Taistelu im:ää vastaan.
Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?
Sellaista im-kehää tänään mieli pyörittänyt että huh huh.
Minun on vaikea käsittää oman mieleni toimintaa siltä osin että minkä takia se pyörittää sitä kehää?
Olen yrittänyt olla ihmisten parissa, mutta välillä pakenen yksinäisyyteen.
Ajatukseni ovat sellaisia että ne arvostelevat minua ihmisenä. Useimmiten ne eivät ole lempeitä.
On vaikea enää sanoa mitä tulevaisuus tuo. Yritän nyt edes jotenkin elää. Vaikka tämä on pirun vaikeaa.
Haluaisin vain nököttää sisällä. En haluaisi mennä ulos ovesta. En haluaisi enää koskaan poistua kämpästä. Mutta maailma on niin julma, että on pakko. On pakko käydä kaupassa. Pakko nähdä ihmisiä. Niin paljon on pakkoa elämässä. On tämä maailma kova paikka.
minäitse89 kirjoitti:
Mutta jos mikään asia ei tunnukaan syliltä?Jos tuntuu siltä että on vain raaka maailma? Niinkin voi kokea elämän.
En väitä, etteikö tietyt asiat toisi turvaa, mutta loppujen lopuksi aika heitteillä me ollaan.
Ihminen lopulta ei saa turvaa oikein mistään. Siitä on kyse eksistentialismissa. Ja luulen että se on aika totuudenmukainen suuntaus.
Joskus puhutaan Jumalan sylistä, mutta en oikein käsitä sitä ideaa...
Moi.
Se mullakin on ongelma kun mikään ei tunnu "syliltä" turvalliselta.
Päinvastoin maailma on täynnä "anti-sylejä"...mistään ei saa pysyvyyttä.
Täytyy antaa aikaa että niitä sylejä kehittyy ja löytyy...jos me jaksetaan vaan etsiä niin niitä löytyy "kolkuttavalle avataan"...Jeesuksen sanat käsitetään usein niin suppeassa katekoriassa että kaikki viittaa siihen kristinuskoon.
Olet kertonut lukemisen rauhoittavan, tai jos soitat ensiapuun...
Kun se im. hyrrä pyörii se ruokkii itse itseään...onko sulla vielä rauhoittavaa että saat hyrrän terävimmän terän poikki?
Rauhoittavakin on "syli"...se on konsti...mutta täällä kristillisessä yhteiskunnassa opiaatti kipulääkkeet ja bentso rauhoittavat demonisoidaan.
Kun ihmisellä on hätä ja ei o lähellä kanssa kulkijaa...silloin on otettava rauhoittava...meidän yhteiskunta on rakentunut niin että ihmiset ovat erillään toisistaan...jos me asuttaisiin kommuuneissa, tai taloissa joissa olisi yhteystoisiin ihmisiin, sukupolviin, vanhuksiin, ja lapsiin silloin ei tarvittaisi niin paljon lääkkeitä...asia on vaan niin.
Jos ihmistä särkee ja burana 600-800-ei auta on pyydettävä vahvemppaa särkylääkettä...kovemmat kipulääkkeet on kehitetty kovempaan kipuun siksi niitä käytetään kovemmassa kivussa.
Täällä maailmassa on jo tarpeeksi ahdistusta/ kipua/sairauksia...jos niitä ei saa lääkitä asianmukaisesti niin onhan se järjetöntä jeesustelua!
minäitse89 kirjoitti:
Sellaista im-kehää tänään mieli pyörittänyt että huh huh.Minun on vaikea käsittää oman mieleni toimintaa siltä osin että minkä takia se pyörittää sitä kehää?
Olen yrittänyt olla ihmisten parissa, mutta välillä pakenen yksinäisyyteen.
Ajatukseni ovat sellaisia että ne arvostelevat minua ihmisenä. Useimmiten ne eivät ole lempeitä.
On vaikea enää sanoa mitä tulevaisuus tuo. Yritän nyt edes jotenkin elää. Vaikka tämä on pirun vaikeaa.
Haluaisin vain nököttää sisällä. En haluaisi mennä ulos ovesta. En haluaisi enää koskaan poistua kämpästä. Mutta maailma on niin julma, että on pakko. On pakko käydä kaupassa. Pakko nähdä ihmisiä. Niin paljon on pakkoa elämässä. On tämä maailma kova paikka.
Muista aina että kun sulla on mega ahdistus päällä/ im. matrapyörii niin sä olet jo ohittanut pahimman hetken koska ihmismielen syvät osat reakoi niin hitaasti että kun ahdistus on tunnistettavissa...voi syvissä osissa olla jo rauhan tai siedettävän olon siemen.
