Treenihullu on rauhoittunut. On hulluja ja hulluja. Treenihullu ei siedä "Picassoa"," Picasso" ei siedä treenihullua. Minä en pidä "Picassoista". Mutta tiedättekö mitä, minä nukuin viime yönä. Olen jo ns. järjissäni. Minä soittelin tänään myös ystävälle. Ihmiselle jonka tunsin ennen tätä miesshowta. Netissä sattuu ja tapahtuu. Minä olen vasta toipumisvaiheessa kihlajaisista. Rakkaus on kuollut. Minä haluan kuitenkin lihoa. Minä pompin vaalla ja aina kun painoni nousee olen iloisempi ja vahvempi. Minä päätin jo 15 -vuotiaana, että painoni ei saa laskea. Jos minä painan 50 kg, sekoan. Minä olen jo 38 -vuotias. Persoonani on varmaan liian vahva tähän vartaloon. Minä olen iloinen aina kun vartaloni vahvistuu. Olen iloinen siitä, että en tänään treenannut. Minä pyrin siinäkin kohtuuteen. En halua missään nimessä kilpaurheilijaksi. En halua sairastua. Minulle terveys on aina ollut numero yksi elämässä. Olen tehnyt töitä, mutta en ole koskaan tähdännyt liian korkealle. Siitä syystä, ettäterveys on kaikista tärkein asia elämässäni. Minua on aina kehoitettu kirjoittamaan. Se on osa lahjakkuuttani. Osittain se perustuu siihen, että olen käynyt riittävästi kouluja ja osittain se perustuu siihen, että minulle luettiin lapsena paljon. Siitä tuli vahvuuteni. Kirjailijaksi en kuitenkaan halua. En ole taiteilija työkseni. Mutta ole ihmisenä niin taiteilja, että en kykene kaikkiin työtehtäviin. Aion säilyttää persoonani tässä yhteiskunnassa.
Meillä jotka menemme tässä yhteiskunnassa elämän lakien ehdoilla, on välillä vaikeaa.
Mutta minä otan jotkut asiat kyllä huumorilla. Mutta "Picassoa" en halua.

Heräsin kaksi tuntia sitten. Takana hyvin nukuttu yö. Mutta minä oireilen. Äitini sanoo absolutismistani, että sehän on hyvä valinta. Isäni ei edes kommentoi. Mutta aina kun joku juo ja sekoan, hän tulee vastaan. Tilane on rauhoittunut. Myös eräs toinen uusi tuttuni tuli vastaan. Hän teki vaikutuksen asenteillaan minuun. Asenteillaan siitä koko kulttuurin ongelmasta, joka on jo paisunut käsistä. Minua rauhoiteltiin jo eräällä teellä. Minulle tuotiin terveellistä ruokaa. Exänikin soitti jo. Mutta minä haluan hallita elämääni. Minun hallintakeinoni on tervelellinen ruoka. Koska minä en halua turvota, en halua, että ahmin öiseen aikaan snägärilä ranskiksia. Minä tiedän sekoamispisteeni rajan. Sekoan yksinkertaisesti tietynlaisista ihmisistä. Suomessa ei saisi vieläkään olla absolutisti kaikissa seurueissa. Meillä kotona on aina saanut itse valita. Koskaan ei ole tyrkytetty sitä myrkkyä. Jotenkin sitä absolutismia pitää tässä maassa aina selitellä. En ole koskaan elämässäni syönyt snägärillä ranskiksia. Sillä en halua tuhota terveyttäni. Pitääkö minun muuttaa pois Suomesta? Koska en halua tuhota aivojani? Koska Suomessa pitää juoda. Minä en halua syödä epäterveellistä. Terapeuttini sanoo: "Syö terveellistä".
Ruotsissa pääsee joukkoon, vaikka ei juo. Ruotsissa vain kysytään, että saako olla vai eikö saa olla. Jos vastaus on ei, niin kukaan ei tee siitä numeroa. Jos vastaus on kyllä kukaan ei tee siitäkään numeroa. Sosiaalisesti. Pitääkö minun taas muuttaa ollakseni terve? En kuitenkan haluaisi, koska olenhan suomalainen.

