Tällä hetkellä ei oikeastaan millään enää ole väliä...
Yritän kovasti koittaa saada ajatukseni jotenkin järkeviin ajatuksiin, mut tuntuu vaan että elämä koettelee meitä todella apäoikeudenmukaisesti. Miksi kaikki menee yhessä perheessä niin päin mäntyy?
Olen viikon jaksanut suht hyvin. Ehkä jaksan eteenpäinkin. En tiä. Tällä hetkellä itkun keskellä tuntuu kaikki niin vaikeelta ja turhalta.
Lähetin isän koiran (joka on mulle tosi tärkeä ja rakas) viimiselle matkalle. Otin juuri ennen lähtöä muutaman äkkiä kuvan. Kuiskasin korvaan heipat ja annoin pusuja. Koira itessään luulee että pääsee ulos lenkille tai auto ajelulle. Se ei tajuu että tämä on viiminen matka.
Tämän kaiken kruunas se, että äiti joutui muuttaa su illalla mun luokse, eli aamusin on todella aikaset herätykset ja koko ajan ahdistava olo. Kuulemma jos viel jaksan pe asti, ni hän lähtee. Sit alkaa se ahdistava olo siitä että miten isä ja hän pärjää siellä siaiskämpässä. Ja miten mä pärjään (jos mulle ees annetaan) tytön kanssa täällä ihan yksin.
En tiä mitä tai miksi tässä kirjoitan. On ni paha olla. Ruoka on syömättä, kun en keksi mitä syä. Maha oireilee. Söin tossa jätskin, joka tuntuu jäävän kurkkuuni. Pitäis kai jua jotain, mut en jaksa raahautua keittiöön, kun siinä välissä on Benin kipot ja tulee olo että Beni tulee ja on täällä.
Mä taidan lopettaa tämän, kun ei tässä ole mitään järkee…
Äitin ja isän kanssa keskusteltua, tulimme siihen tulokseen että alan nyt pyöräilee ja kävelee pikku hiljaa ja syksyllä katotaan jos alan käydä jossain salissa. Tossa mettän toisella puolen on uimahalli ja siellä sali. Mun pitäis vaan saada kuntoni niin hyväks että pystyn tunnin olee salilla. 12 kiloa pois, ni voin kotona soutaa.
Olin tänään lääkärissä. Se oli pikakäynti vaa. En mä sit pystynyt sille ihan täysin sanoo missä mennään. Mut 2 vko päästä on uusi aika.
Olen va nii väsyny. Haluaisin jo mennä sänkyyn, vaikka uninen en olekaan.
sain kaikesta huolimatta käytyy hoitamassa vanhempien tietsikan ja pyykit koneeseen (omaan). Mun pääni on meinaan niin kipee että mietin otanko lääkettä tai en. En oikee tykkää ottaa noita särkylääkkeitä ja pitkitän ja toivon aina että särky lähtis pois ku taikasauvalla taikois. Ainna se ei oikee onnistu.
Itella toi mulle tilaamat jutut. Paitoja taas hiukaks aikaa. Pitäis va käydä toi vaatekaappi joku kerta läpi ja ottaa pienet vaatteet pois ja laittaa vaikka varastoon.
JOka päivä ulkona on parempi liikkua. Kohta saan ottaa varmaan jo pyöränkin esille. Eilen ostin uudet lenkkarit ja tänään ei sattunut kävellessä ollenkaan jalkoja.
Mut nyt taidan mennä lepäämään vähäksi aikaa...
Heti aamusta on sellainen masentunut fiilis. Johtuuko tämä pimeys siitä tai huominen hoitajan aika. En tiä. Yritän va mennä tämänkin päivän suosiolla eteenpäin.
