En tiedä tuosta parin muodostuksesta.

Olen ollut niin kauan yksin, että se olisi valtava muutos jos jonkun löytäisi.

Olen myös niin helposti ahdistuva, että en tiedä mitä parisuhteesta tulisi.

Sitten välillä uppoudun synkkiin aiheisiin ja synkistelen, vaikka toisaalta joku nainen voisi tuoda valoa elämään.

Elän tavallaan välitilassa. En ole naimisissa mutten koko ajan yksinkään. Jordan Peterson toistelee, että elämä on kärsimystä. Se on kyllä aika totta.

Toisaalta, jos mielentila on oikea, niin elämä voi olla joskus jopa kivaa. Harvoin, mutta sentään joskus.

Tämä elämä on vain mielentilojen kanssa temppuilua. Siis varsinkin kun on yksin.

Siis parin valinta on ns. sama tai lähes sama kuin luonnon valinta. Siis evoluution myötä hierarkian huipulla olevat miehet saavat parin ja tuottavat jälkeläisiä. Ja siten heidän serotoniini tasonsa ovat korkealla. Ja usein he elävät hyvän ja pitkän elämän.

Naisilla tuntuu olevan nyky-yhteiskunnassa helpompaa, sillä he saavat valita. Mies harvoin saa mielivaltaisesti valita kenen kanssa perustaa perheen.

Tarkoitan sitä, että naisilla se valta on loppu peleissä.

Maailma on siten tavallaan muuttunut radikaalisti 2000-luvulla.

Tinderistä on vaikeaa löytää ketään, koska se on aika pinnallinen palvelu. Että siellä mennään vain ulkonäön perusteella.

Loppuun: On hienoa kun saan jutella sinun ja muidenkin kanssa täällä tukinetissä näistä asioista. Tästä on ollut suuri apu. Kun voi sanoa suoraan mitä ajattelee. Todella terapeuttista. Saan välillä ajatukset muualle täällä, etten koko ajan mieti itsekseni kurjia asioita. Tai että täällä voi porukalla miettiä kurjia asioita ja se helpottaa välillä tässä yksinäisessä maailmassa...

Oletko törmännyt missään netissä ollessas sellaiseen kuin Valo - mobiilisovellus. On vasta julkaistu. Tindermäinen syvällisempien (ehkä?) ihmisten kumppaninhakusovellus.

Taisin mainoksen siitä nähdä joskus. Pitää ehkä kokeilla sitä.

En ihan ymmärrä mistä nämä omat synkät ajatukset johtuvat?

Johtuvatko ne kivuista, masennuksesta vai maailmasta?

Minulle lähes päivittäin tulee im ajatuksia.

Niin kuin ollaan puhuttu niin mistäköhän se im-kehä saa alkunsa? Johtuuko se joistain tapahtumista elämässä? Tämän hetkisestä elämäntilanteesta? Vai masennuksesta?

Tavallaan en löydä syytä näille im ajatuksille...

Vaikea tietää mistä ne sinulla nousevat.

Mikä sinun elämän on niin lytännyt?

Moi.

"Niin kuin ollaan puhuttu niin mistäköhän se im-kehä saa alkunsa? Johtuuko se joistain tapahtumista elämässä? Tämän hetkisestä elämäntilanteesta? Vai masennuksesta?"

Ehkä noista kaikista ja kroonisesta kivusta?
Itsemurha on aivojen tarjoama ratkaisu malli...lopullinen sellainen. Mitä enemmän muita malleja aivoissa on sitä vähemmän painoarvoa im. ajatuset saa, luulen?
Mutta mistä se im. malli on sinne putkahtanut...on kokemuksia että jotkut läheiset ovat ratkaiseet elämänsä ongelmat sillä...ja Camus puhuu siitä aika paljon...

Jos ei voida selvittää miten se malli aivoihin on takertunut, niin sitten jää mahdollisuus yrittää elää sen kanssa, joka ei ole todellakaan kivaa.

Jos se on vaan masentuneen mielen ominaisuus...jos masennusta saisi kevennettyä voisi im. ajatuksetkin keventyä?

Minulla se oli toivottomuutta, pohja ei ollut missään, mitään ei ollut, kaikki oli mennyt. Etsin jotakin. Hiihdin ja nousin aina korkeammalle mäelle kuin siellä olisi ollut se mitä etsin, siksi koen se oli omanlaistansa etsikkoaikaa. Lapsenusko minussa etsi sitä johon olin kasvanut jollain lailla uskomaan. Luonnon kautta ...  Im-ajatukset ja yritykset oli ainoa mitä oli jäljellä elämässä jossa en tuntenut tarkemmin syvintä minussa, ehkä se oli sitä että hengellinen ihminen minussa oli tukehtumassa, uutta henkeä etsimässä? en ymmärtänyt elämäni arvoa, olin kuin kaikesta luopunut. Vasta kun päädyin luopumaan luopumisesta, näin valoa, aurinko paistoi... tiedostamatta, tajuamatta, olin kävellyt kirkkoon. Kuin olisi auennut totaalisen tyhjä olo joka alkoi ajan myötä täyttyä, yhteydestä, rakkaudesta.

Jos im-kehä onkin kutsua pois kaikesta mikä kuolettanut elämän?

Kai se masennus sitten yrittää lytätä.

Olen yrittänyt tässä viime aikoina vain olla välittämättä koko kehästä, mutta se on kyllä totta ettei se helppoa ole.

En sitten tiedä auttaisiko mieliala-lääkkeet..?

Sitä vaan mietin, että jos elämä on eloonjäämis kamppailua, niin minkä takia aivot sitten tarjoaa im:ää ratkaisuna? Jos se on kerran vastoin elämän tarkoitusta?

Se on totta että kaverin im lisäsi mulla im-ajatuksia.

