Taas on tälläinen päivä, kun ei jaksa silmiä pitää auki. Mut yritän jotenkin pakottaa itteni pysyy hereillä.
TÄmän päivän kurssi taitaa jäädä, kun selkä ni kipee ja muutenkin olo on tämmöinen. Onko mitään hyötyä siitä että en jaksa pysyy hereillä.

Eilen illalla, tai aamuyöllä, join kamomillateetä. Ajatuksena että se rauhottais mut uneen. En nyt tiä oliko siinä mitään hyötyy. Jos muuten va kokeilis sitä jua iltapalaksi ja kattoo mitä tuleman pitää. Nyt otin aamupalaksi ison kupin vihreää teetä ja ison mukillisen vettä. Syötävää en saa alas. Ja se tässä ehkä mättääkin. Onneks ruoka on jo suunniteltu ja samalla ajateltu huominenkin ruoka.

Miettisin eilen, olenko mä sairastanut itteni. Mulla on ollut jo kauan mahani kanssa ongelmia. Tuntuu että kaikki tulee ripulina ulos. Olen miettinyt täällä päässä, että olenko ite sen aiheuttanut. Alan olee vainoharhainen sen suhteen. ALan karsii enemmän ja enemmän ruokavaliota, joka muutenkin on pieni. En syö kalaa, en viljaa, en maitoa en perunaa ja nyt vissiin alan karsii porkkanan pois. Muutenkin kasvikset ja liha alkaa saamaan pahoja ajatuksia ja sitä ettei tee oikee mieli niitä syä, mut joskus on vaan pakko. En mä koko aikaa voi puurolla elää, vaikka se olisikin helppoa.

Maha ei tunnu asettuvan ollenkaan, joten äiti kävi ostamassa maitohappobakteereita kokeeks. Nyt syön sit sitä 10 pvä ja toivon että maanantaina olen kunnossa. Toivottavasti tämä ripulointi näkyy puntarissa, selässä tämä ainakin tuntuu.

Olen myös tosi väsynyt. Nukun yöllä ja nukun päivällä. Jotain pientä jaksan tehdä, mut en rehkiä kunnolla. Huomenna yritän jaksaa mennä kauppaan, tosin voi olla etten jaksa mennä sinne.

Mieliala on aika matala. Olen ku etana kotilossa, ettei se pääse siitä eroon. En tiä missä mulla olis hyvä olla. Teen automaatisti asioita, toivoen että jaksan. Laitoin apk:n päälle tänään, siihen saa jäädä tämän päivän kotiaskareet. Ehkä hiukan roskia korjaan vielä. Imuriin en jaksa tarttua.
Kutonut olen hiukan, mut siihenkin tarvitaan niin paljon voimia etten jaksa kauan ahertaa. Eilen huovutin, mutta neulan katkettua lopetin. En tiä saanko noi taulut valmiiksi jouluun mennessä, jollen, ni annan sit synttärilahjaksi ensi vuonna.

Eilen luin facesta että mun entinen luokkakaveri on saanut lapsen. EN ole häneen pitänyt moneen moneen vuoteen yhteyttä, enkä tiä hänestä oikeastaan mitään. Faces ollaan kavereita, mut se on siinä.

Tänään on kipupäivä, eikä panadol auta yhtään. Yritän olla liikkumatta, ettei tarvi kivusta huutaa. Ei maistu ruoka eikä ees vesi. Vettä pakotan itteni juomaan. Kohta puolin on pakko alkaa jotain syömään. Onneks puuro on valmiiksi tehty, lämmitystä va.

Matkalaiset on saapunut kotiin. Tyttö on ihan innoissaan matkasta. Oli ilmeisesti saanut hiukan huomioo. Hyvin heillä oli matka mennyt. Rahaa oli mennyt, mut ei kuulemma nii paljoo.

Äänetkin on helpottanut täällä. En edelleenkään tiä onko ne ollu todellisia tai todettomia. Nyt kuuluu vaan pientä kopinaa. Ei kuulu enää puhetta eikä mitään muutakaan.

Näin ihan ihme unta aamulla.

Sain tänään kerrottua pahasta olostani hoitohenkilökunnalle. Olen helpottunut. Lääkitystä lisättiin ja nyt toivotaan ettei siitä tule sivareita ja oloni alkaa parantuu, ettei osastoa tarvita.

Olo on todella väsynyt. Lämmitin pitkästä aikaa kaakaota itelle ja mietin jos menis lämmittää toisen mukillisen.
Siivotakin pitäis. Hoitaja on 18. pvä tulossa tänne. Äiti sano ettei täällä ole paljoo siivottavaa, mut mä näen kauhian kaaoksen täällä. Otan päivä kerrallaan. Hoidan nämä pakolliset työt tai menot nyt ekana pois alta. Huominen ravitsemusterapeutti ja keskiviikon kurssin. Sit toivon että uusi lääke sopii ja voin alkaa sitä syömään. Pitää huomenna mennä r-terapian jälkeen apteekkiin hakee lääke. Tänään en jaksa mennä. Saa nähä kuinka paljon se maksaakin.