Viime yö oli taas erinlainen. Sain olla äiti. Mut tämä toi myös sen, että en pystynyt olemaan erossa ollenkaan. Ehkä seuraavalla kerralla sitten.
maanantaina oli hyvä päivä ja sen jälkeen tuli arki taas eteen ja nyt tekis mieli jo hakata päätä seinään ja huutaa täällä kämpässä kurkku suorana. Mut en tee sitä, kun sillä ei ole yhtikäs hyötyä. yritän va taistella tätä olotilaa vastaan ja toivoe ett ehkä huomenna on parempi olla.
Mitään erikoista ei ole tapahtunut. Maanantaina meni hoitajalla ihan ok:sti. Ei tullu ahista eikä ketutusta. Sain maanantaina siivottua täällä myös. Mitään ei eilenkään tapahtunut. Tä vaan on tätä mun vaihtelua, kaikesta huolimatta.
No päivää saloka, kun satuttiin yhtä aikaa olemaan koneella.
No juu, ehkä isomman salin ihmismassaan on helppo hukkua niin ettei siel sit kiinnitetä huomioo. Mua se kyl vaan ahdistaa. Joskus kävin jäähallin vai uimahalli nsalilla, se oli kaupungin sali ja siel oli joku 2 tai 3 euroo per kerta. Maksimissaan oli joku 7 ihmistö varmaan samaan aikaan siel, ja laitteitaki tosi vähän, mut aina pääsi suunnilleen mihin halus ku teki sopivas jörjestykses. Enkä tuntenu et siel olis kukaan kytänny. Mut ei kaikill ehkä tunnu samalta. Melkein kokeiltava isoo ja pientä et kumpi tuntuu paremmalta. Kyllähän salilla ku salilla saa sitten käydä ilmaseks sen ekan tutustumiskerran yleensä.
Niihän se on ainakin itellä et lepäämällä ei tämä väsymys lähe. Ei kans vaan meinaa saada aikaseks enää ja miettii kuinka se aika taas meni.
maanvaiva, päivää päivää, tai nyt taitaa olla jo ilta.
Jupiteri, se on sellaista ihmeellistä väsymystä. Mä en tosin tiä onko tämä ennemmin masennusta sit. Mut voimia sulle.
Rankka aihe livessä tänään. Saa nähä miten selviin. Pakko mun on joskus selvitä siitä.
Pääni on ihan täysin tyhjä. Ahdistaa vaan hiukan tällä hetkellä. Käteen sattuu välillä. Tyttö soitti mulle ja pyysi multa anteeksi ettei tullut. Olen ollut ihan yksin tänään ja siivonnut vessan. Päivä on ollut pitkä kun nälkävuosi. Onneks kohta pääsee sänkyyn nukkumaan.
masentaa ja ahdistaa tämä olotila. Pitäisi tehä kamalasti jotain, mutta en saa itteäni liikkelle tekemään. käsityötkään ei maistu miltään ja ne ei valmistu mitenkään. Olen täysin lukossa. Täyusin väsynyttähän elämiseen.
En sit tiä mikä auttaisi. Auttaisiko lähtö pois hiukaks aikaa jonnekkin, rauhottumaan. Vai mikä. En jaksa suunnitella tulevaa. En jaksa. Laskuja pitäis maksaa. kaikkea tehä.
Ehkä mä otan ja menen tänään kauppaan ja ostan jätskii niin paljon että oksennan sisuskalut ulos illalla. En tiä helpottaisko se ees yhtään, koska en osaa oksentaa.
Tyttö tuli ja meni. Tätä se on ollut jo kauan. Näemme vilauksen ja halin hän ehtii antaa ja taas menee kovaa vauhtia muille juttuihin. Onneksi hän ei jää tähän velloomaan. Onneksi hänellä on jotain elämää ja iloa.
En jaksa enempää kirjoittaa...
Kaikesta väsymyksestä ja kaikesta huolimatta menin äitin kanssa kaupoille. Kävimme parissa isommassa kaupassa. Oli oikeastaan ihan erinlaista olla va kahestaan äitin kanssa jossain. Tavaraa ym tuli ostettuu enemmän ja vähemmän ja rahaa kului (ahdistaa), mut selvisin siitä kumminkin.
