tierämietpäinois
olen seurustellut avomieheni kanssa kohta 11v. kaikki menee hyvin on vakituiset työt molemmilla ja on asunto.tykkään eläimistä yli kaiken ja olen lomittaja jossa olen sikojen ja lehmien parissa.pidän työstäni paljon.välillä olen oikein hyvällä tuulella ja jaksan tehdä töitä mutta kun on vapaa viikonloppuja(harvoin) itken vain,kun voisi olla kaksistaan ja hauskaa nii itkuksi menee.tänään viimmeksi tuli itku.miettinyt päivän mittaan mikä vaivaa ja tuntuu että en kuulu mihinkään enkä ole missään hyvä. koittanut monet kerrat sanoa puolisolle että minä kaipaan huomiota nii ehkä silloin sitä saan. joskus jotain nasevaa laukasee siihen perään.rakastan miestäni mutta tuntuu vain että hän ei minua.miettinyt eroakin.ei jaksaisi alottaa alusta taas.minun on hirvittävän vaikea puhua asioita eli sulkeutuva ihminen.tuntuu että haluaisin asua töissä kokoajan kun kotona tulee paha mieli.voi tietenkin vaikuttaa sekin kun asun vanhempieni lähettyvillä ja isäni on erittäin vanhoollinen.esim.minulla on vapaa päivä ja sanon meneväni hierotteille että en kerkiä auttaan sitä. ja vastaus on:voi saatana.ihan niikuin en saisi mihinkään mennä vapaa päivinäni en mitään omia juttujani.aina joutunut tekemään miesten hommia oman työn lisäksi.tuntuu että palan pohjaan senkin takia ku tiedä mitä isän suusta tulee.välillä se itku kurkussa sanoo minulle kuinka loppu se on.niin minäkin.
sitten vaikuttaa mieheni sisko joka oli narkkari(ja on narsisti) hommissa ja nyt yllättäen rakastunut ja heti paksuna.(puhellut fb:ssä kuinka oottaa tääs päästä iltoi viettään niikuin ennen vanhaan)koiranpentu piti hävittää vaikka 2kk kerkesi olla heillä.anoppiani ottaa kilvekseen kun koitanut puhua eläimen puolesta.jos anopille puhun hän taas pääsee juoruilemaan muille.eli en voi sinnekkään mennä.sisarusten kanssa ei olla ikinä puhuttu mistään vaikeuksista.olen nähnyt niin monta vaikeaa mutkaa elämässä ja tuntuu että niitä tulee vain lisää.en tiedä enää miten olis ja miten jaksan.
kiitos jos luitte ja pääsitte edes yhtään kärrylle minun elämän tilanteesta tai ongelmista.voi olla kirjotusvirheitäkin
no sinä olet varmaan tullut keski-ikään; haluaisit olla itsenäisempi ja samalla kaipaat huomiota. huh, tätä lukiessa tulee mieleen, että kuinka paljon tällaista sukulaisten välistä sotkua on ja sitä hellyyden kipua. puhun kokemuksesta
Horsma kirjoitti 18.3.2012 0:29
olen seurustellut avomieheni kanssa kohta 11v. kaikki menee hyvin on vakituiset työt molemmilla ja on asunto.tykkään eläimistä yli kaiken ja olen lomittaja jossa olen sikojen ja lehmien parissa.pidän työstäni paljon.välillä olen oikein hyvällä tuulella ja jaksan tehdä töitä mutta kun on vapaa viikonloppuja(harvoin) itken vain,kun voisi olla kaksistaan ja hauskaa nii itkuksi menee.tänään viimmeksi tuli itku.miettinyt päivän mittaan mikä vaivaa ja tuntuu että en kuulu mihinkään enkä ole missään hyvä. koittanut monet kerrat sanoa puolisolle että minä kaipaan huomiota nii ehkä silloin sitä saan. joskus jotain nasevaa laukasee siihen perään.rakastan miestäni mutta tuntuu vain että hän ei minua.miettinyt eroakin.ei jaksaisi alottaa alusta taas.minun on hirvittävän vaikea puhua asioita eli sulkeutuva ihminen.tuntuu että haluaisin asua töissä kokoajan kun kotona tulee paha mieli.voi tietenkin vaikuttaa sekin kun asun vanhempieni lähettyvillä ja isäni on erittäin vanhoollinen.esim.minulla on vapaa päivä ja sanon meneväni hierotteille että en kerkiä auttaan sitä. ja vastaus on:voi saatana.ihan niikuin en saisi mihinkään mennä vapaa päivinäni en mitään omia juttujani.aina joutunut tekemään miesten hommia oman työn lisäksi.tuntuu että palan pohjaan senkin takia ku tiedä mitä isän suusta tulee.välillä se itku kurkussa sanoo minulle kuinka loppu se on.niin minäkin.
sitten vaikuttaa mieheni sisko joka oli narkkari(ja on narsisti) hommissa ja nyt yllättäen rakastunut ja heti paksuna.(puhellut fb:ssä kuinka oottaa tääs päästä iltoi viettään niikuin ennen vanhaan)koiranpentu piti hävittää vaikka 2kk kerkesi olla heillä.anoppiani ottaa kilvekseen kun koitanut puhua eläimen puolesta.jos anopille puhun hän taas pääsee juoruilemaan muille.eli en voi sinnekkään mennä.sisarusten kanssa ei olla ikinä puhuttu mistään vaikeuksista.olen nähnyt niin monta vaikeaa mutkaa elämässä ja tuntuu että niitä tulee vain lisää.en tiedä enää miten olis ja miten jaksan.
kiitos jos luitte ja pääsitte edes yhtään kärrylle minun elämän tilanteesta tai ongelmista.voi olla kirjotusvirheitäkin
kiitos palautteesta.aina vain ei mene hyvin.nyt kun on taas ollut töissä nii paineet menny sinne.ei ole kerenny potea yksinäisyyttä 300pään seassa =)