Itkin äsken yksin. Elämä on välillä aika julmaa. Ihmisen sietokyvyllä on rajansa. Jos on opiskellut ammattiauttajaksi hetken aikaa ja sitten se maailma, jossa sinun pitäisi pysyä roolissasi kääntyy sinua vastaan, niin siinä vaiheessa ainoastaan ihmiset jotka ovat kokeneet saman julmuuden samassa roolissa voivat auttaa. Minä haluan taas hallita elämääni mahdollisimman terveellisellä ruoalla. En voi ymmärtää kaikkien elämää, jos oman kotini lähistöllä on elämän lakien vastaisia sosiaalisia kuvioita. Perheenjäseneni sekä muut tärkeät ihmiset tällä hetkellä elämäsäsä ovat hengissä. Minä kovetin itseni ammattiauttajan roolille tänään, koska totesin, että oma perheeni ja tuttuni olivat vaarassa. Ihanteeni ammattiauttamisesta murtuivat niin pahasti, että totesin, että en saa sellaisesta työstä mitään. Tärkein arvoni elämässä vain on terveys. Auttaa voi muutenkin. Jossain muussa muodossa, jossa kenelläkään läheiselle ei tapahdu mitään On olemassa eräs asia, jota ei voi muuttaa ja se on luonnonlaki.

Olen tällä hetkellä mielestäni astetta terveempi kuin eilen. Olen osannut vain olla. En ole treenannut.
Onneksi treenaajia ymmärretään. Tämä elämäntapa alkoi oikeastaan muutamia vuosia sitten kohtuudella
liikkumalla nuoruuden persoonani yhteiskunnallisen takaisin saamisen toivossa. Aluksi juoksin vain ihan pieniä lenkkejä. Sitten vähän suurempia. Mutta nyt olen kohdannut oman terveyteni rajat niin, että päätin tosiaan aloittaa lempiharrastuksessani ihan alusta. Tällä hetkellä luen kohtuutreenistä. Jotenkin minun van pitää tässä yhteiskunnassa olla tekemisissä liikunnan kanssa koska siinä tavoitellaan terveyttä.S iinä ei edes keskitytä siihen, minä ihmisissä on sairasta, vaan miten psyykenkin voi hallita psykologisesti. Mutta turha puhua tästä ihmiselle, joka itse ei ole koskaan treenannut. Emme me puhu samaa kieltä.
Olen onnellinen jokaisesta tuntemuksesta, kun tunnen että elimistöni vahvistuu. Koen onnen tunteita. En missään nimessä halua olla laihempi. Katsoin yksi päivä kauhuissani erästä kuvaa netissä, jossa esiteltiin treeniä. Ihannekroppako? Ei! Ei missään nimessä. Ylitreenatut eivät saisi olla ihanteita. Treeni voi tappaa. Se voi oikeasti tappaa. Jos ei olisi mainosmaailmaa ja heidän nostamistaan ihailun kohteeksi, en olisi treenannut liikaa. Mutta tein sen jo. Mutta turha pyytää mediassa anteeksi. Ei media muutu. Sen kanssa eletään. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Miksi älykäs itsestään huolehtiva ei ole se kaikista ihailluin? Miksi meitä aina vertaillaan? Minä olin nuorena hyvin kaunis. Mutta minun ei tarvinnut toitottaa kauneudestani itse. Sen tekivät ihailijat. Tosin humalassa. Mutta silloinkin kapinoin liiallista alkoholinkäyttöä vastaan. Huomaatteko järki on tullut päähän. Kauneus on aina katsojan silmässä. Ja ulkonäköön liittyviä loukkauksia ei tarvitse ottaa vastaan. ei mitään mikä liittyy siihen ,mitä ihminen painaa. Voiko media tappaa väärillä ihanteillaan? Tahdittomuusellaan? Minulle meinasi käydä näin. Tänään olen vielä hengissä.