Tyttö oli koko sen ajan yksin kotona. Hyvin oli hänkin pärjänyt.
Nyt mietin jos menis suihkuun lämmittelee tai pistäiskö va peiton korviin ja alkais kattelee kun tyttö pelaa Wiillä. Pitää miettii...
Tänään kotiin tullessa, kauppa matkalla näin nurmikolla 2 sorsaa. En ole ikinä täällä nähnyt. Oli tainut sorsat eksyä ja erehtyä lammikosta.
Tänään on ollut todella väsyttävä päivä. Olen nukkunut päiväunet ja silti tuntuu että tarvis vaan nukkua. En sit tiä johtuuko toi koko päivänä ollut vesisade asiaa.
Eilen jaksoin siivota vaatekaappini, avustuksella. Mutta tänään olen sit ihan poikki ja maha oireilee. TÄtä tämä mun päiväni on. Kauhulla ootan syksyä, kun pitäisi jossain alkaa käymään ja tota mahaa ei saada millään kuntoon. Kauhulla ootan ensi viikkoakin. Alanko taas lääkenostosta ripuloimaan 2 viikkoa ja sen jälkeen jää se päälle vielä. En vaan jotenkin jaksa tällästä elämää. Menen aallon mukana koko ajan. Yritän esittää hyvää kaikki voipaa, mut kuoren alla murenen kun sokeri vedessä. EN tiä enää kenelle sanoa ja mitä.
Eilen purkasin yhden villatakin (joka kyl on 100% puuvillaa) ja tänään aloitin tekee siitä tiskirättiä/siivousliinaa. Jotain aivotonta duunia mun aivoihin. En oikee jaksa tällä hetkellä sukkiakaan tehä. Ehkä huomenna otan sukkatekeleen käteenn ja teen sitä, mut en tänään.
Ehkä tämä päivä menee tässä jotenkin... Kauppaan tarvis lähtee, kun tänään saan vielä herkutella. Isää en taida jaksaa mennä vastaan. Pitää kuljettaa toi tytön kanssi mummille ja hakea sieltä joku kassi mun vaatteita tänne. Tekemistä on, kuhan va jaksais...
Äiti soitti, jos lähtisin päivällä isompaan kauppaan heidän kanssa. Sanoin ettei mulla ole oikee rahaa mennä. Bussi maksaa ja sit jos jotain ostaa ni sekin maksaa. Tosin tarviin muutakin kun ruokaa. Ruokaa en sellai tarvii.Täytyy vielä katella.
Mieli on nii masentunut ja eilen alkanut pääkipu ei oikee innosta mihinkään. Paino nousee koko ajan kun ei jaksa kattoa mitä suuhun pistää ja kuinka paljon. Läskit löllyy ja tekee pahaa. Kohta varmaan syön itteni niin isoksi että en kykene nousee tai liikkumaan enää ollenkaan. Olen kun ne ihmiset telkkarissa.
En jaksa kotroloida enää mihinkään. Tiedän missä on kaloreita ja kuinka paljon, mut silti.
taidan va luovuttaa...
Älä niitä kaloreita tuijottele, opettele ensin vaikka säännöllinen ruokarytmi.
Miten se liikkuminen sujuu, eikö teilläpäin pääse jo pyöräileen?
Kävin miekin kaupassa äitini kanssa, se katseli mulle kevätvaatteita, onneksi ei ostanut.
Kevät on niin lyhyt aika ettei siihen erityisiä vaatteita tarvihe mun mielestä.
Hyvää viikonloppua, koeta vähän ulkoilla.
saloka kirjoitti 19.4.2013 11:14
Äiti soitti, jos lähtisin päivällä isompaan kauppaan heidän kanssa. Sanoin ettei mulla ole oikee rahaa mennä. Bussi maksaa ja sit jos jotain ostaa ni sekin maksaa. Tosin tarviin muutakin kun ruokaa. Ruokaa en sellai tarvii.Täytyy vielä katella.
