Voimia sulle!

Tänään oli Avoimen tentti. Aika vaikea oli.

Itsellä nyt jotenkin tämä elämä luistaa.

Tsemppiä sinne tietokonekuvaukseen!

Tiedän oikeastaan mistä omat ongelmani johtuvat. Ne johtuvat pahoista traumoista.

Olen tässä tutkinut itseäni. Ajatukset palaavat usein niihin traumaattisiin tilanteisiin. Vaikka niistä on jo vuosia.

Moi.

Kiitos!
Valvoin yöllä ja meinasin pyörtyä kun käteen pistettiin sairaalassa kanyyli...siitä pistettiin varjoainetta kehoon. En syönyt ennen tutkimuksia kuin banaanin...olisi tarvinnut muutama leipä myös...veren sokeri oli varmaan tosi alhaalla.

Traumat ovat voineet syntyä minun tapauksessani jo yli viisikymmentä vuotta takaperin...silti ne eksistoivat nykyisyydessä. Jotkut asiat on vaan vatvottava lävitse vaikka ei kiinnostaisi yhtään. Noi trauman syntymekanismit ei oikein hellitä millään muulla kuin elämällä ne uudestaan lävitse turvallillisessa seurassa (usein terapeutti).

Miten se avoimen tentti meni?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Oli aika vaikea tentti. Saa nähdä meneekö läpi.

Traumat on oikeastaan ärsyttäviä kun ne palaa mieleen niin usein. Kun ei niitä jaksaisi enää vatvoa. Aikanaan niitä vatvoin terapiassa. Kai niitten kanssa on vain opittava sitten elämään.

Hyvä että kuitenkin meni varmaan ihan hyvin tutkimus?

Tänään mua otti päähän kun aina joutuu kaupassa vahingossa lukemaan lööppejä. Ja aina niin negatiivisia asioita niissä. En ymmärrä mikä funktio lööpeillä on? Minun puolestani ei tarvittaisi keltaista lehdistöä.

Olen lukenut Taikureiden aika -kirjaa. On mielenkiintoinen. Kertoo Wittgensteinista, Heideggeristä ja muutamasta muusta filosofista. Kannattaa lainata kirjastosta. 👍

Moi.

Keltainen lehdistö lööpittää rajuilla teksteillä...yritän välttää niitä.

Tutkimus meni sitten lopulta hyvin.

Eilen illalla sain vatsa ja selkä krampin yhtä aikaa...johtuu varmaan vierotus oireista rivatril lääkkeeseen (lääke on pitkävaikutteinen bentso joka rentouttaa syvää lihaksistoa.) oli pakko ottaa puolikas pilleri. Nyt on ruvennut ahdistaan ja pelottamaan pääsenkö koskaan irti lääkkeestä? Luulin että irtautuminen olisi hivenen helpompi, koska minulla ei ole ollut suurta annosta (olen kuulut 10-15-kertaa isommista annoksista vuorokaudessa)

Tarvii tutkia "Taikureiden kirjaa"...minkälainen se on?

Aloitin viikko takaperin kuuntelemaan kirjaa "Sadanvuoden yksinäisyys". Olen lukenut sen joskus 20-vuotta takaperin...siinä on hauskaa huumoria!

Taikureiden aika - kirjassa kerrotaan filosofisista teorioista. Ja filosofien elämistä.

Hyvä että meni hyvin.

Noista bentso-lääkkeistä todellakin vaikea päästä eroon.

Pitääkin tutustua tuohon Sadan vuoden yksinäisyyteen.

Moi.

Lähden reilun puolentunnin päästä ajamaan Satamalan sairaalaan siellä tehdää minulle vatsa tähystys suun kautta...jännittää aika pirusti.
En saa syödä ennen toimenpidettä...ja ajomatkaa on noin 1h25min...toivotaan ettei veren sokeri laske.

Eilinen hammaskiven poisto meni aika kivuttomasti se oli illemma...kun yksityisiin hammashoitoloihin saa ilta aikoja...minulle mielyttävämpää kuin aamusta maata suu auki.

Sadanvuoden yksinäisyys kirjassa on saman nimisiä Aurilioita varmaan kaksikymmentä koska pojille annettiin isän nimi ja poikia ja pojanpoikia on paljon. Kirjassa aika moni henkilö rakentaa itselleen "sadanvuoden yksinäisyyden" joka on käsite. Mutta en kerro enempää jos luette sen?

Täällä pyryttää hivenen lunta...maa on valkoinen. "Kevät lupaa muttei pidä lupaustaan" kuten Martti Syrjä muotoili jossain piisissä.

Raamatussa on paljon profeetoita...onkohan nykypäivän rock muusikot eräällä tavalla proreetoita koska useissa piiseissä on hienoja oivalluksi ja totuuksia. Apulannan; valo pimeysien reunoilla on hieno piisi ja lyyrisesti oivaltava. Jotkut filosofit ja kirjailijat voivat olla myös nykypäivän profeetoita?
Minun mielestäni raamatun kirjoittamista ei olisi pitänyt lopettaa Johanneksen ilmestyskirjaan 1800-takaperin vaan siihen olisi pitänyt lisätä pyhimykset aina joka vuosisadalta ja heidän oivallaluksensa.