Ahdistukset ja pakko im. ajatukset tulee syvistä osista aivoja siksi niiden purkaminen kestää ja siksi ne pakkaa jäämään jäytämään...rauhan tunteen, tyyntymisen tunteen saaminen syviin aivon osiin kestää...mutta kyllä se sinnekkin tulee...ajallaan.
Mullakin on toi ajatus että tätäkö tää on loppu elämä? Ei o jos saadaan muutosta sinne syviin aivojen osiin pikku-hiljaa...
Voi tuntua että mitään ei o tapahtunut vuodessa...mutta mä väitän että jotain pientä on tapahtunut...kyllä me selvitään!
Mulla on nyt tunne että me selvitään...mutta tiedän että romahdus on mun kohdalla koska vaan mahdollista.
Silloin sulla on toivon mukaan helpompaa!
Kuoleman hiljaisuus houkuttelee pitkän piinan päättämisen toivossa. Olen yrittänyt neljästi, kahdesti vakavasti ja välillä mietin miten paljon fyysistä haittaa olenkaan noista lääkkeiden yliannostuksista saanut. Viimeisestä on kuitenkin kolmattakymmentä vuotta ja olen elänyt ihan kohtuullisen hyvääkin elämää sen jälkeen ja selvisin yrityksestäni muutaman päivän tajuttomuudella, yksin.
Järki antaa neuvoja, mutta tunteet ovat väsyneitä, yksinäisyys pohjatonta. Mitä elämää on paikassa "yksin"? Just nyt saan vähän virtaa lukemalla teidän muiden ajatuksia - pääsen hetkeksi pois paikasta "yksin", kiitos teille! Sanotaan kylmästi, että jokainen on itse vastuussa omasta elämästään ja että rakkautta saa rakastamalla - entäs jos ei ole koskaan saanut rakkautta, ei vain tiedä miten sitä osoitetaan? Joskus sitä on hukassa ja näiden ajatusten kehässä varsinkin, umpikujassa, josta on hankalaa päästä ulos ilman toista ihmistä. Ja kun on hankala ihminen itse, miten saada yhteys toiseen ihmiseen pohjalta, kun ei yksinkertaisesti kykene kokemaan sellaista iloa, jota tarjoamalla löytäisi helpottavan yhteyden toiseen ihmiseen?
Luulen, että minua helpotti juuri nyt purkaa synkkyyttä. Kiitos kaikille, jotka ette tuomitse! Ja vielä enemmän kiitos niille, jotka ymmärrätte tunteen!
Kiitos tsempeistä!
Rauhoittava vie pahimman terän toki pois.
Maailma tuntuu välillä vuoristoradalta. Täytyy vain yrittää pysyä kyydissä.
Mietin tänään, kun ajoin autoa, taas niitä nihilistisiä ajatuksia. Mietin kuinka helppoa olisi luovuttaa. Ei välittäisi enää mistään. Mutta jokin saa minut jyräämään esteitä. Tämä maailma tuntuu vaan niin oudolta paikalta. Karulta paikalta. Siis kun vähänkin kuuntelee uutisia, niin ei ne kyllä mielialaa nostata.
Elän elämää siten että menen vain paikasta toiseen. Järjestän menoja, mutta loppujen lopuksi tämä kaikki tuntuu jotenkin turhalta välillä. Mutta teen kuitenkin asioita. En välitä enää niinkään että onko jokin asia turhaa. En jaksa välittää.
Elämä on enää itsensä haastamista.
Noita rauhoittavia on kyllä pakko joskus ottaa. Olet kyllä ihan oikeassa siinä.
Toivon että selvitään näistä oloista. Ei tässä enää mitään muuta voi kuin vain toivoa, että kivut lähtisivät ja masennus. Mutta kuka tietää huomisesta?
Moi.
Mitä mieltä olette tästä jutusta?
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/12/12/tarkein-aivohermosi-on-avain-kehosi-ja-mielesi-terveyteen-voit-herattaa-sen-jo
Moi
"Järki antaa neuvoja, mutta tunteet ovat väsyneitä, yksinäisyys pohjatonta. Mitä elämää on paikassa "yksin"? Just nyt saan vähän virtaa lukemalla teidän muiden ajatuksia - pääsen hetkeksi pois paikasta "yksin", kiitos teille! Sanotaan kylmästi, että jokainen on itse vastuussa omasta elämästään ja että rakkautta saa rakastamalla - entäs jos ei ole koskaan saanut rakkautta, ei vain tiedä miten sitä osoitetaan? Joskus sitä on hukassa ja näiden ajatusten kehässä varsinkin, umpikujassa, josta on hankalaa päästä ulos ilman toista ihmistä. Ja kun on hankala ihminen itse, miten saada yhteys toiseen ihmiseen pohjalta, kun ei yksinkertaisesti kykene kokemaan sellaista iloa, jota tarjoamalla löytäisi helpottavan yhteyden toiseen ihmiseen?"
