HerKaramazov: Ei tässä voi muuta kuin toivoa. Ehkä tämä elämä muuttuu vielä siedettävämmäksi. Kivut häiritsee. Onneksi sentään elän kuitenkin suhteellisen normaalia elämää.

Harmaatirppa: Välillä saan tuon demonin hiljennettyä. Minun vain täytyy tehdä hirveästi asioita. Välillä auttaa kun lähtee kävelylle. Jotenkin täytyy pitää elämä kontrollissa.

Moi.

Kun omat vanhemmat eivät ole "kannatelleet" psyykkisesti siitä seuraa usein se että ei luota elämän/Jumalan/kohtalon kantavan. Vaikka terapiassa on vatvonut menneisyyttä niin luottamus on hauras.

Sitten kun omaan elämään lisätään sairauksia kaverien kuolemia ne tukevat elämän kantamattomuutta. Samaan syssyyn kun kokee muutaman työpaikan jossa "matto vedetään jalkojen alta" alkaa tulemaan jo epäileväksi maailmaa ja elämää kohtaan.

Ennen työkyvyttömyys eläkettä jouduin "vääntämään" kelan kanssa useasti niin että asiat etenivät sosiaalitarkastuslautakuntaan 10-15-kertaa kymmenen vuoden periodilla.
Tuntuu että sama dilemma jatkuu...ei täällä tunnu kukaan välittävän mitä toiselle tapahtuu ainakaan mikään instanssi...moni ei ymmärrä että itse voi tipahtaa ja auttaminen kuuluu ihmisyyteen.

Kun heräsin tsunami-ahdistukseen niin mietin miksi Jumala ei auta minua millään tapaa? Kyynisesti jatkoin ajattelua...no, eihän se Jumala auta "nälkään kuolevia lapsiakaan..."

Tässä kirjoittaessa oivalsin että jos Jumala ei olekkaan ulkopuolellamme vaan meissä, niin se että kirjoittelemme tänne voi olla jokin osoitus Jumalan olemassa olosta?

Kauhee olo psyykkisesti...

Lueskelin Jordan Pettersonin luentoaiheita...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Jordan Peterson on kyllä auttanut ainakin minua. Todella älykäs ihminen.

Painia tämä on. Koko olemassolon kanssa.

En haluaisi olla mitenkään sentimentaalinen. Että kuolema olisi jotenkin kaunis asia. Ei se ole. Mutta ajatukset kuitenkin kiertää sitä samaa kehää.

Jumala on ikuinen mysteeri. Olen vähän katsonut tiedeohjelmia. Kuinka maailmankaikkeuksiakin saattaa olla loputtomasti tai ainakin paljon. Mutta sitten välillä ajattelen että täytyy keskittyä tähän maanpäälliseen elämään.

Välillä sitä ajattelee kun vain olisi jokin lääke, joka veisi kaiken ahdistuksen pois. Mutta ei sellaista ole. Hetkittäin vähän helpottaa, mutta kauheaa painia tämä on. Israelkin tarkoittaa painia Jumalan kanssa ja sitä ne siellä Israelissa kyllä tekeekin. Jotenkin kyllä kuvaa koko ihmiselämää.

Mitä tästä elämästä tulisi ajatella? Kun koko ajan kaikki muuttuu. Aina pitäisi vain sopeutua.

Toisaalta voisi ajatella että ihminen on vain lihaa ja verta. Mutta onko?

Jumala ei usein tunnukaan auttavan. Aivan kuin hän olisi vain sysännet ihmiset maailmaan ja jättänyt meidät oman onnen nojaan. Kauheaa tuurin peliähän tämä on. Väillä mietin että minkä takia tänne synnytään? Mutta niin pitkälle en mene että kiroaisin elämän. Jokin toivo kuitenkin tässä kaikessa ehkä on.

HerKaramazov, se on kyllä totta ettei kukaan tunnu välittävän, joten täytyy välittää sitten vain itse omasta elämästä. Ei täällä paljon muutakaan voi. Jos ajatteleekin että ainakin itse välitän itsestäni niin silloin on varmaan vielä toivoa tässä elämässä.

Moi.

Ompa takkuinen sunnuntai...en saa aikaiseksi mitään. No, koirat ulkoilutun ja takassa tulta poltin.

Silti makasin kaksituntia takaperin jalkojeni (jalat koukussa/ lähes sikiö asento) päällä lattialla, ja yritin hengitellä.

Räntäsade loppuu...taidan mennä tutkiin jos jaksan kolata hivenen? Jos lumi ei liiku tarvii käydä naapurissa kysyyn traktori apua.