Nukuin viime yönä niin paljon, että en edes katsonut kelloa. Ammattiauttajaopiskelijana tajusin sen, että en voi auttaa kaikkia. Minulle sanottiin, että olet turvallisuuskäytöksessä hyvä. Se on vahvuuteni, koska siinä ajatellaan ennenkaikkea henkiinjäämistä. Hassua, miten ihmisillä voi olla apteekkimaailmasta illuusio, että työ olisi muka lunkia.Itseasiassa se ei ole. Koulutus on hyvin rankka. Farmaseutteja pitäisi arvostaa enemmän. Vaatii aika paljon, että uskaltaa tehdä labratöitä. Minun ensioivallukseni laboratoriossa oli, että saatan oikeasti räjähtää itse täällä ja sokeutuakin. Koska kyse on oikeista aineista. Isäni, joka on myös ammattiauttaja, opetti minulle kuitenkin terveen itsekkyyden. Oma henki ensin. Siksi aion sittenkin vain hyödyntää koulutustani. Kuitenkaan en kadu. Jos en olisi hakenut, niin en koskaan olisi päässyt siihen teoriassa niin mielenkiintoiseen maailmaan. Elämä kuitenkin perustuu ihan muihin asioihin, kuin voiton tekoon. Se oli opinnoissani mielenkiintoista. On kuitenkin pieni todenäköisyys että lääkeaine epäonnistuu. Yhteistyön pitäisi sujua. Kukaan ei laboratoriossa ole parempi kuin toinen. Siellä ei kilpailla. Siellä ei nokita.Aion kuitenkin hyödyntää todella antoisia opintojani. Olen nytkin jo taas tehnyt suunnitelman, mitä haluan tehdä. Olen aina mennyt eteenpäin. Olen tulevaisuudessa ehkä teoreettisissa terveyteen liittyvissä töissä. Mutta sosiaalisesti hyvin antoisa ja opettavainen kokemus. Kaikkea en kerro teille, koska haluan olla luottamuksen arvoinen.

Minä nukuin taas hyvin. Soitin äidille. Äiti kehoittaa kirjoittamaan. Korkeakouluissa kirjoittamistaitoani on aina ihailtu ja kan nustettu. Minä selkeytän täällä tilannettani. Mutta totesin taas, että myös oma mielenterveyteni voi järkkyä. En vieläkään uskalla paljastaa miksi. Mutta kotona tiedetään. Terapiassa on tiedetty jo kohta 13 vuotta. Vaistoni sanoo, älä paljasta, vaikka itse et ole tehnyt mitään, vaan sinulle tehtiin. Ei kehoitettu edes todistamaan jää. Vaikka se on väärin. Tarve todistaa oikeussalissa jää. Mutta se ei enää kannata. Kärsin traumasta. Minulle sanottiin, kyllä sinä aina siihen reagoit. Juuri osittain siksi, että ei muka voisi todistaa. Maksoin eilen maksun suomenruotsalaiseen yliopistoon. Minulle sanottiin siellä: " Olet niin paljon vahvempi kuin he. "Ja tiedän olevani. On olemassa tiettyjä yhteiskunallisia ongelmia, jotka minä ymmärrän vain tieteellisenä ja havainnoinnin ongelmana. Mutta heidän näkökulmaansa havainnointiin en itse omaa. Se että minä en koskaan voi tajuta tietynälaisia yhteiskunnallisia ongelmia on minustä hyvin pelottavaa. Olisiko pitänyt sitten tehdä, kuten eräs asiasta tietämätön neuvoi? Vaistoni sanoi ei. Koin jotenkin ihan idioottimaisena sen, että olis pitänyt. Isäni viesti ja äitini viesti on: ei koskaan. Terapeuttin viesti on ei. Eräs perhetuttumme joka on toiminut lastensuojelussakin sanoo ei, mutta ymmärtää minua kuitenkin. Koulutuksessani käytännön ohje oli: me juoksemme pois. Vi springer bort. We just run. Lääkäri antaa meille diagnoosin paniikkihäiriö. Mutta minä juuri siksi tieteellistän tätä asiaa. Eräsihailemani farmaseuttikin on jo rikkonut eettisiä sääntöjä muka. Minusta ei ole. Kaikki eivät näytä tajuavan häntä. Sovellaan tähän yhteiskunnalliseen ongelmaan sekä selkeää faktaa, jota et pään sisäisiin vaikuttavista aineista voi muuttaa, että havainnointipsykologiaa. Toivon, että eräs yritys pääsee maailmankuuluksi. Yrityksen nimeäkän en tässä halua sanoa. Mutta "Picassoja"ymmärrä.

