Tällä hetkellä ei oikeastaan millään enää ole väliä...
Yritän kovasti koittaa saada ajatukseni jotenkin järkeviin ajatuksiin, mut tuntuu vaan että elämä koettelee meitä todella apäoikeudenmukaisesti. Miksi kaikki menee yhessä perheessä niin päin mäntyy?
Olen viikon jaksanut suht hyvin. Ehkä jaksan eteenpäinkin. En tiä. Tällä hetkellä itkun keskellä tuntuu kaikki niin vaikeelta ja turhalta.
Lähetin isän koiran (joka on mulle tosi tärkeä ja rakas) viimiselle matkalle. Otin juuri ennen lähtöä muutaman äkkiä kuvan. Kuiskasin korvaan heipat ja annoin pusuja. Koira itessään luulee että pääsee ulos lenkille tai auto ajelulle. Se ei tajuu että tämä on viiminen matka.
Tämän kaiken kruunas se, että äiti joutui muuttaa su illalla mun luokse, eli aamusin on todella aikaset herätykset ja koko ajan ahdistava olo. Kuulemma jos viel jaksan pe asti, ni hän lähtee. Sit alkaa se ahdistava olo siitä että miten isä ja hän pärjää siellä siaiskämpässä. Ja miten mä pärjään (jos mulle ees annetaan) tytön kanssa täällä ihan yksin.
En tiä mitä tai miksi tässä kirjoitan. On ni paha olla. Ruoka on syömättä, kun en keksi mitä syä. Maha oireilee. Söin tossa jätskin, joka tuntuu jäävän kurkkuuni. Pitäis kai jua jotain, mut en jaksa raahautua keittiöön, kun siinä välissä on Benin kipot ja tulee olo että Beni tulee ja on täällä.
Mä taidan lopettaa tämän, kun ei tässä ole mitään järkee…
Hei, Saloka!😍 Miten saat nukutua? Oletko edelleen öisin ahdistunut. Oletko ottanut yöksi Temestaa tai jotain?
Mä tein eilen sen, että otin useamman Tenoksin kuin olisi pitänyt. En mitenkään vaarallista määrää, mutta otin kuitenkin enemmän. Nyt pitää tutun kanssa miettiä, onko tämä nyt vielä päivystykseen menon paikka... Itse en tiedä. En yhtään...
Soroppi, juu sanoin siitä. Hän on kirjannut sen, joten kuuli. Ehkä joku keksii jotain, mitä mä en keksi.
Jp. En ottanu eilen temestaa, vaikka ahdisti. Yritän olla käyttämättä sitä, muuten saisin koko ajan ottaa.
Sain 2 koneellista pyykkiä pestyy, vielä ku jaksais kuivuu laittaa. Astiat on koneessa pyörimässä. Tein ekan kerran donitseja ite, pellillä. En uskalla maistaa. Tuli heti et ei. Olen sit juonu teetä tässä hullunlaiĺla. Nyt pitäis hiukan rauhottuu jo.
Huomaan että hengitän pinnallisesti ja temen jälkeen hengitän syvemmin. Siksi ehkä noustessa lattialta tuntuu että henki salpaa. Olen alkanu olee varovainen.
Lääkäri soitti ja sano et oikeastaan turhaa syä lääkkeitä jos masennus on ulkoinen, tai jotain. Hän pahoitteli kun ei ollu ymmärtäny tilannetta, että mul on näin paha olla. Hän selvittelee kuulemma ensi viikolla mun asioita ja kyselee, et mitä tukee tarvisin ja mitä muuta. Mulla on ollu historia aika värikäs. En tiä olenko täällä puhunu kouluajoista ja tytön isästä. Mut kumminkin. Asiat pakkautuu päälle ja nyt vielä tämä isä tilanne joka kuormittaa mun oloani. Tuntuu että pakoon pääsee va, ku oksennan ruuat pois. Olen tänään taas pitkittänyt klo 17. Ruokaa ja korvasin sen ruuan 4llä isolla kaalilihapullalla, joiden kanssa kävi köpelösti.
Eikä mun tilannetta auta nyt tä turun tilanne. Muutenki on vaikeuksia ihmisten kanssa ja ei pysty luottamaan heihin, ni nyt saa pelätä kuka vastaantulia tulee ja puukottaa. En tiä kykenenkö ti menee hoitajalle. Pystynkö astumaan linja.autoon ja olemaan siellä 30 min. Sanoin ystävälle et joo, vejän paketillisen temee ennen ku meen, sit nuokun linja.autos ja hoitajalla ja oon tiedottomassa tilassa. Ei ehkä hyvä idea. Mut jotain mun on keksittävä.