Maksusta tuli mieleen, tarvii mennä maksaa laskuja... Moikka

Moikka. Mukava lukea. Ei mukavaa tietenkään se, että sinulla on vaikeuksia vaan mukavaa on se, että sinulla on rohkeutta kirjoittaa niistä.

kiitos Alexander Gustafsson.

Tänään on ollut raskas päivä. Aamulla äiti soitti että pitää lähteä sairaalaan isän saattajaksi, vaikka äiti siellä oli.
Sieltä sitten menin kaupunkiin hoitaa asioita.
Sitten oli ravitsemusterapeutin aika. Se pelotti. Mut hän ymmärsi mua ja halusi todella auttaa mua. Sain ohjeita. Nyt tarvisi vaan yrittää niitä toteuttaa. Mutta pelko syömisien lisääminen ja siitä johtuva ahdistus.
Aloitin uuden lääkkeen tänään. Saa nähä millainen musta kuoriutuu. Ainakin alku on ihan ok. Kylmä on ja päässä tuntuu että olisin humalassa.

Lääkkeestä ei ole tullut mitään sivareita, onneks, mut en huomaa sellai että se vaikuttaiska mitään. Olen edelleen se väsynyt ihminen, joka raataa niska limassa eteenpäin toivoen että huominen olisi parempi. Enää ei ole kyl ahdistanut niin paljon, että pitäisi vahingoittaa itteään. Tai ei pariin päivään. En edelleenkään jaksa riitatilanteita tai mitään muutakaan. Tänäänkin lähdin pois, kun tyttö otti lukua. Viihdyn yksinäni ennemmin, ku seurassa. Eli samanlainen ihminen olen.

LAuantaina pitäisi lähtee siskon kanssa mökkeilemään. MEnnään ihan keskenään ja ollaan yö siellä. Pitää huomenna muistaa pakata kaikki lääkkeet mukaan ja ruoka. En ehkä tee mitään erikoista, makaronia ja jauheliha saa riittää mulle.

Mökillä meni hyvin. Sain jopa nukuttuu koko yön heräämättä. Siellä ei ahdistanut, kun ruokailu. Puhuimme siskon kanssa, mut ei mitään henkeviää. Sisko valitteli aina välillä, mistä milloinkin.

Kotiin kun tulin, ahdistus iski. En taho tänne. Haluan pois täältä. TÄmä paikka vaan ahdistaa. En tiä mitään, miten saisin tämän laantuu. On niin huono olla. En mä tuolla mökilläkään ollut ihan fiiliksissä. Katoin va ku sisko teki töitä. EN jaksanut tehä kauan mitään. Olin koko ajan väsynyt.

eläimet tuovat niin suurta lohtua ihmisen elämään että se menettäminen tuntuu tyhjältä. Itselläni on sama juttu lapsena lyötiin niin lyttyyn etten uskaltanut avautua tai pistää vastaan puolustaa itseäni. Jäin vain varjoksi usein tuntui samapa se olenko koulussa ei minua huomata siellä. kotona ja koulussa oli koko lapsuus ja nuoruus aika tuskaa elin täysin itselleni kun ei ollut perheessä kukaan läheinen paitsi mummo tai sisko välillä nyt mummoni on poissa ja siskoni on katkeroitunut ja ahdistava persoona en voi mitään menneille mutta tulevaisuudelle pitäisi voida ainakin sen mitä jaksaa. Itse koen suurta ahdistusta ryhmissä ja se on piinaavaa silloin tuntuu päivä menee pilalle.

Tällä hetkellä oikeastaan millä ei ole väliä... ei ole, ei.

Terapiakin tuntuu turhalta: ei se tee musta sellaista, josta muut pitäisivät. Ei lääkitys muuta mua sellaiseksi, että kaikki eivät mene pois luotani. Jäisi edes yksi ihminen....

Kuuntelen Hectorin lauluja, ja tajuan, että olen ulkopuolinen - kaikesta. Ei mua kukaan ole koskaan rakastanut, tuskin edes tykännyt. P***le, se faijankuvatus oli oikeassa: "ei kukaan susta voi edes tykätä."

Paljon ei enää jaksa ottaa vastaan. Miksi edes pitäisi... En todellakaan kuvittele olevani jotenkin tärkeä tälle maailmalle, kaikilla ei ole "jotain" annettettavaa.

Charlottis <3
Jaksaako? <3

Ulkona sataa ja on pimeetä. SIlti yritän jotenkin vaan jaksaa. Pieniä töitä sillon tällöin, ehkä ne joskus tuottaa ison "hedelmän".
Kävelen sateessa ja tuulessa ja toivon että se veisi tuskan ja pahan olon pois.

