Miksei saa olla sellainen kuin on?
Jos on ujo, niin on ujo, reilusti.
Jos haluaa elää yksikseen eikä halua olla porukassa, niin miksei saa olla.
Miksi pitää haluta sellaista ammattia mihin ei kykene? olis halua muttei ole kykyä toimia?
Muistan vuosia sitten kun itkin ja masennuin kaikesta siitä mitä minulla ei ollut. Kun olisin ollut tyytyväinen siihen mitä oli.
nyt olen tyytyväinen tiskaajan ammatista, siivojan paikasta, ihan mistä vaan josta saan rahaa jolla elättää itseni. Mitä sillä on väliä mistä se raha tulee?
Mitä hävettävää on henk.koht.avustajan ammatissa? Pitää vaan vetää rajat mitä siihenkin kuuluu ja mikä ei, vai voiko siinä ammatissa teettää mitä vain?
Muistan nuorena kun en halunnut ainakaan siivojaksi, enkä muuhunkaan muka epähienoon ammattiin. No, olinhan muissa töissä pitkään, mutta niin se vain elämä pisti minutkin nöyräksi. Ja häpesin itseäni jos en ollut töissä.
Oikeastaan nyt huomaa sen että voin valita olenko kiitollinen vai katkera? Ei ne ihmiset jotka kipittää tuolla uran tikapuilla ja mainetta niittämässä voi elää näin vapaasti. Kun en saavuttanut sitä unelma-ammattia enkä saanut loistavaa uraa ja paljon rahaa, niin eiköhän ole kuitenkin järkevintä elää onnellisena sillä paikalla missä olen?
Niin, olla onnellinen. Saahan sitä olla. Se on ilmaista. Ja kuuluu sekä hyville että pahoille, köyhälle ja rikkaalle.

arka kirjoitti 31.5.2012 15:47

Hei Varjossa!

Mukavaa että kirjoittelit tänne.
Minä kadun sitä että en ollut tutustunut vielä Oxaminiin kun minulla olisi ollut päättötyön teko. Ajattelen joskus että lääkkeen avulla sen olisin pystynyt tekemään ja esittämään. Samoin valmistuttuani olisin pystynyt hakeutumaan ko. alan töihin, jos olisin voinut pitää lääkkeen varalla vaikeita tilanteita varten. Mutta minä en tosiaa vielä silloin käyttänyt sitä, enkä ymmärtänyt sitä mistään pyytääkään. Tutustuin lääkkeeseen vasta kun poikani sairastuivat skitsofreniaan, ja heidän lääkäriltään pyysin rauhoittavaa kun tuntui etten kestä.
Mukava kuulla että sinun lapsesi voivat hyvin ja olet saanut töitä. Yksinhuoltajana on varmaan rankkaa, kaikki arjen asiat kun joutuu itsekseen junailemaan. Minunkin exäni oli narsisti, mutta nyt toisessa liitossa olen saanut rakkautta ja välittämistä. Se tulee tarpeeseen ja on koossa pitävä voima.
Minä tosiaan työskentelen henkilökohtaisena avustajana nyt kun en sairaanhoitajan papereita saanutkaan. Työ on rankkaa hoitotyötä, tosi yksinäistä kun ei ole työyhteisöä ympärillä ja surkeasti palkattua. Olen tietoinen siitä että muuta työtä en taida tulla enää saamaan, tämä on ainoa josta kokemusta ja ikääkin on jo viisikymppiä. Tämän hetkinen avustajanpaikka on henkisesti niin raskas, että olen etsinyt uutta paikkaa jo jonkin aikaa. Ei vaan ole löytynyt. Rukoilen paljon että Jumala avaisi uuden paikan.
En tosiaan ole onnellinen ihminen,kunhan jotenkin pärjään päivästä toiseen (ja lääkkeestä toiseen). Yritin tänään saada lääkäriin yhteyttä puhelinaikana mutta oli varattu ja sanoivat että jätä soittopyyntö. Niinhän jätin, mutta eipä tuo soittanut. Yritän taas huomenna kysellä milloin olisi soittoaika,kun pitäisi saada resepti taas uusittua.
Toivotan minä myös sinulle "varjossa" kaikkea hyvää. Kuten myös muille.

