Taistelu im:ää vastaan.
Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?
Moi.
Koko elämä on suuri riski...johon pitäs heittäytyä.
Pelko estää heittäytymästä...ja ihmisellä ei ole muuta pelättävää kuin pelko itse...kun edellisen sisäistäisi.
Moi.
Olin tänään omalääkärillä selkä ongelmasta...hän kirjoittaa lähetteen fysiatrille jolta odotetaan passitusta rintarangan magneetti tutkimukseen.
Mä en ole vuosikymmeniin kuormittanut terveydenhuoltoa yhtä paljon kuin viimeisen vuoden aikana.
No, ei voi mitään tutkitaan kunnolla sitten. Jos olisin jenkeissä ja mulla ei olisi sairasvakuutusta...nää tutkimukset tähän asti olisi maksaneet ehkä kymmeniä tuhansia.
Jos suomi on jossain ykkönen niin se on terveydenhuolto suhteessa ihmisen varallisuuteen.
Kävin pelaamassa jalkapalloa. Oli ihan mukavaa.
Tuo on totta, että terveydenhuolto Suomessa pelaa. Vaikka ei se täälläkään täydellistä ole.
Yritän urheilla mahdollisimman paljon.
Toivottavasti saat apua vaivaan.
Minulle on tuottanut viime aikoina nautintoa autolla ajo. Pienet on ilot. 🙂
On niin hienoa katsoa horisonttiin autossa ja nähdä erilaisia pilviä.
Kaunis on maailma välillä, vaikka elämä ajoittain vaikeaa.
Ehkä tuo kauneus auttaa jaksamaan.
Tänään mietin taas terapian jälkeen päivien päättämistä.
Elämä on niin helvetillistä taistelua, jota tehdään kellon mukaan. Koko ajan täytyy kytätä kelloa. Olisiko im vapautus kaikesta kärsimyksestä? Tuskin.
Olen vain niin hemmetin väsynyt kaikkeen. Että pitäisi olla ura, puoliso ja omakotitalo. Mutta ei tämä prkleen elämä mene niin. Mitään ei saa mukanaan haudan taakse. Hyvä jos edes sieluaan.
Olen miettinyt että se tässä kovinta on että' ihminen ei saa itse päättää tuleeko maailmaan.
Uskonnoista välillä apua. Että jos tällä kärsimyksellä onkin jokin tarkoitus? Mutta kun katsoo tätä maailmaa, niin on vaikea uskoa mihinkään Jumalaan.
Mielessä pyörii vain kysymys että minkä takia maailma on olemassa, jos kerran ei ole Jumalaa?
Minkä helvetin takia ihminen on olemassa? Tähän kysymykseen ei saa vastausta.
Tämän takia voisin viettää loppu elämäni ryypäten, koska maailma on tällainen paikka. Että täällä ei saa paha palkkaansa eikä hyvä. Täällä kuolee ihmisiä. Täällä kituu ihmisiä. Täällä on vaikka mitä sairauksia. Millainen Jumala on voinut luoda tällaisen maailman?
Moi.
Albert Einstein sanoi että "Jumala ei heitä noppaa" eli kaikella on tarkoituksensa.
Stephen Hawkings sanoi että "maailmankaikkeus on varsinainen pelikasino jossa Jumala heittää noppaa kokoajan"
Molemmat fiksuja miehiä Jumalan olemuksesta varsin ristiriitaiset näkemykset.
Olen ehkä Hawkingin kanssa samaa mieltä, että kyllä tämä aikamoinen kasino on tämä maailma. 🙂
Ja kaikki pitää pistää välillä peliin.
Kivuton elämä olisi ihan hauska saada.
Im olisi sen takia niin helppo ratkaisu kun sitten ei tarvisi enää kärsiä kivuista, mutta toisaalta kuolema tuntuu hirvittävältä vaihtoehdolta.
Ehkä kännissä sen pystyisi tekemään, muttei ikinä selvin päin.
Kuinka kateellinen olenkaan ihmisille joilla ei ole kipuja.
Joillain parikymppisillä tuntuu menevän todella hyvin kun on terveyttä, opiskelupaikka tai työ ja vielä parisuhde. Itse tavallaan ohitin jo sen vaiheen. Tai tarkoitan että ei tässä enää elimistö ole sellaisessa kuosissa kuin parikymppisenä.Ja se ottaa päähän.
Tuo kipu kyllä häiritsee.
Kipu ja yksinäisyys. Tai en enää tiedä että haittaako tuo yksinäisyys niin hirveästi.
Elämä on vain sellaista haasteiden voittamista 24/7.
Olen alkanut urheilemaan enemmän, mutta en tiedä voiko siitä olla vähän haittaakin.
Suurin osa elämästä on vain kärsimistä ja kivun hallintaa.
Yritän tulla toimeen ihmisten kanssa.
Erich Fromm sanoi että elämä jää aina jollain tavalla kesken. Ettei tästä tule ikinä valmista ja ehkä hyvä niin.
Minua auttanut viime aikoina puiden katselu ikkunasta ja pilvien. On todella terapeuttista välillä seurata luontoa. Saa ajatukset välillä muualle.