Alan käymään taas kierroksilla. Ekana tappelin puhelimen laturin kanssa, ku ei suostunu lataa. Sit vaihoin johdon ja nyt lataa onneks. Äiti jo pelkäs mikä on ku en vastaa.
Mut jos yrittäis nukkuu, kolautin keittiönkaapin oveen kivasti pääni ja on pää hiuka kipee, ei onneks pahasti.
Heippa saloka,
Miltä tuntui kuulla lääkärin sanovan noin?
Kamalaa kyllä toi mitä Turussa tapahtui. Mä en usko et se sinänsä lisää todennäköisyyttä että jotain kamalaa tapahtuisi silloin kun liikkuu ihmisten ilmoilla, mutta ihan ymmärrettäväähän se on että tommoisen jälkeen pelottaa. Voiskohan joku lähtee sinne hoitajalle sulle matkaseuraksi, niin ei tartteis ainakaan olla siinä bussissa yksin? Ehkä se ystävä joka on myös kannustanut sua kertomaan pahasta olostasi?
Joka tapauksessa, halauksia ja paljon tsemppiä sulle! ☺️❤️
Hei kaikille,
SPR järjestää tänään lauantaina 19.8. kriisichatin täällä Tukinetissä. Chat on klo 19-22 ja siellä voi keskustella Turun eilisten tapahtumien aiheuttamista tuntemuksista.
Tervetuloa mukaan!
soroppi kirjoitti 19.8.2017 12:11
Heippa saloka,
Miltä tuntui kuulla lääkärin sanovan noin?Kamalaa kyllä toi mitä Turussa tapahtui. Mä en usko et se sinänsä lisää todennäköisyyttä että jotain kamalaa tapahtuisi silloin kun liikkuu ihmisten ilmoilla, mutta ihan ymmärrettäväähän se on että tommoisen jälkeen pelottaa. Voiskohan joku lähtee sinne hoitajalle sulle matkaseuraksi, niin ei tartteis ainakaan olla siinä bussissa yksin? Ehkä se ystävä joka on myös kannustanut sua kertomaan pahasta olostasi?
Joka tapauksessa, halauksia ja paljon tsemppiä sulle! ☺️❤️
Moi soroppi.
Se miltä tuntuu, on sellaista, että olen ihan turhaa käynyt siellä juttelemassa ja lääkärissä ja ihan turhaan popsinut noita lääkkeitä, kun mua ei olla kuunneltu ollenkaan, eikä ymmärretty.
Ei mulla ole ketään ketä voisi tulla. Mun täytyy yksin tämä kohdata. Niin kun yötkin.
...
Tyttö tuli kotiin, ja häntä kiukuttaa isän yhteyden otto. hän purnaa sitä itelleen sisäisesti. Muuten hän on iloinen ja tekevä, ei sellainen känkkäränkkä. Hän oli ostanut 2 vanhaa kirjaa ja yhden ruotsin kielisen kirjan. kuulemma yrittää suomentaa sen ruotsin kielisen kirjan. Saa nähä miten onnistuu.
Tein ruuan ja söin. Ahdistaa sekin.
Olen 2 yötä joutunut ottaa illalla temee, kun en o millään saanut unen päästä kii ja rauhotettuu itteäni. Sit olenkin nukkunut aamuun, ilman heräämistä. Tosin aamulla on vaikeaa nousta.
Ulkona tuulee ihan sairaan kovin. Meillä on ikkunat ja ovi auki ja kuulen sen äänen.
Eilen aloin pelkäämään ja ajattelee, että joku tunkee mun postiluukusta jonkun putken ja täyttää tämän kampän kaasulla. En uskaltanut avata väliovee ees, saati mennä hakemaan vessapaperia naulakon alta,Muutenkin nyt on tullu vähän samantapaisia ajatuksia ja kuvitelmia päähän ja ne tuntuu aika uskottavalta, vaikka tiedän ettei ne ole oikeita. Mulla va on niin turvaton olo. Hätkähän kaikkea ääntä, hajua ja jne. Jos kahvinkeitin menee päälle tulee mieleeni että nyt se poksahtaa ja kämppä syttyy palaa. Pesukoneen käynnistäminen tällä hetkellä on iso askel jo.
