http://aijaa.com/CJ4l8X

Hiukan töitä taas. Suurin osa on jämälankaa. Olen eilisen päivän tai illan puolitellut ja lajitellu noita purettuja lankoja ja niin tekee mieli alkaa tehtailemaan niistä lapasia. Saa nähä koska saan tämän projektin valmiiksi. Loppuuko se ennen ku kiinnostusja into lopahtaa.

Hiukan on taas pää kipeenä. Mä niin rakastan tätä olotilaa. Silmästä tuntuu että joku kaivaa sitä päästä ulos.

Tein tossa smoothietä itelleni. Käytin säilykehedelmiä. Joutusin ananakset heittää pois, kun oli menny vanhaksi. Mulla menee nykyään kaikki vanhaksi kaapeissa. En ehi niitä käyttää ajoissa. Eilen söin viimiset leivät (vanhoja nekin). Pitäis kauppaan mennä ostaa lisää paahtista. Mä niin tykkään kun päälle laitan tota kinkkua (josta ei tuukaan oireita) ja tuoretta kurkkua. Eilen söin varmaan 8 viipaletta. Nyt täytyy sit syä kaurapuuroa illalla.

Jotenkin tuntuu että mieliala on hiukan masentunut. Tulevaisuus näyttää mustalta. EI jaksa tehä edelleenkään mitään. Kiinnostus toisista on kateissa. Ennemmin ottaisin vähäiset tavarat ja lähtisin luikkimaan täältä. Sulkisin puhelimen ja tekisin tonne mettään oman paikan. Mut tiedän etten voi tehä sitä.

Tuttu pommittaa faces. En jaksa enää sitäkään. Se stalkkaa mua siellä koko ajan ja utelee asioita. Olen päässy siitä yli jo,ettei mun tarvii raportoida kaikkea koko ajan hänelle. Ennemmin vituttaa kun tollainen ihminen kyselee koko ajan ja olisin tilivelvollinen hänelle koko ajan.

Taidan mennä juomaan ton smoothien ja teetä. Lääkkeet on vielä ottamatta. Samalla oisi pussittaa noita lankoja, että mitkä värit mihinkin lapasiin. Sit vois laittaa alulle jotku lapaset.

Värikästä ja rauhallista wappua, niin teille, sinulle ja kaikille ketkä tätä lukee. Olkaa kiltisti, älkäkää juoko liikaa simaa. MÄ en saanut vapuksi munkkia, kun en lähtenyt isoon kauppaan ostaa sitä. Simaa en saanu myös, ku en lähtenyt kauppaan ostaa. Mennään kolalla ja syödään kurkkua ja kaurapuuroa. Katotaan, onko huomenna voimia, tosin kaupat taitaa olla silloin kii.

Mun täytyy ilmeisesti ymmärtää että olen saanut painoni 142-143, kun juuri joskus 13.4 se oli 147.1. En tiä miten siinäkin olen onnistunut. Olen niin monta päivää tässä kokeillut ja tossa se menee. Housut silti on liian pienet ja olo norsulla.

Pistä astianp. kone päälle, pistä pesukone päälle, ala nousta. Nä oli ekat sanat äitiltä tänä aamuna, et hyvää huomenta va hänellekin. En saanut nukkua pitkään, vaikka olin vielä 2 aikoihin hereillä. En saanut tänään sitä kaivattuu lepoa. Mun pääni tosiaan alkaa räjähtää kohta. Olen niin sokea kaikkeen. Teen ropottina asiat, niin että toiset olisi hiljaa.

Eilen illalla tein niitä lapasii ja pääsin ranteihin asti. TÄnään katon, onko mulla 3 mm puikkoja vapaana, ni aloitan uusia lapasii tekee.

Aamupalaksi tein smoothieta eilisistä lopuista hedelmistä ja "laimensin" kaurajogurtilla. TOi maistuu ihan vaivan soseelta, mut en jaksa mitään muutakaan. Tänään pitäisi kehittää jotain ruokaa. Mietin teenkö siitä mistä aita on matala että etin jonkun lohkoperunapussin, vai jaksanko laittaa joskun laatikon. Kiehtois kyl joku kasvislaatikko ja siihen kylkeen noita makkaroita, mitä vielä on paketillinen jääkaapissa. Katotaan millä tuulella olen klo 15-16 aikoihin.

