Terapeutti = vihollinen
Tervehdys!
Inc. pitkähkö ja hieman harhainenkin teksti…
Minulla on hankalahko tilanne. Olen käynyt noin puoli vuotta Kelan tukemassa psykoterapiassa ja siitä on ollut suuresti hyötyä oman jaksamiseni kannalta. Ilman terapiaa olisin todennäköisesti jättänyt ainakin opinnot kesken, tai ehkäpä mahdollisesti elämänikin.
Viime aikoina olen kuitenkin ehkä kokenut, että terapeutistani on ehkä tullut minulle vihollinen. Käytän sanaa ehkä, sillä en ole täysin varma olenko minä tätä mieltä, vai kenties joku muu. Aiemmin kerroin terapeutilleni hyvinkin avoimesti asioistani, mutta viime aikoina terapiaistunnoista on mahdollisesti tullut vain osa peliä, jossa minä kerron ns. vähemmän vahingollisista asioista hänelle, kuten ihastumisista, rakastumisista (joita tapahtuu kyllä hyvinkin paljon ja usein) etc, koska saatan pelätä, että kertoessani jotain arkaluonteisempaa, hän saattaisikin käyttää tuota tietoa minua vastaan. Tämä taas olisi mahdollisesti hyvinkin tuhoisaa tulevaa uraani ja tulevaisuuttani ajatellen. En ole kyllä aivan täysin varma, onko tällaista peliä olemassakaan, vai onko se kenties kuvitelmaani. 😐
Näihin ajatuksiini ehkä liittyy sellainen seikkä, että terapeuttini kutsui tai tulee kutsumaan alle kuukauden sisällä olevaan yhteen istuntoomme erään minua kohtaan vihamieliseksi katsomani instanssin edustajan. Hänen mielestään minun pitäisi kyetä kohtaamaan ihminen, joka herättää minussa niin voimakkaita tunteita. Tämä auttaisi kuulemma käsittelemään noita tunteita. Tästä hän kertoi minulle onneksi etukäteen. Ehkäpä tuo tieto järkytti jo ennestään haurasta mielenterveyttäni. Ikäänkuin ihminen, johon olen luottanut ja jolle olen kertonut asioita, joita en ole koskaan kertonut kenellekään, kutsui vihollisen omaan turvapaikkaani. ☹️
En oikein tiedä kenen kanssa voisin ottaa puheeksi sen, että luulen terapeuttini mahdollisesti olevan viholliseni. En ainakaan koulumme TH:n, sillä luulen, että hän saattaa olla mahdollisesti kuvittelemassani juonessa mukana. Ennen luotin häneenkin. Minua harmittaa suuresti se, että olen itse asiassa todellisuudesssa yksin ja mahdollisesti suurin osa ihmisistä tahtoo minulle pahaa. Tai ainakin minua harmittaa se, että kuvittelen niin. Se on melko kuormittavaa. Saattaa olla, että hajoan iltaisin. En ole tästäkään aivan varma, sillä sekin saattaa olla vain mielikuvitustani, todennäköisesti kuitenkaan ei.
Menisin mieluusti päivystykseen, josta minut ohjattaisiin edelleen psykiatriselle osastolle, ellen uskoisi, että tuolla tapahtumalla olisi hyvinkin negatiivinen vaikutus opintojani ajatellen. Todennäköisesti laitoksen hoitajatkin halveksisivat ja päätyisivät lopulta vihaamaan minua. Jotenkin vain viime aikoina ihmisistä huokuva pahantahtoisuus minua kohtaan on kasvanut miltei sietämättömiin mittasuhteisiin. Tämä on omasta mielestäni hyvinkin ristiriidassa oman toimintani valossa, sillä olen avulias, empaattinen, useimmiten kaunis, ystävällinen ja monessa mielessä hyvä ihminen. Itse asiassa pidän itseäni usein liiankin hyvänä, ollakseni ihminen.
Melko hankala tilanne mielestäni, enkä tiedä mitä tehdä…😯🗯️
Hei,
Jos terapeuttisi on ammattitaitoinen, hän ei ole sinun vihollinen. Sinusta saattaa tuntua siltä, jos olet kokenut aikaisemmin paljon muiden ihmisten osalta vihaa, siksi alat epäileen, että terapeuttisikin vihaa sinua.. Mutta hän pyrkii auttamaan sinua, aivan varmasti.
