Todellisuus iski

Todellisuus iski

Käyttäjä raskaana aloittanut aikaan 12.10.2015 klo 21:31 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä raskaana kirjoittanut 12.10.2015 klo 21:31

Oli vaikea keksiä otsikko kun on niin paljon mielenpäällä. Tuntuu että olen mokannut koko elämäni… Hävettää ihan puhua ääneen. Aloitin opiskelut alkuvuodesta, sitä enne olin töissä ja kaikki oli ihan hyvin. Tällä hetkellä hukun velkoihin… velat on kertyneet sen jälkeen kun opiskelun aloitin. Olen yrittänyt pysyä kyydissä ja sopia maksueriä, mutta ensimmäinen maksuhäiriämerkintä napsahti. Eli onko kaikki nyt ihan perseelteen?

Abortinkin jouduin tekemään, koska eihän tälläiseen tilanteeseen voi lasta asettaa. Tälläkin hetkellä olen tilanteessa, että 3 viikkoa rahan tulemiseen ja tili nollilla. Ei ruokaa, eikä varaa antibioottikuuriin mikä minulle määrättiin.
Olin kova shoppailemaan suruuni… eli ihan itse olen tämänkin aiheuttanut. Siksi ehkä pelottanut hakea apua.

Nyt on pakko. Osaako joku auttaa että mitä nyt teen? Mihin soitan, mitä sanon, haukutaanko minut.. olenko ainoa joka on taloutensa pilannut

Asun tre
😭😭

Käyttäjä Leijona55 kirjoittanut 13.10.2015 klo 09:32

Hei.
Ei sinua haukuta eikä syytetä kun otat yhteyttä talousneuvontaan. Päin vastoin, saat kiitosta siitä että haet apua heti velkakierteen alussa. Siis, puhelu paikkakunnan talousneuvontaan ja ne auttaa eteenpäin.

Mutta ensiapuun voisit vaikka koittaa myydä vaateita joita sinulla on varmasti liikaa. Joko netin kautta tai laitat pöydän kirpputorille. Saat sen verran euroja että selviät seuraavaan rahantuloon. Voit myös käydä pelastusarmeijan ruokajakelussa vaikka se on varmasti kauhean alentavaa.
Pidän peukkuja pystyssä
🙂👍

Käyttäjä raskaana kirjoittanut 13.10.2015 klo 14:45

Laitoinkin heti vähän tavaraa myyntiin! Kiitos paljon vastauksesta ja tsempistä 🙂
Eiköhän tämä tästä joku päivä suttaannu, kun vaan jaksaa porskuttaa..

Käyttäjä raskaana kirjoittanut 13.10.2015 klo 22:50

Eikä tämä tilanteeni ole vielä niin paha, ettenkö selviäisi. Yksi maksuhäiriömerkintä kuitenkin ehti tulla, ja suurin murheeni on että uskallanko kertoa poikaystävälleni ☹️ Pelkään, että hän jättää samantien minut.. kun kyllähän tämä vaikeuttaa ainakin omaa elämääni. Maksuhäiriömerkintä tuli lääkärikuluista, onneksi ei vuokra ole koskaan jäänyt tai myöhästynyt!