Minäitse89: Pari etätyöpäivää viikossa on ihan kiva, mutta en jaksaisi jatkuvasti tehdä etätöitä. Toisaalta avokonttorit ovat niin hälyisiä, ettei niissä pysty kunnolla keskittymään. Yhdessä paikassa työpisteitä oli liian vähän ja oma paikka saattoi hävitä ruokatauon aikana. En oikein jaksaisi tuollaista työskentelyä. Tuntuu että kaikki halutaan tehostaa niin äärimmilleen, että se kääntyy itseään vastaan.

Selviytymiseen keskittyminen on nyt se olennainen juttu. Olo on samanlainen kuin olisi torkuttanut pari tuntia putkeen, paitsi että tämä on jatkunut kohta vuoden, koronatorkutus. Ajan pysähtyneisyys aiheuttaa henkisesti tokkuraisen olon. Lisäksi liikkuminen on koronasta johtuen vähentynyt, ja kolotukset sitä myötä lisääntyneet.

Ulkona oli niin kirpsakka ilma, ettei huvittanut käydä Lidliä pidemmällä. Lämpenisi ilmat niin kodista poistuminen helpottuisi, kun ei koronan takia voi lähteä oikein minnekään. Seinät tuntuvat välillä kaatuvan päälle. Koitetaan kestää.

Minulla oli joskus näköharhoja. Olen varmaan niistä puhunutkin. Näin Jeesuksen ristillä ja muitakin uskonnollisia harhoja.

Niitä ei ole ollut nyt lähes kymmeneen vuoteen. Onneksi. Vaikka ne rauhoittivatkin niin silti en halua niitä elämääni.

Tiedän että kun näistä asioista puhuu niin voi leimautua.

Minulla on injektio lääkitys. Mieltä tasaavaa lääke. Hyvin on toiminut.

Se on menoa jos alkaa uskomaan harhoihin. Olin silloin 18-vuotias kun ne alkoivat ja oli kyllä aikas hankalaa silloin. Olin osastolla. Muistan etten ensimmäisenä päivänä jaksanut nostaa edes tarjotinta. Pikku hiljaa olo parani ja harhat häivisivät. Aikamoista ollut kyllä.

Ne harhat olivat kyllä kummallisia. Näin yhdessä vaiheessa kauniin maiseman, vesiputouksen ja silloin ääni sanoi että älä pelkää. En tiedä mistä se harha tuli. Mutta ei se ole hyväksi uskoa niihin harhoihin. Parempi elää tätä elämää ja olen kyllä elänytkin.

En viitsi missään oikein puhua näistä asioista kun en tiedä mitä ihmiset ajattelevat. Mutta kun oli noista äänistä puhe niin ajattelin nyt kertoa omasta historiastani.

Harmaatirppa: On totta että aika tuntuu välillä pysähtyvän tämän kriisin keskellä.

Nuo työ asiat ovat ehkä sitten tulevaisuudessa itseäni koskevia.

Minulla Maaliskuussa Kelan ammatillisen kuntoutuksen kurssi. Ehkä asiat alkavat etenemään.

Tein pienen kävelylenkin. Täälläkin kylmä ilma.

Musiikin kuuntelu helpottaa kyllä oloa paljon. Ja tv:n katselu. Tällaista normaalia elämäähän tämä vain on. Eipä sitä paljon muuta tarvitse ihminen.

Harmaatirpalle - kiitos, koitetaan kestää. Paikallaanolo on välillä tuskastuttavaa. Valo kaihdinten takana kuitenkin lisääntynyt. Pimein vaihe vuodesta takana?

Minäitselle - joskus aiemminkin kirjoitit noista mitä olet nähnyt ja kuullut. Me ihmiset ollaan niin herkkiä, ja joinain aikoina erityisemmän herkempiä. Liittyikö sulla tuohon/noihin mitä näit ja kuulit sitä aikaa edeltävää unettomuutta? Tuntuiko ne jotenkin yliaistillisilta näkemisiltä ja kuulemisilta? - niitä kaiketi useampikin jossain vaiheessa kokee mutta juuri tuosta samasta syystä ei halua niitä nostaa framille?

