Maailmassa niin paljon sellaista mitä ei yhden elämän aikana saada selville. Esim. juuri pimeä aine, pimeä energia, mustien aukkojen fysiikka, kvanttifysiikka ja tietoisuuden ongelma. Tärkeintä varmaan on kuitenkin tutkia asioita. Se mielenkiinto maailman ilmiöitä kohtaan pitää virkeänä. Pakko oikeastaan tietää tietyt asiat maalimasta, mutta kaikkea ei tarvitse eikä pysty tietämään. Ja joskus jopa tieto lisää tuskaa, mutta kai sellainenkin tieto on kuitenkin arvokasta..?

Juuri sitä tarkoitan että pitäisi elää kuin askeetti. Se ehkä voisi auttaa tässä tilanteessa, mutta kun kaipaan nautintoja. Esim. jäätelöä ja kokista. Sitten tämä elämä on tällaista palloilua paikasta toiseen ja tuntuu että koko ajan on vain matkalla johonkin, muttei koskaan pääse perille.

Wittgenstein oli kyllä jonkin sortin nero. Ainakin hänen kielipeli teoriansa oli nerokas.

Juuri se on se pahin ongelma kun elämä on tuo mainitsemasi kysymysmerkki. Että ensin synnytään ja sitten jossain vaiheessa alkaa kyseleminen. Ja sitten kysellään koko loppu elämä. Mikä on sielu? Mikä on tietoisuus? Miten tulisi elää? Näitä kysymyksiä joihin ei saa tyhjentävää vastausta. Ehkä se sitten on ihmisen osa, että täytyy vain kysellä?  Tämäkin siis oli kysymys. 🙂

Jatketaan kyselemistä. 🙂 👍

Vielä lisäksi: mielestäni ihminen elää koko ajan kuilun reunalla. Toiset tippuvat tuohon kuiluun ja toiset sitkeästi sinnittelevät reunalla.

Luulen että tarvitaan vain sitkeyttä koko ajan elämässä enemmän ja enemmän. Kun ikää tulee lisää.

Ehkä täytyy vain yrittää suunnata huomio johonkin asiaan. Ja pitää huomio tiukasti siinä.

Karua tämä kaikki tuntuu olevan, mutta ehkä tämän kuuluukin olla.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: Kirjoitusvirhe

Kuoleman jälkeen ruumiini biomassasta syntyy luonnon kiertokulun kautta joukko erinäisiä eläviä olentoja, joista monet tuntevat myöskin kärsimystä. Jos elän, niin ne kärsivät olennot jäävät syntymättä. Tästä syystä kannattaa pysytellä hengissä mahdollisimman pitkään.

jotakin kirjoitti:
Kuoleman jälkeen ruumiini biomassasta syntyy luonnon kiertokulun kautta joukko erinäisiä eläviä olentoja, joista monet tuntevat myöskin kärsimystä. Jos elän, niin ne kärsivät olennot jäävät syntymättä. Tästä syystä kannattaa pysytellä hengissä mahdollisimman pitkään.

Tuo on kyllä mielenkiintoinen pointti. Että täytyy itse nyt kärsiä jottei tuottaisi muille kärsimystä kuolemallaan. Kai se on sitten sankarillista...

Camus'ta mukaillen: Täytyy pitää absurdi elämä käynnissä. Siis että elää vain elämisen takia.

Olen miettinyt sitä että mikä funktio noilla im-ajatuksilla oikein on? Kun niitä nyt tuntuu olevan aika usein.

Siis jos elämän tarkoitus on loppujen lopuksi hengissä selviäminen, niin minkä takia mieli tarjoaa noita im-ajatuksia?

Mietin sitä että elämä on aika pitkälle kärsimistä ja niin helposti tämä kaikki voisi loppua. Mutta siinä juuri se pointti että olisi helppoa lopettaa tämä oleminen, mutta kuuluuko kaiken olla helppoa?

Silloin kun suunniteltiin ensimmäistä kuu-matkaa Usassa niin heidän silloinen presidenttinsä sanoi että: Emme mene kuuhun sen takia että se on helppoa, vaan sen takia että se on vaikeaa.

Ehkä tuossa kiteytyy koko elämä. Luulen että elämän kuuluu olla välillä vaikeaa. Ja tarkoitan nyt sellaisia pieniä vaikeuksia.

Tuntuu usein siltä että haluaisi vetää vain verhot ikkunan eteen ja unohtaa maailma. Mutta ei se ole elämää. Elämää on se että ylittää esteitä. Haastaa itsensä. Tekee asioita.

Eksistentialismissa puhutaan siitä kuinka ihminen on sitä mitä hän tekee. Luulen että siinä voi olla hyvä pointti.

Moi

Kaunis keväinen päivä...tuntuu etten kuulu näihin kauniisiin päiviin...mutta en voi muuttaa säätä näköisekseni.