Mutta loppujen lopuksi elämä on haaste. Luulen että se on fakta.
Minua on kipujen lisäksi vielä pyörryttänyt viime aikoina.
Moi
Elämä on syvä haaste -Krisnamurdi.
Kivuton elämä olisi ideaali ja jos siitä on kokemus haluisi sen takaisin. Olen minäkin kateellinen terveille ihmisille, mutta toisaalta yksi kaverini käy dialyysissä 4xviikossa kun munuaiset on rikki, ja yhdellä ystävälläni on MS-sairaus...hitto kun näitä vaivoja ei pääse valitsemaan.
Jos pärjään selkäni kanssa jotenkin 600-buranalla niin on kai sekin saavutus?
Voisi kai olla vähän tyytyväinen kun pystyy jotain askarteleen puutarhassa...
Miksi ihmisen on niin vaikea olla tyytyväinen siihen mitä on? Aina haikailee jotain enemmän vaikka sitä terveyttä joka on hyvin inhimillinen toive. Mainitsemasi yksinäisyys on piinallista...sitä voi kokea parisuhteessakin.
Aloin kuunteleen Hindujen pyhää kirjaa...koska se mainitaan monessa yhteydessä. Siis useat ydinfyysikot, kosmologit, ja kvantti fyysikot mainitsevat kyseisen kirjan antaneen innoitusta.
Mun on pitäny lukea kirja jo varmaan 20-vuotta mutta en ole saanut aikaiseksi. Nyt bookbeatilla Kassila lukee ja selittää kirjaa ei kuitenkaan ihan kirjaimellisesti koska jokaiselle pitää jäädä oma tulkinta.
Joskun kauanaikaa sitten yksi kaverini sanoi raamatusta että se on israelin kansan kansalliseeppos kuten meillä on kalevala. Kansalliseeppoksissa on yleensä samat teemat;maailman luominen, jumala/jumalat, usein vedenpaisumus ja sitten päähekilö tai päähenkilöitä jotka toimivat viisaasti ja toinen joukko joka toimii vähemmän viisaasti.
Mulla on koraanikin kuuntelematta...ja ehkä haluisin kuunella vanhantestamentin "Saarnaajien saarnan kirjan" ja "Jobin kirjan"...Filosofi Torsti Lehtisen mielestä Saarnaajien saarnaaja on ensimmäinen kirjallinen eksistentialisti...
Aloitin kuunteleen bhagavad gittaa ja kuulosti mielenkiintoiselta...ei mitään uskonnollista paatosta...vaan inhimillisiä ihmisiä vaikka heille on annettukin joille jumalallinen "viitta"
Mitä sanot 98;si jaksatko kuunella jonkun osan kansalliseeppoksista tai koko kirjan niissä ei o taaskaan selviä vastauksia vaan symbolisia tapahtumia jotka kuvaa elämää...niistä voi keskustella...
Saarnaajien saarnaaja on musta nihilistien nihilisti...löytyy vanhasta testamentista🤭
Hämmästyttävää että samat ongelmat vaivaa vuosituhannesta toiseen ihmismieliä.
Stephen Hawkingsin näkemyksen mukaan ihmiskunnan täytyy lähteä avaruuteen koska se on "paskonut" maapallon niin huonoon kuntoon...meidän elin aikana tuskin tehdään "lähiöitä" kuuhun, luulen?
Joskus luin Raamattua jonkin verran. Ja olen katsonut Jordan Petersonin Raamattu luentosarjaa.
Tykkään enemmän lukea filosofiaa, koska en ole hirveän uskonnollinen ihminen. Tai toki kiinnostaa kysymykset Jumalasta jne. mutta toisaalta minulla on aika synkkä kuva elämästä.
Siis toisaalta sellainen ajatus mielessä että me ollaan vain biologisia olentoja jotka elävät noin 80 vuotta. Ja sitten maatuvat.
Mutta toisaalta on hankala elää uskonnon ulkopuolella. Kun ei voi luottaa siihen että elämä kantaa tai että Jumala kantaa.
Mutta toisaalta sitten ihmetyttää moraalin alkuperä jne.
Se on totta että kivuton elämä olisi varmaan parempaa, mutta sitten kuitenkin keksisi taas jonkin asian mihin ei ole tyytyväinen.
Elämä on jatkuvaa ravaamista paikasta toiseen.
On vaikea keksiä mitään muuta syytä elää kuin se että kuolema tuntuu niin kammottavalta asialta. Että elää vain elämän takia.
Minua välillä harmittaa kun en vain pysty uskomaan Jumalaan.
Nihilismi tuntuu olevan aika yleistä tässä post-kristillisessä maailmassa. Siis tuntuu että suuri osa ihmisistä ei usko enää mihinkään.
Kun olisi vain pokkaa tehdä jotain radikaalia. Esim. juoda viinaa, mutta kun tiedän että se olisi minun tuhoni.
Se minua usein ihmetyttää juuri että minkä takia elämä on kärsimystä ja minä takia elämä on haaste?