Hei Arka!
Pitkästä aikaa puutun ketjuusi minäkin.
Olen itse jossain määrin samalla viivalla.
Sillä erotuksella, että opiskelu katkesi ja on vielä kesken mutta mahdollista saattaa päätökseen syksyllä - jos kaikki menee niin, että todella on mahdollista.
Minulla on kyse myös hoitoalasta.
Ihmisten parissa olen tehnyt työhistoriasta suurimman osan.
Voisitkohan ajatella olevasi jonkin tason - kuin personal trainer - tälle avustettavallesi eli työnantajallesi?
Itsellänikin realistinen työnkuva on sama kuin sinulla nyt.
Todennäköisesti tulen sitä tekemään.
Ajattelen itseni kuin avustettavani assistentiksi.
Sitten kun konkreettisesti alan sitä työtä.
Kesällä sitä on edessä.
Desperillä oli hyvä näkökulma asiaan.
Tilaasi.
Sitä kautta pääset selville enemmän tilanteestasi - pohtimalla mitä D kysyi -
mietihän ja kerro tänne mitä ne ajatukset sinussa herättivät.
Olet arvokas.
Sellaisena kuin olet ja avustettavasi on kuin 'lahja' ja haaste sinulle.
Elämä on usein asennekysymys.
Jaksaminen - se ettei jaksa - voi myös olla sitä.
Tsemppiä sinulle ja valoistuvaa kesää!

Kiitos, "arka"! Oli mielenkiintoista lukea tarkemmin työstäsi ja siitä, mikä siinä ahdistaa. Kirjoituksesi ovat aina mielenkiintoista luettavaa osuvine pohdintoineen ja elävästi kirjoitettuja. Minäkin käytän oksatsepaamia tarvittaessa, se on ollut kauan käytössä pelastajana ylivoimaisissa tilanteissa. Ei minustakaan siihen totu, kun tarpeeksi harvoin ottaa. Minulla on käytössä tarvittaessa myös toinen ahdistuslääke, loratsepaami (mm. Temesta). Se ei väsytä niinkuin oksatsepaami. En ole töissä, joten "tilanteita" on vähemmän, mutta masennus ja ahdistus ovat olleet hurjemmat jäätyäni pois töistä - johtuu kyllä fyysisestä sairaudestanikin. Se tekee minut luultavasti ajan mittaan sellaiseksi, että tarvitsen henkilökohtaista avustajaa...

Hei Arka.
Oletko katsonut sitä YLE Areenan 'Mielen salattu voima'?
Ohjelma on 2-osainen, en ole kuin vasta hiukan toisella silmällä silmäillyt sen ensimmäisen osan ja ajat sitten.
Muistui vaan mieleen tuosta lääkeasiasta lumelääkkeen voima.
En tarkoita, itsen huijaamista, vaan sitä miten mielikuvituksen voimalla voi tehdä pienen ihmeen unohtaen tietävänsä sen käytön mutta antautuen siihen sen käyttöön.
Kumpa olisi keskittymiskykyä katsoa se ajatuksella joku kerta.
Tarvin kaiketi ainakin 3 katselukrt että se alkaa avautua?

Mitä jos ahdistuneisuutesi sittenkin on osittain ahdistuneisuuslääkkeeseen tottumista? Jospa lääkäri keksisi jonkin uuden masennuslääkkeen - niihinhän ei tule riippuvuutta?
Älä suotta huolehdi, ei kirjoittamisesi ole itsekeskeisyyttä, vertaistukea se on, kun saa lukea toisten kokemuksista, ja juttusi ovat kiinnostavia.

Hei Arka. Kirjoitit että nolottaa aina kirjoittaa vain omista vaikeuksista ja pahasta olosta. No, olet ehkä oikealla tiellä kun alat tuntemaan noin, koska voi olla että kun alat huomaamaan että muillakin on vaikeuksia ja pitää selvitä hankalista ajoista.
Aikaa aika kutakin, sanotaan.
On olemassa vanha rukous, se on jonkun pyhimykseksi julistetun kirjoittama ja siinä on jotenkin siihen tapaan että, Herra anna minun on rauhasi kanava ja viedä valoa sinne missä on pimeyttä, rakkautta sinne missä on vihaa. Herra, anna minun ennemmin antaa lohdutusta, ymmärtää, rakastaa kuin sitä itselle vaatia. Sillä vain antamalla voi itse saada.
Jotain tuohon tapaan siinä oli, en tarkkaan muista, mutta se kuulosti hienolta elämän ohjeelta, että siten unohtaa omat murheet kun auttaa toisia.
Kuulostat ihmiseltä joka ajattelee paljon toisten hyvinvoinnin parhaaksi, mutta älä unohda itseäsi.