Noista Guruista joita on vuosien varrella tullut seurattua tai sitten tutustuttua joidenkin heidän kirjojen kautta. Petterson haki apua lääke vieroitukseen, Krisnamurdilla oli salanainen pitkän osan hänen elämäämsä... Olen kuullut kun jotkut ihmiset nauravat kun kuulevat jostain elämäntaito ihmisestä että hänellä on inhimillisiä piirteitä. Minun silmissäni ihminen on saman arvoinen vaikka hänellä ilmenee inhimillisiä tarpeita tai muita ihmiselle tyypillisiä juttuja.

Kun inhimilliset tarpeet kielletään tulee ylilyöntejä kuten Katollisenkirkon papeilla.

Samaan hengenvetoon mun mielestä Jeesuksen arvo ei laske vaikka Joosef olisi hänet tekaissut. Raskaaksi tuleminen pyhästä hengestä...saa siihenkin uskoa...ei se ole väärin.

Siinä kohtaa mennään ojaan kun aletaan väittään että sun tulee uskoa näin koska muutkin uskoo tähän kirjaimillisesti.

Minusta kun ei ole uskomaan kirjaimellisesti juuri mitään - epäilijän viitta on asettunut mun hartijoille. Kuten edellisessä viestissä kertoin elämä on tehnyt minut skeptiseksi...en voi muuttaa menneitä tapahtumia...voin pyrkiä ymmärtämään miksi tapahtui kuin tapahtui, silti en ymmärrä juuri mitään.

Olen ajatellut, että pystyn elämään tätä elämää vaikken tutkisi hirveästi uskontoja. Täytyy vain tehdä vaihtelevasti eri asioita. Siten ehkä voi löytää jonkinnäköisen onnen. Siinä tavoiteltavaa.

Uskon että onnen voi löytää. Ja toivon. Jordan Peterson ehkä oli väärässä että elämän tarkoitus ei olisi onni. Olen miettinyt tuota asiaa paljon. Ehkä onni piilee pienissä asioissa...

https://www.youtube.com/watch?v=mpVOkuHgTL8

😭

HerKaramazov kirjoitti:
Kun heräsin tsunami-ahdistukseen niin mietin miksi Jumala ei auta minua millään tapaa? Kyynisesti jatkoin ajattelua...no, eihän se Jumala auta "nälkään kuolevia lapsiakaan..."

Tässä kirjoittaessa oivalsin että jos Jumala ei olekkaan ulkopuolellamme vaan meissä, niin se että kirjoittelemme tänne voi olla jokin osoitus Jumalan olemassa olosta?

Näin sen täytyy olla. Jumala on kaikkeudessaan, täällä ihmisten maailmoissa on vaan meidän ihmisten kädet joilla ojentaa leipää sille joka sitä pyytää/tarvii...meidän jalat joilla jeesataan niitä joilla ei jalkoja ole. Tämä sinun oivallus on varmasti ydintä. Meissä, meidän sisällä on jo se kolmiyhteinen pyhä, joka antaa meihin elämää ja uutta voimaa.

Meidän sisällä on paljon kertynyt kaikkea muutakin. Joka tupakoi, vetää savua ja kaikkea mitä se sisältääkään, siihen temppeliin joka meissä on sisällä. Yhteys jota etsitään kirjoista ja kansista ja toisten ajatuksista, se on jo meissä. Apu. Niinhän Pavekin lauloi, "pidä huolta".Kukaan maailman ihmisistä ei ole turha. Tarvitaan jokaista.

Meiltä jotenkin voi jäädä löytämättä yhteys tuohon pyhään, mutta se ei tarkoita etteikö se yhteys vois avautua. Se on ihmisen rakenteessa, ehkei mikroskoopin nähtävissä, mutta henki on enemmän kuin aine.

Jokainen on luotu kohtaamaan lopulta kokonaan se jumaluus, joka meitä rajan tuolla puolen odottaa kokonaisemmin kuin täällä, kun aika on kenenkin mennä. Siihen toivoon meille on tie, ollaanpa missäpäin maailmaa, minkä tahansa tavan uskoa piirissä syntyneitä. Pienimmän/Heikoimman ehdoilla tässä maailmassa mennään. Se jos mikä kysyy palvelumieltä.

En tiedä miksi tuntuu näin vaikealta olo. Niinhän se on että ruumis on temppelini. Aina on vaan yritettävä ja yritettävä. Yritettävä elää. Ihmisen tehtävistä vaikein: elämä.

En enää tiedä miksi täällä ollaan. Minkä takia on elämää? Yritän vain selvitä aina seuraavaan päivään.

Tuntuu että olisin 90-vuotias. Silti suoritan rutiinit päivän aikana. Käyn kävelemässä. Käyn kaupassa. Siivoan.

Tätähän tämä elämä on. Ei tältä elämältä voi liikoja vaatia.

Katsoin ohjelman Pave Maijasesta. Kuulemma ei ollut katkera sairautensa takia.