En tiedä millaisesta terapiasta sinun kohdalla on kyse, mutta sitä vähän ihmettelen, että sinne olisi tulossa joku ulkopuolinen henkilö :O Itse en missään tapauksessa hyväksyisi, että minun terapiaani tulee joku kolmas ihminen. Se on minun henkilökohtainen terapia ja minun omaa aikaani terapeutin kanssa, sinne ei muut tule! Sinulla on oikeus sanoa terapeutille, ettet halua sinne ketään ylimääräistä, jos et oikeasti halua. Lisäksi suosittelisin sinua kertomaan terapeutillesi, että koet hänen olevan sinun vihollisesi. Terapiassa kannattaa puhua myös niistä tunteista, mitä terapeutti herättää sinussa. kysy häneltä suoraan, että onko hän sinun vihollinen, kun sinusta tuntuu siltä.. Niin minä tekisin.. sitten kerrot perustelusi miksi näin tuntuu ja terapeutti saa selittää sinulle, että miten asia hänen mielestä on. Ja sano ihmeessä siitä, jos et halua sinne terapiaasi ketään muita ihmisiä, siihen sinulle on oikeus.
Tsemppiä! 🌻🙂🌻
Proxy kirjoitti 18.5.2011 20:10
Näihin ajatuksiini ehkä liittyy sellainen seikkä, että terapeuttini kutsui tai tulee kutsumaan alle kuukauden sisällä olevaan yhteen istuntoomme erään minua kohtaan vihamieliseksi katsomani instanssin edustajan. Hänen mielestään minun pitäisi kyetä kohtaamaan ihminen, joka herättää minussa niin voimakkaita tunteita. Tämä auttaisi kuulemma käsittelemään noita tunteita. Tästä hän kertoi minulle onneksi etukäteen. Ehkäpä tuo tieto järkytti jo ennestään haurasta mielenterveyttäni. Ikäänkuin ihminen, johon olen luottanut ja jolle olen kertonut asioita, joita en ole koskaan kertonut kenellekään, kutsui vihollisen omaan turvapaikkaani. ☹️
Terapeuttisi rikkoo vaitiolovelvollisuutta, jos kertoo kenellekään, että käyt terapiassa. Siis hän ei voi kutsua sinne ketään. Se, että sinun hänen mielestään pitäisi pystyä kohtaamaan joku ihminen, obn hänen mielipiteensä ja sitäpaitsi tyhmä mielipide. Terapeutille ei kuulu määrätä, mihin sinun on pystyttävä, puhumattakaan, että järjestäisi sinulle tapaamisia kenenkään kanssa. Jo on aikoihin eletty! Kertomasi perusteella vaikuttaa siltä, että luottamuksesi häviäminen on aiheellinen reaktio.
Kiitos mielenkiintoisista pohdinnoistasi. Kuulosti tutulta tuo, että terapiassa alkaa suojella itsestään antamaansa kuvaa, jotta terapeutti edelleen pitäisi yllä kuvaa itsestä ihana ihmisenä, jota on vain maailma kaltoin kohdellut eikä saisi materiaalia kritisoida. Minulla meni pitkään ennen kuin vähä vähältä uskalsin kertoa aremmista asioista ja puolista tai teoista, joista en yleensä kerro kenellekään, enkä kaikesta koskaan kerrokaan. Mieti kuitenkin, mistä sinun tulisi puhua. Kuulostaa, että olet alkanut nähdä ihmiset liian kielteisesti, vaikka toki osa on tehnyt julmia asioita tai toimii väärin kohtaasi. Terapeuttisi ei pyri vahingoittamaan sinua, vaan auttamaan parhaan kykynsä mukaan. Hän ei ala vihata sinua, vaikka tekosi olisivat vihaa, inhoa tai sääliä aiheuttavia. Hän voi nähdä sinut hyvine ja huonoine puolinesi, jos sallit. Myös muutkaan ihmiset eivät pysty ystävystymään kanssasi, jos et uskalla päästää lähellesi. Kenties tarvitset ensin aikaa toipua. Ei liian suuria askelia kerrallaan. Terapia on oiva paikka harjoitella ihmissuhdetaitoja ja läheisyyden sietämistä. Ei terapeutti tarkoituksella käyttäisi saamiaan tietoja sinua vastaan, vaan auttaisi sinua käsittelemään niitä asioita. Viha on tunne vastarinnasta, pelosta jne. muutosta kohtaan. Suojamekanismi omilta ahdistavilta tunteilta, joita vaikeista asioista puhuminen aiheuttaa.