Mieli on nii masentunut ja eilen alkanut pääkipu ei oikee innosta mihinkään. Paino nousee koko ajan kun ei jaksa kattoa mitä suuhun pistää ja kuinka paljon. Läskit löllyy ja tekee pahaa. Kohta varmaan syön itteni niin isoksi että en kykene nousee tai liikkumaan enää ollenkaan. Olen kun ne ihmiset telkkarissa.
En jaksa kotroloida enää mihinkään. Tiedän missä on kaloreita ja kuinka paljon, mut silti.taidan va luovuttaa...
Mun mielestä kun vähän selailin nopeesti tätä ketjua niin sä olet aika paljon kuitenki saanu asioita tehtyä, ja samalla kuitenkin uupunut ja väsynyt. Ettet vaatisi itseltäsi välillä liikaa ?
Ja aikapaljon mietit myös asioita liikaa päässäsi, sit niitä rupee helposti yliajattelemaan. Olisko semmonen mistään kotosin oleva ajatus jos antaa itselleen luvan, et kun on mieli maassa ja uupunut, antaa väliin itselleen luvan et nyt rötvään, ja syön pari suklaata ja antaa vaikka tiskienki hetki odottaa, ja teen sen koska haluan niin tehdä enkä sen takia ku en jaksa mitään muuta. Ja sitten ajattelis et kun on muutama lepopäivä ollu, tai tunti tai miten sen levon ottaakaan, niin päättää et nyt teen tuon, ja ei tee mitään muuta vaan sen yhden asian kerrallaan.
Mulla ainakin tuntuu et kun vaikka kello on paljon ja pitäis jotain tehä, mut jos ei jaksais ja ole aikaa, niin ei mun kannata sitä yrittää edes tehä, vaan ihan terveesti luovutan siitä sit sillon ja toisena päivänä se homma mitä pitää tehä tuleeki sen kummempia miettimisiä tehtyä kun ei ole kiire eikä stressi.
Oli vähän hajanaista settiä, mut pointtina, et hyvin sinä mun lukeman perusteella olet saanut aikaseks ja et saa vaatia itseltäs liikaa.
Voimia sulle, siel on nätti ilma ainaki täälpäin maailmankaikkeutta!
🌻🙂🌻
Hei
Kirjoitit että masentuneena tekee mieli vaan syödä ja omat löllyvät läskit inhottaa. En tiedä onko sinulla oikeasti niin paljon "läskiä" kuin tunnut kuvittelevan, mutta kuitenkin suhde ruokaan aiheuttaa sinulla ahdistusta. Minulla on sama juttu, mutta toisinpäin. Mitä pahempi on oma olo, sitä vähemmän tekee mieli syödä. Kun on oikein huono olo, ajatuskin ruuasta lähes oksettaa, minkä lisäksi minulle on tullut joku sairaalloinen lihomisen pelko, enkä enää halua syödä silloinkaan kun on vähän parempi olla.
Terapeutti kehotti hakeutumaan tuon psykoterapian lisäksi ravitsemusterapiaan, sitä yritän jaksaa viedä eteenpäin ensi viikolla. Tiedän, että "hyvä ruoka, parempi mieli", mutta ruokahalua ei ole ja toisaalta on tunne, että aivan sama, vaikka laihdunkin. Muutama kilo vielä ja olen merkittävästi alipianoinen BMI:n mukaan. Se ei ole todellakaan mikään tavoitteeni, lähinnä vain toteamus.
Onko sinulle saloka koskaan ehdotettu ravitsemusterapiaa ja mahtaako siitä olla hyötyä? Jos minulle laaditaan ruokalista, mitä pitää syödä, auttaako se jos en sitten millään pysty syömään mitä käsketään.
Olen aika hukassa tämän asian kanssa itsekin, tsemppiä myös sinulle. 🙂🌻