Moi.

Todella nihkeä aamu...kaikki inhottavat ajatukset pään lävitse.

Koirat vaatii nousemaan sängystä - en tiedä miten kävisi jos noita nelijalkaisia ei olisi?
Tänään puolelta päivin jutteleen mtt:hen sitten kauppaan ja odotteleen tytärtä. Tehdään krapula mättöä ilman krapulaa jonkin sortin tortilloja sellaisista oli suunnitteilla.

Tuntuu että fyysiset ja psyykkiset voimavarat on ihan finaalissa - silti yritetään.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Keskustelua: Ne tuntuivat ylimaallisilta. Aivan kuin Jumalalta olisi tullut ne. Mutta en halua jäädä niihin kiinni. Parempi vain elää tavallista elämää. Kyllä niihin liittyi unettomuus. Voi olla että ne ovat aika yleisiäkin.

HerKaramazov: Pääasia yrittää. Itse sain pitkästä aikaa taas nukuttua hyvin.  Olen ottanut aika iisisti viime aikoina. Siivonnut lähinnä. Tuli mieleen Olavi Uusivirran jostain laulusta "On niin helppoo olla onnellinen, kun tyytyy siihen mitä on."

Olen tässä lukenut filosofiaa ja luulen että se masentaa jonkin verran. Olen silti koukussa siihen.

Jordan Petersonin videoitakin kun katsoo, niin hän puhuu hirveän synkistä aiheista. En tiedä kannattaako niitä videoita edes katsoa.

Maailma muuttuu jotenkin synkäksi, vaikka toisaalta ei tämä nyt niin synkkä paikka ole. Onhan tässä maailmassa vikoja, mutta se on oikeastaan aika turhaa silti vain velloa synkkyydessä. En tiedä miksi teen niin.

On vain pidettävä elämä simppelinä. Pitää nähdä maailman kauneus. Mitä sillä toisaalta on väliä vaikka maailmassa on surua ja murhetta? Onhan meillä toisaalta kaunis luonto ja paljon hyviä ihmisiä. Miksi pitäisi välittää siitä että maailmassa on kurjuutta? Minun mielestä pitäisi välittää siitä että maailmassa voi ylipäätänsä iloita jostain. Eikö se juuri ole ratkaiseva asia? On aina helppo synkistellä, mutta ilon kautta pitäisi kuitenkin toimia. Ilo auttaa jaksamaan.

Kyllä minä tiedän mitä se kipu ja tuska on. Mutta mitä jos itsekään en vain ajattelisi koko ajan niitä. Ennen kaikkea minullekin on annettu tämä arvokas elämä. Camus'kin totesi että me kaikki olemme etuoikeutettuja kun saamme elää.

Ja mitä sitten vaikkei ainakaan vielä ole työpaikkaa? Minulla kuitenkin on tämä rakas elämä. Varmuudella minulla on tämä maanpäällinen elämä. Se on ainut varma asia. Minun ei ole pakko ottaa sitä vastaan, mutta kuitenkin otan sen vastaan.

Elämä voi olla silkkaa helvettiä, mutta kuitenkin se on arvokasta.

Luulen että vain tällä elämällä loppujen lopuksi on jotain merkitystä. En minä tiedä niistä kuoleman jälkeisistä olotiloista. Maailma on täynnä teorioita niistä. Kaikenlaisia näkyjä ihmiset ovat nähneet, mutta ei niistä voi olla varma.

Ihmisellä pitää olla vain se rohkeus ja tahto elää ja tehdä asioita. Me tarvitsemme toisia ihmisiä. He ovat kuin peilejä meille.

En minä tiedä tämän elämän varsinaista tarkoitusta. Ei sitä varmaan ole. Tai ehkä se on yksinkertaisesti että täytyy vain elää niin kauan kuin pystyy.

Se on kyllä toisaalta totta että ihminen ei ole kone. Me olemme jotain paljon enemmän.

Pitää vain nauttia kurjuuden keskellä siitähän tässä kaikessa on kyse.

