töihin meno ahdistaa

töihin meno ahdistaa

Käyttäjä Miiulih aloittanut aikaan 30.08.2015 klo 22:43 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Miiulih kirjoittanut 30.08.2015 klo 22:43

Minulla siis todettu masennus ja paniikkihäiriö. Suurimmaksi ongelmaksi olen kokenut sen, kun aamulla pitäisi aikaisin lähteä töihin/kouluun. Opiskelen siis koulunkäynninohjaajaksi. Tämä ei ole hetki sitten alkanut, vaan ollut ihan aina minulle. Minulla oli rankka nuoruus, minua koulukiusattiin ja siksi monesti pelkäsin ihan mennä aamulla kouluun. Olen sitä mieltä, että se sama ’tunne’ on jäänyt minulle ja kun aamulla sitten ahdistuskohtaus pamahtaa päälle, en vain kykene ovesta pihalle.
Ahdistus saattaa alkaa jo edellisenä iltana ja olen monesti saanut jopa itseni ulos talosta…mutta kohta vain purskahtanut itkuun ja todennut ettei minusta ole tähän.
Olen nyt töissä tai harjoittelussa pikemminkin ollut n. 3 viikkoa ja olen tasan yhden viikon pystynyt käymään töissä sinä aikana ja sekin teki todella tiukkaa. Onko kellään samanlaisia tilanteita? Miten pääsette ahdistuksen yli ja töihin?
Olen terapeutin kanssa asiasta keskustellut mutta en ole saanut mitään järjellistä vastausta tilaani enkä mitään apukeinoja tähän. Lääkkeitäkin syön ahdistukseen mutta niistä ei oikein ole apua.
Kyse ei siis ole siitä että olisin ns. ’Väärällä’ alalla, päinvastoin, pidän työstäni ja koulustani, mutta en ymmärrä mikä ahdistuksen aina aiheuttaa. Aina kun jonnekin pitäisi lähteä, se iskee.

Apua ihmiset?

Käyttäjä Miiulih kirjoittanut 03.09.2015 klo 20:02

Ilmeisesti olen ainoa jolla tätä on.

Käyttäjä losanen kirjoittanut 04.09.2015 klo 07:58

Miiulih kirjoitti 30.8.2015 22:43

Minulla siis todettu masennus ja paniikkihäiriö. Suurimmaksi ongelmaksi olen kokenut sen, kun aamulla pitäisi aikaisin lähteä töihin/kouluun. Opiskelen siis koulunkäynninohjaajaksi. Tämä ei ole hetki sitten alkanut, vaan ollut ihan aina minulle. Minulla oli rankka nuoruus, minua koulukiusattiin ja siksi monesti pelkäsin ihan mennä aamulla kouluun. Olen sitä mieltä, että se sama 'tunne' on jäänyt minulle ja kun aamulla sitten ahdistuskohtaus pamahtaa päälle, en vain kykene ovesta pihalle.
Ahdistus saattaa alkaa jo edellisenä iltana ja olen monesti saanut jopa itseni ulos talosta...mutta kohta vain purskahtanut itkuun ja todennut ettei minusta ole tähän.
Olen nyt töissä tai harjoittelussa pikemminkin ollut n. 3 viikkoa ja olen tasan yhden viikon pystynyt käymään töissä sinä aikana ja sekin teki todella tiukkaa. Onko kellään samanlaisia tilanteita? Miten pääsette ahdistuksen yli ja töihin?
Olen terapeutin kanssa asiasta keskustellut mutta en ole saanut mitään järjellistä vastausta tilaani enkä mitään apukeinoja tähän. Lääkkeitäkin syön ahdistukseen mutta niistä ei oikein ole apua.
Kyse ei siis ole siitä että olisin ns. 'Väärällä' alalla, päinvastoin, pidän työstäni ja koulustani, mutta en ymmärrä mikä ahdistuksen aina aiheuttaa. Aina kun jonnekin pitäisi lähteä, se iskee.

Apua ihmiset?

Moi Miiulih!

Mulla vähän samantaipaista, saatan päästä ulko-ovesta ulos, mutta sen jälkeen matka tyssää hirveään itkuun. Syytä tähän ahdistukseen en myöskään tiedä. Kävin joskus aikanaan ahdistuksenhallintaterapian, jossa suositeltiin vahvasti altistamista ahdistaville tilanteille. Jäin nykyisestä työstäni ongelman takia kahden viikon sairauslomalle heti ensimmäisen työpäivän jälkeen, jonka aikana tein juuri tuota altistusta: askel kerrallaan aina työmatkaa vähän pidemmälle, kävin moikkaamassa työkavereita ja yritin kestää tilannetta niin kauan kuin pystyin. Tällä hetkellä voin sanoa, että vaikka syy ei ahdistukseen ei ole selvinnyt, niin altistaminen auttoi, vaikka ihan hirveää olikin (äitini mm. raahasi minua metrossa vaikka itkin vieressä).

Jos sinulla siis on voimia tehdä tätä altistusta ja mennä hirveää mörköä ja seinää päin niin paljon kuin suinkin, luulen, että se saattaa lopulta helpottaa oloasi. Nyt sairausloman päätyttyä olen pystynyt itse jatkamaan töissä ja jopa haluan (!!) mennä sinne vapaaehtoisesti.

Toivottavasti tästä on sinulle jotain apua 🙂