Hei arka. Oletko käynyt pyytämässä raha-apua Diakonissalta, tai ev.lut.seurakunnalta, tai joltain muulta taholta. Niitä on ja he auttavat kun pyydät. älä lannistu jos yhdessä paikassa sanotaan ei, käy toisen luona. Sitten on myös velkaneuvojaa ja ym. jotka opettavat raha-asioiden hoidossa.
Kun itse join ja poltin niin niihin meni rahaa niin paljon, että ihan hirvitti. Vaikka käärin sätkiä enkä ostanut valmista.
Tupakin lopetin olemalla polttamatta tunti kerrallaan. Tupakointi ja muu riippuvuus ei lopu, ellei lopeta niiden asioiden tekemistä, kukaan muu ei voi puolesta tehdä sitä. Ymmärtäminen ja pään silitys ei auta, koska siitä saa vain lisäpointtia jatkaa tupruttelua, eikä auta tuomitseminenkaan, eikä itseviha eikä arvostelu. Tarvitset vertaistukea sellaiselta, joka on jo itse lopettanut.
Silloin kun vielä poltin, en kyennyt lopettamaan vaikka kuinka yritin, pari tuntia oli pitkä aika yrittää olla väkisin polttamatta. Ja lupailin vaikka kuinka paljon että yritän lopettaa.
Sitten vain kun tajusin, etten lupailemalla ja väkisin yrittämällä kykene lopettamaan, vaan olemalla vain yksinkertaisesti tunti kerrallaan polttamatta. Siirsin tupakkitaukoa eteenpäin ja sitten yhtäkkiä olikin mennyt jo yksi päivä ja sitten toinen ja kolmas. Ihmeellistä! Ja sitten en enää polttanut. Tupakki tuoksui ihanalle, mutta muistin kuinka vaikeaa tupakoinnin lopettaminen oli, muistin kuinka hengitys vinkui, kaikki haisi pahalle ja rahaa meni tolkuttomasti. Nyt on kohta 17v mennyt ilman tupakkaa.

Hei, arka!

Onko sinulla mielessä esim. jotain uutta harrastusta, jota haluaisit kokeilla? Minusta kuulostaa siltä, että tarvitsisit jotain sellaista tekemistä, joka saisi irrottautumaan vanhoista tottumuksista ja pakottaisi keskittymään johonkin muuhun kuin oman elämän ongelmiin. Tiedän kyllä valitettavan hyvin, että monet harrastukset maksavat sen verran, ettei niitä ole helppoa aloittaa, jos muutenkin tekee taloudellisesti tiukkaa...

Nuo sinun ajatuksesi ovat kyllä tosi tuttuja itsellenikin - elämä ja ajatukset pyörii liiaksi samaa kehää, ja jotenkin haluaisi siitä kehästä päästä ulos. Minullekin jokin uusi, arkirutiineista irrottava harrastus tulisi tarpeeseen.

Hei arka!

Haluan lohduttaa sinua kristillisen uskon näkökulmasta: On toki kurjaa, kun sinulla on huono omatunto kielteisistä ajatuksistasi toista kohtaan, mutta eivät ne kielteiset ajatuksesi ole mikään yllätys Jumalalle. Hän tietää ja tuntee millainen ihminen sinä olet - ja millainen ihminen minä olen. Me itse emme vaan aina tunne riittävän hyvin itseämme, ja kun jotain uutta tai vanhaa ei-toivottavaa tulee esiin, olemme hämmentyneitä ja masentuneita siitä todellisuudesta.

Kaikkivaltias Isä antaa meidän joskus nähdä jotakin omasta mahdottomuudestamme, jotta ymmärtäisimme, mihin me sitä armoa tarvitsemme; mihin me Kristusta tarvitsemme.

Huono omatunto voi olla Hyvän Jumalan työkalu, jotta näkisimme miten me täällä vaellamme ja kohtelemme toinen toistamme.

Arka hyvä, armahda itseäsi, sillä Hänkin haluaa armahtaa sinua!

