettämisestä ja tukeutuu, jopa takertuu, sinuun sen takia. Seksi, suutelu yms. saa miehen kiintymään/takertumaan sinuun entisestään. Hyväksikäytöstä tuskin on kyse, ei ainakaan tahallisesti. Tukeminen ja auttaminen on tosi kilttiä ja hyvä asia, mutta varo, ettet itse joudu kärsimään siitä.
Ikäerosta paasaaminen ois turhaa, kyllä samankaltaisia tapauksia on myös saman ikäisten ihmisten kesken eikä sekää ole hyvä. Puhtaasti platonisessa suhteessa apu on tehokkaampaa.
Ps. Mies elää varmaan elämänsä pahinta kriisiä tällä hetkellä eikä hänen tunteensa tässä vaiheessa välttämättä ole ns. "todellisia". Hän hakee lohtua ja ihmisen mieli voi siinä tapauksessa tehdä temppunsa
Heippa! Taisit jo itse vastata kysymykseesi "Mihin niitä rajoja vetää":
Hänkin on pitänyt yhteyttä soittamalla välillä, mutta häneltä tuleva soitto on jotenkin rassaavan tuntuinen...
Tuen auttamisen halusta ja myös velvollisuuden tunnosta, kun olen luvannut tukea.
En todellakaan ainakaan aluksi ollut kiinnostunut hänestä seksuaalisesti.
...
Hävettää!
...
Toivoisin, että suhteemme olisi mieluummin isä-tytär -suhde kuin tällainen.
...
Nuo seurustelutoiveet siis haluaisin torpata ja lopettaa väliltämme seksuaalisen kanssakäymisen, vaikka haluaisin pitää välit normaalin läheisinä.
Sallinet paljon vanhemman ihmisen neuvoa: Uskalla tehdä, niinkuin itse haluat ja omat tuntemuksesi sanovat! On väärin alistua toisen toiveisiin vasten omaa tahtoaan. Voimia!
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että menetyksiä kokeneen tukemiseen ei pitäisi sotkea seksiä. Se sekoittaa jo valmiiksi surun myllertämän mielen, eikä tule loppupeleissä auttamaan miestä etenemään surutyössään, vaan hän kanavoi sen väärää kulkureittiä, josta voi poikia lisää ongelmia sekä miehelle että myös sinulle.
Mitä pidempään tilanne jatkuu nykyisellään, sitä vaikeampaa on saada suhteenne nk. "neutraalimmalle tasolle". Ei siis mitään vuoden virstanpylvästä, vaan asiallinen selitys, että haluat edelleen olla miehelle tukena, mutta nykyinen keino ei ole oikea.
Vaikeasta elämäntilanteesta huolimatta sinun ei tarvitse suostua kaikkeen säästääksesi mies mielipahalta. Hän on kuitenkin jo elämää nähnyt ja kypsässä iässä, joten täytyyhän hänellä olla viisautta ja tervettä järkeä sen suhteen, ettei 60 ja 20 ihminen, toinen vastikään lapsenkengät riisuneena ja elämää opettelevana, (anteeksi sanamuoto) sotkeennu 60, elämän kriisissä olevaan mieheen.