Talous kuntoon…

Talous kuntoon...

Käyttäjä Whitenightblues aloittanut aikaan 23.10.2017 klo 16:28 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä Whitenightblues kirjoittanut 23.10.2017 klo 16:28

Hei! Olen aikuinen, useamman vuoden kuntoutustuella ollut ja elänyt nainen. Tällä hetkellä asiat tuntuvat olemaan parempaan päin. Olen parhaillaan toipumassa syvästä psyykkisestä romahduksesta, masennuksesta ja burn outista. Elämäni voimavaroja ovat harrastukset mm lukeminen ja kirjoittaminen, sekä ulkoilu. Syvää psyykkistä stressiä elämäntilanteessnai aiheuttaa erityisesti syvä yksin oleminen ja yksinäisyys, en useista yrityksistäni huolimatta ole löytänyt omaa ikäluokkaani olevia kavereita tai yhteyttä ”muihin nuoriin aikuisiin”. Tuntuu että tämä yksinäisyys-masennus-henkinen pahoinvointi on ollut jonkinlainen negatiivinen kierre elämässäni. Sillä kaikkihan me kai enemmän tai vähemmän kuljemme niitä polkuja ja uria pitkin, joita pitkin olemme ”aina kulkeneet”.

Voisikin sanoa että olen nyt täysin uuden elämänhaasteen edessä. Kuntoutustuki on tulossa päätökseen, minun täytyisi päättää mille paikkakunnalle muutan asumaan ja lisäksi on rasitteena reilu ylipaino joka vaikuttaa erittäin negatiivisesti itsetuntooni, omanarvontunteeseeni ja minäkuvaani. Lisäksi olen nyt ollut monta kuukautta tilanteessa, jossa kuntoutustukirahat ja takuueläkerahat ovat kuin ”kadonneet” tuhka tuuleen ilman että jää suuremmin mitään konkreettista käteen. Miten tämä on mahdollista ? Jos tuloni 0vat yhteensä n. tonnin luokkaa asumistuki mukaan laskettuna, ja vuokrani on 400+. Ja toki erinäisiä muita laskuja .

Mutta siis häpeäkseni ja yllätyksekseni minun on myönnettävä, tai haluan myöntää ja kohdata sen tosiasian: Olen monta kuukautta, ehkä ainakin puolen vuoden verran, PAENNUT itseäni ja elämäntilannettani ihan tolkuttomaan tuhlaamiseen. Yhden päivän aikana saattaa rahaa palaa 300e. JA loppukuu menee sitten pulloja kerätessä ,ja puuro /pasta/hk:n lihapullalinjalla.Eli myös ravinnossa on puutteita. Tätä olen yrittänyt paikata ostamalla Multi tabs purkin silloin kun rahaa vielä on. Samon kahvia ostan useamman paketin rahapäivänä ,jotta edes sitä on kun rahani ”mystisesti” katoavat jo ennen kuun puoltaväliä.

Tätä kirjoittaessani huomaan, että minulla on useita rasitteita ja useita psyykkistä stressiä lisääviä tekijöitä elämässäni. Haaveilen vapaasta marraskuusta. että yhden päivän aikana ei kulu sitä 300. JA että minulla olisi varaa ostaa laadukasta ruokaa vielä 10. ja 11.päivä. JA että saisin kokea,ettei minun tarvitse kantaa reppua mukana sen vuoksi että kaikki vastaantulevat pullot ja tölkit on kerättävä, jotta saan s-marketista 0,19c pussin pastaa tai 0,39c pussin ruisleipää.

tuntuu että olen antanut vain mennä. Kai olen ollut väsynyt, masentunut, muutoshaluton. Muutoshaluton kuvaa ehkä omaa tilannettani parhaiten. Nyt, lokakuun lopussa olen kuitenkin tilanteessa, jossa jälleen kerään pulloja ja elän niillä. Ei ollut rahaa ostaa multi-tabseja, joten ostin rainbown tai mikälie halpismerkki olikaan vitamiinioretabletteja. Kahvia on muutama paketti. Se auttaa jaksamaan osallistumaan päivätoimintaani. Olen muuten niin uupunut ja masentunut ja lopussa ja väsynyt.

ja nyt kuulostaa varmast ihassulta, mutta olen todella elänyt kaikki nämä kuukaudet jossain mielikuvitusmaailmassa, fantasiamaailmassa jossa uudet vaatteet ”tekevät” miinusta uuden ihmisen. Eli joka kuukausi olen tilaillut farkkuja,takkeja,kenkiä ja puseroita joita ei välttämättä ole edes varaa noutaa postitoimipisteestä, jos saapumispäivä sattuu olemaan vaikka viikonkin eläkkeen tulon jälkeen .toki on sitten loppukuun takuueläke, 130e. Siitä joudun usein maksamaan monenlaisia laskuja.

Mutts kai tämä havahtuminen tilanteeseeni on paikallaan. Kun yksinäisyys erilaisuus ja ulkopuolisuus muista samanikäisistä nuorista aikuisista syö energiani ja elämänhaluni, niin ainakin s emihin voi vaikuttaa on pitää huolta itsestään. ettie ihan joka kuukausi ole sitä monen viikon 0e tilillä tilannetta.

Olen yllättynyt että tämä asia on painanut näin paljon. Mutta olen havahtunut nyt tähän kierteeseen, herännyt. Ja haluan kohdata itseni. Toinen suuri rahareikä elämässäni on liian kalliit kertaostokset ruokakaupassa. Miten ihmeessä saan uppoamaan 80-90 e yhteen kauppareissuun ? toki summaan mahtuu shampoot ja hammastahnat ja kahvit mutta kuitenkin.. .hei haloo.