Lämpimin terveisin

Vaeltaja-ihmettelijä

Hei Arka!
Oletko oikeasti työkunnossa? Etkö saisi sairauslomaa? Kuulostaa jo tosi vaaralliselta olla töissä tuossa kunnossa?
Vai mitä mieltä itse olet? Onko ajatuksesi vain hetken häivähdys ja teet siitä liian suuren numeron? Sillä pahoja ajatuksia tulee kaikille. Ne eivät ole vielä tekoja jos ne tunnustaa ja ajaa pois.
Joskus ihminen on niin ahdistunut elämäntilanteeseensa että toivoo vaikka mitä pelastusta ja sitten häpeää niitä ajatuksia ja tuntee syyllisyyttä. Niin minulle ainakin on käynyt. Oikeasti ei tarkoita ollaa paha, ei vain jaksa enää sitä tilannetta.
Minusta sinun kannattaisi mennä heti jonnekin, vaikka terveyslääkäriin ja kertoa koko tilanne: miehen alkoholin käyttö, työttömyys. lasten sairaudet, työn henkinen raskaus, kotityöt ja vastuu taloudesta yms.
Kuulostaa siltä kuin kannat liian suurta kuormaa. Tarvitset varmaan muutakin tukea, ihan fyysistä ihmistä joka olis lähellä?

Hei!
Nyt se voin myöntää: haluaisin kuolla. Tuntuu raskaalta ajatella että elämä vain jatkuu ja jatkuu. Minusta tuntuu että olen menettänyt itsekunnioitukseni ja muiden arvostuksen kun en valmistunut. Saan kantaa sitä taakkaa päivästä toiseen. Se sama suru piirittää minua joka puolelta ja itkeä en sen vuoksi osaa enkä voi sitenkään oloani helpottaa. Tämä piina on jatkunut jo pari vuotta. Rukoillut olen päivittäin että saisin unohtaa menneet ja sitäkin olen rukoillut että Jumala ottaisi pois polttavan vihantunteen jota tunnen töissä (olen aivan loppuunpalanut). Luulisi niiden olevan Jumalankin mielenmukaisia rukouksia, että saisin kiitollisen ja nöyrän mielen ja niin edespäin. Rukousvastausta en ole kokenut, viha polttaa ja menneisyys painaa. Sitä vaan tässä yritän etten menisi sairaalaan. Minä koin ettei siellä välitetty. Tekivät vain sen mikä oli pakko. Tuntuu että muuten alkaisin miettimään itsemurhaa (viiltäisin ranteet auki jos uskaltaisin) mutta kun on tämä perhe. Lapselleni en halua sellaista perintöä jättää. Ja mies parka menisi sekaisin jos sen tekisin. Hän rakastaa minua. Mutta huomenna pitäisi jaksaa mennä taas töihin. Minä vihaan hoidettavaani. Minä "hyvä" ihminen. Hänen luulotautisuutensa, riippuvaisuutensa ja marisemisensa ovat ajaneet minut niin väsyksiin. Jos olisin hoitajana laitoksessa työyhteisö suojelisi loppuunpalamiselta, enhän minä häntä yksin hoitaisi. Mutta avustajana olen niin yksin hänen kanssaan. Pahinta on että olen työsuhteessa suoraan häneen. Voi kun minulla olisi esimies jolle puhua, ja työkavereita. Mutta ketään ei ole. Hän oli psykiatrin arvioitavana pari vuotta sitten mutta eivät pidempään hoitaneet, miksi olisivat kun ei muita kiusaa kuin minua. Koen nöyryyttäväksi kun joka päivä on marssittava töihin vaikka tuntuukuin teuraalle menisi. Raha-asiat eivät mahdollista sairauslomaa. Olen joka päivä katsonut netistä uutta paikkaa mutta ei niitä ole (tai on mutta ovat kaukana ja matkakulut tulisivat kalliiksi. Yksi rukous on toiminut: olen pyytänyt voimaa päivän kerrallaan. Mutta kuinka kauan se toimii. Mutta: sairaala ei ole minua varten ja avohoidostakin minut ohjattiin ulos. Vielä olisi se diakonissan luona käynti mutta auttaako sekään. Yhdessä rukouspiirissä kävin viime keväänä mutten kehdannut koko tilannettani selittää siellä joten ei päästy rukoilemaan asioista oikeilla nimillä. Yksi ilonaihe minulla tällepäivälle oli. poikani vastasi puheluuni ja kuulosti pirteältä. Toiseen poikaani en ole saanut yhteyttä pariin kolmeen viikkoon -puhelin ei päällä. Mietin mikä hänen tilanteensa mahtaa olla. Köyhyys on meidän, niin minun kun poikienikin ainainen seuralainen. Töissä tekee pahaa katsoa kun hoidettavani levittelee rahojaan ja samaan aikaan saa hoitonsa ja palvelunsa ilmaiseksi tai lähes ilmaiseksi. Ja niin kuin mikään hänelle riittäisi. Ei, nyt taidan lopettaa kun mies tuli kotiin.