Huomasin, että tekstini oli pelkotilani vuoksi hieman sekavaa. Piti sanoa, että "Picassoja" en ymmärrä" . Kukin tulkitkoon tämän sillä tavoin kuin näkee. Tämä ongelma Suomessa on tulkintakysymys. Havainnointipsykologiaa. Ja lääketiedettä. Kulttuuriongelma. Det är en tolkningsfråga eftersom vi känner inte våra olika kulturer. Vi känner inte varifrån kommer man. Ihan mitä vaan. Mutta minä vain kirjoitan. En pelkää enää, koska minulla oli hetki sitten ympärilläni ihmisiä. Nämä, joista pelästyin eivät kuulu elämääni. Me emme tunne toisiamme. Ihmisen olen taiteilija. Taiteilija, joka ei esiinny suurille estraadeille. Mutta on esiintynyt kuitenkin joskus. Jossain. Olen ihmisenä liian taiteilija niille, jotka eivät tunne minua. Taiteilijoita ei koskaan ymmärretä. Esiinnyin hetki sitten. En kerro teille mitä esitin. En haluakaan suurille estraadeille. Saman ongelman takia, jonka vuoksi vain luon ja luon tekstiä. Yleisö ei osaa olla hiljaa. Ollakseen onnistuneesti yleisössä tai kriitikkona ihmisen pitää olla itse harrastanut sitä taiteenlajia jonka yleisössä on. Olen esiintynyt tänään kahdelle ihmiselle. He olivat yleisössä ihan hiljaa. Sain ihailua. Alan olla taas oma itseni. He eivät vaadii minulta liikoja. On helppo mennä kritisoimaan taidetta, mutta vaikeaa on olla sekä yleisössä että esiintyjänä. Kummatkin roolit ovat haasteita. Minä opin joskus olemaan yleisössä ihan hiljaa. Se tarkoittaa että itse tietää laulajan haasteet. Minä luon, koska tämäkin on vahvuuteni. Mutta "Picassoa" en halua.

Mielenterveyteni on järkkynyt. Ainoat ihmiset johon luotan sataprosenttisesti tässä yhteiskunnassa ovat omat vanhempani. Minä kasvoin kodissa, jossa en ole koskaan nähnyt väkivaltaa. Minusta tuntuu kuitenkin, että ainoastaan vanhemmat voivat ymmärtää järkytykseni. Koska he tuntevat minut. Onneksi minulla on heidät. Minun on todella vaikeaa luottaa ihmisiin tällä hetkellä. Tiedän että elämässä pitäisi pystyä luottamaan ihmisiin, mutta nyt en pysty muuta kun omiin vanhempiini. Sillä he ovat hyviä ihmisiä. En voi ymmärtää pahuutta. Olen liian hyvistä olosuhteista henkisesti. Juuri siitä syystä mielenterveyteni järkkyi. Etsin elämääni hyviä ihmisiä. En etsi seonneita koska se on heikkouteni. Etsin ihmisiä jotka vaikka sanoutuvat hetki sitten irti koko yhteiskunnasta eivätkä enää sillä tavalla välitä, että pitäisi olla siellä mikä ei ole oma maailma. Etsin oikeanlaisia ihmisiä elämääni. Etsin sellaisia jotka osaavat kohdella minua hienotunteisesti. En aio enää tehdä mitään omaa arvomaailmaani vastaan. Olen lähtenyt siitä, että olen nukkunut ja vain tutkinut omaa arvomaailmaani, eli terveyttä.

