Tällä hetkellä ei oikeastaan millään enää ole väliä...
Yritän kovasti koittaa saada ajatukseni jotenkin järkeviin ajatuksiin, mut tuntuu vaan että elämä koettelee meitä todella apäoikeudenmukaisesti. Miksi kaikki menee yhessä perheessä niin päin mäntyy?
Olen viikon jaksanut suht hyvin. Ehkä jaksan eteenpäinkin. En tiä. Tällä hetkellä itkun keskellä tuntuu kaikki niin vaikeelta ja turhalta.
Lähetin isän koiran (joka on mulle tosi tärkeä ja rakas) viimiselle matkalle. Otin juuri ennen lähtöä muutaman äkkiä kuvan. Kuiskasin korvaan heipat ja annoin pusuja. Koira itessään luulee että pääsee ulos lenkille tai auto ajelulle. Se ei tajuu että tämä on viiminen matka.
Tämän kaiken kruunas se, että äiti joutui muuttaa su illalla mun luokse, eli aamusin on todella aikaset herätykset ja koko ajan ahdistava olo. Kuulemma jos viel jaksan pe asti, ni hän lähtee. Sit alkaa se ahdistava olo siitä että miten isä ja hän pärjää siellä siaiskämpässä. Ja miten mä pärjään (jos mulle ees annetaan) tytön kanssa täällä ihan yksin.
En tiä mitä tai miksi tässä kirjoitan. On ni paha olla. Ruoka on syömättä, kun en keksi mitä syä. Maha oireilee. Söin tossa jätskin, joka tuntuu jäävän kurkkuuni. Pitäis kai jua jotain, mut en jaksa raahautua keittiöön, kun siinä välissä on Benin kipot ja tulee olo että Beni tulee ja on täällä.
Mä taidan lopettaa tämän, kun ei tässä ole mitään järkee…
Sain mä jotenki tiskikoneen tyhjennettyy ja täytettyy ja päälle. Huomenna saa laittaa toisen koneellisen tiskii pyörii.
Itkin alkuillasta kauan ja vieläkin on rajatapaus.
Saa nähä mennäänkö siskon kans sinne kukkakauppaan.
Menen kohta sänkyyn. Lukemaan. En sit tiä koska nukahdan.
Aamulla katon, menenkö ryhmään. Riippuu pääsenkö sängystä ylös.
Melke 13h unta. Silti oon rätti väsy. Sain sentään pesukoneen päälle ja loput tiskit koneeseen. Vielä pitää roskia siivota. On näitä itkupapereita siellä täällä. Tänäänki yksi jo.
En sais ollenkaan ajatella. Nytkin ajattelin isää nyt ja 10 v sitten.
Tietsikkakin heräs taas henkiin, vuorokauden temppuilulla. Pitäis sillekkin tehä jotain. Mahtaisko sisko päästä joskus kattoo sitä. Sillä niitä miehii on, jotka ymmärtää elektroniikan.
Selkä on taas parempi. Onneks se ei nyt kettuile.
Mietin täs, kutoisko vai makaisko sohvalla.
käytiin siskon kanssa k-raudas ja plantagenis. Sain isomman ruukun ja multaa. Ostin tuen tolle peikolle. SIt ostin 2 mini kukkaa.
Syömään pääsin vasta 19 jälkeen. Äkkii pakkasesta porkkanapihvii ja kasvispussi, ja mikroon. Nyt ei tarvii iltapalaakaan syä sit.
Huomenna ois urakkana peikko. Saa nähä miten saan se vähäisimmällä tuholla hoidettuu isompaan purkkiin. Sit pitää noi appelsiinit erottaa, kun ne ei oikee kasva enää. Pitää kaapista ettii niille aluset. Et huomenna musa korviin ja sormia likamaan...
Sai sen peikon lopulta pois purkista kun hain puukon ja käytin raakaa voimaa. Ei ollu onneks juuret tehny tuhoo. Saa nähä mitä se tykkää nyt uudesta asumuksesta. Pitää vielä kastella se, nii ku kaikki kukat. Samalla sit laitoin ne uudet puut isompiin purkkeihin ja appelsiinit omiin istutuspurkkeihin.
Suurimmaks osaks sais roskat vietyy.
Nyt täytyy alkaa rampata keittiön ja kukkien välis ja viä monta kymmen litraa vettä niille.
Samalla mietin et siirrän ton enkelin altakastelevaan, sit kun saan multaa ja aikaa taas.
Tänään on toiminnan päivä. Ehkä siks et laitoin heti herättyäni musiikin kuulokkeihin.
Ruokaa pitäis tehä tänään vielä.
Mut nyt kastelee....
Työt tehty. Ruoka tehty. Nyt on väsyny ihminen täällä. Pitää kerätä voimii että jaksaa su asti velvollisuudet.
Tyttö soitti. Hän havahtui siihen ettei o pe jälkeen syöny kunnolla. Onko tullu muhun. Olenko mä syyllinen tähän.