Aamu alkoi parilla puhelinmyyjän soitolla. Lisäksi työkkäri oli spämminyt sähköpostiin useita ehdotuksia koulutuksista. Sekä lähettänyt sukupuolistereotypisen rekryilmoituksen, jossa vaadittiin työkokemusta, jota minulla ei ole. Niin kuin kaikki naiset sopisivat hoiva-alalle. Tuo maanantain haastattelu on ns. miesten alalle, myös aiemmat opinnot on toiselta miesten alalta.

Äidillä oli positiivista kerrottavaa. Tässä kuussa lähtee viimeinen erä ulosottoon. Sitten äidin huolet hieman helpottavat. Tuo ulosotto on kyllä ihan järjetön systeemi. Äiti on maksanut n. 75 000 euroa, josta korko-, ulosotto- ja oikeudenkäyntikulujen osuus on n. 50 000 euroa. Siis triplasumma ulosottovelkaan nähden!

Katsoin Areenasta Susani Mahaduran dokkarin transnaisesta Kelet. Näin valkoisena cis-naisena, transnaisessa ei ole mitään outoa, mutta olin taas ihan pihalla kaikista oman sukupuolen jutuista. Pohdin samaa kuin tyttöni, onko outoa tykätä poikien/miesten jutuista? Olen yrittänyt tytölleni vakuuttaa ettei siinä ole mitään outoa. Mutta miksi ihmisiä yritetään sulloa ahtaaseen muottiin?

Mielen jäljillä vaikuttaa ihan hyvältä ohjelmalta. Olen pari jaksoa kuunnellut. Tuo Areena vaan on vähän tökkinyt, vika on Ylen päässä.

Osa omista visuaalisista harhoistani on liittynyt pitkään jatkuneeseen unettomuuteen. Positiivisissa uskonnollisissa harhoissa oli enemmän kyse läsnäolon tunteesta, siitä että joku korkeampi voima on lähellä. Tosin myös visuaalista tekstiä ja puhetta on ilmennyt. Saatanalliset näyt taas ovat järjetöntä visuaalista saastaa tai häiritsevää puhetta. Neutraalit näyt ovat yleensä paikkoja. Paikoissa on paljon tuttuja elementtejä, ja ne voisivat olla oikeasti olemassa. Ääniharhat ovat nykyään päivittäisiä, mutta visuaalisia harhoja on harvoin.

Kävin äsken pitkällä kävelyllä.

Aika turhautunut olo. Ei tiedä miten päin pitäisi olla.

Nuo kävelylenkit vähän auttaa kestämään.

Kipuja taas. Ei mitään uutta.

Välillä tuntuu että mitäköhän varten sitä on syntynyt? Varmaan elämää. Mutta mitä tällä elämällä tulisi tehdä? Nytkin kaikki on pysähtynyt koronakirouksen takia.

Ei mitään uutta auringon alla.

Se on aika ahdasmielistä kun pakotetaan ihminen johonkin muottiin. Onneksi se nyt ei enää ole ihan samanlaista kuin joskus esim. 1900-luvun alussa.

Itse odotan sitä ammatillista kuntoutusta. Jotain sisältöä tuo elämään. Kun yksi kaverikin pelkää nyt niin koronaa että ei uskalla edes nähdä minua. Vaikkei minulla mitään koronaa ole, mutta kaveri ei varmaan halua nähdä oikein ketään. Se on ikävää.

Alan vähän kyllästymään tähän koko pandemia asiaan. Vaikka toisaalta varmaan kyllästyttäisi vaikka ei olisi pandemiaa. Mutta silloin ainakin olisi joitain ryhmiä missä käydä. Että saisi tuuletettua ajatuksia.

Mietin tuossa että miltäköhän kuolema oikeasti tuntuu? Siis että pikku hiljaa tajunta vain haihtuisi pois.

Saatoin käydä kerran lähellä kuolemaa. Siitä on 13 vuotta. En ole varma.

Tällaisia sitä kelailee kun elämä tuntuu niin tyhjältä.

Elämä todellakin on sitä sisyfoksen kiven vierittämistä.

Kun on sellainen olo että loppujen lopuksi kaikki on turhaa jos kuolemassa tajunta katoaa.

