Tällä hetkellä ei oikeastaan millään enää ole väliä...
Yritän kovasti koittaa saada ajatukseni jotenkin järkeviin ajatuksiin, mut tuntuu vaan että elämä koettelee meitä todella apäoikeudenmukaisesti. Miksi kaikki menee yhessä perheessä niin päin mäntyy?
Olen viikon jaksanut suht hyvin. Ehkä jaksan eteenpäinkin. En tiä. Tällä hetkellä itkun keskellä tuntuu kaikki niin vaikeelta ja turhalta.
Lähetin isän koiran (joka on mulle tosi tärkeä ja rakas) viimiselle matkalle. Otin juuri ennen lähtöä muutaman äkkiä kuvan. Kuiskasin korvaan heipat ja annoin pusuja. Koira itessään luulee että pääsee ulos lenkille tai auto ajelulle. Se ei tajuu että tämä on viiminen matka.
Tämän kaiken kruunas se, että äiti joutui muuttaa su illalla mun luokse, eli aamusin on todella aikaset herätykset ja koko ajan ahdistava olo. Kuulemma jos viel jaksan pe asti, ni hän lähtee. Sit alkaa se ahdistava olo siitä että miten isä ja hän pärjää siellä siaiskämpässä. Ja miten mä pärjään (jos mulle ees annetaan) tytön kanssa täällä ihan yksin.
En tiä mitä tai miksi tässä kirjoitan. On ni paha olla. Ruoka on syömättä, kun en keksi mitä syä. Maha oireilee. Söin tossa jätskin, joka tuntuu jäävän kurkkuuni. Pitäis kai jua jotain, mut en jaksa raahautua keittiöön, kun siinä välissä on Benin kipot ja tulee olo että Beni tulee ja on täällä.
Mä taidan lopettaa tämän, kun ei tässä ole mitään järkee…
Tyttö kärsii pääkivusta. Vissiin liikaa tressii hänellekkin.
Ite sain joskus 3-4 aikoihin unesta kii. Ahdisti niin pirusti. Nyt pitäis polille soitella, jos sais lääkärin kiinni. Alkaa ahi ottaa valtaa taas. Tunnen sen painon rinnassa jo.
Liittyykö toi psykalle soittamiseen liittyvä pelko siihen huoleen ettei ahdistuksellesi pystytä tekemään mitään, vai johonkin muuhun?
On sulla kyllä ihan älyttömän vaikea toi sun ja perheesi tilanne. Pidä huolta itsestäsi! ☺️❤️
soroppi kirjoitti 24.4.2018 9:12
Liittyykö toi psykalle soittamiseen liittyvä pelko siihen huoleen ettei ahdistuksellesi pystytä tekemään mitään, vai johonkin muuhun?
On sulla kyllä ihan älyttömän vaikea toi sun ja perheesi tilanne. Pidä huolta itsestäsi! ☺️❤️
Kiitos soroppi ☺️❤️ . Juu tuntuu ettei lääkärille osaa selittää olotilaa ja niin kävi. Sain peräti 2 päivää syä 2 temee. Ihan ku tämä 2ssa päivässä menee ohi. Mä oon tätä menoo kohta taas osastolla. Ahdistus on tosi iso.
Hei, Saloka! ☺️❤️☺️ Olet ajatuksissani, vaikken ole hetkeen kirjoittanut. Kyllä on tilanteesi hankala. Ymmärrän hyvin, ettet jaksa mennä sairaalaan. Minä itse mietin äitini vointia. Ei hänkään hyvin voi.
Tuo Temesta on hankala. Se auttaa, kunnes sitä tarvitsee enemmän, eikä se sitten enää auta ahdistukseen. Tarvitsee lääkkeen, ettei tule vierotusoireita, mutta lääke ei enää vie ahdistusta pois. Ja vierottatumiseen menee aikaa. Mulla meneee lääkityksen purkuun vähintään vuosi. Ensin Temesta vaihdettiin Opamoksiin. Ja nyt sitten vierottaudun Opamoxista.
Voimia sulle ja tytöllesi ja tietysti myös äidillesi.
Kiitos jp ☺️❤️
Olin eilen sairaalassa silitin koko sen ajan mitä olin, isän kättä. Isä sano va yhden sanan koko mun vierailun ajan. Illalla oli puhunu enemmän. Ruoka ei isälle oikee maistu.
Elelin eilisen päivän 4llä paahtoleivällä ja mehulla. Vissiin join teetäkin, en muista.
Kerroin perhetyölle tilanteen ja se vissiin huolestu. Nyt yritän jotenki paikata sitä.
Olen tosi väsy ja miettisin päikkäreitä. Jos sen jälkeen jaksais tehdä jotain.
en mä mitään päikkäreitä nukkunut, lepäilin vaan ja sitten lähdin sairaalalle. Isä oli unen rajamailla. Puhui varmaan 5 sanaa koko mun olon aikana. Seuraili kyl ympäristöä.
En tiä mitä ajattelen isän tilanteesta. Pelottaa se, että hän toipuu kotikuntoon, mut samalla pelkään että menetän hänet. Jos hän kotiin vielä pääsee, niin hän ei kauan ehkä siellä ole. Mun mielestä laitos olisi parempi, mut se ei ole mun päätettävänä.
