Yleisesti sanon vaan, ottamatta kantaa tähän yksittäistapaukseen, että sairaalan vierailuajoista kyllä joustetaan, jos ihminen on kuolemassa. Siellä saa olla vaikka ympäri vuorokauden. Ketään ei jätetä kuolemaan yksin, jos vaan omaiset haluavat olla läheisen kanssa.

Menen tänään isän luo. Saa nähä kuinka paljon alkaa ahdistaa. Isä oli eilen hiukan jaksanu olla hereillä, n. Minuutin ehkä. Oli romahtanu kunto päivällä. Ei tunne eikä tiä mis on. Katotaan mikä tänään oottaa kun mennään.

Toi on ihme osasto. Sieltä ei tuu hoitajilta tietoo oikeastaan yhtään. Ollaan tekemässä valitusta. Mm. Isän lääkkeistä ja kohtelusta.

Mut nyt heillä ainakin on lappu, et isää ei elvytetä, jos hän lopettaa kokonaan hengittämisen.

Nyt on siellä käyty ja itkien lähdin pois. Kun ei kestä, niin ei kestä. Näin isän voinin heikkenevän. Mahtaako tänään olla taas samanlainen ilta ja yö mitä eilen. En tiä koska meen uudelleen, mut mt ei vaan kestä mennä sinne ja olla iloinen ja ja ja...

Kuka sun käskee olla iloinen? Voithan olla menemättä, jos se kerran on niin vaikeaa ja älä ainakaan mene siksi, että sua tässä ketjussa ei ymmärretä, jos et mene. Niin, minäkään en kyllä ymmärrä ettei isäänsä saata käydä katsomassa, jos hän on huonossa kunnossa ja ehkä elää viimisiä hetkiä. Mutta ei munkaan mielipiteestä tarvi mitään välittää. Jos vaan voit itse sen asian kanssa elää ettet käy sairaalassa, niin älä mene.

Mutta yksi asia mua kyllä huolestuttaa eli se, että tietääkö sun tyttösi ukkinsa tilanteen ja onko hänelle annettu mahdollisuus käydä hänen luona? Hän kuitenkin on paljon viettänyt aikaa ukkinsa kanssa.

Komppaan tässä Maanvaivaa siinä, että kuka käskee olla iloinen tuollaisessa tilanteessa. Se on vain jotenkin sen ihmisen kunnioittamista olla paikalla. Eka kerran olin kuolevan äärella pikkutyttönä, 10-vuotiaana. Isoäitini ei osannut suomea ja koulusta kiirehdin sairaalaan hänelle lukemaan. Ei siihen kukaan pakottanut ja hoitajatkin vähän ihmettelivät, mutta jo silloin sai kuolevan luona olla aina kun tarvetta oli. Toinen kerta oli parikymppisenä kaverin vuoteen äärellä
hoitokodissa. Tottakai omaiset olivat mukana, mutta järjestettiin vuoroajat ja se toimi. Viimeiset ajat istuin vain ja pidin kädestä. Minulle jäi näistä kummastakin hyvä muisto ja jos aikanani joudun sairaalaan viimeisiksi elin päiviksi toivon, että joku on vierellä. Hoitajat on kiireisiä, ei heillä ole kovasti aikaa yhtä potilasta varten ja heitä on helppo kaikesta syyllistää. Siksi omaisten ja läheisten oleminen läsnä on tärkeää niillä viimeisillä hetkillä.

Isä taitaa selvitä. Se on sitkeä sissi. Ne la-ma tajuttomuuden rajalla antoi vissiin voimia. Nyt ootetaan et antibiootti puree. Tyttö on 2 kertaa käyny siellä.

Yritän kotitöitä tehä, samalla maha reagoinu johonkin. Postista tuli yks kirje, jonka äiti saa tarkistaa. Koko ajan näläntunne mahassa, vaikka söin. Kaikki menee "läpi". Täytyy jaksaa työntekijät ottaa vastaan tunnin päästä. Huomenna mennä sossuu tapaa. Sitten saa levätä monta päivää, ehkä.

Ei vielä tänään päässyt isä kotiin. Kaikki on hyvin, miten nyt voi olla. Silti pelko on läsnä koko ajan.

Sossun kanssa oli palaveri. Tyttö kyseli parii asiaa mm. muuttoa kotoota pois. Kaikki selvii nyt kesällä sitten. Suuri kesä meidän perheessä.

Tyttö tekee lähtöö siskoni luokse ja sieltä isää kattoo ja mökille maanantaiksi. Ihan ilolla hän sinne menee.

Lääkäri soitti ja sain yhden lääkkeen taas laatikkoon ja dosettiin aamuin illoin. Ja 2 vko päästä ehkä nostetaan yhtä lääkettä puolella tai tuplataan.

Sairaalassa kävin tänään. Isä saanu uuden patjan ja oli syönyt päiväsalissa ekaa kertaa. Tiputukseen laitettiin kun olin. Ens viikolla taas uudet kujeet.

Paska olla monilta osin. Olen tehny tyhmyyksii ja teen. En tiä kauanko jaksan olla enää. Se kun yrittää olla toisen tukena, kuunella ja ohjata, ni sit ei saa mitään vastakaikua. Luullaan et kyl toi pärjää. Entä jollen pärjääkään.