Olen varmaan hulluksi tullu paljon hullummaksi. Sopiiko mulle sittenkään toi yksi lääke, vai johtuuko nä kaupungin tapahtumisista.
Yritin, mut en pystyny nukkuu ilman rauhottavaa. 😞 meneekö tämä sit tähän et on popsittava niitä joka päivä.
Koitin bussiajelua tänään. 6 pysääkkiä ja olin ihan hiestä märkä ja sekaisin. Miten huomenna käy, se on arvoitus.
Tehtiin äitin kanssa kasvissosekeittoa. Nyt sitäkin on vaikka muille jakaa. Tuli ihmeen hyvää.
Olen ihan väsy. Taidan ottaa pikku unet...
Otahan torkut jos nukuttaa 🙂
Voi olla että en tiedä tarpeeksi sanoakseni mitään lääkkeistä, mutta musta sun tilanne kuulostaa jotenkin sillein akuutilta että en olisi huolissani siitä jos ottaa muutamana iltana rauhoittavan kyetäkseen nukkumaan. Uni on kuitenkin aika tärkeää. Jos uniongelmat jatkuu pidempään sit voi toki kokeilla muunlaisia keinoja (tyyliin ohjattuja rentoutusharjoituksia) tai kysyä lääkäriltä ihan nukahtamisvaikeuksiin tarkoitettuja lääkkeitä, ettei tartte olla pidempää aikaa rauhottavien varassa.
Jaa, onpas mulla olo että ärsyttävästi yritän neuvoa taas 😝 Kiitos ja anteeksi!
saloka kirjoitti 20.8.2017 16:35
Se miltä tuntuu, on sellaista, että olen ihan turhaa käynyt siellä juttelemassa ja lääkärissä ja ihan turhaan popsinut noita lääkkeitä, kun mua ei olla kuunneltu ollenkaan, eikä ymmärretty.
Ehkä se voi muuttua nyt, kun lääkärikin oli havahtunut tilanteeseesi vähän eri tavalla. Musta ne lääkärin sanomiset kuulosti positiivisesti siltä, että hän myönsi että sinua ei ole hoidettu ihan hirveän hyvin. Ja jos hän myöntää virheensä (tai muiden lääkärien virheet), ehkä hän myös haluaa korjata tilannetta ja auttaa sinua paremmin?
On kyllä varmaan rankkaa kertoa kertomasta päästyään omista kuulumisistaan tai voinnistaan, jos kukaan ei ole kiinnostunut. Ei ihme ettet ollut siitä erityisen innostunut. Ison työn olet tehnyt kun sait kerrottua! Siitä kannattaa olla ylpeä 🙂👍
Tyttö lähti illalla kaverinsa luokse yöksi. Saan mäkin nukkuu aamulla. Kummunki joudun herää viimeistään 11.
Koitin tossa kolikkokukkaroa tehdä. En tiä miten ompelen siihen kehykseen sen.
Mulla on niin paljon töitä tekemättä.onneks huomisen jälkeen saa va olla.
Otin broileria sulamaan, ajatus olisi huomenna paistaa se ja yhdistää kasvissoseen kanssa. Pekonista en tykkää.
Huomenna pitää mennä apteekkiin. Alkaa lääkkeet loppuu. Onneks rahäa tulee hiukan.
Mut nyt musa päälle ja nukkuu...
kuulin hoitajalta hiukan, mitä lääkäri suunnittelee, mut en ota niitä 100 varmaksi, sillä en jotenkin luota hoitajaan ja hänen sanoihin. muutenkin kun hän sano, että kun hän tuntee mut, ni hän ei laita osastolle, mut jos hän ei tuntisi, laittaisi hän.
Mä selvisin kaupungista, vaikka ahisti. En ottanut lääkettä. Mennessä polille olin hiestä märkä ja kotiin ku tulin oli maha kipeenä. Ketään ei tappanut mua, mut pelottavia tyyppejä oli maailmalla. Hui.
Ruuaksi tein eilistä sosekeeittoo ja paistoin kanaa joukkoon. Sitä keittoo on hiukan vielä, miettisin, jos tekisin siitä huomenna sämpylöitä. Mut mietin, kun siinä on kermaa, soija, mitä se tekee leivässä. Ehkä yrittänyttä ei laiteta, koitetaan.
