Tällä hetkellä ei oikeastaan millään enää ole väliä...
Yritän kovasti koittaa saada ajatukseni jotenkin järkeviin ajatuksiin, mut tuntuu vaan että elämä koettelee meitä todella apäoikeudenmukaisesti. Miksi kaikki menee yhessä perheessä niin päin mäntyy?
Olen viikon jaksanut suht hyvin. Ehkä jaksan eteenpäinkin. En tiä. Tällä hetkellä itkun keskellä tuntuu kaikki niin vaikeelta ja turhalta.
Lähetin isän koiran (joka on mulle tosi tärkeä ja rakas) viimiselle matkalle. Otin juuri ennen lähtöä muutaman äkkiä kuvan. Kuiskasin korvaan heipat ja annoin pusuja. Koira itessään luulee että pääsee ulos lenkille tai auto ajelulle. Se ei tajuu että tämä on viiminen matka.
Tämän kaiken kruunas se, että äiti joutui muuttaa su illalla mun luokse, eli aamusin on todella aikaset herätykset ja koko ajan ahdistava olo. Kuulemma jos viel jaksan pe asti, ni hän lähtee. Sit alkaa se ahdistava olo siitä että miten isä ja hän pärjää siellä siaiskämpässä. Ja miten mä pärjään (jos mulle ees annetaan) tytön kanssa täällä ihan yksin.
En tiä mitä tai miksi tässä kirjoitan. On ni paha olla. Ruoka on syömättä, kun en keksi mitä syä. Maha oireilee. Söin tossa jätskin, joka tuntuu jäävän kurkkuuni. Pitäis kai jua jotain, mut en jaksa raahautua keittiöön, kun siinä välissä on Benin kipot ja tulee olo että Beni tulee ja on täällä.
Mä taidan lopettaa tämän, kun ei tässä ole mitään järkee…
Musta pilvi eksyi päänpäälleni ja yrittää uhkaaavasti lähetellä salamoita mun päälleni.
Sain liikkumiskiellon. Jalkani on niin pahassa kunnossa. Kävin röntgenissä jo ja sain 15 pvä lääkekuurin. Jos särkyä ja turvotusta on vielä ti-ke ni sit uudelleen ja verikokeihin ja jäku näytteen ottoon.
Tämä vkl on erinlainen. TOivon että jaksan.
Mä jaksoin. Olin tytön kanssa pe tähän päivään asti. TÄmä on hyvä alku ensi viikkoa ajatellen. Sain jopa jotain täällä tehtyäkin.
Jalka ei oikee ole tykännyt mun siivouksesta, vaikka yritin istua aina kun mahdollista. Nyt loppu illan lepuutan sitä ja toivon ettei se ala särkee...
Pelottaa ja ahdistaa...
Pakko on soittaa huomen aamulla lääkärille taas. Ei toi turvotus ole laantunut, ennemmin lisääntynyt va. EN pysty ees kauppamatkaa tekee, ilman että koipi on kipeenä. Leposärkyä se lääke on vienyt, mut muuta se ei sit olekaan tehnyt.
Ei järin innostunut fiiliskään ole. Eilen hakkasin päätäni seinään ihan kirjaimellisesti. Tuntui että kaikki menee päin v... Mistään ei tuntunut tulevan mitään. Olin jo teräase kädessä ihoa vasten, mut en sit painanutkaan.
Mun mielenterveyttä koetellaan oikee urakalla täällä. Niin terveyden kun muidenkin asioiden osalta. Mä sit taistelen itsetuhoa vastaan hampaat irvessä.
Mielessä tosiaan kytee ajatus, onko tällä hetkellä enää mitään väliä.
Ahdistaa tämä sotku täällä kotona, mutta en voi sille tehä oikeastaan mitään. Tytöllä ei ole vaatekaappia ja se tämän sotkun saa aikaan. Kuhan sais sille kaapin ja sais ton toisen kaapin kasattuu, ni sitten tämäkin sotku helpottais huomattavasti.
Ahdistaa ja pelottaa isä. Hän sai eilen kohtauksen ja joutu sairaalaan. Koko päivän mulla oli pelko ja ahi päällä. Mitään en jaksanut tehä. Istuin vaan paikassa siellä ja toisella tuolla. En osaa vieläkään toimia kunnolla, vaikka isällä ei ole mitään hätää ja hän on kotona jo.