http://aijaa.com/DrW14w

Haluan hiukan kiusata teitä. Tein 5 dl pullataikinan ja paistoin tuoretta pullaa itelleni. Niistä tuli ihmeen hienoja ja no jaa...
Toinen kuva on tämän päivän ruoka. Laitoin vuokaan ekana hiukan peruna-juures sekoitusta, sitten hiukan sipulia, löysin pakkasesta herne-maissi-paprikapussin ja kaadoin sen. Pakkasesta löytyi vajaa pinaattipussi, pilkoin sen pieneksi ja vuokaan. Loput perunajuurekset, mut kun ei riittänyt, ni perunasuikaleita pakkasesta lisää. Päälle yrittisuolaa, jotain yrittimausteseosta, valkosipulia. Sit kaadoin tohon määrään 5 dl soijakermaa ja uuniin. Puolelta katon mitä uunista tulee ja minkä makuista. Mennään tässä muutama päivä siis kasvisruualla.

EN o mitään järkevää tehnyt. Juonut teetä ni et tulee korvista ulos. Neulonut tota lapasta ja leiponut. Yritin ettii jotain leivontaohjeita, mihin vois kaurahiutaleita upottaa. Jos joku löytää ni vinkkiä saa antaa. Mulla on yli kilon tuolla kaapissa. Yritin ettii ja eteen tuli vaan gluteenitonta, ja sellaista en nyt tarvii. Pitäis syksyyn mennettä käyttää toi kilon pussi. TÄytyy varmaan alkaa joka päivä tekee kaurapuuroa itelleni, jos sillä saisi sen loppumaan. Mulla on vielä niitä gluteenittomia kaurahiutaleitakin ja sit on alkua. Mihin mä oikee mene...

EI ole yhtään levännyt ja kevyt olotila. Koko ajan päässä soi ajatus että nyt tarvii tota ja tätä tehä ja ja jne. TÄ koko vkl on ollu yhtä painajaista. Olis äiti voinut pysyy kotonaan ja jättää mut rauhaan. Vaikka hän onkin täällä va yöt viettänyt, mut silti.

Huomenna jatkuu tä painajainen ja se ahdistava olotila. Katotaan sitten, kuinka kauan jaksaa kone poskuttaa eteenpäin.

Mulla on eilen ollu mahan kanssa ongelmia. Tuli hiukan raakaa taikinaa syötyy ja se alko heti mahassa kuplii. Ilmaa tuli ylä ja alapäästä ihan kiitettävästi. En enää ikin syö raakaa pullataikinaa.

reilu tunnin päästä pitäis mennä kauppaan, ku äiti ei oi mulle käydä ostaa mitään. Tosin ei hän osaiskaan mulle ostaa leikkelettä ja leipää. kumminki tuo väärää. No tulee sit sekin matka käveltyy...

Kaupassa käyty ja äiti tuli nyt jo tänne, mut mä keksisin kaupassa että otan alkoa. Jos mä tänään saisin hiukan rentoutuu ja olla ajattelematta. EN vaan jaksa enää. Nytkin kun tultiin, ni äiti käski heti alkaa siivoo. Olen niin kurkkua myöten täynnä tätä elämää jo. En sano äitille mitään. Ei se kumminkaan kuuntelis. Jos kuuntelis, ni se olis omassa kotona. Jos avaisin suunni ni se kääntää sanani ihan muuksi.

En eilen ajatellut mitään. Katoin peliä telkkarista ja kuuntelin äitin kuorsaamista. Oli pitkästä aikaa sellainen ok fiilis. Pitääkö mun alkaa holistiksi, että saan rauhaa pääni sisälle?

Eilen sanoin äitille, että mun käsi on alkanut täristä. Hyvä kun vasemmalla kädellä uskaltaa mukii pitää. Mikä lie siinä olevan. Pelottavaa ainakin on.

Tänään porukka tulee kotiin. Ähh. En taho. Kumpa ne vois olla siellä vielä viikon tai kaks. Olen kamala.

TÄnään en tee mitään erikoista. Teen noita käsitöitä, jos saisin sellai rentoutuu hiukan, etten heti ala ärräpäitä lähettelee, ku porukka kotiin tulee. Tosin olen ni väsy että voisin mennä nukkumaan takas. TÄytyy va jua teetä niin paljoo.

Söin aamupalaksi itetehtyy jogurttii. Tai no kaupan maustamatonta kaurajogurttiaja lisäsin siihen smoothiepussin (hedelmä) ja banaanin. Se oli ihanaa lusikoitavan pehmeetä. Eikä yhtään lisättyy sokeria, jollei jogurtissa ole. Kaupan jogurteissa kun on sitä sokeria aika paljon.