Yritetään kahlata tämä kevät...jäiden lähtö ja saapuminen ovat psyykkisesti raskaita kohtia vuodessa...tosin tässä on ollu kireällä jo vuoden.

Jossain vaiheessa kaikista tulee biomassaa tahtoi sitä tai ei...

Yritetään olla tuottamatta kärsimystä itselle ja muille elollisille!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

On ollut kyllä mielestäni jotenkin helpottavaa, kun aurinko paistanut lähiaikoina.

Se on hyvä ohjenuora, että yrittää olla tuottamatta kärsimystä. Vaikka toki ihmiset mokailee jne. Mutta pääasia että mokistakin oppii.

Olen tässä nyt nähnyt läheisiä. On tärkeää että on heihin hyvät välit. Tässä muutenkin olen pystynyt säilyttämään hyvät välit kavereihinkin. Se on positiivista. Ehkä tässä nyt oppii sitten jotenkin elämään tätä elämää...

Mietin taas kuolemaa. Ja sitä, että entä jos tietoisuus häviää siinä kokonaan?

Se on minusti se suurin syy miksi on vaikeaa olla täysin ateisti. Mikä tarkoitus tällä elämällä voi olla jos tietoisuus katoaa kokonaan?

Siis jos ihminen on tyhjyydestä tullut ja tyhjyyteen palaa. Nämä ovat hirvittäviä ajatuksia.

Ehkä pitää vain nauttia hetkestä. Ei tässä muutakaan voi.

Jos siis palaan vielä tuohon tietoisuus asiaan: Jos ihminen ei päädy mihinkään after lifeen, niin pahat ei saa palkkaansa eikä hyvät. Ja loppujen lopuksi elämässä ei voi muuta kuin yrittää nautiskella hetkestä. Toki ei näistä asioista voi olla varma.

Moi

Ennen joulua minulle oli ihan sama jatkuuko elämä jossain muodossa kuoleman jälkeen.
Nyt taas on ollut muutaman kuukauden sellainen ole että olisi varmaan mielenkiintoista "jatkaa matkaa"...

Kuoleman jälkeisistä "rajakokemuksista" on kirjoitettu paljon kirjoja. Rajakokemukset ovat olleet subjektisia kokemuksia kuolemasta ja kliinisesti kuolleena olosta. Se mitä kuolemassa tapahtuu tajunnalle jää arvoitukseksi...eikä vähiten siksi että tajuntakin on jo jotain mitä tiede ei täysin pysty selittämään.

Kamala olo taas. Pyörryttää ja melankolinen olo.

En tiedä kauanko jaksan tätä enää. 🙁

Ruoka ei oikein maita.

Hemmetisti ongelmia. Mutta en uskalla tehdä im:ää.

Prkl kun on taas hankalaa tämä elämä...

HerKaramazov kirjoitti:
Moi

Ennen joulua minulle oli ihan sama jatkuuko elämä jossain muodossa kuoleman jälkeen.
Nyt taas on ollut muutaman kuukauden sellainen ole että olisi varmaan mielenkiintoista "jatkaa matkaa"...

Kuoleman jälkeisistä "rajakokemuksista" on kirjoitettu paljon kirjoja. Rajakokemukset ovat olleet subjektisia kokemuksia kuolemasta ja kliinisesti kuolleena olosta. Se mitä kuolemassa tapahtuu tajunnalle jää arvoitukseksi...eikä vähiten siksi että tajuntakin on jo jotain mitä tiede ei täysin pysty selittämään.

Noi rajakokemukset kuitenkin juuri rajakokemuksia eikä oikeita kuolemia. Nehän voi olla vain aivojen tuottamaa harhaa... En tiedä.

Olen huomannut että joudun päässäni pelaamaan joka päivä ahdistus-peliä. Se on raskasta, mutta kai se on minun osani maailmassa.

Olen huomannut sen juuri että pitää vain elää elämisen takia. Paradoksaalisesti.

Minun tajunnanvirta yrittää saada minut ahdistumaan joka päivä. En tiedä miksi.

Ei sitä enää kaipaa muuta kuin helppoa elämää. Mutta onko sellaista olemassa? Voiko mielestäsi elämä täällä maailmassa olla helppoa?

Moi.

Ensi viikolla on vatsan tietokonekuvaus, hammaslääkäri, ja mahantähystys...olen alkanut jännittämään niitä. Tiedostan sen mutta minkäs teen kun jännittää niin sitten jännittää.

Ahdistus yhdistettynä fyysiseen huonoon oloon on ikävää...koen myös noita tiloja aika usein.

Minulla on myös tuo tunne "kuinka kauan jaksan tätä?". En tiedä onko im. minulle vaihtoehto? Koska tuntuu että kuolen muutenkin näihin vaivoihin ennemmin tai myöhemmin...ainakin tuntuu siltä. Tosin en tiedä kauanko tää piina kestää?
Ahdistus-peli mielessä on myös ikävä...sitä en haluisi pelata...mutta sitäkään ei saa ajettua pois...pitäsi kai hyväksyä sanoa "terve taas ahdistus tunteeni".