Heräsin ihan hetki sitten. Toistan mielessäni, että en voi ymmärtää. Ihminen joka on hekiesti liian hyvistä maailmoista, voi mennä sekaisin sellaisista sosiaalisista ryhmistä, joista ei ole koskaan kokemuksellisesti tiennyt mitään. Kiitos sille jollekin, jonka ansiosta minulle ei tapahtunut eilen illalla mitään. Huomenna on jouluaatto. Muistan lapsuuteni joulun, ja ensimmäinen ajatus tällä hetkellä on se, että en tiennyt heistä mitään. Olin kuullut heistä, mutta minä eli yhteiskunnallisesti turvallisen lapsuuden. Opin mitä on oikeudenmukaisuus ja tiesin heistä, mutta isä ei antanut sekaantua. Se oli ehdoton ei. Muistan kun isä juoksi kodin ja klinikan väliä. Mutta en silti ollut nähnyt mitään. Koska se tietty raja on ehdoton ei. Onko ystävä sellainen joka kadehtii? Kaikki me taidamme kuitenkin tietää vastauksen siihen. Ystävä on ihminen joka ei puhu kaikkea. Minulla on ehkä yksi ystävä. Kun tillane tulee omalle kohdalle, me tiedämme vastausksen siihen, mitä koskaan ei saa tehdä. On olemassa eräs laki, jota ee saa rikkoa. Jotta on jäisimme oikeasti henkiin, enkä oikeasti olisi kadulla. Mutta se on aina mahdollista. Se ei ollut ennenmahdollista, mutta nyt e on. Ihminen voidaan ns. aja luottamuksen pettämiselle tilanteeseen, jossa ainoastaan ne kaksi voivat enää auttaa. Niiden kahden työskentelyä olen katsellut kauempaa koko elämäni, mutta nyt ne kaksi ovat oma todellisuuttani. Mutta ne kaksi ovat silti tässä yhteiskunnassa ihan meille kaikille ei.

Huomaan, että tekstini oli sekavaa. Virkavaltaa ei saa vastustaa. Tiedän, että en ole tehnyt mitään, mutta siltikään en ihan kaikki eivt nyt tajunnet. Siksi vain kirjoitan. Tiedän itse mikä teko tässä yhteiskunnassa on ehdoton ei. Tiedän, että olen rehellinen suomen kansalainen, mutta tällä hetkellä olen jäänyt ihan yksin tilanteeseen, jossa pitäisi olla sosiaalinen turvaverkko. Luottamusta ei olisi saanut pettää. Näin voi käydä. Mutta minulla on ensi kevääksi suunnitelma, miten elän tässä yhteiskunnassa, koskaminulla ei ole tällä hetkellä sellaista turvaverkkoa, joka suojelisi henkeäni. Ja vähän muutakin. Minulla on kuitenkin onneksi yhteiskunnassa ollut muutaman vuoden ajan kontakteja. On olemassa liike-kontakteja ja sitten on olemassa turvallisuuskontakteja. Minulle sanottiin vaan: " Olet turvallisuuskäytöksessä" hyvä. Ja se on totta. Liike-elämä ja oma turvallisuuden tunne on kaksi eri asiaa. Minulle sanottiin myös, että kyllä minä siihen aina reagoin. Ja näinhän se on. Poliisia ja poliisikoiraa ei todellakaan yksikään ihminen saa vastustaa.