Ajattelin että nyt vielä kirjoitan, mutta sitten pistän tämän foorumin lomalle, kun liikaa mietin taas muiden ongelmia.
Omissa ongelmissa on ihan tarpeeksi.
Mutta sen opin vihdoin, että ei kukaan voi minua auttaa, ei kukaan voi minun puolesta tehdä sitä mitä minun on itse tehtävä. Olin muutama vuosi sitten väsynyt koluamaan kaikenlaisia avunsaanti paikkoja ja eivät ne antaneet pitkää apua vaan hetki oli helpompaa ja sitten taas vajosin takaisin itsesääliin, masennukseen ja muuhun. Pelottavaa se oli.
Mutta kyllä Jumala auttaa, kun uskaltaa pyytää. Ja antaa Hänen sitten auttaa. lakkaa itse yrittämästä ja on levollinen ja uskoo että apu tulee, jossain muodossa. Jos ei siinä muodossa kuin haluan niin toisessa. Ihmeellistä on se kun pysähtyy ja on hiljaa paikallaan niin huomaa kaiken kirkkaammin, selvemmin. Näkee ne pienet asiat mitkä on hyvin, huomaa ympärillä paljon hyviä asioita, ne pienet tärkeät asiat.
Arka, kiitä Jumalaa siitä että sinulla on työpaikka, aviomies, lapsi, koti. On ruokaa jääkaapissa, asunto ja hivenen huonekalujakin, kait? Mitä sinulta puuttuu? Mitä sinä haluat? Jos on kiitosta mieli täynnä niin ei sinne pahoja ajatuksia mahdu.
Helppoko minun on saarnata? No, ei. Olen ollut kateellinen kaikille ja kaikelle, ollut itsesäälin syövereissä, kapinoinut kaikkea vastaan mitä vain tielleni tuli hyvää ja pahaa.
Onko kateus se suurin syy minun masennukseen? En ollut tyytyväinen siihen mitä minulla oli ja se otettiin minulta pois, jäin yksin, hyljätyksi. Vasta sitten kun olin pohjalla yksin tajusin että olin ollut hölmö. Loppujen lopuksi olin päästänyt itseeni kateuden pirun joka sotki kaiken.
Arka, aseta päämäärä vaikka kuukauden, tai muutaman kuukauden päähän ja ole sen aikaa surematta tai ajattelematta alakuloisia ajatuksia. Tee kaikkea mistä tulee hyvä mieli, lenkkeile, sauno, syö terveellisesti, juo paljon vettä, nauti läheisyydestä. Joka kerta kun meinaa tulla huono ajatus tai mielikuva, sano sille että ei nyt, sitten vuoden päästä ajattelen sitä uudestaan, en nyt. Nyt teen tätä. Rukoile ja pyydä esirukousta netinkin kautta sitä voi tehdä, luota siihen että jumala pitää sinusta huolen. Sano itsellesi, että annan itselleni aikaa parantua ja sillä aikaa en ajattele mitään kateuden, katkeruuden ym.ajatuksia.
Niin minä tein. Sanoin itselleni, etten vielä tapa itseäni, odotan vielä puoli vuotta, tai sitten sanoin että vuosi vielä, Taivaallinen hoitaja hoitaa minua sillä aikaa ja katson asioita uudestaan taas vuoden päästä. Näin jatkoin, vuosi vuodelta.
On vain itse päätettävä ettei enää mieti pahoja ajatuksia, ei kannata väkisin vääntää ja olla ajattelematta, vaan lupaa itselleen että ajattelen sitten myöhemmin. Minulle ei mikään pakko onnistu, mutta kun en tarvitse mitään luvata teen vapaaehtoisesti.

Hei, arka!

Minusta sinun tilanteesi kuulostaa nyt tosiaan huolestuttavalta, ja sinun pitäisi varmaan hakea jotain apua.

arka kirjoitti 11.8.2012 10:36

Olen loppuunpalanut. Miten voi jäädä sairauslomalle jos Kelan sairauspäiväraha ei riitä elämiseen? Minkälaista on toimeentulotuki? Pärjääkö sen varassa?

