treenihullun ajatuksia

treenihullun ajatuksia

Käyttäjä White princess2 aloittanut aikaan 16.12.2012 klo 22:04 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 16.12.2012 klo 22:04

Vaihdoin tänään toistaiseksi elämäni suuntaa. En paljasta tässä miksi. Olen vain kirjoittanut ja kirjoittanut. Sisimmässäni tosiaan nauran sille kaikelle turhuudelle, mitä tämä nyky-yhteiskunta on täynnä. Ihminen kait joskus sitten ajetaan niin nurkkaan, kun sanoo ei jaksaakseen. Kun se kiltti tyttö, joka aina on miellyttänyt muita ja yrittänyt parhaansa vihdoinkin päättää valita oman tiensä, se jakaa ihmiset. On ihmisiä joiden kanssa voit jauhaa bullshittia hienot kuteet päällä lasillisella. Mutta entäs sitten, jos ihminen toteaakin, että säilyäkseen hengissä sanoo joskus päin naamaa sen mitä ajattelee kaikenmaailman turhan tärkeistä näyttämöistä. Mutta joo ei, eihän taiteilijasielua koskaan tajuta. Yritän olla täsä yhteiskunnassa normaali. Urheilen itseni välillä tämän normaaliusvatimuken takia hulluuden partaalle. Mutta salillakin mittaillaan. Minä olen mittaillut itseäni 38 vuotta tämän yhteiskunnan mittapuilla. Tänään sanoin goodbye jokaiselle asialle, joka on sekoamispisteeni raja. Meillä kaikilla on rajamme. 4 tuntia yöunta takana. Huomenna pitäisi astua pärjäävän naisen rooliin. Minä myönnän, että nyt lähden yöunesta. Riittääkö tämä kirjoitus todisteeksi siitä, että olen normaali? Mitä se on loppujen lopuksi? Minun ongelmani on se, että en aina jaksa roolinäytelmiä. Minä oikeasti tarvitsen yöunta.

Käyttäjä IisaMari kirjoittanut 28.12.2012 klo 15:13

Kuulostaa siltä, että sinulla on kova tarve puhua. Minullakin on tällä hetkellä tarve tulla kuulluksi. Ollaan hulluja yhdessä 😀 En jaksa nyt lukea kaikkea mitä olet tänne kirjoittanut, mutta jonain päivänä jaksan. Kaikelle on tarkoitus, jokaiselle asialle on aikansa ja paikkansa. Sinun vuorosi tulee vielä.

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 06.01.2013 klo 17:02

Kiitos Iisa Mari kommentistasi. Totta, minulla on kova tarve olla sosiaalinen treenissäni ja paljon muussakin.
Olen onnistunut pitämään joulun jälkeen jopa välipäiviä treenissä. Ja olen olooni tyytyväinen. Olo on huomattavasti parempi , kun olen levännyt kunnolla. Tänäänkin olin vain ihan pienellä lenkillä. Jos olisin heti saanut tietyiltä tahoilta oikeanlaisen viestin minästäni, en olisi varmaan koskaan tällä tavalla mennyt treenissä yli. Jos saa ns. epänormaaliuden viestejä liikaa sosiaalisesti voi alkaa reagoimaan tällä tavalla urheilulla. Urheilussahan pyritään psyykkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin. Se vaatii pitkäjänteisyyttä, ja oikeasti hallittua elämäntapaa. Ei saa käyttää liikaa alkoholia, pitää syödä terveellisesti, pitää hallita pyykkisestikin treeni. Tämän tavoittelusta tuli vähän liian tärkeä osa minua tietyistä syistä, joista ei täällä sen enempää. Halusin, että ympäristöni näkee minut taas samana urheiluun panostavana ihmisenä kuin nuorena. Sen viestin halusin kuulla, ja sen sainkin heiltä jotka tietävät kuinka liikunnallinen olen olut lähes koko elämäni. Mutta nyt treeni meni enimmäisen kerran elämässä yli. Opettelen taas kohtuutreeniin, koska fysiikalla on oikeasti rajansa, ja elimistö oikeasti tarvitsee lepoakin.

Käyttäjä White princess2 kirjoittanut 31.01.2013 klo 17:20

Luin itse aikaisemmin kirjoittamiani viestejä. Huomaan, että lepotauko tekee hyvää. Enää ei ole tarvetta treenata yli. Kun lenkkeilykausi alkaa taas suunnilleen huhtikuussa tavoitteenani olisi pysyä kohtuudessa. Liikun nyt jo kohtuudella. Enää ei ole tarvetta urheilulla näyttää sillä tavalla. Tiedän kuka olen, vaikka nämä eräät antoivat minulle väärän peilin. Tiedän kuitenkin, että se peili en ole minä. Minulla on muutama hyvä ystävä, jotka tuntevat minut vuosien takaa, joten en tarvitse enää urheilua näyttääkseni kuka olen. Joku asiantuntija varmaan antaisi tästä diagnoosin. No, diangnoosi saisi minut varmaan sairastumaan taas. Tiedän silti syyt miksi treenasin liikaa, enkä aio tehdä sitä enää. Ei kaikkea tavitse kommenoitoida. Urheilun haaste on se, että tajuaa, että elimistöä pitää kuunnella, ja lepo on osa treeniä. Samoin terveet elämäntavat. Enpä usko, että tämä mitä minulle kävi on kovinkaan tavatonta.