Kuulostaa, että olet edelleen vihainen siitä, että hän toi jonkun ulkopuolisen viranomaisen tapaamiseenne. Tietysti hän ei voi olla yhteydessä tai kutsua mukaan ketään ilman lupaasi. Ehkä teidän pitäisi keskustella näistä tunteistasi terapeutin kanssa. On ihan yleistä, että terapeutin luo ei halua tuoda muita ihmisiä. Itse en taida koskaan haluta pariterapiaan.
Voimia sinulle!
kevythipaus kirjoitti 24.5.2011 17:42
Terapeuttisi ei pyri vahingoittamaan sinua, vaan auttamaan parhaan kykynsä mukaan. Hän ei ala vihata sinua, vaikka tekosi olisivat vihaa, inhoa tai sääliä aiheuttavia. Hän voi nähdä sinut hyvine ja huonoine puolinesi, jos sallit. Myös muutkaan ihmiset eivät pysty ystävystymään kanssasi, jos et uskalla päästää lähellesi. Kenties tarvitset ensin aikaa toipua.
Kiitos teille kaikille vastauksistanne! 🙂🌻
Sain onnekseni asian ratkaistua, eikä minun tarvinnut tavata henkilöä, jota kohtaan tunnen hyvinkin voimakasta epäluuloa. Tämä henkilö olisi ollut myös terveydenhuollon ammattilainen, jota olisi sitonut salassapitovelvollisuus.
En henkilökohtaisesti näe enää myöskään tarvetta millekään terapialle tms. Itse asiassa minua harmittaa suuresti, että aikoinaan edes avauduin asioistani ylipäätänsä kenellekään. Lopetan siis oman terapiani tähän ensimmäiseen vuoteen. En näe myöskään enää tarvetta ystäville etc.
En usko, että mitkään tekoni olisivat koskaan vihaa tai inhoa aiheuttavia, sääliä hyvinkin. Kuvittelen hieman itsekeskeisestikin olevani hyvä ihminen pahassa maailmassa. Pyrin toiminnallani edesauttamaan ihmisten välistä harmoniaa ja hyvän voittoa pahasta. Olen mielestäni kaiken pahaksi katsottavan toiminnan yläpuolella. Toki tiedostan, että on olemassa muitakin hyviä ihmisiä, en vain ole niihin vielä juurikaan törmännyt. 😉
Voltairen sanoin: "Rakkaus kuolee vuosien mukana, ainoastaan itserakkaus kestää läpi elämän." ☺️❤️
hyvä kun löysin tämän viestiketjun.käyn itse terapiassa 2krt vko.välillä olen kurkkua myöten täynnä ja kai välillä näytän hapanta naamaa.silti koen hyödylliseksi rupattelun.en kylläkään puhu ihan kaikkea.mun mielestä on jotain mikä on omaani ja ei ole hyödyksi terapiassa niin siitä ei tarvitse tuoda julki.tiedän että toiset puhuvat kaikki mahdolliset asiat joita on sattunu päivien aikana.terapeuttikin on ihminen.näin sanoi minun terapeutti.🙂👍
Hei!
Aloititpa hyvän viesti ketjun. En tyrmää täysin sitä etteikö terapiasta olisi apua. Minustakin kuitenkin tuntuu oikeastaan ajoittain siltä, että harmittaa, että yleensäkään avauduin koskaan kenellekään. Terapiassa ihmisestä voi tulla tosi itsensä ympärlilä pyörivä paska. Minkä menneille voi, ja perhettään kuitenkin rakastaa. Rahastahan monet tekevät sitä työtä. Edelleen haen elämääni niitä asioita, joita tarvitseni elääkseni täyspainoista elämää. En kuitenkaan ole saanut edelleenkään kaikkia niistä elämääni. Terapiaan voi jäädä myös kiinni. Edelleenkin loukkaannun helposti.
Miksi käydä terapiassa esim. jos todellinen syy siihen ja syntyneisiin ongelmiin on se, että sinut on jätetty julmasti yksin. Vaikka olet ollut aktiivinen? Vaikka olet muuttanut jopa kaksi kertaa toiseen valtioon saadaksesi ystäviä? Ja Suomessa jopa kultturia? Eikö siitä jo kuulukin traumatisoitua? Kuka sitä nyt ihan ilman masennusta kestää?