Tässä olen havahtunut siihen, että käytän ihan tolkuttomasti rahaa herkkuihin.Karkkiin,jäätelöön, suklaaseen ja leivonnaisiin kuten pullaan tai kekseihin. Minulla saatta yksi irtokarkki pussi jonka syön saman illan aikana maksaa sen 6-7e. Päälle 3-4e herkkujäätelöpaketti ja suklaalevu, 2-2,50.e Ja Pandan lakupussi. Ja Jotain herkkukanaa ja herkkuleipää-

Tulee vaan tätä kirjoittaessa note to self : ”nyt ryhdistäydy nainen”. Ihan oikeasit. Olen itse päästänyt tilanteen tähän jamaan, ja minä olen ainoa joka voi tästä päästä ulos. Edunvalvontaa en koe tarpeelliseksi koska vuokrat ja laskut ja muut menot on balanssiss.a Kysymys on nyt enemmänkin siitä, että olen ainakin sen puoli vuotta systemaattisesti pakoillut itseäni, itseni ja elämäntilanteeni kohtaamista ja ennenkaikkea yksinäisyyttäni ja hylkäämisen tuskaa ja kipua.

ja kierrehän siitä syntyy. kun ahmin väsymykseen ja itseinhoon pullaa ja karkkia ja pizzaa. sitten lihoa merkittäviä määriä ,vaatteet näyttää rumalta päällä ja ihmiset karttavat vielä enemmän. Tuntuu että ylipaino ja rumuus masentavat entistä enemmän. Ja sit kun masennun väsyn a uuvun tuntuu etten jaksa mitään muuta kuin vetää sälekaihtimet kiinni, hautautua sohvalle keksipaketin ja karkkipussin kanssa. ja sitten turvonneena ,lihonneena ja reilusti ja selkeästi ylipainoisena menee kaikki voimat ja energia kaikennäköisiin ihmedieetteihin ja epätoivoiseen jojolaihduttamiseen jota kestää maksimissaan pari viikkoa jonka jälleen seuraa taas taantuma ja romahdus entisiin elämäntapoihin.

Oikea negatiivisuuden kierra. Masennus, ahmiminen ja yksinäisyys. Uupumus ja loppuunpalaminen . rahattomuus ja pullojen kerääminen. Pastala ja reissumiehellä kituuttaminen. Sama joka kuukausi. ei , kyllä nyt on herättävä tähän tilanteeseeen, uskallettava tarttua härkää sarvista ja ihan oikeasti lopetetteva nämä 300:n kauppareissut… ja 80e kertaostokset.

jotta kaikki ei jää vain ajatuksen ja puheen tasolle, minulla on konkreettiset tavoitteet ja askeleet joten aion näihin tavoitteisiin päästä. Tuntuu, että päätavoite on nyt että ”talous kuntoon marraskuulle 2017”. Keinot: Kirjata ylös tarpeelliset menot, kuten multi tabs ja kahvipurkit. Suunnitella herkkupäivä. Jos on esim kerran viikossa herkkupäivå, max 10e herkkuihin. ei uusia farkkuja takkeja tai kenkiä via internet. Voi kuinka monta kertaa olen sortunutkaan H&M:n , elloksen, cellbesin ,zalandon yms. tarjouksin. Tällä hetkellä tavaraa on odottamassa reilun satasen edestä parissa postitoimipisteessä. Farkkuja, puseroita. ei ole rahaa hakea niitä, kun ovat postiennakolla ja elän tällä hetkellä ruisleivällä ja puurolla. eikä ehdi seuraavat rahat tulla ennenkuin nämä tuotteet palautuvat automaattisesti lähettäjilleen.

Mutta siis tärkein ymmärtää, mun hyvinvoimti ja itsearvostus ja muiden arvostus ei nyt riipu niistä vaatteista. Eikä varsinkaan tilanteessa missä mulla ei ole edes rahaa hakea niitä tai jos on niin ei ne vaatteet mun yksinäisyyttä ratkaise tai poista .tulee vaan entistä väsyneempi, masentuneempi ja uupuneempi olo, kun ei ole rahaa ja oot pakotettuna syömään 70c kaurapuuroa ja 0,40c reissumiestä.

Eli tavoite on tehdä kauppalistat. Miettiä mitä oikeasti tarvin ja mistä voois luopua. Katsoa alet ja edulliset vaihtoehdot. Monilla halpismerkeillä kuten Rainbowlla ja extralla esim edullisia tuotteita.

Ja ehkä ne vaateostokset voisi ihan tässä ja nyt valitsemalla ja päättämällä rajata niin ,että AINAKIN marraskuun pärjään nyt näillä farkuilla ja puseroilla mitä tällä hetkellä omistan .toki voi ostaa jonkun yhden 20e puseron. Kirppikset ei ole mua varten , been there done that. Olen liian oudon mallinen, turvonnut ja rasva kerääntyy melko ewpäsopusuhtaisesti ahmimisteni seurauksena joten pitäydyn niissä merkeissä ja malleissa joista tiedän valmiiksi itselleni sopivat värit ,mallit ja koot.

Sellainen vuodatus. Ostosvapaata marraskuuta odotellessa. en ole rikas tai trendikäs, mutta haluan nyt marraskuussa kiinnittäää erityisesti huomiota oman arjen toimivuutene ja taloudelliseen tasapainoon,ettie ihan koko kuukausi menen yhden shoppailureissun ja muutaman herkkupäivän vuoksi miinukselle niin että keräät pulloja saadakses sen pastapussiun tai ruisleipä paketin. Kiitos jos jaksoit lukea ja mukavaa syksyn jatkoa itsekulleki!🙂🌻