En ollut yli viikkoon jaksanut suihkussa käydä tai edes huolehtia ittestäni. Tänään harjasin sit takut hiuksista ja menin suihkuun. Oli pakko. En kehtaa mennä huomenna kurssille takkutukkana ja paskalle haisevana. Nyt on pieni rentoutustila päällä kun kuuma suihku rentoutti.

Eilen peljäytin perheeni kunnolla. Ite vaan nauran tempaisusta, koska en saa aivojani ymmärtää kuinka huolissaan muut oli.

En vaan oikee jaksa enää elää, mut en voisi tehäkään itelleni mitään. Olen puun ja kuoren välissä. Mun pitäisi alkaa miettii muita, mut en jaksa miettiä. Pää hajoo kun miettii. Haluaisin paremman elämän. Kivuttoman, iloisen ja vapaan. EN ahdistavaa, surullista ja sairasta.

Koko ajan ahdistaa ja tiän mihin se iltaa kohden menee. Ei ole pitkään aikaa näin aikaisin alkanut ahdistaa. Kuinka kauan jaksan taistella sitä vastaan, en tiä.

Ruokaakin tarvis tehä. Helppoa. Jauhelihaa ja kasviksia. En tiä kuinka terveellistä on. Saan varmaan r-terpalta sanomista, kun en ole hänen neuvoja kuunellut. TÄnään söin ainakin aamupalan, vaikka se meni puoleen päivään.

Miten töiden aloittaminen voi olla näin vaikeeta. Päässä jo suunnittelen ja "siivoan", mut töihin tarttuminen onkin eri asia.
Eilen siivosimme äitin kanssa täällä ja nyt mun pitäis siivota tota mun huonetta.

Mietin tässä miten saan rahani riittämään.Maksoin jo 100 euron hammaslääkärilaskun ja vielä pitäis jostain repiä lääkkeeseen n. 40 euroo. Ei se parane muuta ku nälkälakkoa alkaa perustaa. Syä pakkasesta ruuat ja kaapista riisit. Tehä risottoa joka päivä hiukan eri höystöillä. Sit ku riisit loppuu, syä sormia.

Kirjoittelenpa sullekin pitkästä aikaa, kun ei oikein löydä mitään sanottavaa vaikka luenkin ketjuasi aina kun kirjoitat.
Teetkö sie jo joulusiivousta vai onko tämä vielä juhannussiivousta?
Nythän on niin pimiää ettei näe onko likasta vai ei, pane valot pois ja polta kynttilää, näyttää heti siistimmältä koti.
Joko teet joulukäsitöitä?

maanvaiva kirjoitti 16.11.2013 19:29

Kirjoittelenpa sullekin pitkästä aikaa, kun ei oikein löydä mitään sanottavaa vaikka luenkin ketjuasi aina kun kirjoitat.
Teetkö sie jo joulusiivousta vai onko tämä vielä juhannussiivousta?
Nythän on niin pimiää ettei näe onko likasta vai ei, pane valot pois ja polta kynttilää, näyttää heti siistimmältä koti.
Joko teet joulukäsitöitä?

Piti siivota täällä kun huomenna hoitaja tulee kylään. Samalla tuli sit vaihdettuu verhot ja laitettuu yhet jouluvalot ikkunaan.

En mä tee joulukäsitöitä. Jotain lahjatöitä teen.

Mitä kumma noi tuolla ulkona tekee. Ihan kauhia ääni välillä. Ihan ku lunta lois traktorilla, mut eihän siel ole lunta 😀

Mä tässä ootan että kello kävis ja sitten lähden linja-autolla kohti sairaalaa. Mulla on kirralle aika ja saan kuulla tuomion tosta jalasta/jaloista. Pelkään ettei niille tehä mitään, että joudun koko loppu elämäni kärsii kivuista.

Eilen oltiin isän kanssa kävelemässä ja jalat oli tosi kipeet. Hammasta purren selvisin.

Tänään tarvii hiukan siivota vielä, vkl:n jäljiltä kun tulen. Pitäis apteekissa käydä hommaamassa hiukan lääkkeitä. Maha on mennyt taas huonoon kuntoon. Kauan se olikin kunnossa.

ei ole nivelsiteet menny. Nyt epäillään kantapään virheasentoa tai jotain siihen suuntaan ja jännevammaan tai jotain semmoista. Ootan kuviin aikaa ja sitten taas lääkärille. Jos jotain tollaisia on, ni leikkauspöytä kutsuu.
Nyt on jalka niin pirun kipee. Leposärky on ihan mahdoton, vaikka olen jo särkylääkkeenkin ottanut. Pelkään ettei yöstä tule yhtikäs mitään.