Huomenna se sit tapahtuu. Tyttö tulee kotiin ja pääsen koettelee miten menee. Hän ei voi nukkua omassa sängyssä, joten täytyy katella missä hän sit nukkuu.
Olen henkisesti ihan loppu. Mutta joku kipinä saa mut silti yrittämään eteenpäin. Haluaisin huutaa ja mennä sänkyyn ja toivoa että tämä oli tässä.
Jouduin saattamaan isää päivystykseen tänään. Hänet otettiin hetkeks ainakin sisälle sinne. Kaikki on ni epätietoisuutta että en tiä. Nyt vaan ootellaa ja toivotaan parasta.
Olen pari päivää tehnyt täällä töitä niin paljon että en jaksa ajatella mitään järkevää. Olen koonnut vaatekaapin ja siivonnut täällä. Vielä pitäis tyhjentää yks kirjahylly ja tehä tilaa että sais kasattua joskus taas yhden kaapin. Töitä olisi ja paljon.
Ehkä pidän tänään vaan vapaapäivän, vaikka olenkin jo hoitanut yhden jutun.
Mulla alkaa yöt taas lyhentyy. Illalla ei saa millään unta ja aamulla herään sitten jo suht aikaisin, saamatta itteäni nousemaan. Voin makoilla 2 tuntia sängyssä, ennen kun jaksan nousta.
pakkolepo.
Eilen alko toinen jalka kipeytyä. Se jalka missä nilkka on jo turvonnut. Nyt en pysty koko jalalla astuu kun jostain yläreiden/lonkan seutuvilla on niin kovaa kipua ja epävarmaa oloa että en pysty paljoo kantaa jalkaa.
Tä on tätä mun tuuriani.
Aloin eilen tekee äitille synttärilahjaa. Toivon että se ehtii juhannukseksi valmiiksi ja että äiti olisi iloinen siitä. Teen neulomalla pitsiliinaa. Ei siitä kamalan isoa tuu, mut ihan sopivan kokoinen vaikka heidän olohuoneen pöydälle. Samalla kokeilen jos osaan niitä enemmänkin tehdä.
Aloitin eilen myös uusia sukkia tekee. Niitä voi tehä sitten kun illalla telkkuu kattelee, kun ei tarvii olla nenä kiinni ohjeessa ni ku liinan kanssa.
Mieli on todella maassa. Ei vaan jaksais enää tätä kipua. Tekis mieli ottaa vasara ja hakata jalat tuusan nuuskaksi.
Ei hyvita ees soittaa mihinkään, saati sit puhua jonkun kanssa.
Aamupäivällä mä pakosta menin hoitamaan työt vanhemmille. Sitten mentiin kävellen kauppaan. Koko matka oli mulle tuskaa.
Olen niin väsynyt tähän kaikkeen jo.
Minulla ei ole kipuja, mutta muita terveysongelmia ja niiden myötä mielenterveysongelmaa. Mutta, miehelläni ollut jo kohta neljä vuotta kauheita hermosärkyjä alkaen selästä jalkoihin ym. Olen siis seurannut tätä kipukärsimystä ja nähnyt sen. Ja sen, kun mitkään lääkkeet ei oikein auta, vaikka nyt jo menee 600mg Lyricaa päivässä, sekä lisäksi Oxynorm (syöpäpotilailla käytetty voimakas kipulääke) tarvittaessa eli käytännössä melkein joka päivä. Vielä tähän joskus Burana 800mg muutama kappale. Ja siltikin mieheni elämä kipujensa kanssa on "normaalia" vain sen ansiosta, että hän on niin h-vetin sinnikäs sissi, ettei vain anna kivuille periksi vaan tekee kaikkea mitä normaalisti hän ei "pystyisi" tekemään. Lääkärikin ihmetteli, että tuollaisella lääkecoctaililla ihminen yleensä makaa kaskat housussa sängyn pohjalla taju kankaalla.