Hei Arka!
Kirjoitit tuosta taakan kantamisesta ja kerrot olevasi uskossa, siksipä rohkenen kysyä, mikset anna Jumalalle niitä taakkoja? Jumalan armo on sinua varten, meitä varten.
Käytkö millaisessa hengellisessä piirissä? Entä valikoitko kirjat mitä luet? Ei kaikki ole hyväksi, vaikka ne oliskin uskovien kirjoittamia tai olis hengellisiä ja uskovaisten kokouksia.
Meitä uskoviakin on moneksi. Toiset elävät tuomio-hengessä, toiset surevat ja huokailevat, kuka mitäkin? Eikö niin?
Käy useammassa paikassa missä uskovia on ja valitse sellainen missä on armoa ja rakkautta, anteeksiantoa.
Ihan oikeasti, ei Jumala tarkoittanut meitä täällä nääntymään taakan alle, vaan iloitsemaan siitä että olemme saaneet syntimme anteeksi ja olemme vapaita.
Ei kukaan halua sellaiseen uskoon alkaa jossa vain itketään ja kärsitään aina vaan niitä vanhoja syntiä jotka Jumala on jo kerran anteeksi antanut. Eikö niin? Ja meillä uskovilla on tehtävänä auttaa muitakin löytämään Jumalan armoa.
😳 Meinas tulla ihan saarnaa...sori

Huomenta sitten vaan, kun taidat jo olla hereillä. Töissä munkin pitää olla juhannusaatto kalakauppiaana. Hyvin sitä ehtii juhannusta viettää silti.
Hyvää Juhannusta.

Kirjoitit 24.6 siitä mitä lääkärisi sanoi elämäntilanteestasi. Oletko keskustellut kenenkään kanssa siitä mitä voisit muuttaa elämässäsi? Jos sinulle ehdotetaan jotain muutosta jota sinun pitäisi tehdä, niin uskoisitko ja yrittäisit muuttaa sitä?
Esim. Alkaisit ajattelemaan positiivisia ajatuksia?
Mitäs jos seuraavan kerran kirjoittaisit vain hyviä asioita mitä tapahtuu elämässäsi, ja siitä sitten pikku hiljaa vain et antais pahan mielen enää vetää sinua suohon.
Kokemuksesta voin kertoa että kun minulle sanottiin että, mitä enemmän kaivelet ja muistelet pahoja niin ne pysyy ja suurenee vain. En uskonut. En millään. Kun terapeuttikin yllytti niitä esiin kaivamaan. Siis menneitä kauheuksia. Ja niitähän riitti ja kaikki näytti synkältä ja pelottavalta.
Mutta kuin ihmeen kautta pääsin siitä irti. En tiedä miten se tapahtui mutten enää halua ajatella synkkiä. Vaikken ole rikas, en ole suosittu, minua ei kovin arvosteta missään, en ole onnistunut työ-elämässä enkä muussakaan. Mutta eihän elämän tarkoitus olekaan se.
Ajattelen asioita joissa olen oman mittapuun mukaan onnistunut.
Se mikä on eletty on eletty, sitä ei voi muuttaa, vaikka kuinka kieris tuhkassa ja tuskassa. On tämä päivä, tämä ihana päivä ja kun elän tämän päivän siten kuin olisin aina halunnut elää niin huominen on parempi.
Itsekuri on tärkein. Itsekuri omille ajatuksille ja mielikuvitukselle, niitä ei kannata antaa rehottaa miten sattuu. Sieltä, ajatuksista, lähtee kaikki.
Kokeile, et menetä mitään jos kokeilet.

Hei Arka. Sinun kirjoituksesi päivistäsi ovat tosi antoisia sen takia että minäkin (tyhjän valittaja) tajuan että asiani ovat tosi hyvin. Ja että olin silti oikeassa, (vaikka lääkäri uhkailikin, että minun käy huonosti), kun en suostunut ottamaan vastaan reseptiä lääkkeistä, koska tiesin että jään niihin koukkuun, enkä halunnut jäädä, kun olin juuri päässyt irti viinasta ja tupakista, joka kierre oli ahdistava. Yhtä ahdistavaa kuin tuo sinun riippuvuus lääkkeestäsi.
Oletko koskaan hakenut apua lääkeriippuvuuteen? On olemassa apua siihenkin. Tosin sitä olisi itse haluttava ja myönnettävä että on lääkeriippuvainen. ja ilman lääkärin apua et taida enää päästä niistä irti? Olen kuullut että jossain on ihan hoitolaitos sitä varten että pääsee lääkkeistä irti, parempi onkin valvotusti kuin ihan itsekseen lopettaa, koska se voi olla vaarallista lopettaa lääkkeen käyttö yhtäkkiä. Siinä voi olla aika kovat vieroitusoireet, ja onkin, ja se voi olla vaarallista itsellesi. Ehkei lääkärisi ymmärrä kuinka olet koukussa lääkkeeseen? olisko aika sanoa suoraan että haluat hoitoon, niin saat yhteiskunnan apua maksuissa. Ja sitäpaitsi, eikö terveys ole tärkeämpi kuin raha?