Olen joskus miettinyt huumeiden käyttäjiä. Huumeethan usein tappaa, mutta toisaalta olen miettinyt että millainen olo niistä tulee? Siis että voiko se olla kuoleman arvoista? Tuskin.
Kai se huumeiden käyttö on sitten vain jatkuvaa tokkurassa oloa...
Moi
Ihminen "pelaa" itsensä "shakki-matti" asetelmaan...tuntuu että joka suunnassa on suo.
Ei asetelma ole yksin ihmisen syy...olosuhteetkin vaikuttaa...miten saada korjaavia kokemuksia ja samalla kestää ne ei kojaavat kokemukset niin että jäisi positiivisen puolelle?
Mutta kai niitä kokemuksia on läjdetyävä hakemaa silläkin uhalla että pettyy.
Mietin mikä olisi radikaalinnihilismi käsitteen sisältö?
Taas im kehä pyörii mielessä.
Prkl kun ei jaksaisi tätä joka päivä.
Joka hemmetin päivä tämä sama toistuu. Tämä kidutus.
Sitten kun on noita muitakin terveys huolia.
Tiedän että pitäisi olla tyytyväinen kun esim. munuaiset toimivat jne. mutta kun en minä pysty olemaan tähän elämään tyytyväinen.
En tiedä minkä takia fiilis tämmöinen?
Haen koko ajan täydellistä oloa.
Alkaa kyllästyä tähän että joka päivä samanlainen olo.
Joka päivä on voitettava itsensä.
Koko elämä pelkkää toistoa. Aamulla juon kahvin, syön, menen kävelylle, syön lounaan, olen netissä, käyn kaverin luona jne. Ja sitten herää kysymys että minkä takia teen nämä rutiinit? Varmaan sen takia koska en halua kuolla. Mutta sitten taas mieleen tulee, että jos elämä on vain tätä samaa joka päivä, niin kyllähän se alkaa kyllästyttämään.
Maailma on niin pirun julma paikka. Kun kaikki nautinnot lopulta ovat haitaksi. Siis että jos illalla herkuttelen, niin aamulla se kostautuu.
Kaikki vain etenee koko ajan. Maailma ei pysähdy ikinä. Maailma ei loppujen lopuksi välitä ihmisestä. Maapallo ei välitä ihmisen elämästä. Ihminen on vain olento muiden joukossa. Luonto voi olla kaunis, mutta samalla se on julma.
Se sama kysymys nousee aina mieleen että mikä on ihmisen rooli maailmassa? Kun tuntuu siltä että muurahaisillakin on oma tarkoituksensa, mutta ihmisellä ei käytännössä ole mitään luonnon määräämää tarkoitusta. Meidän täytyy vain itse valita että mitä alamme tekemään.
Sehän on se eksistentiaalinen ajatus, että mitä ihmisen tulisi tehdä?
Ihminen "pelaa" itsensä "shakki-matti" asetelmaan...tuntuu että joka suunnassa on suo.
Ei asetelma ole yksin ihmisen syy...olosuhteetkin vaikuttaa...miten saada korjaavia kokemuksia ja samalla kestää ne ei kojaavat kokemukset niin että jäisi positiivisen puolelle?
Mutta kai niitä kokemuksia on läjdetyävä hakemaa silläkin uhalla että pettyy.
Mietin mikä olisi radikaalinnihilismi käsitteen sisältö?
Tuo just että pitäisi kestää negatiivisetkin kokemukset.
Olen miettinyt että im on koko ajan mahdollista tehdä. Mutta tämä elämä on vain sinnittelyä ja katson että kuinka kestän. Toistaiseksi vielä kestän.
Tuo on totta että kokemuksia on haettava.
Miettii koko ajan että jos alkaisi käyttämään lääkkeitä väärin tai jotain muuta vastaavaa.
Mutta toisaalta sitä varjelee itseään. Loppujen lopuksi itse me tämä elämä eletään.
Me olemme itse tässä omassa kehossamme.
Mutta toisaalta sitten olemme myös osa jotain suurempaa.
Radikaalinihilismi varmaan olisi sitä että alkaisi toimimaan ihmiskuntaa vastaan.
En usko että sellainen auttaisi ketään.
Täytyy nyt vain sinnitellä. Elää vain elämän takia.
Moi.
Katselin netistä nihilismin määritelmiä...me varmaan puhutaan eksistentialistisesta-nihilismistä?
Toi on tärkee juttu että me ollaan osa jotain suurempaa, kun sen saisi syvien aivojen tasolle ei kokisi niin suurta yksinäisyyttä.
Edellinen ei poista kaipausta että vierellä olisi joku jonka kanssa edetä elämän polulla...nimittäin vaikka vierellä on joku se ei vielä sano että edetään samaan suuntaa.
Se että "keventääkö" alkoholi, huumeet, lääkeiden väärinkäyttö elämää...mun mielipide on että päinvastoin olen nähnyt sitä läheltä. Ja siksi en suosittele.
Joskus ihmisen täytyy mennä harhaan jotta tietää sitten kun on "oikealla tiellä" ...sinnitellään.