Juuri tuo miten rakastaa jos ei ole kokenut että itseä rakastetaan? Sitten sitä rakkauden syliä aletaan paikkaan Jumalalla...mutta jos ei ole kokemusta Jumalasta? Sitten levitellään käsiä...
Tunne siitä etten osaa elää kuin muut...siis saa hyvänolon tunteita suurin piirtein samoista asioista kuin muut ihmiset...tunne ruokkii vielä enemmän erillisyyden tunnetta. Edellinen on kehä jossa toivoisi "auttavaa kättä" joka joka vetäisi kehästä pois ja auttaisi suuntaamaan ajatukset muualle.
Mutta auttavat kädet on korvattu auttavilla lääkkeillä...
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
Hei Pla!
Turha sitä on tuomita ihmistä mokista. Kaikilla meillä on tämä kova elämä. Toki on hyvä olla aina elämän puolella, mutta ihmiset silti joskus tekevät virheitä.
Hyvä jos tästä sivustosta on edes vähän apua.
En tiedä ollaanko me ihmiset koskaan täysin yksin. Olemmehan me kaikki loppujen lopuksi osa tätä yhteiskuntaa.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe
HerKaramazov, aika tavalla sitä lääkkeiden varassa eletään.
Kun menee lääkäriin jonkun pikku vaivan takia, niin lääkärit määräävät heti todella vahvoja lääkkeitä.
En sitten tiedä onko se hyvä vai huono asia?
Elin useita vuosia niin, että yritin löytää sen auttavan käden. Lähinnä parisuhdetta tavoittelin ja tavoittelen vieläkin, mutta en enää tiedä onko siitä auttavaksi kädeksi..?
Elämä on vain toistoa ja joka jaksaa toistoa parhaiten, pystyy elämään jotenkin kelvollista elämää. Se joka ei jaksa toistoa, tippuu kyydistä.
Rakkaus sitten on sellainen asia että jotkut onnekkaat kokevat sen elämänsä aikana, mutta todella monet eivät.
Luin tuosta vagushermosta. Aika mielenkiintoinen juttu.
Tein noita harjotteitakin. Kyllä ne vähän paransivat oloa.
Ainut vain että on tuota kipua nyt ollut. Se ei tahdo hellittää.
En viitsisi syödä kipulääkkeitäkään.
Taas ajatukset lähentelevät nihilismiä.
Mietin Wittgensteinin sanoja: "Kristinusko on niitä varten jotka ovat jatkuvassa hädässä."
Vaikka noin olisikin niin en pysty sulattamaan kaikkia kristinuskon oppeja. Enkä minä nyt jatkuvassa hädässä olekaan.
Elämä on sellaista kellumista vain. Sinnittelyä.
Minun ongelmani on se että haluaisin jatkuvasti vain nautiskella elämästä. Mutta tuskin kukaan ihminen pystyy vain nautiskelemaan jatkuvasti.
Hirvittäviä nuo kivut.
Pitäisi löytää elämälle jonkinnäköinen tarkoitus. Tai pitäisi keksiä jokin asia minkä vuoksi elää.
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: korjailu
Tajusin tänään että tarvitsen välillä ns. omaa aikaa.
En ole ollut nyt niin paljon menossa ja luulen että se tekee välillä hyvää.
Ajatukseni eivät nyt iltapäivällä ole olleet niin im painotteisia kuin viime päivinä.
Kävin juoksulenkillä. Katsonut nyt vain YouTubea.
Kai tämäkin sitten on elämää..?
Moi.
Ei mullakaan mikään kevyt lääkitys ole...mutta sillä mennään mitä tilanne vaatii.
Aloin eilen kuuntelemaan Stephen Hawkingsin viimeiseksi jäänyttä kirjaa...siinä saa mielikuvituksella lentää maailmankaikkeudessa.
Stephen oli fyysisesti todella rikki silti hän pystyi jatkamaan elämää...säilyttämään elämällään tarkoituksen...kun olisi edes 5% tuosta Stephenin taistelutahdosta mentäisiin pitkälle, luulen?
- Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
Olen yrittänyt viime aikoina kasvattaa taistelu tahtoa.
Elämä on taistelua kipuja, masennusta ja ahdistusta vastaan.
Mun täytyy yrittää vain nähdä ihmisiä ja tehdä asioita.
Se ei ole elämää että jää neljän seinän sisään.
Elämä varmaan on sitä sitten että menee paikasta toiseen.
Olen miettinyt että elämässä täytyy heittäytyä erilaisiin tilanteisiin.
Täytyy ottaa riskejä.
En näe oikein muuta vaihtoehtoa, jos haluaa elää hyvää elämää.