Niinhän se on että on aika vaikeaa myöntää olevansa riippuvainen lääkkeistä. Mutta olen lukenut sinun kirjoituksia paljon ja jos itsekin luet mitä olet kirjoittanut, niin huomaat että kirjoitat tosi paljon lääkkeistä ja siitä miten niitä saisit lisää, vaikka lääkäri on jo kieltäytynytkin. Ei lääkärit turhaan ole huolissaan ihmisestä, kyllä ne yrittävät parantaa ja olis parempi uskoa mitä he sanovat.
En minäkään juonut joka päivä. Vain silloin kun ahdisti ja tarvitsin "turraa" oloa niinkuin sinäkin, mutta jäin siihen koukkuun ja juominen vain lisääntyi koska se lisäsi myös masennusta, uupumusta, ahdistusta, unettomuutta, ongelmia, saamattomuutta...jne Viinan haistaa, kuka sitä juo, lääkkeitä ei, mutta uskon että teho on aikalailla samaa, aivoihin vaikuttavaa....

Minusta on ihan järkevää käydä kirppiksellä, kun sieltä löytyy melkein uusia vaatteita. Moni myy liian pieneksi käyneitä siellä. Ei köyhyys ole surkea asia kun alkaa miettimään mikä olis se toinen vaihtoehto, olis oltava rikas ja myös osattava pitää siitä kiinni hinnalla millä hyvänsä. Raha kun ei tule luo ellei siihen panosta henkisesti ja ruumiillisesti. Ja en minä ainakaan ole valmis uhraamaan itseäni rahan alttarille. Kun on katto pään päällä, ruokaa jääkaapissa ja vaatteitakin niin silloin on jo tosi hyvin. Mielenkiintoista tekemistä löytyy ihmiselle ilmaiseksikin, kun vain katsoo ympärilleen.
Itse olin köyhä yksinhuoltaja, syötiin aika "keveästi", ei ollut varaa mihinkään ylimäääräiseen mutta tänään olen ihan tyytyväinen että on vähän jotain enemmän kun olen kokenut tosi köyhyydenkin.

Pakko oli tulla kommentoimaan, vaikka koko viestiketjua en jaksanut lukea.

Listasit asiat, joita sinulla on ja joista sinun pitäisi olla onnellinen. Tulin oikeastaan tästä listasta vihaiseksi. Että viitsit tuollaisen listan jälkeen edes valittaa.

Antaisin mitä vain, että minä saisin jonkun rakkaan. Mutta minulla ei ole yhtään mitään, ei ketään, kuka minusta huolehtisi.

Kiitos viestistäsi.

Minä nään sinulla viestiesi perusteella hyvin paljon onnellisia asioita, joista itse voin vain unelmoida. Mutta kun se ei aina mene niin ja tiedän varsin hyvin sen itsekin...

Toivon vain, että vielä joku päivä, meillä molemmilla on todella hyvä olla, ja näemme ne positiiviset asiat ympärillämme.🙂🌻

Hei, "Arka"!

Tulen nyt tähän ketjuun kesken kaiken, koska haluan kommentoida yhtä asiaa. Kerroit edellä, että kärsit nikotiiniriippuvuudesta ja ymmärsin, että se on sinulle jotenkin vaikea kysymys. Ole kuitenkin itsellesi armolliinen tässä(kin) asiassa. Sinulla on aivan varmasti muitakin asioita kannettavanasi, niin että älä kovin soimaa itseäsi tällä asialla. Tupakointi on toki kurja juttu sekä itselle että lähellä oleville, mutta et sinä pääse siitä lain avulla, sinä tarvit kokemusta Jumalan armosta. Sinä tarvit myös jättiannoksen rohkaisua, kannustusta ja rakkautta. On suuri asia, että turvaudut Jumalaan tässäkin asiassa, sillä Häneltä me voimme odottaa kaikkea hyvää elämäämme.

Piristävää kesäpäivää sinulle, "Arka" - ja meille muillekin🙂