HUomenna pitää kauppaan mennä. Ostamaan ruoka-aineksia jauhelihakeittoon. Leipää tarvitaan myös. Ja varmaan jotain muutakin. en jaksa ajatella nyt...
Saloka; minä niin pystyn samaistumaan sinuun: menetin oman isäni 20-vuotiaana. Isällä oli syöpä, mutta hoidoilla saatu jo paremmaksi tilanne, kunnes yhtäkkiä sydän petti.
En tuolloin osannut käsitellä suruani, koska toinen lapseni syntyi 3 viikkoa isän kuolemasta.
Myöhemmin minulle tulikin sitten masennus.
Hyvä, että jaksat käydä isäsi luona, vaikkei se helppoa olekaan.
Tarvitset paljon voimia ja annan sinulle virtuaalihalauksen 💝
Jospa kaikki kääntyisi parempaan suuntaan. Aina on toivoa 💞
Hei saloka.
Kuinka olet jaksanut nämä vastoinkäymiset?
Hei, Saloka! ☺️❤️☺️ Olet sanut kerättyä voimasi hyvin, kun olet ollut isäsi luona. Toivon, että jaksat jotenkin siihen asti, että asiat selviävät johonkin suuntaan.
Sinussa on paljon voimaa, usko pois! 🙂👍
JP
mariella, jaanas ja jp, kiitos ku olette käyneet. ☺️❤️
en oikee tiä mitä kirjoittaa. söin just ja on kamala olo ja syyllisyys. tekisi mieli va oksentaa kaikki pois.
isä oli juttutuulella aina välillä. mut syyllinen taitaa ol siskonpoika joka oli samaanaikaan.
mä oon väsy. aika loppu. kotityöt oottaa, mut en jaksa paneutua niihin.
Pakko oli koneellinen pyykkiä pestä ja astiat. Nyt oon ihan poikki jo. Tulin sänkyyn maate ja kerämään voimii, et saan pyykit kuivuu.
Eilen oksensin sit. 😭. Miettisin mitä tänään koittais syä. Jos keittäis muutaman porkkanan ja perunan. Jos sais pidettyy sisällä. Eilen kokeilin jätskii syä, mut muutaman lusikallisen jälkeen tuli huono olo.
Olen suht hyvin nukkunu yön. Näin ihme unta.
Rankka reissu sairaalalla ja samalla kun henkinen väsymys on aika tapissa. Itkin koko kotimatkan.
Söin kaikki jauhiskeiton mitä tein, mut en saanu pidettyy sisällä. Olen taas alkanu bulikoimaan. Ainut tällä hetkellä, mikä ei tee pahaa on paahtoleipä, mut sekin tuuppaa jäämään välillä kurkkuun.
Pelottaa mihin tämä kehittyy. Kuinka kauan jaksan enää.
Raskasta kuulostaa olevan sulla.
Syömisjutut on vaikeita. Mulla oli syömishäiriö 20 vuotta poissa pompatakseen vuoden alussa pintaan. Tiedän tuon hirveän tunteen, kun epäilee hedelmien ja vihannestenkin lihottavan. Sain tässä jokunen viikko sitten lounaan melkein takaisin (pienen määrän). Viime päivinä on ollut kova nälkä ja olen syönyt enemmän. Hirveä syyllisyys heti. Mutta yritän ajatella, että mä en jaksa kohta mitään jos en syö ja mä haluan tehdä asioita.
Menisikö joku kiisseli alas?
Mä jossain kohtaa söin kaiken soseena, kun oli vahvasti traumajutut päällä eikä pystynyt nielemään.
Tsemaus sulle 🙂🌻
Kiitos nyyti neuvosta.
Kävin kaupasta ostaa kaikkee mättöö, mut nyt jo kaduttaa.
Isä kävelly ekan kerran rollon kans 2 viikon jälkeen. Alko heti ahdistaa. En haluis isää enää kotiin, kun se vahtivuoro siirtyy mulle sitten. Ja kun en muutenkaa jaksa, ni miten jaksan sit.
Moikka,
sullakin on aika tosi pitkä ketju, joten en ole tarkemmin tutustunut tilanteeseesi. Siksi voi tulla hölmöjä ajatuksia tai jotain mitä joku on jo sanonut.
Mutta ei kai sun ole pakko isääsi hoitaa? Kai sen voi tehdä jo sairaalaan selväksi ennen kuin edes harkitsevat kotiutusta, että sulla ei ole voimia? Kurjalta se tietty voi tuntua, mutta joskus on oltava itsekäs. Oma vointi ykkösenä aina. Kyllä toisesta huolenpitäminen on aika vaativaa, kun itsellä menee huonosti. En jaksaisi. Itse pyöritän perhearkea ja olen ollut vuosia tietoinen, että onneksi lapseni eivät ole enää pieniä, en jaksaisi. En pystyisi huolehtimaan pikku lapsista tässä tilanteessa.
Onko sulla sisaruksia, jotka voisivat auttaa isääsi?
Kotihoito? Pakkohan niiden on sairaalasta jotain järjestää.
Jaksuja.