Kehottaisin sinua nyt ottamaan yhteyttä sosiaalitoimistoon ja kysymään sieltä neuvoa. En tiedä sairauspäivärahan suuruutta, mutta veikkaisin, että sinun olisi mahdollista saada sen lisäksi toimeentulotukea. Joutuuhan siinä ainakin aluksi melkoista paperityötä tekemään ja keräämään kaiken maailman asiakirjoja, mutta minun mielestäni se on kannattavampaa kuin polttaa itsensä täysin loppuun, jos ei tunne jaksavansa työssä.

Itselläni on kokemusta toimeentulotuen hakemisesta ja sillä elämisestä, joten jos sinulla on jotain erityisiä kysymyksiä, niin voin yrittää auttaa.

Mukavaa, jos viestistäni oli jotain iloa 🙂 Pystyn hyvin samastumaan tuohon tunteeseesi, että "huolet vain kiertävät päässä" ja että on vaikea rentoutua. Tuntuu turhauttavalta, kun en pysty antamaan sinulle konkreettisia neuvoja, vaikka haluaisin. Minun pitäisi itse pystyä tekemään opintojuttuja ihan täyttä häkää, mutta työhön tarttuminen tuntuu älyttömän vaikealta juuri väsymyksen ja epämääräisen ahdistuneisuuden takia.

En ole aloittanut mitään uutta harrastusta, mutta kuntosalilla pyrin käymään suht säännöllisesti. Täytyy myöntää, että olen vähän lipsunut tässä kesällä sen suhteen. Vähän aikaa sitten tuli postissa kansalaisopiston esite, jonka kurssitarjontaa katselin. Mietin, että voisin ehkä mennä jollekin kieli- tai liikuntakurssille nyt syksyllä. Tarvitsisin kipeästi jotain ryhmää, jota voisi tavata säännöllisesti, kun elämäni on muuten turhan yksinäistä.

Voimia sinullekin, arka! Ja hae ihmeessä apua sosiaalityöntekijältä tai mikä vaan tuntuu parhaalta taholta. Pidä huolta itsestäsi äläkä anna huolten kasvaa liian suuriksi.

Hei, Arka.

Ainakin minua tuo mirtatsapiiini auttaa nukkumaan. Nukahdan käytännössä heti lääkkeen ottamisen jälkeen.

Teho voi riippua annostuksesta. En tiedä, paljonko lääkäri kirjoitti sinulle lääkettä, mutta on todennäköisesti mahdollista nostaa sitä tarvittaessa.

Toivon, että lääke auttaa sinuakin! Kauniita unia viikonloppuna! 😴

Jardin Prive

Hei, Arka!

Mirtatsapiini on hyvä lääke myös unettomuuden hoitoon, ja se lienee turvallisempi kuin varsinaiset unilääkkeet. Unilääkkeeksi mirtatsapiinia kirjoitetaan ilmeisesti 15 mg tai sen molemmin puolin (7,5 mg - 30 mg). Masennusta hoidettaessa annostus on suurempi.

Itse käytin aikoinaan mirtatsapiinia (Remeronia) ja totesin, että se oli ainut lääke, joka tehosi minun masennukseeni. Mirtatsapiinin suurempiin annoksiin liittyy omat sivuvaikutuksensa: Paino voi nousta, koska ruokahalu kasvaa. Lisäksi suurempia annoksia käytettäessä se ikään kuin salpaa tunteet, niin että ei itketä eikä muutenkaan välttämättä tunteilla. Mutta se on tehokas lääke masennuksen hoidossa - ja pienemmillä annoksilla myös unettomuuden hoidossa.

Vaeltaja-ihmettelijä

Hei, arka. Ihanaa, etä mirtazapiini auttaa sinua nukkumaan. Oman kokemukseni mukaan sen teho ei vähene käytön myötä! Olet ollut varmasti todella väsynyt, kun noin pitkään nukuit! Mutta hyvä niin!

Mietin sitä, että sinulle on iso kynnys se, ettet valmistunut. Minä valmistuin, mutta pystyin oleman töissä vain pari vuotta, ennen kuin pääsin/jouduin eläkkeelle. Työura minultakin on katkennut. Mitä se on minulta vienyt? Työyhteisön, ammattitaidon, onnistumisen tunteet, ihmiskontaktit...