Eivätkä nämäkään lääkkeet enää niin hyvin toimi. Joku päivä olemme tilanteessa, että ei enää ole lääkettä, joka auttaisi. Mies on aika usein (muutaman kaljan juotuaan) sanonut et tekis mieli lyödä kirves pystyyn selkään tai ajaa rekan alle, kun ei kestä jatkuvaa hirveää kipua. Ei ollut mitenkään tarkoitus mitätöidä sinun tuntemuksia vaan tuoda esille, että ymmärrän mitä voi olla elämä jatkuvien kipujen ja masennuksen ym kanssa. En osaa muuta sanoa, kuin että ymmärrän.
Autiotalon Kuunvalo, Juu tiedän millaista on. Katon vierestä kun isällä on polyneuropatian takia hirveet kivut. Hän käyttää nyt laastaria ja paratabsia ja jotain muuta. En ees tiä mitä kaikkea coktailia se vetäsee.
Musta vaan tulee herkkä ja masentuneempi silloin kun on kipuja ja silloin kun ei mikään suju. Haluan silloin vajota omaan maailmaan ja kärsiä ite, näyttämättä sitä muille.
Eilen kipujen kanssa maha oli erii mieltä. Epäilen että taas alkaa ne ripulijaksot, kun miranax loppus. Ei vaan jaksa mennä lääkäriin ruinaamaan uutta reseptiä, kun ei se kipuihin auttanut oikeastaan ollenkaan.
Yöllä taas kramppas varmaan pari kertaa jalat. Täytyy alkaa miettii, tarviiko mennä apteekkiin hakee mangesiumia täksi kesäksi.
Mut aamulla huomasin että reisikipu oli laantunut, mut nyt mulla on sit pää kipeenä. Toi pääkipu voi johtua ilmasta, jos on ukkonen tulossa. Mut ihanaa päästä kävelemään ilman kipua, melkein heti kun lähtee.
Nilkka mulla on edelleen turvonnut, mut ei siinä nii kamalasti ole kipuja, tosin ilta sen sit näyttää.
Tyttö menee tänään mummin kanssa teatteriin.
Olen huomannut tässä kuinka iso mun tyttö on. Hän tosiaan auttaa mua tosi paljon. Hän myös antaa mulle rauhaa, jos sitä tarviin. Mut osaa hän olla kiukkunen ja vihanen.
Eilen hän tuli tänne, vaikka oltiin isovanhempien kanssa sovittu että hän menee sinne. Mut ei hänestä ollut mitään vaivaa. Kerroin hänelle että mulla on kipuja, ni hän hoiti sitten ittensä melkein kaikki.
Joku piru hyttynen on päässy pistää mua polveen ja se kutiaa ihan pirusti.
Mut nyt äitin liinan pariin...
Heipä hei!
sama täällä, kokenut jo niin paljon terveysongelmia, että masennun ja "herkistyn" välittömästi jonkin inhottavan oireen ilmaantuessa.
Eilenhän sain lääkäriltä hyviä uutisia perustaudistani, joka tietysti hieman rauhoitti mieltä, mutta koska minun elämä on "ei päivääkään ilman oiretta jotain" niin tänään sitten on ja oikeastaan jo monta päivää vatsa kiukutellut (kipuja, ripulia ym.) Minullahan on clostridium-bakteeri vatsassa, joka on nyt aktivoitunut jo kolmannen tai ties monennenko kerran. Lääkäriin pitäisi mennä, kaskanäytettä kiikuttaa labraan, taas uutta lääkekuuria ym.. Mutta, kun mä en jaksa... Olen kokenut jo niin monta kertaa tuonkin shown..
Noiden oireiden ja siitä seuraavan ahdistuksen vuoksihan olen ajautunutkin sitten riippuvaiseksi rauhoittavista pillereistä, kun en vaan kestä niin turrutan itseäni niillä, mikä nyt ei ole mistään kotoisin.
Varmasti siitä liinasta tulee hieno. Arvostan, että jaksat tehdä sitä. itselläni ei ole keskittymiskykyä yhtään mihinkään. Tai pää on ihan tyhjä..
Autiotalon Kuunvalo kirjoitti 12.6.2013 11:19
Heipä hei!
sama täällä, kokenut jo niin paljon terveysongelmia, että masennun ja "herkistyn" välittömästi jonkin inhottavan oireen ilmaantuessa.