Rap-muusikko pyhimyksestä vois vestellä jotain huumoria...

Tsemppiä tähystykseen!

Minulla taas sellainen olo ettei jaksaisi oikein mitään tehdä. Tuntuu että elämä tavallaan pakottaa aina tekemään jotain. Lähtemään ulos jne. Ja se on juuri vaikeaa tällaisina päivinä kun on väsynyt.

Luulen elämän olevan sitä että täytyy vain pakottaa itseään tekemään asioita.

Kuuntelin Kaikki menee päin helvettiä -äänikirjaa ja siinä todettiin että kun vaurautta on paljon nyt maailmassa ja elämme ns. hyvinvointivaltiossa, niin siltikin ihmiset ovat masentuneita ja itsetuhoisia. Masentuneiden määrä koko maailmassa on tasaisesti kasvanut. Se on outoa. Siis kun ihmisillä on kaikki vekottimet ja vempaimet niin silti ihmiset ovat masentuneita. Ehkä se sitten johtuu siitä että ihmisillä on enemmän aikaa miettiä elämän kauheuksia. Ei 1800-luvulla eläneellä maanviljelijällä ollut aikaa muuta kuin miettiä sitä että miten seuraavasta talvesta selvitään ja mistä saan tarpeeksi rahaa elämiseen.

Nyt ei periaatteessa ole mitään huolia muuta kuin korona oikeastaan. Ja silti ihmiset masentuvat. Tässä pitää kyllä miettiä tämän elämän viheliäisyyttä.

Kuitenkin aina pitää jotain tehdä. Se on kaiken ydin. Elämä on muuten kaaosta jos mihinkään ei mene päivän aikana tai mitään ei tee. Jos vain makaisi sängyssä päivästä toiseen, niin ei se olisi elämää. Mutta se tässä vaivaa että mikä sitten on elämää? Elämä ei voi olla pelkkää nautintoa. Elämä ei voi olla pelkkää perustarpeista huolehtimista. Vai voiko?

Tuosta Raamatusta: Yritän välillä olla uppoutumatta liikaa uskon asioihin. Sillä ne tuovat välillä epämiellyttäviä olotiloja. Heidegger totesi joskus että filosofia on ateistista. En sitten tiedä että pitääkö se täysin paikkansa. Joillekin uskonnot sopii paremmin kuin toisille.

Nuo rock-lyriikat kyllä välillä todella nerokkaita.

Moi.

Tähystys meni okei...ei mikään mielyttävä kokemus...ei mitään ihmeitä löytynyt...koe palan ottivat siitä tulee tulos kuukauden päästä. Seuraavaksi tähystys toisesta suunnasta siis sieltä minne aurinko ei paista.

Mietin eilen illalla tämmöisiä paradokseja "mikään ei kestä ikuisuutta", "äärimmäinen ahdistus sisältää siemenen sisäisestä rauhasta", Tää viimeinen ei ole paradoksi "ihminen sairastuu suhteessa ja ihminen parantuu suhteessa" tätä viimeistä mietin aika pitkään se on terapeuttien käyttämä termi.

Joskus viime vuosisadan alkupuolella suomessa "savupirteissä" ei varmaan ollut aikaa masentua? Yhteiskunnan rakenne oli erilainen...elettiin yhteisöissä. Ei ollut lääkkeitä, ja ihmiset kuolivat kulkutauteihin...tuperkuloosiin kuten isoisäni jalasjärvellä 1942. Sodassa kuoli ja sai pahoja traumoja joita seuraavat sukupolvet joutuivat kohtaamaan,

Nyt on helpompi mutta silti ihmiset ei voi hyvin...harvoihin sairauksiin kuollaan...silti ei vaan tunnu hyvältä...pelot on toisenlaisia kuin 1930-1950-luvulla.

Me stempataan toisiamme verkossa joka on ihan jees mutta ei olisi ollut mahdollista 1980-luvulla. Aina samat kysymykset; mistä me tullaan, minne me mennään, keitä me ollaan kuten Paul Gauguin kuvataide teoksessaan kysyi?

Taiteessa on myös käsitelty eksistentialistisia kysymyksiä kautta aikojen. Filosofi Torsti Lehtinen sanoo että taide vastaa siihen mihin tiede ei pysty?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Hyvä että meni hyvin!

Välillä en jaksa ajatella eksistentiaalisia ajatuksia.

Minulla menee tuo yksi lääke, joka tuottaa nielemis-ongelmaa ja väsymystä. Olen välillä aivan poikki. Mietin välillä että on tässä kestämistä, kun ei saa ruokaa alas muuten kuin väkisin.

Kaikkihan pitäisi olla nyt hyvin. Mutta onko sittenkään?

Tämä elämä on vain näitten ongelmien kanssa taistelua.

Jos Jumala on luonut tämän maailman, niin olisi saanut keskittyä paremmin hommaansa...