Toivottavasti vointisi helpottaa edes jonkin verran, kun saat nukuttua! 😴

Jardin Prive

arka kirjoitti 18.8.2012 10:13

Hei!
Perjantaiaamuna jotenkin romahdin. En vain jaksanut lähteä töihin. Soitin sinne ja kerroin olevani sairas. Sitten varasin ajan terveyskeskuksesta. Lääkäri ehdotti sairaalaa. Kerroin etten halua tyttären takia sinne. Kirjoitti kaksi viikkoa sairauslomaa. En tiedä mitä teen kun töihin tuntuu vaikealta soittaa ja ilmoittaa lomasta. Menenkö kuitenkin töihin. Minulle on vaikeita nuo päivät kun vien tai haen hoidettavani intervallista. Tapaan hoitajia ja se nostaa esille tuskan siitä etten itse valmistunut. Tai onhan se mielessä koko ajan mutta tuska kasvaa ja minun on niin paha olla. Kahden viikon välein niistäkin tilanteista olisi jotenkin selvittävä. Miten jaksan jatkaa tätä kurjuutta? Yksi positiivinen asia täytyy mainita: hain eilen mirtatsapiinin apteekista (ei ollut edes kallis) ja sain nukuttua puolesta päivästä tähän aamuun yhdeksaään. Toivottavasti jatkossaki mirtatsapiini tuo unen. Aika vaikea on selviytyä jos täytyy keskellä yötäkin kelata näitä asioita.

Rakas arka,
Toivon sinulle kovasti voimia🙂🌻
Olen uusi täällä ja pahoittelen, jos olet jo selvittänyt asian jossakin.. Mutta koska asia on sinulle niin raskas, niin eikö olisi mahdollista suorittaa opintoja loppuun? Esim. opintovapaa? Tai eikös työkkärikin tue opintojen loppuun saattamista?
Parhain terveisin, Sininenuni

Hei arka!

Minä en ole vielä täysin vakuuttunut siitä, ettet voisi suorittaa opintojasi loppuun. Tosin, jos niistä on kulunut kovin monta vuotta, se voi olla hankalaa, mutta ei ehkä kuitenkaan täysin mahdotonta. Ehdotan, että kysyisit asiaa Opetushallituksesta, jos et ole sitä vielä tehnyt.

Omalla kohdallani tie nousi aikoinaan pystyyn, kun jouduin pitämään opiskelussa monen vuoden tauon masennuksen ja muun sairastelun takia. Minua ei enää hyväksytty jatkavaksi oppilaaksi, koska se oli oppilaitokseni mielestä "mahdoton juttu". Sen sijaan minua kehotettiin pyrkimään ammattikorkeakouluun, jossa aiempia opintojani olisi soveltuvin osin hyväksiluettu.

Soitin saamastani kielteisestä päätöksestä Opetushallitukseen, minkä jälkeen opiskeluoikeuteni palasivat ja valmistuin ammattiini tammikuussa 2001. Olin tuolloin viimeisiä opistoasteelta valmistuneita.

Jos et pysty enää suorittamaan opistoasteen koulutustasi loppuun, mikä on täysin mahdollista, aiempia opintojasi saatettaisiin kuitenkin hyväksilukea ammattikorkean puolella, jos sinne pyrkisit...

Luulen ymmärtäväni jotakin tilanteestasi ja niistä tunteista, jotka nousevat esiin, kun kohtaat hoitajia työssään.

Älä kuitenkaan luovuta, vaan yritä etsiä erilaisia ratkaisuja tilanteeseesi. Myös ammatinvalinnanohjaajalta voisit kysyä, miten tilanteessasi tulisi menetellä.

Vaeltaja-ihmettelijä

Vaeltaja-ihmettelijä kirjoitti 18.8.2012 15:8

Hei arka!

Minä en ole vielä täysin vakuuttunut siitä, ettet voisi suorittaa opintojasi loppuun. Tosin, jos niistä on kulunut kovin monta vuotta, se voi olla hankalaa, mutta ei ehkä kuitenkaan täysin mahdotonta. Ehdotan, että kysyisit asiaa Opetushallituksesta, jos et ole sitä vielä tehnyt.