Eilenhän sain lääkäriltä hyviä uutisia perustaudistani, joka tietysti hieman rauhoitti mieltä, mutta koska minun elämä on "ei päivääkään ilman oiretta jotain" niin tänään sitten on ja oikeastaan jo monta päivää vatsa kiukutellut (kipuja, ripulia ym.) Minullahan on clostridium-bakteeri vatsassa, joka on nyt aktivoitunut jo kolmannen tai ties monennenko kerran. Lääkäriin pitäisi mennä, kaskanäytettä kiikuttaa labraan, taas uutta lääkekuuria ym.. Mutta, kun mä en jaksa... Olen kokenut jo niin monta kertaa tuonkin shown..
Noiden oireiden ja siitä seuraavan ahdistuksen vuoksihan olen ajautunutkin sitten riippuvaiseksi rauhoittavista pillereistä, kun en vaan kestä niin turrutan itseäni niillä, mikä nyt ei ole mistään kotoisin.
Varmasti siitä liinasta tulee hieno. Arvostan, että jaksat tehdä sitä. itselläni ei ole keskittymiskykyä yhtään mihinkään. Tai pää on ihan tyhjä..
Mulla ei sellai ole perus sairauksia, tai en mä oikeastaan tiä. En tiä onko näitä mt sairauksia sitten perus sairauksina.
Mulla vaan on kivuja joka puolella. Enemmän jaloissa ja sit on muualla aina silloin tällöin. Jaloissa on omat vikansa ja siksi kai on kipeet.
En saa itteäni millään hereille. Koko ajan tekis mieli vaan mennä nukkumaan. Jalat on tönköt kun puuklapit. Eilinen aherrus kaapin kimpussa on saanut kropan väsyneeksi ja kipeeksi.
Pitäisi tässä kohta alkaa lähteä ulos, mut en millään jaksais. Haluaisin mennä sänkyyn va takasin.
Kaipa tämä päivä tässä menee eteenpäin, jotenkin. Ehkä isä tulee, ja kasaamme loppuun ton kaapin. Siitä puuttuu vielä ovet ja hyllyt paikoilleen. Sitten ootetaan koska sisko lähtee kauppaan ja mennään ostaa kolmas kaappi ja pitää sitä sit kasata. Sitten sen jälkeen ei enää ole kasattavaa, mut sit pitäis jossai vaiheessa mennä mattopyykille ja siivoo tämä huusholli kunnolla. Täällä on lattiat niin likaset että jalanpohjat tulee päivän mittaan ihan mustaksi.
Mut mä alan tehä lähtöä tonne ulos...
Voikaa hyvin.
kumpa tietäis närästääkö tai mitä tämä oikeen on. Iskikö peikko taas olkapäälle ja yrittää ottaa hallintaan. Se ei ole kivaa. Sain onneks ruuan syötyy, ilman ongelmia. Nyt on sit ylämaha kyljistä ahdistava.
Äiti osti mulle kokeiluun pienen kesäkurpitsan. Tein osasta siitä risottoa. Nyt tarvii va miettii, mihin sen lopun laitan sit. Mahtaako säilyä maanantaihin ees. Koko kurpitsa makso onneks vaan 90 senttiä.
Ulkona on niin synkkää ja sateista että ei sisälläkään oikee elämä hymyile. En saa aikaiseksi alkaa tehä mitään järkevää. Pieniä töitä pitäisi tehä, mut en va ole saanut aikaiseksi
Isä on ollut taas huonona aamulla, mut onneks liikenteessä. Meillä käydessä huomasi että kaikki ei ole ok.
Laitoimme isän kanssa tohon kaappiin noi ovet. Niiden kanssa sai tapella eikä ne ole vieläkään kunnolla. Toivottavasti pysyy.
Muuten tämä päivä on ollut lepoa. Ei niin paljoo ole kipuakaan missään. Olen vaan pirun väsynyt. Nukahin hetkeks päivällä sohvalle, kun tyttö kattoi dvd:tä. Heräsin siihen kun ovikello soi.
Huomenna ois aikainen herätys. Mitenkähän se onnistuu. Onneks olen jo puolelta päivin takas kotona.