Toivottavasti parempaa uuttavuotta

Toivottavasti parempaa uuttavuotta

Käyttäjä Tunnusx aloittanut aikaan 01.01.2017 klo 06:44 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Tunnusx kirjoittanut 01.01.2017 klo 06:44

Samanlaista epäilen sen kumminkin olevan, mitä nyt maailma menee aina vain hullumpaan suuntaan.

Miten vuosi vaihtui?

Itse olin jo nukkumassa ja heräsin siihen kun puoliltaöin paukkui kuin sodassa. Unenpöpperössä sitä muutaman minuutin katselin ja menin uudelleen nukkumaan. Eipä sillä niin väliä kun ei juo alkoholia ja ei oikein rohkeuskaan riitä mennä yksin minnekään. Hiukkasen se masentaa kun perheelliset ja muut juhlii kun itse on yksin mutta alkaa tähän tottua. Nuorempana se oli vaikeampaa ja piti aina töissäkin valehdella että oli ollut jossain kapakassa kun ei kehdannut sanoa että oli yksin kotona.

Aikaisemmin, olikohan se jotain kahden maissa päivällä katsoin Periscopesta kun joku lähetti live kuvaa Melbournesta kun siellä vaihtui vuosi. Äsken katsoin myös kun Times Squarella vuosi vaihtui eli oli sitä jollain lailla mukana. Muuten tavallinen päivä, yö muiden joukossa paitsi että pitää muistaa että nyt on 2017.

Itselläni on tuo unirytmikin niin erilainen kuin muilla. Menen nukkumaan seitsemän maissa, joskus aikaisemminkin ja heräilen kahden, kolmenmaissa ja ylös nousen ennen neljää. Unipillereitä silti käytän kun muuten en nukkuisi ollenkaan. On semmoinen tunne kuin aivot olisi kone joka pyörii aina vain kun joku on vienyt pysäytinnapin. Silti rupeaa aina ahdistamaan iltaisin jotta on pakko mennä petiin. Pedissä on ikävä olla tunteja kun ei nukkumatti tule ja kaikki ahdistava rupeaa hiipimään mieleen kahta kauhiammin.

On sitä hullu nykyään ja taas tuli höpötettyä mutta jotain tekemistä tämäkin. Suurin osa ihmisistä taitaa olla tullut vasta kotia vähän aikaa sitten ja nukkuu. Eipä ole ainakaan krapulaa itsellä jos jotain hyvää tästä hakee.

Käyttäjä Joie kirjoittanut 02.01.2017 klo 19:54

Minäkin taisin olla jo unten mailla vuoden vaihtuessa. Mä en ymmärrä, miks öisin pitää juhlia? 😐 Yöthän on tarkoitettu nukkumiseen. Eikö päivällä voi juhlia jos on juhlan aihetta? Tottahan se virkeänä ja valoisan aikaan on mukavampaa.

On varmaan jännää olla valveilla niin aamuvarhaisella, kun suurin osa ihmisistä nukkuu. Onks aamut sulle sitten vähemmän ahdistavia kuin illat? Muistan itsellä, kun ahdistus oli pahimmillaan, pelkäsin yötä ihan kauheasti. Oli kammottavaa olla valveilla yöllä, mutta miten sitä olis voinu nukkuakaan, kun olo oli niin hätääntynyt ja ahdistunut. Aamun valjetessa jotenkin helpotti, silloin saattoi tunnin-pari nukkuakin. Nykyään yö ei enää tunnu sillä tavalla pelottavalta ja ilta on ihan mukavakin aika. En kyllä silt tykkää öisin valvoa, mutta eipä tuota niin usein enää tarvitsekaan.

Käyttäjä Tunnusx kirjoittanut 04.01.2017 klo 04:41

Joie kirjoitti 2.1.2017 19:54

Samaa mieltä saisivat järjestää juhlat sun muut päivisin. Se on kai tuo kuningas alkoholi joka määrää juhlien paikan illalla, ainakin Suomessa.

Mulla on vieläkin illalla aina ahdistuneempi olo ja kun käy nukkumaan niin kaikki tulee taas yleensä mieleen. Siksi käytän unilääkkeitä etten miettisi koko yötä sitä miten pieleen voi elämä mennäkin. Samoin jos päivällä jotain on tapahtunu. Ei tämä sen jännempää ole aamuyöstä valvominen. Pitää olla kerrostalossa hiljaa ettei naapurit vain häiriinny. Koneella tulee oltua enimmäkseen. Aamuisin on aika skarppi olo, iltapäivällä huonompi. Nykyisin kyllä huomattavasti parempi kuin muutama vuosi sitten.

Se on aika jännä juttu miten tuo unirytmi muuttui täydellisesti. Ennen sekoamista kun kävin töissä niin aamulla tuntui että olisi voinut nukkua vaikka kuinka pitkään. Nyt pomppaan ylös viimeistään neljältä. Kun olisi aikaa nukkua niin ei pystykään.