En nyt sit tiä, onko tämäkään niin ihanaa. Miksei mulla voi olla sitä välimaastoa. Joko menen tohon ääripäähän tai sit tohon.

TÄllä kertaa taidan olla jossain hypossa /maniassa. Elämä tuntuu hyvältä, ei huolta eikä murhetta. Olen herännyt jo 8 aikoihin, 6-7 tunnin unilta. EI tee mieli ruoka, ei mikään. Koitan jua sokerista teetä, etten ihan kuukaha. Söin banaaninkin. Olen vkl:n aikana neulonut 2 lapaset, 3 mm puikoilla aikuiselle. Tein tänään heti aamusta yhdet kesken eräiset sukat valmiiksi. Koko ajan pitää jotain tehä. Ei pysyä istumassa. Jalat tuntuu kevyeltä, mut silti kipuilee. Olen 2 kertaa tänään soittanut isälle jo. Isä kuulostaa levänneeltä ja iloiselta. Olen sen hänelle joka kerta sanonut. Laitoin äitille viestiä, jos mentäis isoon kauppaan. Salaa toivon sitä, että saisin hiukan tätä energiamäärää pienemmäksi. En tiä mitä ruuaksi, jotenkin tuntuu että hällä välii. Jos kauppaan mennään, ostan varmaan salaattia.

Pelottaa, jos tämä loppuu ja tulee se seinä vastaan. Se hetki kun ajattelen kuolemaa koko ajan tai isän kuolemaa. TÄllä hetkellä en ajattele kumpaakaan. En ajattele karkaamista enkä katoamista. EN pysty keskittyy ees 10 minuutin videoon, saati mihinkään muuhunkaan.

Isä ei ota enää ku kk lääkkeet apteekista. Äiti selittää että on ni paljon vaihdettu lääkkeitä, mut kyl mä tiän että isä pelkää että ei näe enää ensi kuuta. Että hän elää kk kerrallaan. Yritin sitä äitille sanoo.

Käytiin äitin kanssa siellä kaupassa. TOin kassillisen ruokaa. Ostin kasvissuikaleita, ajatuksena tehä kasvislaatikko joku päivä taas. Se oli niin hyvää. Harmitti vaa ku isossa kaupassa oli vaan niitä pieniä kasvispusseja. TÄytyy myös sitten laittaa siihen laatikkoon noita pottujakin, ettei ne huonoksi mee.

Kaupassa, tyttö soitti ja kysy kuinka kauan taata nukkuu meijän sohvalla. Käskin herättää, mut ei tyttö uskaltanut. Jonkun ajan päästä soitin taatalle ja sanoin että tyttö on ollu huolissaan hänestä.

NÄyttelin äitille uusia lapasia joita tein. TUtulle kerroin ni hän sano että mikä aikakausi nyt on, ku lapasia puukkaa. Sanoin että teen niin kauan ku ideaa on ja virtaa. ALoin samantien tekee taas uusia lapasia. Illalla varmaan teen niitä ja katon suomen peliä.

Meno on hiukan rauhottunut, mut ei paljoo väsy paina. Osaan vissiin jotenkin kontroloida tätä olotilaa. Ostin kaupasta täytepatongin ja söin se juuri. Ennen kun lähdin kaupoille, söin pullaa. Kaipa tämä tässä menee...

Enää ei ole tietoa tosta maniasta, jos se semmoista eilen oli. Tulen tuttuun epätoivoon ja väsyneeseen olemukseen. Asiat tuntuvat painavilta ja raskailta sisälläni. Ulosmeneminen ahdistaa ja tuntuu kovan työn vaativalta asialta. Kaipa tämä tässä menee, onhan äiti mua käskemässä sitä ja tätä ja tota tekemään. Eihän mulla ole omaa aikaa tai mitään muutakaan. Nytkin pitäisi olla siellä jo, tekemäs sitä ja tätä, mut mä kökötän kotona ja toivon että kuolisin.

EIlen en ajatellut kuolemaa, en ees silloin ku jaloissa oli tosi kovat kivut. EIlen en ajatellut mitään pahaa. TÄnään olen ajatellut. Miettinyt asioita ja ja ja...

Taidan ottaa pillerit ja jua ton teen. Ei tee mieli syä aamupalaa, joten jätän sen.