Camus'n kirjoja olen lukenut ja kyllähän ne aika synkkiä ovat. Mutta välillä minä nautin synkistä kirjoista. En oikein osaa sanoa miksi...

Joskus mietin että olisi jotenkin ns. kaunista tehdä im. Mutta ne on vain fantasioita.

Mieleni on sellainen, että se välillä fantasioi. Siis jos olen paljon yksin. Alan fantasioimaan kuinka menisin johonkin metsään ja tekisin sen.

Mutta toisaalta elämän aikana olen oppinut, että täytyy taistella tiettyjä ajatuksia vastaan...

Moi.

Ajatuksetkin on vain energiaa...lähinnä kai edellisen toteamuksen kautta pitäisi miettiä mistä im. ajatus saa energiansa? Asioiden kieltäminen antaa vahvasti energiaa, mutta mehän ei kielletä että im. ajatukset välillä "menee päällä"

Jos pystyisi...niin suhtautuisi im.kehään välinpitämättömästi...ei arvottaisi kehää hyväksi tai pahaksi...antaisi sen pyöriä omalla painollaan kunnen se on tuhlannut oman energiansa...jotain tuohon suuntaan...en mä pysty...mutta teoriassa edellinen on mahdollista.

Ehkä niitä masennuslääkkeitä kannattaa kokeilla?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Joku vain sanoi että tunne-elämä voi kärsiä, jos alkaa syömään masennuslääkkeitä.

Se on se vaikeus kun joskus ajatuksilla on voimakas vaikutus, joskus ei. Pitää tavallaan pelata jonkinnäköistä peliä ajatusten kanssa. Se on uuvuttavaa.

Sitten minulla on yksi lääke jota joudun käyttämään ja se väsyttää aivan hirveästi. Ja kuitenkin täytyisi saada kotityöt tehtyä ja täytyy käydä päivän aikana tapaamassa tuttuja. Mutta väsymys meinaa estää.

Im on tavallaan helppo ratkaisu. Ratkaisu kuitenkin.

Tuntuu että im-kehä on sellainen ajatusketju jolla riittää energiaa pitkiksi ajoiksi. Toisaalta väsymys joskus on hyväksi. Ei jaksa koko ajan pyörittää silloin sitä kehää. Eli väsymisessä on monta puolta.

Sitten on kamalasti sellaisia katkeria ajatuksia. Niitä ilmaantuu esim. kaupassa. Nihilististä katkeruutta.

En viitsisi ruveta syömään mitään uutta lääkettä.

Se voi olla että täytyy antaa vain kehän pyöriä.

Moi.

Mä asun täällä landella niin luulisi että pärjää ilman lääkkeitä, mutta ei.

Aivoja nähtävästi täytyy säätää kemialla...en tiedä miten vaikka sadan vuoden kuluttua mennään masennuksen kanssa? Onko silloin jokin uusi konsti?
Nyt ollaan menty sata vuotta terapialla ja lääkkeillä...ssri lääkkeet tulivat kahdeksankymmentä luvulla...sitä ennen lääkkeet eivät olleet mitään "hienosäätö" lääkkeitä vaan niiden vaikutukset olivat aika massiiviset, sivu vaikutukset sen mukaiset.

Mä en tiedä mutta mua on hivenen helpottanut kun lumet suli ja tuli kesä.

Mulle taas kesä yleensä vaikeaa aikaa. Kun on kuuma jne.

Eilen illalla söin hirveästi herkkuja. Nyt pieni morkkis. Tavallaan kun aivot kelaa sitä samaa kehää, niin söin sen takia paljon, että saisi hyvän olon tunteen. Ainakin hetkeksi.

Minulla ollut nyt vaikeaa. Alku viikko varsinkin.

On se vaan niin kun ikää tulee lisää, niin tulee vaivojakin.

Jos aivot ei tuota tarpeeksi serotoniinia niin sitä vanhenee normaalia nopeammin. Luulen, että minulle on käynyt niin. Koska vaikka urheilen kuitenkin jonkin verran, niin tunnen jo iän tuomia kolotuksia. Siis hyvinkin voi olla niin että kehoni on jo ns. yli viisikymmentä vuotiaan keho. Se on täysin mahdollista.

Mua risoo noi kivut.

Sitten risoo se että ajatukseni ovat niin nihilistisiä. Siis kun menen kävelylle, niin ajatukset koko ajan sellaisia, että millään ei ole väliä. Siis että ihminen on sattumalta syntynyt biologinen olio. Ja elämällä ei lopulta ole mitään tarkoitusta. Ne ovat hirvittäviä ajatuksia. En tiedä ovatko ne faktaa. Mutta tällaisia ajatus mylly pyörittää...

Olen miettinyt jalkapallon em-kisoja. Kun kerran Suomi on siellä niin täytyy vain jaksaa vielä tätä elämää, jotta näkisi ne kisat.

Tällaisia ajatus kulkuja tulee. Että elää sen takia jotta näkisi ne. Kisojen jälkeen, en sitten tiedä että mitä elämästä tulee...

Kävin juoksu lenkillä.

Mieliala heilahtelee kyllä suunnasta toiseen.

Mietin im:ää ja se tuntui jotenkin kauhealta teolta.

Mutta toisaalta mietin että entä jos taivas onkin olemassa? Se on täysin mahdollista. Ainut vaan että ei ole mitään tietoa miten sinne pääsee.

Kun miettii tätä elämää niin aika elimistön varassa tässä mennään.

Toisaalta eipä sitä tiedä onko ihmisellä jonkinnäköinen sielu...

Minun on varmaan ihan turha tähän ketjuun kirjoittaa.

Muistan teitä, toivon kaikkea hyvää jokaiselle im ajattelijalle.

🌿