Pitäisi toki olla kiitollinen tietyistä asioista. Mutta miten voi olla kiitollinen, kun olotila on tällainen? Hirvittävän väsynyt, eikä ruoka maita.

En olisi ikinä uskonut että elämä voi mennä tällaiseksi. Silkkaa taistelua koko ajan. Olisi vain niin helppo luovuttaa. Parikymppisenä, kun oli vielä aika paljon terveyttä, niin nautin suunnattomasti erilaisista asioista. Kun kolmekymmentä tuli täyteen niin alkoi kaikennäköiset vaivat. En enää tiedä mikä tämän elämän pointti oikein on? Onko elämän pointti se että täytyy kestää kärsimykset?

On hyvä toisaalta että johonkin voi purkaa tätä oloa.

Mutta en uskalla tehdä mitään radikaaleja tekoja. Täytyy vain yrittää ulkoilla...

Moi.

Eilinen meni tyttären kanssa oleillessa siis nuoremman...vanhemmalla on poika kaveri hänellä menee aikaa seurusteluun lukion ohella.

Minun on vaikea ajatella että Jumala rakastaa ja vielä kaiken lisäksi minua. Tuntuu että olen nähnyt paljon ikäviä "epäkohtia" tässä ympäröivässä maailmassa ja siitä johtuen lähinnä pelkään Jumalaa koska minulla on tunne että Jumala voi järjestää ihan minkälaisen kärsimysnäytelmän minulle ja ihan "piruuttaan".

Herran pelko on viisauden alku...sanotaan. Mutta jos pelkää "korkeinta voimaa" niin sitä on todella vaikea rakastaa, tai kunnioittaa. Silmäni on tottuneet näkemään ja mieleni ymmärtämään että elämä on kärsimystä. Kärsimyksen kääntäminen kiitollisuudeksi on vaikeaa ellei mahdotonta? Uskon että sinä 89 ja minä haluisimme nähdä maailman toisin, luulen?
Mutta oma mieli muovaa ympäröivää maailmaa näköisekseen. Elämä on oman mielen kääntämistä ja mielen kanssa selviytymistä joka hetki.

Onko ne perustavat osat elämässä maailmankaikkeus, oma mieli, ja hetki? Jos on Jumala niin se on limittäin edellisissä osissa ei irrallaan...nyt ajattelen näin...

Meillä kaikilla on oma subjektiivinen näkemys maailmasta. Ihminen katsoo aina jonkinlaisten linssien läpi tätä elämää.

En tiedä Jumalasta. Elämähän on voinut syntyä vain sattumalta maan päällä. Ensiksi oli vain muutama soluisia eliöitä. Sitten evoluutio alkoi kehittämään yhä monimutkaisempia ja monimutkaisempia olentoja. Me ja kaikki muut olennot maailmassa olemme tavallaan sukua keskenämme. Ihmisen ja esim. linnun luuranko ovat hämmästyttävän samanlaiset.

Pystyn hyväksymään sen, että elämä olisi vain vahingossa syntynyt. Mutta sitä on toisaalta todella vaikea käsittää. Minkä takia evoluution täytyy kehittää monimutkaisia olentoja? Sitä ihmettelen. Onko se sitten jokin luonnonlaki?

Sitä mietin myös että mihin me tarvitsemme enää (teknologian kehittyessä) Jumalaa?

Luulen että ihmiselämä on vain ainutkertainen välähdys kosmoksessa...

Olen huomannut, että useiden suomirock biisien sanoitukset pyörii mielessä päivittäin.

En tiedä onko se sitten mitenkään huono asia..? 🙂

Niistä saa välillä voimaa.

Olen miettinyt että jokainen artisti on jonkin näköinen filosofi. Siis että artistit raottavat omaa elämänfilosofiaansa kappaleiden kautta.

Välillä on ihan hauska olla vain hetkessä kiinni ja kuunnella heidän oivalluksia.

Joudun syömään nyt vain liemiä. Tai jogurttia. Hyvä että edes niitä pystyy syömään...

Moi.

Eilen juttelin kaverin kanssa siitä että me ihmiset ollaan itsemme kanssa ristiriidassa enemmän tai vähemmän. Siis kun me ei hallita mieltämme vaan mieli hallitsee meitä...hallinnalla tarkoitan että en juurikaan pysty pakottamaan omaa mieltäni.

Kerroit että "hämäät" mieltäsi jollain tavalla ja saat sillä ajatuskehän katkeamaan. Siis se hämäys voi olla kirjan lukeminen, musiikin kuuntelu, kirjan kuuntelu, jne. Jos edellisen purkaa niin kuka siinä "hämää" ja ketä? Tietoisuudessa on varmaan jokin osa olla on suurempi päätäntä valta kulloinkin? Joka tapauksessa edellisessä törmää tietoisuuden rakenteeseen.

Mulla on kova ahdistus päällä...päätimme muuttaa erillemme vaimon kanssa. Tuntuu että hajoan kappaleiksi enkä pysty hommaamaan asuntoa itselleni saati muuttamaan, huh. Nyt mennään sitten taas lähes minuutti kerrallaan...

Olen samaa mieltä että monet muusikot ovat nykypäivän filosofeja.