Tyttö päivällä kysy, olenko väsy kun olen sen näköinen. Hiukan alko ottaa voimille, juu. Mut hyvin sain hoidettuu asiat vanhemmilla ja käytyy kaupassa. Kirjastoon vein kirjat ja en ottanut uusia. Jotenkin ei ole kiinnostusta. Noita lapasii olen tehnyt, mut nekin alkaa takkuilee suuresti. SIlmät painaa miljoonan. Käveleminen tuntuu tönköltä. Maailma vihaa mua. Haluaisin vaan mennä nukkuu tai maata sängyssä. Ehkä huomenna teenkin sen. Pitkitän ylösnousemista. Mun pitäisi tänään tehä puuro vielä, tai sit syön noi mansikat soijajogurtilla iltapalaksi. Mitään en saa aikaiseksi taas. Kaikkiin tarvii ponnisteluu...

Pitäis mennä suihkuun, että huomenna olisi muuta ku paskan tuoksuinen. Mut toi meneminen on tuskaa. Siellä on ihan hyvä olla, mut se riisuminen ja ittensä kattelu kaikkien läskien kanssa. YÖK. Ehkä mä kerään tässä rohkeutta ja menen sinne.

Muutenkin tämä päivä on näköjään yhtä taisteluu. Ei mitenkää kiinnosta, ei jaksa eikä ole halua. Ehkä ruuaksi kehitän jotain pakkasesta. Mulla kyl olis siellä noita omia makaronilaatikoita ielä. Pitäis varmaan alkaa tekee huomenna tai ylihuomenna lisää laatikoita pakkaseen. Mulla on iso pussi makaronia ja pari pakettii jauhelihaa ja munia. Ne on ni helppoo sitten pakkasesta lämmittää ja syä.

Mietin taas im:ään. Mietin sitä oikee urakalla ja yritän keksii keinoja millä tämän paskan saa pois. Oliski joku kytkin, joka auttaisi ajattelemaan muuta. TUntuu ettei ketään välitä mitä tekisin enää. Ketään ei halua puhuu mun kanssa eikä ketään kiinnosta. Että olisin täällä ihan yksin näiden ongelmien kanssa. Liian raskasta mulle. Olenmiettinyt sitäkin, kuinka kauan joutusin olee, ennen kun joku havahtuisi että, pitäiskö kattoo onko kaikki ok. Mut sit myös pelkään sitä. Onko silloin paha olla, sattuuko se. Ja jos mut löydettäis, miten kehtaan mennä jonnekkin lanssiin ja olla se huomion keskipiste. Miten pystyisin sit kertoo niille hoitajille että miksi tein ja mitä. Ja et sattuuko ne hoidot ym. Paljon asioita.

Huomenna on hoitaja. Testi päivä. Saa nähä miten ne menee, kun muutenkin olemus on maassa. Kumpa pystyisin itkemään tätä hiukan ees pois.

Haluaisin vaan jonnekkin turvaan, rauhaan ja jonnekkin missä ei tarvii huolehtii toisista. Ettei tarvii aamulla ekana lukee facee ja soittaa ja kysyy miten voidaan. JOssa,missä saan olla oma itteni, vaikka voinkin pahoin.Missä saisin maata sängyllä ja kerätä voimia. Missä mulle tehtäisiin ruoka valmiiksi ja katottais siitä että saan tarpeeksi ravintoa. Tiedät varmaan mitä tarkoitan. Mutta se paikka on utopiaa. Liian kaukana mulle. Mun lääkäri ei sellaista ees ajattele. Jos menisin sanoo tästä, hän alkaisi ehottamaan laktootisia pillereitä, jotka lihottais enemmän ja enemmän.

Sain mä aamupalan syötyy joskus 11 jälkeen. Eilistä mansikkapuuroa. Vatkasin sitä niin kauan ku vatkain suostu toimii. Siitä lähti va teho. Tais olla liian raskasta puuroa sille. Mulla ei ole yhtään ruokahalua, eikä nälkä. Tarkkailen mitä syön ja koska. Kelloa tarkkailen, koska tarvii alkaa ruokaa tekee ja sitten syä. JOskus syön jotain aamupalaksi ja sitten joskus iltapalaa. EN jaksa kokkailla, en ees leipää oikee voidella. Leipomiset on poissa, ainakin nyt. Haluaisin vaan nukkua ikiuneen...