Aika pitkä tuo tervehtimis lista päivän aikana..."terve taas selkäkipuni", "terve taas vatsakipuni", "terve taas ahdistus", "terve taas im.ajatukset". Kun päivä on rauhallinen yritän olla työntämättä noita tunteita pois...ainaki siihen asti kun tuskastun...ja silloin kaikki vyöryy pääleni...ja kaikki "järkevä" ajattelu katoaa.

Helppoon elämään en varmaan pääse, mutta hivenen helpompi olisi tervetullut yllätys!

Voiko elämä olla helppoa? Riippuu mitkä ovat helpon elämän kriteeri tai miten se määritetään? Jos me oltas synnytty jonnekkin afrikkaan ja tehtäs ruokamme eteen 12-14h/vrk litium kaivoksissa...edelliseen nähden elämämme on helpompaa.

Mutta vertaaminen ei hirveesti sydäntä lämmitä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 7 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Tämä maailma on kyllä aika keskeneräinen paikka. Niin paljon on vaivoja ihmisillä. Koronat sun muut ja ilmastonmuutos.

Sitten meilläkin näitä vaivoja. Im on jotenkin niin radikaali teko ettei sitä viitsisi tehdä. Mieluummin sitten vain kärsii joistain vaivoista ja jatkaa olemassaoloa.

Olen kuunnellut Spotifyista Esa Saarisen viimeisiä luentoja. Hän on todella positiivinen ihminen. Hänen luennoistaan saa kyllä paljon irti. Ja hän on todella omaperäinen ajattelija. Hän puhuu usein ajattelemisen ajattelemisesta.

Elämä todellakin tuo aina joitain vaikeuksia. Eli sitten missä päin maailmaa tahansa.

Tuo voi olla ihan hyvä tyyli mitä kuvaat. Että tervehtii esim. ahdistusta kun tai jos se iskee päälle. Minä ahdistun päivässä kyllä useita kertoja. Olen oppinut tuntemaan itseäni tässä viime aikoina aika hyvin. Joillakin nyt sattuu sitten olemaan tällainen mielenrakenne että ahdistuu helposti.

Luulen että on vain hyväksyttävä elämä. Ei tässä oikein muuta voi. Ilmastonmuutos tulee pandemia jatkuu ja tässä me vain olemme. Ei tähän olemiseen välttämättä ole mitään syvempää syytä. Ihminen nyt vain sattuu olemaan olemassa.

Se voi olla hyvinkin totta että pitää elää hetkessä. Elämä menee muuten liian nopeaa ohi. Ihmisen on tavallaan pakko elää elämänsä. Häneltä ei kysytty, että haluaako hän tulla maailmaan. Toisaalta elämä on ihme, mutta toisaalta se on hankala asia. Mutta jos ihminen onkin vain ajatteleva olento. Ajatteleva ja kommunikoiva. Ehkä mitään muuta ei tarvita. Ajattelua ja kommunikointia.

Elämä on siitä raskasta että keho ei enää välttämättä toimi samalla tavalla iän karttuessa kuin nuorena. Toisaalta viisaus voi kasvaa vuosien kuluessa.

Se Esa Saarisen juttu: ajattelun ajattelu voi olla välillä ihan hyvä asia. Mutta toisaalta ei saisi jäädä kiinni mihinkään ajatukseen. Sillä aika kuluu koko ajan ja ihmisen on huolehdittava myös fyysisestä kunnostaan jne.

Kaiken ydin on kohtuus. Eli kohtuus kaikessa.

Ihminen painii koko ajan eksistentiaalisten asioiden kanssa. Se että saako elämällään tehdä mitä haluaa on arvoitus...

Moi.

Karmee olo...herään öisin klo.3:00. Selkää ja vatsaa särkee burana ei auta...tarvii ottaa vahvempaa särkylääkettä. Olen ollut 5-päivää ilman lihaksistoa ja mieltä rentouttavaa lääkettä (rivatril). Olen syönyt edellistä lääkettä 15-vuotta...lääkäri ehdotti tiputusta, ja lopetusta...tein sen itse parissa kuukaudessa. Lääkärin mielestä ahdistus voi johtua edellisestä lääkkeestä? Kokeillaan nyt sitten...mutta karmea olo on.

Huomenna aamulla on tietokonekuvaus...mieli on jonkin verran odottava löytyykö mitään?
Olen lukenut Esa Saarisen Filosofia kirjan...muuten en ole kuunellut häntä kuin sattumalta televisiosta.

Nyt tuntuu taas tosi vaikealta kohdalta elämässä kipujen ja ahdistuksen takia...jonkin verran pelottaakin? Katsotaan miten tästä mennään lävitse???