On joulu. Ehdin jo toivottaa rakkailleni rauhaisaa joulua ja joulun viettomme on tämän "shown" jälkeen vihdoin alkamassa. Lapsuus oli niin ihanaa aikaa. En muista yhtäkään joulua, että olisin ollut hengenvaarassa perheessäni. Kuitenkin nyt kun olen 38 -vuotias, minun jouluni on erilainen. Se ei johdu perheestäni, vaan siitä, että minulle on viime aikoina kokemastani johtuen jäänyt tarve selviytyä elämässäni ainoastaan täällä. En päästä tällä hetkellä paljon ketään lähelleni. Minulla on vakuuttelun tarvetta, että minua oikeasti ymmärretään. Ja kyllä on ymmärretty. Todella kauan sitten olin vastaavanlaisen tilanteen takia Hollannissa asti. Me emme kommentoineet. Kaikkea ei tarvitse. Ehkä joku sellainen, joka on jollain tavalla kokenut saman ymmärtää. Minä olen aina oudoksunut tätä kultuuria sen vuoksi, että raitis ei saa olla. Tai saa, mutta joukkoon on silloin vaikea päästä. Onneksi illalla kuitenkin pääsen joukkoon. Se huono omatunto, mikä heille ehkä jää ei ole minun. En minä ole siitä vastuussa, jos joku sekottaa oman päänsä ja yhteiskunnankin jouluksi. Aiheuttaa poliiseille perhehelvetin jouluksi yms. Ehkä kovasti sanottu, mutta en välitä. Ammattiauttajaopiskelijana rajani menee siinä, jos alkohliongelma yhteiskunnassa jollain tavalla heijastuu omaan perheeseeni, jossa on ollut muut keinot selvitä tässä yhteiskunnassa. Minäkin olen vain vajavainen, vaikka olen empaattinen. Toivon, että eräs yritys tosiaan pääsee markkinoille. Hehän ovat kehittäneet jo busineksen tästä suorastaan sietämättömästä yhteiskunnalisesta ongelmasta. Olen suuttunut. Mutta en uskalla paljastaa kenelle. Joulurauhaa. Täytyy toivoa, että raittiita edes jouluna kohdellaan hienotunteisesti.

Tulin juuri joulun vietosta. Huomasin, että loppupeleissä tapahtuneen vuoksi minun luottamustani ei voittanut kuin kaksi koiraa. Toisen niistä kanssa kävelin hyvällä alueella monia vuosia sitten, kun eräs ihminen oli häpäissyt minut tavalla, jossa vain koira voi lohduttaa. Ennen tätä joulua tapahtunut tapahtuma aiheutti taas saman tilanteen. Eräs melko uusi koira voitti luottamukseni. Koiralla on uskomaton vaisto. Koira ei koskaan tee sitä, mitä toinen ihminen voi itsekkyydellään ja ymmärtämättömyydellään tehdä. Koira ei myöskään puhu. Se vain tule lähelle ja on vierelläsi kun et luota kehenkään. Koira ei koskaan petä sinua, jos et petä sitä. Jotta koira oisi puolellasi, se vaatii tunneälyä. Mutta olen kyllä kuullut koirista, jotka häiriintyvät. Häiriintyvät ihmisitä, joisat minäkin menin pois toltaltani. Mieleni on kuitenkin kahden koiran ansioista tällä hetkellä rauhallinen. Mutta tämän valtion bileet senkun jatkuvat. En välitä siitä. Koirakin haukkuu liian kovia "bileitä".