Ainut tapa minkä olen todennut hyväksi on yrittää edes vähän nauttia asioista. En ole löytänyt mitään muuta tapaa masennuksen vähentämiseen.

Tuosta keille mitstäkin työmahdollisuuksista, koulutuksista niihn mainostetaan. Vaikka TE saisi kiinnostumaan naiset miesten aloista, se ei tarkoita että  se työmaailma johon sitten paperit saatuaan, oisi valmis ottamaan vastaan. Ehkä miesten on helpompi - jos vähääkään on sen alan ihmisiin kiinnostunut, kuten lasten pariin tai vanhusten hoitoalalle. En tiedä onko, mutta hiukan senlaisen kuvan olen saanut. naiset mieluusti ottaisi työkavereiksi miehiä, mutta oma kokemus oli metallialalle opiskeltua, työpaikat ei olleet valmiit, tuli vastaan törkyä "sinua ei täällä tarvita kun sullei oo munia". Jos vähääkään voi kuvitella, että jaksais vaikka hoiva avustajan työtä, niistä tulee jatkossa olemaan vielä huutavampi puute kuin tässä vaiheessa. Sen homman työt vois sisäistää huomattavasti vähemmillä kalvosulkeisilla kuin lähihoitajan työt.

minäitse89 kirjoitti:
Ainut tapa minkä olen todennut hyväksi on yrittää edes vähän nauttia asioista. En ole löytänyt mitään muuta tapaa masennuksen vähentämiseen.

Tää on minusta kaikessa yksinkertaisuudessaan yksi toimivimmista neuvoista, joilla yritän pitää masennusta loitolla. 🙂

Moi

Kun aloitin taide opinnot 2014 niin huomasin että luokallani ja edeltävällä luokalla oli suuri osa nuorista (mä en hirveen nuori 🙂 sukupuolinen identtiteetti aika hakusessa, tai sitten siitä tehtiin suurempi juttu kuin se on? pohdimme kaverin kanssa että onko seksuaalisen identiteetin epäselvyys  jokin joka liittyy taiteilijoihin?
En usko...paitsi että taide syntyy usein ristiriidoista...sisäisistä sellaisista. Taide on myös oiva tapa keskustella itsensä kanssa koska teki sitten mitä tahansa savikakkua, piirrustusta, tai performancea siihen välittyy yllättävän paljon tiedostamatonta, vaikka yrittäisi sanoa jotain tiedostetusti.

Kyllä monet sterotypiat liittyy edelleen sukupuoli rooleihin...vaikka ne ovatkin hälvenneet kiitettävästi.

Kahdeksankymmentä luvulla ei olisi voinut tehdä elokuvaa Mannerheimista ja hänen seksuaalisesta suuntautuneisuudesta, nyt voi.

Mielen jäljillä olen kuunnellut useamman pätkän...kiinnostavia juttuja.

Mun mielestä on hyvä että saat itsesi kävelylenkeille 89. Kyllä tässä kypsyy yksi sun toinen näihin karantteeneihin.

Kun ihminen kuolee niin hän kuulemma näkee elämänsä pika filminä? Jos edellinen pitää paikkansa niin kevyt hälveneminen pois olemassa olosta ei pidä paikkaansa? Ja miten sitä sitten kuolee jos särkee samalla aikaa pahasti.

Joo. nuo sukupuoliroolit muuttuneet kyllä. Isoilla paikkakunnilla ollaan varmaankin suvaitsevaisempia kuin pienillä.

Nuo kävelylenkit välillä ainut huvitus päivässä. Kun voi tarkkailla luontoa ja näkee edes vähän ihmisiä.

Camus sanoi Sivullisessa että kaikkeen tottuu. Mutta en tiedä tottuuko tähän pandemiaan. Ainakin hirveän tylsää olla koko ajan kotona.

Sitä mietin että meneeköhän se kuoleman hetki aina samalla kaavalla? Se on kyllä mysteeri että mihin se tietoisuus sitten katoaa? Sen takia on varmaan uskontoja perustettu aikanaan ja vieläkin...