Kun itsekin pystyisin hyväksymään vain tämän oman olotilan. Ehkä pystynkin, mutta vaikeaa on.

On kipuja. Ei oikein Burana auta.

En jaksa mennä ulos.

Minä en halua luovuttaa.

Elämä hirveän vaikeaa tällä hetkellä.

Tätäkö tämä vanheneminen on?

Minäitse89: Lueskelin noita vanhempia kirjoituksiasi tuosta toisesta keskusteluketjusta, joka on sattunut nousemaan esille. Mikä asia sinut aikanaan sysäsi kuilun reunalle? Enemmän ja vähemmän hidasta luisumista tuo on itselläni ollut, on kuin kiipeäisi märkää savista rinnettä ylös, mutta jotkut tapahtumat ovat aiheuttaneet pidemmät luisut.

Lisäksi mietin, onko tuo sinun tapasi tehdä koko ajan jotain luonteenpiirre vai tapa paeta ahdistavia ajatuksia? Itselläni ei tuo aktiivinen tekeminen oikein toimi, varsinkin liikunta jopa pahentaa tilannetta.

Luulen myös että onni löytyy pienistä asioista. Valitettavasti vain pienen onnellisen hetken jälkeen tulee lähes välittömästi vastaisku. Muistutus siitä että elämä on oikeasti synkkää ja ikävää. Eilen oli ihan mukava päivä, mutta yöllä nukkumaan mennessä tuli taas synkkä pitkä luisu. Tänä aamuna mieli jatkoi: Niin, mihinkäs me yöllä jäätiinkään?

Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa oli tuo Soma-pilleri. Ei se sielläkään kaikille riittänyt eksistentiaalisen ahdistuksen poistoon, ei vaikka ihmiset oli oloutettu (= aivopesty) onnellisiksi.

HerKaramazov: Totta tuo omien vanhempien vaikutus. Omat vanhempani eivät olleet läsnä silloin kun lapsena ja nuorena olisin tarvinnut tukea. Vanhempani erosivat minun ollessa ala-asteella, ja sidos isään heikkeni, kun häntä näki vain joka toinen viikonloppu. Yh-äitini taas kuvitteli (ja kuvittelee edelleen), että hänen täytyisi tehdä kahden ihmisen verran töitä ja tienata tuplasti rahaa. Hän oli (ja on edelleen) aina töissä. Useampi työnantaja on hyväksikäyttänyt äitini työnarkomaniaa, ja äitini on köyhempi kuin minä. Pelkään että äitini kaatuu saappaat jalassa, täysin turhaan.

Olen yrittänyt toimia fiksummin. Tyttö on vuoroviikoin isällään, ja olen yrittänyt antaa lapselleni aikaa ja olla enemmän läsnä. Minulla on kyllä paha tapa olla omissa maailmoissani, mutta haluan tyttöni tietävän, että olen tavoitettavissa aina tarvittaessa.

Jotkut sanovat että Jumala löytyy jokaisen sydämestä. Ehkä Jumalan olemassa olon ulkoisten todisteiden vajavaisuus viittaa siihen, että Jumala löytyy ihmisen sisältä. Meistä tuntuu että meidät on heitetty ja hylätty tänne, koska etsimme Jumalaa ulkopuolelta. Ehkä Jumala on meissä. En tiedä, eihän sitä koskaan tiedä mitään varmasti.

Harmaatirppa: 13 vuotta sitten sairastuin. Siitä lähtien ollut ahdistusta vaihtelevasti.

Kai se on sitä pakenemista välillä. Välillä se toimii.

Kyllähän elämä aika synkkää on. Tämä on kai vaan sitten taistelua ja Darwin oli varmaan oikeassa evoluutio teorioissaan.

Tämä elämä on vain synkkyyden sietoa. Pitää vain kehittää koko ajan jotain ohjelmaa ettei luisu täysin pimeyteen. Ei elämä ole mikään juhlaparaati. Täällä täytyy vain yrittää pärjätä. Ei tässä muutakaan voi.

Olen tehnyt vain pitkiä kävelylenkkejä. Synkässä maailmassa. Yritän olla ottamatta Buranaa enää, vaikka onkin kipuja. Antaa kipujen olla.

Sitä vain pohdin että minkä takia tämä maailma on edes olemassa? Siinä isoin kysymys. Minkä takia on mitään? Minkä takia oli alkuräjähdys? Minkä takia universumi on olemassa? Varmaan tuo alkuräjähdys sitten johtui joistain kvarkeista. Jotka sen sitten aiheutti.

On vaikea vain ymmärtää tätä ihmiselämää. Mikä tässä on se pointti? Siinäkin iso kysymys.

Tiedän että esitän näitä kysymyksiä usein, mutta ne nousevat koko ajan mieleen.