Olen taas sosiaalisista syistä sekoamispisteessä. Ongelman takia, jossa pitää olla hyvin varovainen. Mutta olen huolissani aivoistani. Mitä tietynlainen sosiaalisuus tekee mielenterveydelleni ja aivoilleni. saatika keholleni? Minulle tällä hetkellä se mitä suoritan tässä yhteiskunnassa on ihan toissijaista. Minulla ei ole muuta keinoa kuin kirjoittaa. Ei ihmisiä saa uhkailla eikä pelotella. Minulle täysin uusi ongelma. En halua juoda pisaraakaan koskaan enää. Haluan syödä mahdollisimman terveellistä. Haluan juoda vettä. Mutta jään tähän tilanteeseen taas ihan yksin. Kirkkoon en haluaisi mennä, koska siellä ymmärretään liikaa. Mutta tiedän että koirat ainakin arvostavat hienotunteisuutta ja herkkävaistoisuutta. Kun katson pulloja, koen ne uhkana. Reagoin voimakkaasti. Haluan taas vaan hoidella itseäni. En päässyt seuraan koska en juo. Tuntuu että välillä minua ymmäretään paljonkin, mutta välillä sitten jään ihan vain tämän tukinetin varaan. Tunnen myötätuntoa ihmisiä kohtaan jotka ovat kokeneet saman. Nyt auttaa uni, vihreä tee ja kamomilla tee. Minä en halua samalle sosiaalisuuden tasolle, johon pitäisi mennä saadakseen seuraa. Tuntuu, että minut on eristetty koko yhteiskunnasta koska sanon kiitos ei tälle ongelmalle. Meillä ei tarjoiltu tänään lasillistakaan. Ja eilenkään ei tehty mitään sen suurempaa numeroa siitä, että en pystynyt.

Odotan arkea. Odotan arkea, koska minulla ei ole muuta keinoa selviytyä tässä yhteiskunnassa kuin urheilla. Koska koskaan ei nähty, mitä oli tapahtunut. Minulle on jäänyt näyttämisen tarve, että itse en ainakaan ole samanlainen. Haluan hallita elämäni liikunnallisella elämäntavalla ja terveellisellä ruokavaliolla. Koska psyykeeni ei kestä sitä kokemusta, että alkoholisti on häpäissyt minut. Tällä tavalla oireilen. Reagoin loppuelämäni.
Mutta treeni ei saa mennä yli. Olen kuullut siitä ongelmasta, mutta en ole tiennyt siitä riittävästi. Minä en voi sietää sosiaalisesti kömpelöitä ihmisiä, enkä sitä, että vaikka on tullut kännissä lärpätettyä luottamuksellisestkin asiat, niin ei oikeasti muisteta mitään seuraavana päivänä. Minulle tulee jatkuvasti kiusallisia tilanteita tässä yhteiskunnassa, koska itse muistan, mutta he eivät muista. Minulla ei ole oikeutta sekaantua kenenkään elämään, mutta minulla on oikeus purkaa tapahtunut tänne. Tällä hetkellä oloni on aika rauhallinen.

Olen nukkunut hyvin ja viettänyt joulun välipäiviä. Silti mielenterveyteni voi vieläkin järkkyä. En siltikään paljasta teille tässä miksi. Veikkaisin, että jos tietäisitte taustatekijät, niin ette ihmettelisi miksi. Odotan, että kun elimistöni toipuu liiallisesta treenistä, niin pääsen taas treenaamaan. Siksi kirjoitan treenistä. Treenaaminen on minulle tärkeää, koska siinä kaikki pyörii terveyden ja elämänhallinnan ympärillä. On haaste osata myös relata. ESim. luu tarvitsee myös ravintoaineita ja ihan oikeasti lepoakin. Olen tyytyväinen itseeni, koska olen rajoittanut treeninin nyt ainoastaan venyttelyyn. Oikeastaan ihan hyvä, että talvella on riskejä juoksemiseen. Jalka voi oikeasti katketa kun on liukasta, joten olen jo lumen tultua sopeutunut ajatukseen, että en pääsekään lenkille. Mutta myönnän, että alku oli vaikeaa. Mutta oikeastaan tämä on hyvä juttu. Treenistä voi myös kirjoittaa. Ja kyllä treeni voi mennä joskus yli. Se miksi minulla meni, niin tiedän itse syyn. En kommentoi. Ei minulla ennen ole mennyt. En aiokaan himotreenaajaksi, vaan kohtuu treenaaajaksi. Kyllä treeni yhdistettynä vääränlaiseen ruokavalioon voi laukaista vaikka mitä tulehduksia. Täytyy toivoa, että tästä oli myös jollekin muulle jolla on treeni mennyt yli jotain apua kohtuutreenin aloittamisessa.