Puhuttiin muutenki niitä näitä.
Hei, Saloka! 😍 Olet tehnyt sen, mitä mun pitäisi. Mun olisi ostettava pari isompaa saviruukkua, että saisin istutettua kukkia uusiin ruukkuihin. Mulle on saavutus nyt se, että saan kasteltua kukat.
Olohuoneen verhot on vielä auki. Olisi saatava suljettua ne. Ulkona on ihan pimeää. Mua voidaan katsella metsästä. En tiedä, mistä nyt juontaa - ehkä noista viime aikojen ampumisista -, se, että ajattelen jonkun ampuvan mua päähän tuosta metsästä, ja verhot suljetuani olisin edes vähän suojassa. Jännää sisänsä, kun mietin niin paljon kuolemaa itse toteutettuna.
Kello ei ole vielä puolta yhdeksääkään illalla; mua jo väsyttää. Menen ehkä nukkumaan aika pian. Huomenna kalenteri on tyhjä, ja voin nukkua niin pitkään kuin nukuttaat. Kiva.
Puolen h:n päästä lähen yhteen paikkaan, jossa on mt kuntoutujii ja vissiin päihdekuntoutujii. Sinne pitää men 2lla bussilla. Saa nähä tulenko ikin tämän jälkeen käymään siel. Pelottaa jo valmiiksi. Bussit.
Sieltä sitten pitäis ryhmään jaksaa mennä ja sen jälkeen vasta kotiin.
Joku ihminen tulee taas arvioimaan isän. Äiti on nyt saanu hommattuu isälle laidallisen sängyn, joka tulee huomenna. Iso lovi niiden talouteen.
Yli huomen porukka lähtee laivalle ja mä jouduin jäämään isän vahtiaksi. En järin innoissani ole.
Selkä kertoi noustessa olemassa olonsa. Toivon ettei äyjy pahemmaksi.
Äääh, kukkamultien vaihto................. voisko jonku tilata tekeen sen homman, ja voisiko niitä sopivan kokoisia ruukkuja ilmestyä vaan oven taakse? 😀 Ja mullat kans. Sitten en ehkä lykkäis sitä hommaa aina. Reipasta Saloka, että sait uudet ruukut hankittua ja kasvitkin jo muutettua niihin! Mä taidan jättää tänä vuonna väliin koko homman. Ei kai se nyt niin justiinsa oo. 😳 Viime vuonna muistaakseni vaihdoin.
Tsemppiä päivään ja matkoihin!
On vaikea ymmärtää, että oman isän hoito noin vastenmieliseltä ja vaikealta tuntuu. Eikö hänen olisi jo parasta olla hoitokodissa, kun näyttää vain taakkana olevan omaisille.
Tiffany3 kirjoitti 20.3.2019 8:59
On vaikea ymmärtää, että oman isän hoito noin vastenmieliseltä ja vaikealta tuntuu. Eikö hänen olisi jo parasta olla hoitokodissa, kun näyttää vain taakkana olevan omaisille.
Ei se ole vastenmielistä. Mutta kun on omat voimat vähissä, niin se on mulle raskasta ja kun on pelko koko ajan läsnä. En osaa selittää niin että joku ymmärtäisi.
Joie kirjoitti 20.3.2019 8:48
Äääh, kukkamultien vaihto................. voisko jonku tilata tekeen sen homman, ja voisiko niitä sopivan kokoisia ruukkuja ilmestyä vaan oven taakse? 😀 Ja mullat kans. Sitten en ehkä lykkäis sitä hommaa aina. Reipasta Saloka, että sait uudet ruukut hankittua ja kasvitkin jo muutettua niihin! Mä taidan jättää tänä vuonna väliin koko homman. Ei kai se nyt niin justiinsa oo. 😳 Viime vuonna muistaakseni vaihdoin.
Tsemppiä päivään ja matkoihin!
Juu olis kivaa ku kaik ilmestyisi oven taa. Eikä tarvis netistä tai kaupoissa kierrellä ja hakea.
Kiitos tsempeistä.
Hei, Saloka! 😍 Miten uudessa ryhmässä meni? Miltä tuntui ja miltä se tuntuu nyt? Tuntuuko, että voisit mennä sinne vielä uudelleen? Mä kävin eilen uudessa käsityöryhmässä. Se meni ihan ok, mutta nyt tunnen itseni niin väsyneeksi. En haluaisi mennä enää koskaan minnekään. En, vaikka se on osa mun kuntoutusta. Mihin mua muka pitäisi kuntouttaa?! Olen jo eläkkeellä ollut vuosia. Joskus pystyn ajattelemaan, että voin olla osa yhteiskuntaa näinkin, ja ansaitsen kaiken sen hyvän, mitä mulle tarjotaan, mutta nyt en tahtoisi mitään.
Mä löysin parvekkeelta yhden isomman ruukun kasville, joka täytyy saada uuteen ruukkuun. Kaatuu tuossa jo, kun painoa on niin paljon. Eipä tarvitse ostaa uutta ruukkua...