Tiistaina tarvii käyttää viimiset rahat, et saa sen lääkkeen. En tiä mitä sekin voi auttaa. Se ei ees ole lähelläkään masennuslääkettä. Voi olla ettei mulla ole varaa sitä hommata ees. Pitää jättää ostamatta tytölle aamupala vermeet. Pyytää häntä syömään vaikka phapankorppuu, jollen saa äitiltä rahaa. Onneks rahaa tulee viikolla.

Kävin eilenkin isää kattomassa ja sain ahdistuskohtauksen sen jälkeen. Lopulta kotona se alko pikku hiljaa laantuu. Kipuja oli joka puolella ja jalassa tuntu et on tulppa.

Tänään tyttö tulee kotiin. Aloitin eilen jo arjen pesemällä pyykkiä ja tiskejä. Tänään on jatkunut pyykkien pesu.

Olen myös alkanu yskimään ja niiskuttamaan. Saa nähä mikä pöpö sieltä sairaalasta on iskenyt.

Kaupassa tarvis käydä, mut ei huvittais mennä tonne lumeen tarpomaan. Yritin jos tyttö ois menny, mut ei nii ei.

Tein tytölle kaakaovanukasta. Saa nähdä kelpaako.

Nukahdin tos 17 aikoihin. Saa nähdä miten illalla käy. Oon ihan poikki onneks vielä.

Huomenna taitaa olla meidän perheessä jännittäviä aikoja. Pääseekö isä kuntoutukseen tai ei. Eilen sanoin tutulle, et yks paska juttu täs olis viel, jos isä saa sen influenssan tai mahataudin. Siitä ehkä isä ei niin helpolla paranekaan.

Olin eilen ja meen tänään taas sairaalalle. Isä ei mee kuntoutukseen, vaan tulee kotiin viimeistään vissiin huomenna.

Aloitin eilen sen uuden lääkkeen. Kasvojen iho tuntuu santapaperille.

Puhuttiin perhetyön kanssa 2 vko tapahtumisista, niistä joita pitäis oma hoitajan kanssa puhuu. Mutta kun hoitajaa ei kiinnosta muu ku et mun pitäis mennä töihin.

Pitäis varmaan alkaa kävellä tuolla ulkona vähän. Haistella pakokaasujen ja koiran ulosteen hajuja. Kuunnella lintujen ja moottoreiden ääniä. Liukastella. Saada pölyä silmiin ja keuhkoihin.

Oi et ku oon positiivisella tuulella. Toi lääke saa mut hiukan väsyneeksi. Kädet painaa miljoona kiloo. Taidan ottaa nokkaunet....

Kirjoitit, että olit positiivisella tuulella. Oletko vielä positiivinen?

Mua on ahdistanut pitkin päivää. Nyt taas.

Miltä tuntuu, että isäsi tulee kotiin? Oletko huolestunut, ahdistunut tai jotain muuta? Voimia sinulle kaikkeen vastaan tulevaan... 😍

JP

Jardin Prive kirjoitti 4.4.2018 19:55

Kirjoitit, että olit positiivisella tuulella. Oletko vielä positiivinen?

Mua on ahdistanut pitkin päivää. Nyt taas.

Miltä tuntuu, että isäsi tulee kotiin? Oletko huolestunut, ahdistunut tai jotain muuta? Voimia sinulle kaikkeen vastaan tulevaan... 😍

JP

Moikka JP.
En mä tällä hetkellä tiä positiivisuudesta paljoonkaan. Olen heikossa ja väsyneessä kunnossa. Verenpaineet liian alhaalla. Revin itteäni eteenpäin. Ei huvita mikään ja se todistaa sekin etten jaksa kauppoja kierrellä tai ostaa muuta kun pakolliset. Uusi lääke tekee aamuista yhtä tahmeaa, onneks en ota sitä pilleriä kun puolikkaan aamusta. Ahdistuskohtauksia tulee pitkin päivää. Tänään kesken linja-autoajelun. En tiä mikä siinä kohtaa sai mut ahdistumaan. TOisten ihmisten läsnäolo saa ahdistumaan myös. En tiä miten saisin tämän tasaantuu. Kotiin en jää, vaikka tuolla oven toisella puolen ahdistunki.

Isä tuli kotiin tänään. Hänen paluunsa ahdiistaa. Pelkään taas jokaista soittoo, varsinkin illalla. Isän lääkkeitä on muutettu. Jokapäiväinen antibiootti on lopetettu, vaikka sitä on menny vuodesta. 15.. Nyt vaan ootellaan koska seuraava keuhkis tulee ja kuinka huonoon kuntoon isä silloinkin menee, jos ees selvii siitä. Mä oon surullinen, kun ajattelen isää ja niitä sanoja mitä hän mulle silloin joku kuukausi sitten sanoi.

Tänään on ollu vähän huono päivä. Sain päivällä heikotuskohtauksen kotona. Voimat meni kokonaan ja olin väsy. Hiukan olen voimia saanu, mut väsyttää. Kaipa se tässä menee.

Pyykit seisoo taas koneessa, kun en jaksa laittaa niitä vielä. Söin ruuan ja yritän siitä antaa kropan kerätä jotain. Aamupäivällä tein ns. Omanlaisen vihersmoothien. Olen uskaltanu jua myös teetä tänään.

Isän yö meni ihan hyvin. Krohisee, kuulemma. Väsyny hän on. Jännittää miten isä su pärjää yksin illan.

Taidan ottaa pikku unet, jos sais olon paremmaksi.