Toivoisin pikaista apua/neuvoa!

Toivoisin pikaista apua/neuvoa!

Käyttäjä Piakristiina aloittanut aikaan 27.11.2013 klo 19:16 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Piakristiina kirjoittanut 27.11.2013 klo 19:16

Nyt olisi todella avut ja neuvot tarpeen. Sukulaiselleni rapsahtaa isot vahingonkorvausvaatimukset niskaan tammikuussa. Summa on melkein 10 000 euroa. Kysyisin neuvoa jos jollain on ollut samanlaisia vahingonkorvauksia maksettavana että kuinka olette selvinneet. Tämä nuori mies on työtön ja aloittamassa pian siviilipalvelusta. Rahaa ei siis ole korvausten maksuun eikä varmaan pankitkaan myönnä työttömälle lainaa.
Yritän auttaa, mutta omiin nimiini en halua mitään lainaa hänelle ottaa.
Kertokaa ihmeessä jos jollain on jotain ideaa tai omaa kokemusta.
Vahingonkärsijä on yrittänyt kiristää myös minulta korvauksia, mutta eihän minulla ole mistä maksaa. Hyvä että tulen itse omillani toimeen. Vakuutusyhtiöltä ei tullut mitään korvauksia, koska tekijä oli alkoholin vaikutuksen alaisena vahingonteon tehdessään eikä siten muistakaan mitä on tehnyt. Myöntää kyllä teon, koska ei voi kiistääkään, koska on todisteita ja todistajia.

Käyttäjä Piakristiina kirjoittanut 28.11.2013 klo 20:22

Eikö oikeesti löydy ketään joka olisi ollut samanlaisessa tilanteessa? Tarvitsisin todella kipeästi apua tähän tilanteeseen. Haluan auttaa sukulaistani, mutta rahallisesti en voi auttaa. Olen ollut muuten tukena kyllä kaikin tavoin. Ei hänellä ole muita kuin minä tukemassa.
😯🗯️

Käyttäjä VimmaVamma kirjoittanut 29.11.2013 klo 10:01

Opintolainaa saa päälle 2000 euroa vuodessa hyvin takaisinmaksuehdoin. Sitten voi pyrkiä sovitteluun riita/rikosasiassa.

Käyttäjä Hupu kirjoittanut 29.11.2013 klo 19:22

Tuttava on maksanut oman suuren velkansa pois ottamalla lainan BigBankista. Ehdoista en tiedä sen tarkemmin, millaset tulot pitää olla että lainan saa, mutta ainahan laina pitää takaisin maksaa...