Omalla kohdallani tie nousi aikoinaan pystyyn, kun jouduin pitämään opiskelussa monen vuoden tauon masennuksen ja muun sairastelun takia. Minua ei enää hyväksytty jatkavaksi oppilaaksi, koska se oli oppilaitokseni mielestä "mahdoton juttu". Sen sijaan minua kehotettiin pyrkimään ammattikorkeakouluun, jossa aiempia opintojani olisi soveltuvin osin hyväksiluettu.

Soitin saamastani kielteisestä päätöksestä Opetushallitukseen, minkä jälkeen opiskeluoikeuteni palasivat ja valmistuin ammattiini tammikuussa 2001. Olin tuolloin viimeisiä opistoasteelta valmistuneita.

Jos et pysty enää suorittamaan opistoasteen koulutustasi loppuun, mikä on täysin mahdollista, aiempia opintojasi saatettaisiin kuitenkin hyväksilukea ammattikorkean puolella, jos sinne pyrkisit...

Luulen ymmärtäväni jotakin tilanteestasi ja niistä tunteista, jotka nousevat esiin, kun kohtaat hoitajia työssään.

Älä kuitenkaan luovuta, vaan yritä etsiä erilaisia ratkaisuja tilanteeseesi. Myös ammatinvalinnanohjaajalta voisit kysyä, miten tilanteessasi tulisi menetellä.

Vaeltaja-ihmettelijä

Hei arka ja Vaeltaja-ihmettelijä!🌻🙂🌻

Minäkään en ole vakuuttunut -on pakko olla jokin keino! Vähintäänkin, että saisit korvattua osan opinnoista jo käymilläsi kursseilla. Pitäähän sinun päästä opiskelemaan, kun se niin kaivertaa -mahdollisuudet ovat avoinna ja sinusta voi tulla ihan mitä vaan! Mitä opiskelit? Entä mikä sinua kiinnostaa opiskella ja tehdä työksesi? Oletko varma, että haluat vielä samaa?

Asiat järjestyvät!🙂🌻

arka kirjoitti 19.8.2012 9:25

Hei Vaeltaja-ihmettelijä ja Sininenuni!

Opiskelin sairaanhoitajaksi, ja minulta jäi suorittamatta päättötyöja neljä tenttiä. Kaikki muuten sujuihyvin, arvosanani olivat hyviä ja kaikki harjoittelujaksot suoritin innolla. Mutta äitiysloman jälkeen en saanut opinnoista kiinni ja kävi näin. Tuota ammattikorkeaa olen miettinyt, mutten usko että pääsen sisälle. Lisäksi pelkään että vaikka opintojani hyväksiluettaisiin niin ei kuitenkaan täysimääräisesti ja suoritettavaa jäisi melkein toisen tutkinnon verran. Olen asian kanssa ollut epätoivoinen ja olen vieläkin, mutta uskon että se on vaan kyettävä jotenkin sietämään, etten voi oikeasti tehdä asialle enää mitään. Psyykeni on niin lopussa etten osaisi varmaan siellä ammattikorkeassa enää mitään vaan murtuisin. Olen nyt sairauslomalla kaksi viikkoa keskivaikean masennuksen takia. En vaan ole uskaltanut ilmoittaa työnantajalle tätä, mietin jos kuitenkin menisin töihin. Olen umpikujassa, yritän elää päivän kerrallaan. Kiitos vastauksista, mukava kun otitte yhteyttä!

Rakas arka,

Vieläkään en ole vakuuttunut! 🙂 Sillä tämä kuvio sisältää nyt niin monta ehkä-sanaa. Tiedätkö mitä -minullekin meinasi käydä noin (opinnot meinasivat vanhentua), mutta burnoutin kourissa sitten luin lopputenttiin ja valmistuin. Annoin siihen kaikkeni ja olin tosi väsynyt, mutta arvaa vaan minkä energialatauksen sain siitä, että valmistuin, se oli niin sen väärti. Tiedän tapauksen, jossa henkilö piiiitkän toimistotyörupeaman jälkeen päätti opiskella lähihoitajaksi ja joutui hoitajaopintoja ennen opiskelemaan vielä peruskoulun ja lukion kursseja iltakoulussa. Pliis, arka -otathan yhteyttä kouluun yms. tahoihin ja selvität asioita? Entäs jos se onnistuukin helposti??! Sitä ei voi tietää! 😀 (Sitä paitsi opiskelukin voisi antaa uutta virtaa jos se nyt siihen menisi).