On se niin väärin, että toiset saavat avustusta terapiaan, jota eivät halua, kun taas toiset, jotka haluavat ja joille terapiasta on hyötyä, joutuvat maksamaan itse olemattomista rahoistaan... 😋
Ei menneille mitään voi, mutta menneet ovat ehkä vaurioittaneet meitä, ja niitä vaurioita kai terapiassa on tarkoitus korjata. Ainahan se ei onnistu, onnistuminen riippuu molemmista osapuolista, terapeutista ja terapoitavasta, ja lisäksi terapiasuhteen laadusta.
Hei vielä!
Olet oikeassa siinä, että terapeutin tehtävä on korjata esim. syntyneissä traumoissasi sitä osaa sinusta, joka on haavoittunut menneisyydessäsi esim. nyt vaikka julman koulukiusaamisen vuoksi. Ongelmana kuitenkin on, että vaikka terapeutti tekee parhaansa, niin ongelma voi kuitenkin säilyä, koska ympäristö ei joko muutu, tai tulee elämästäsi jopa 20 vuotta perässä. Tämä on hyvin ikävä asia sekä asiakkaalle että terapeutille. Mutta tietysti itsensä kannattaa hoitaa kuntoon, jos on tapahtunut traumatisoivia asioita. Esim. nuoret ovat usein hyvin julmia ja kuorta pitää silti kasvattaa. Esim. kiusaamiseen tulisi puuttua myös niissä paikoissa joissa ilmiö alunperin syntyy. Ns. jälkihoito terapiassa ei todellakaan ole hukkaanheitettyä aikaa, mutta tulee yhteiskunnalle ja asiakkaalle hyvin kalliiksi ja on aina jollain tavalla kuitenkin jälkiviistastelua mitä tulee esim. menetettyyn aikaan, jos esim. opinnot ovat tällaisen usein tällaisten tapahtumien vuoksi viivästyneet. Yhteiskunnassa voitaisiin mielestäni tehdä paljonkin rakentavaa tällaisen eteen. Kyse on vain yhteiskunnan valveutuneisuudesta. Yhteiskunta taas muodostuu meistä kaikista. Kaikkea ei voi heittää terapeuttien vastuulle ja terveydenhuoltoon yleensäkään. On esim. yliopistojen vastuu organisaationa. Näin itse ajattelen terapiasta.
Desper kirjoitti 19.9.2011 10:58
On se niin väärin, että toiset saavat avustusta terapiaan, jota eivät halua, kun taas toiset, jotka haluavat ja joille terapiasta on hyötyä, joutuvat maksamaan itse olemattomista rahoistaan... 😋
Ei menneille mitään voi, mutta menneet ovat ehkä vaurioittaneet meitä, ja niitä vaurioita kai terapiassa on tarkoitus korjata. Ainahan se ei onnistu, onnistuminen riippuu molemmista osapuolista, terapeutista ja terapoitavasta, ja lisäksi terapiasuhteen laadusta.
Hei!
Oma terapiani päättyi ensimmäisen vuoden jälkeen. Jatkohakemus tehtiin ja jatkoa olisi minulle myönnettykin, mutta koska luottamussuhteemme rikkoutui loppupuolen ikävien tapahtumien seurauksena, päätin lopettaa koko homman. Uskon, että terapiasta oli hyötyä, mutta sen jatkaminen tuntui ensimmäisen vuoden jälkeen sen verran vastenmieliseltä, etten sitä enää tahtonut. Oma liiallinen avoimuuteni koitui loppupelissä turmiokseni. ☹️
Kannattaa todellakin panostaa siihen, että valitsee terapeutikseen henkilön, jonka kanssa homma tuntuu toimivan hyvin, eikä tyytyä ensimmäiseen terapeuttiin jolla löytyy vapaata aikaa (kuten minä typeryyttäni tein). Suosittelen vahvasti tapaamaan terapeuttiehdokkaan useammin, kuin vain kerran, ennen sopimuksen tekemistä.
Tällä hetkellä itselläni menee suhteellisen hyvin. On ystäviä, töitä, opiskelua, harrastuksia. Olen huomattavasti eheytyneempi ihminen, kuin vielä vuosi tai kaksi sitten.
Kaikkea hyvää! 🌻🙂🌻