Mä niin ymmärrän tuon hirvittävän uupumuksen ja toivottomuuden. Haluaisin vaan, että helpottais. Että jaksais tehdä kaikenlaista eikä elämä olis tällasta raahustamista raatona. Mulla on kyllä hyviäkin hetkiä, jolloin pystyn jopa tuntemaan mielihyvää asioista. Käsityöt on yks sellanen. Se onkin ainut asia, jossa olen tyytyväinen saavutuksiini. Lapsen urheiluharrastuksen seuraaminen on toinen. Olen käynyt kentällä katsomassa muidenkin joukkueiden matseja, koska on vaan niin kivaa kököttää siellä katsomassa peliä, jännittää, kannustaa, yhdessä muiden kanssa. Mietin vaan, että onko mitään asiaa, mistä säkin voisit nauttia, että edes hetkeks unohtaisit tuon synkkyyden. Se auttais jaksamaan, kun olis jotain, mitä odottaa. Sulla on niin paljon kaikenlaista huolta elämässä, että olis hyvä, jos vastapainona olis jotain, mistä voisit saada voimaa. Toivon, että voisit sellaista tekemistä löytää. Että kykenisit tuntemaan mielihyvää jostain. Sekään ei ole masentuneelle itsestäänselvää eikä aina onnistu. Silti toivon, että löytäisit hyvää elämässä, joka edes vähän ja hetkeksi veisi huomion pois siitä kaikesta ikävästä.

Kiitos Repukka kun jaksoit kirjoittaa. Arvostan sitä tosiaan paljon, ni kun aina arvostan jos tänne joku kirjoittelee.

Mielihyvä... Joskus saan käsitöistä sitä, mut sit ku olen aika pohjalla ni työt näyttää rumilta ja löydän niistä miljoona virhettä.
Tykkään leipoa ja tehä ruokaa. Mut sit niissä tulee vastaan se, että luulen että niissä on aina joskus jotain vikaa. Jollen ole just syönyt ruokaa n. 3 päivässä niin se kuulemma on saastunut ym.
Yritän aina keksii jotain missä saisin sitä mielihyvvää, vaikka vessan lattian siivomisesta (se muuten on rentouttavaa ja hauskaa).

Mitäs tänne kuuluu... Ollaan eilen tytön kanssa sovittu että huomenna tulee hänelle kaveri kylään ja mulle tulee tuttu seuraks koko vkl:n. Olen tässä sit suunnitellut ruokia, mitä me syötäis.

Ilmottautusin joku hetki sitten yhteen pankin juttuun, jolla päästään kattomaan elokuvateatteriin paavo pesusientä (tytön in juttu). Mä hiukan miettisin sitä tän mahan ja niiden poissaolokohtauksien vuoksi, mut sit miettisin että en haluu tuottaa tytölle pahaa mieltä.

Kävin hoitajalla. Hän tekee jotain juttua. Siellä kysellään asioita ja sit niihin vastataan moni vaihe jutulla. AIka huonosti meni. Ne tulokset lähetetään jonnekkin ja sieltä tulee tuomio. Tai jotain. TOivon ettei ihan lanssi tuu oven eteen. Kysyttiin kuinka usein ajattelen sitä ja tätä ja onko ollut tätä ja sitä. Aika useen tuli joka päivä. Koska oot viimeksi suunnitellut im:ää, sanoin tullessa tänne. Näin hoitajan ilmeen ja huolen. Yritin peitellä huumorilla sitä paskaa sisälläni. Yritin olla normaali, mut sisälläni asiat on täysin paskana. Menen maanantaina jatkamaan niitä kysymyksiä. Jos jotain positiivista tarvii kaivella, ni pitkästä aikaa hoitajalla oli rentoa, ahdistamatonta ja vapauttavaa olla, vaikka ovea avaessa ulos pelkäsin että siellä odottaa lanssi ja kasa lääkäreitä.

Mut joo, mun vkl on turvattu su asti. En varmaan paljoo koneella ole, joten älkää sitä pelätkö. Mulla on paha olla, mut en tee mitään itelleni. Saan puhua pitkästä aikaa. Ehkä sunnuntaina saan aamupalan sänkyyni, ainakin oon sitä toivonut.

tuttu ei tullu, eikä tulekaan. joudun olee ahin kanssa ja ottaa ite vastuu nuorista. en saanu puhekaverii enkä seuraa. 😭

No voi harmi. Sä kun niin odotit sitä. ☹️

Tuli mieleen, että älä nyt liikaa huumorilla peittele pahaa oloasi vaan kerro suoraan hoitajalle ja lääkärille, mitä ajattelet ja miltä tuntuu. Ei ne voi auttaa, jos ei tiedä, mikä on todellinen tilanne. Jos vaikka jotain apua löytyis. Mä todella toivon, että löytyis.