Mä tosin lupasin hiljentää tahtii ystävälle. Sanoin että menen lakkoon. Teen niin paljon pikku juttuja, että muiden silmissä se on isoja. Vaikka syön ruokaa about desin ja siihen 2-4 näkkärii, ni silti jaksan. TOsin toi tuntuu jo todella paljolta, kun kirjoitin tähän.
Teksikö huomenna omanlaista risottoa. Hmm... TUolla jääkaapissa on jotain riisiä, joka on valmista. En tiä mitä se on. Jos avais sen paketin ja kattois mitä se on "syönyt". ottais nyt illalla jauhelihan sulamaan. Laittais kasviksia joukkoon.
Tuli huono olla, kun söin noi leivät. Onko tämä sit täysinäinen olo tai kadutus. Tekisi mieli mennä oksentaa ne pois, mut...
On ilta ja mua masentaa... Sain käytyä päivällä apteekissa. Kun menen miehen luo reiluksi viikoksi, pitää tsekata vielä lääkkeet, jotka tarvitsen mukaan. Jaoin eilen dosetit, mutta ne ei riitä koko ajaksi.
En tunne nälkää. Tänään olen syönyt kaksi pussia Nutrilettia ja lounaaksi ison sämpylän. Jos syön kotona enemmmän oksennan sen pois. Mutta kun kaupungilla otin tuon sämpylän, sen syönti sujui ongelmitta.
Auttaako sun syömiseen julkinen paikka? Vai syötkö lainkaan ihmisten ilmoilla?
Voimia sulle! Oletko kuullut siitä lääkäristä mitään...?
olenko ees masentunut, vai olenko mä sit niin laiska että olen tälläinen.
Erinlaiset kysymykset valtaa taas pääni. Onko tämä tai tämä totta. Haluaisin asioihin selvyyden enkä vihjailuja niin ku hoitaja päivällä teki.
Mietin, otanko temen tänä yönnä. Saisin aamulla nukkua kyl ku ekana herätän tytön kouluun. SIt joskus leivon ne sämpylät. Öljykin loppuu, mut eihän niihin paljoo tarvii. Pitää muistaa ostaa seuraavalla kerralla lisää. Mahtaako soijakerma tehä sämpylöissä hyvää. Entä missä kunnossa mun sämpyläjauhot on. Niitäkin pitäisi käyttää, ettei mene huonoksi.
Haluaisin joskus tehdä ite riisipiirakoita. Siinä olisi urakka sit ainakin.
JP,
EN pysty sellai ahdistumatta syömään julkisesti. Hesellä käyn, mut syön ku robotti sen pienen aterian. Kahvilla kun käyn äitin kanssa, en ota mitään enää, kun en voi limuakaan jua. Katon ennemmin kun toiset syö.
..
Tein jo pienen sämpylätaikinan ja paistoinki sen jo. Tuli vaan turhan isot sämpylät ja oli liian kauan uunissa. Kai ne mulle passaa.
Ystävä kysy multa, misstä oon saanut tätä virtaa. Miten kummassa jaksan. En tiä. Onko sit lääkkeet mitkä tekee tämän tai mikä. Onhan mulla niitä hetkiä, ni ku leipoessa, et kohta lähtee jalat alta, mut sit pysähyn hetkeks ja yritän ajatella muuta.
Ystävä oli ihan surullinen ku kerroin mitä hoitaja sano. Sanoin että en mä asumaan mihinkään o menossa, jos nyt oon johonkin menossa joskus.
Isä on ollut tänään lääkärissä taas ja jotain kuntoutusta hänellekkin ajatellaan. isä va ei ole enää kovin halukas.
laskuja sain maksettuu.
ahdistaa ja koko yön on ahdistanut. Olen valvonut koko yön ja pelännyt kaikkee, kuullu piippauksia.
tytöllä taas vaihteeksi kova pääsärky. Haluaisin viä sen päivystykseen, mut sit taas hän ei taho mennä. Hän ei taho uusia pettymyksiä elämäänsä enää. Saitin aamulla tk:hon ja sain pettyy että ei sieltä aikaa tullu.
Nyt yritän va seurata vieressä melkein itkevää tyttöä joka jotenkin yrittää vaan pärjätä eteenpäin. Olla rohkea.
En va jaksa enää. Isän ongelmat ja tytön ongelmat. Mun pääni hajoo.