Voimia tämän päivän jatkoon. Minkälaisen arvion isäsi sai?
Jardin Prive kirjoitti 19.3.2019 20:26
Hei, Saloka! 😍 Olet tehnyt sen, mitä mun pitäisi. Mun olisi ostettava pari isompaa saviruukkua, että saisin istutettua kukkia uusiin ruukkuihin. Mulle on saavutus nyt se, että saan kasteltua kukat.
Olohuoneen verhot on vielä auki. Olisi saatava suljettua ne. Ulkona on ihan pimeää. Mua voidaan katsella metsästä. En tiedä, mistä nyt juontaa - ehkä noista viime aikojen ampumisista -, se, että ajattelen jonkun ampuvan mua päähän tuosta metsästä, ja verhot suljetuani olisin edes vähän suojassa. Jännää sisänsä, kun mietin niin paljon kuolemaa itse toteutettuna.
Kello ei ole vielä puolta yhdeksääkään illalla; mua jo väsyttää. Menen ehkä nukkumaan aika pian. Huomenna kalenteri on tyhjä, ja voin nukkua niin pitkään kuin nukuttaat. Kiva.
Mulla on joku ihmeellinen juttu, jollei väliovi o raolleen, tuntuu et joku kyttäis mua postiluukusta tai seisois siel rynnäkkökivärin kanssa.
Ikkunois on koko ajan verhot, muuten näen hahmoja siellä hyvässä lykyssä.
Mut nä taitaa olla niitä masennuksen oireiluja va.
...
Harmi etten jaksanu/kyenny enää ryhmään. Oli sen verta rankka aamun reissu.
Jardin Prive kirjoitti 20.3.2019 12:48
Hei, Saloka! 😍 Miten uudessa ryhmässä meni? Miltä tuntui ja miltä se tuntuu nyt? Tuntuuko, että voisit mennä sinne vielä uudelleen? Mä kävin eilen uudessa käsityöryhmässä. Se meni ihan ok, mutta nyt tunnen itseni niin väsyneeksi. En haluaisi mennä enää koskaan minnekään. En, vaikka se on osa mun kuntoutusta. Mihin mua muka pitäisi kuntouttaa?! Olen jo eläkkeellä ollut vuosia. Joskus pystyn ajattelemaan, että voin olla osa yhteiskuntaa näinkin, ja ansaitsen kaiken sen hyvän, mitä mulle tarjotaan, mutta nyt en tahtoisi mitään.
Mä löysin parvekkeelta yhden isomman ruukun kasville, joka täytyy saada uuteen ruukkuun. Kaatuu tuossa jo, kun painoa on niin paljon. Eipä tarvitse ostaa uutta ruukkua...
Voimia tämän päivän jatkoon. Minkälaisen arvion isäsi sai?
Se mun oli tutustuminen vasta. Ti meen joksikin aikaa sinne. Ei se ryhmä ollu va sellainen talo.
Isää arvioitiin, miten pystyy liikkuu kodin ulkopuolella. Henkilöautoon häntä ei enää oikee saa. Mut kyl kaikki järjestyy.
Mullakin otti voimille aamunen. Olen ollu sohvalla va sen jälkeen. Tarvii äitiltä viel tarkistaa huominen. Perjantaihin tuli muutoksia.
saloka kirjoitti 20.3.2019 12:49
Jardin Prive kirjoitti 19.3.2019 20:26
Hei, Saloka! 😍 Olet tehnyt sen, mitä mun pitäisi. Mun olisi ostettava pari isompaa saviruukkua, että saisin istutettua kukkia uusiin ruukkuihin. Mulle on saavutus nyt se, että saan kasteltua kukat.
Olohuoneen verhot on vielä auki. Olisi saatava suljettua ne. Ulkona on ihan pimeää. Mua voidaan katsella metsästä. En tiedä, mistä nyt juontaa - ehkä noista viime aikojen ampumisista -, se, että ajattelen jonkun ampuvan mua päähän tuosta metsästä, ja verhot suljetuani olisin edes vähän suojassa.
Mulla on joku ihmeellinen juttu, jollei väliovi o raolleen, tuntuu et joku kyttäis mua postiluukusta tai seisois siel rynnäkkökivärin kanssa.
Ikkunois on koko ajan verhot, muuten näen hahmoja siellä hyvässä lykyssä.
Yllätyin, että jollakulla muullakin on samantyyppisiä ajatuksia kuin mulla! Tosin onhan se kai aika yleinen ajatus, että tuntee olevansa tarkkailun alla. Folio-hatut ym, ettei kukaan saisi selville ajatuksia... Ei ehkä kyse ihan samasta asiasta... Meillä on vielä lisäksi ajatus, että meidät tapetaan. Ampumalla. Onko tämä yleinen ajatus, vai jotain aivan erityistä? Osaatko, Saloka tai joku muu, sanoa, mikä meitä "vaivaa"?