Tajusin tänään että ajatukset on vain ajatuksia. Masennuskin koostuu negatiivisista ajatuksista.
Vain antaa kaikkien negatiivisten ajatusten vain pyöriä päässä. Ei minun tarvitse tarttua niistä yhteenkään.
Tärkeintä on toiminta elämässä.
Elämä on vain elämistä varten pohjimmiltaan. Siis rutiinien suorittamista ja arjen askareita.
Siis kun sisäistää sen että elämä on hyvä asia, niin sillä pääsee jo aika pitkälle.
Siis se että loppujen lopuksi on parempi olla elossa kuin kuollut. Vaikka enhän toki tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Mutta Camus'kin sen totesi että ainakin tiedän sen etten tiedä, enkä voikaan tietää tämän elämän aikana. Jotain aavistuksia voi olla, mutta ne on vain aavistuksia.
Loppujen lopuksi elämä on elettävä. Esa Saarinenkin totesi että meidän täytyy elää. Meidän on toisaalta pakko elää.
Ehkä välillä voi jopa nauttia elämästä. Ehkä.
Elämä ei ole kuitenkaan vaan nautintoja varten. Elämässä on tehtävä jotain merkityksellistä ja on löydettävä merkitys tälle olemiselle. Oli se merkitys sitten mikä tahansa.
Yksilö on yhteiskunnan kulmakivi. Ilman yksilöä ei ole yhteiskuntaa. Joten senkin takia täytyy elää...