Välillä auttaa kun rypee vain synkkyydessä. Katsoo jotain synkkää ohjelmaa. Ei tästä elämästä muuta saa irti.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Uusi kirjoitus

Moi.

Harmaatirppa: Tuo on kyllä minullakin totta. Jos on joku onnenhäivähdys niin sitä oikein odottaa kuinka "mutavuorelta" liutaan alas.

Kun sidoksesi isään heikkeni eron jälkeen niin minkälainen suhde isääsi sinulla nyt on?

Minusta tuntuu että minulla on kohtalaiset ja paikoitellen hyvät välit tyttäriini...tarkistan aina välillä kysymällä heiltä miltä heistä tuntuu?

89lle. On käsittämätöntä miten ihmiset (jotkut) sopeutuvat sairauksiinsa. Neliraaja halvaukseen, moniin mutkikkaisiin sairauksiin.

Mä en sopeudu juuri yhtään selkäsairauteeni...olen yrittänyt kysellä vertaistukea...mutta huonolla menestyksellä.

Buranaa ei voi syödä loputtomasti...vatsan kalvo menee rikki. Jos sulla on krooninen kipu niin siihen kipuun pitäisi löytää jokin lääke joka ei koidu haitaksi pitkässä juoksussa. Mulla on sama juttu buranaa kirjoitetaan liukuhihnalta mutta vatsa ystävällisempiäkin tulehduskipulääkkeitä on esim. celebra.

Taas luisutaan niihin ratkaisemattomiin kysymyksiin maailmankaikkeudesta. Itseasiassa ihmisen sisälläkin on maailmankaikkeus...mutta edellinen ei vastaa mihinkään kysymykseen. Saati miksi siniselle planeetalle kehittyi elollisia olentoja jotka luulevat olevansa ainoat elolliset täällä maailmankaikkeudessa.

Ajatelkaa kuinka mullistavaa oli kun Kopernikus ymmärsi että maa kiertää aurinkoa eikä toisinpäin. Hän meinasi päästä hengestään kun kertoi asiasta. Silloinen kirkonjohto pelästyi että aurinko keskeinen asetelma kaataa uskon systeemit. Kesti varmaan tovi että papit saivat sulateltua asian niin ettei uskonjärjestelmä järky.

Aina kun jostain asioista kehittyy järjestelmä jotain katoaa alkupereäisestä.

Järjestelmät pohjaa aina menneisiin asioihin...mennet asiat ovat historiaa.

Tietty on hyvä jos historiasta opitaan mutta me ei voida elää historiassa nykyhetkeä...silti mieli painii menneisyydessä ja menneistä asioita rakentuvan tulevaisuus visioiden kanssa.

Miten elää tässä hetkessä varsinkin jos tässä hetkessä ahdistaa - vai onko se ahdistus sidoksissa menneisyyteen ja tulevaisuuteen?

Sain huonosti nukuttua, kun yritän päästä eroon Temestasta. Varmaan vaikuttaa tuohon uneenkin.

Sinnittelyä vaan.

Lääkärin kanssa aina puhetta tuosta Temestasta. Auttaa kyllä ahdistukseen, mutta en tiedä suostuuko lääkäri enää uusimaan sitä. Ja minunkin pitäisi päästä siitä irti.

Minulla on hirveästi erinäisiä vaivoja.

Haluaisin vain päästä töihin tai opiskelemaan. Tai jotain tässä elämässä täytyy tapahtua.

En olisi voinut kuvitella että 31-vuotiaana olen tällaisessa tilanteessa. Kauheaa taistelua. Kyttään vain koko ajan kelloa. Onneksi voin mennä kaverin luokse nyt. Vähän helpottaa.

Sopeutumista tämä elämä vain. Jokaiseen tilanteeseen tulisi aina jotenkin sopeutua.

Mietin vain että kuolema niin karmea asia, että siihen ei voi sopeutua.

Sain uuden kipulääkkeen. En ole vielä ottanut sitä. En haluaisi ottaa sitä, mutta varmaan on pakko jossain vaiheessa.

Voi olla ettei tuohon olemassaolon mysteeriin ole mitään vastausta. Tai että ihmisiä nyt sattuu olemaan olemassa. Mutta minkä takia meillä on niin kehittynyt tietoisuus?

Maailmassa on tietyt lait. Kumppani valitaan hierarkian pohjalta. Selviytymistaistelu on faktaa. Ihminen on osa luontoa. Mutta tietoisuuden takia hallitsee sitä aika paljon.

Nietzsche oli varmaan oikeassa että ihmisellä on tahto valtaan. Nietzsche kritisoi kristinuskoa. Se on liian armelias. Kun vain Jumalan armosta pääsee Taivaaseen. Enpä tiedä. Nietzschekin lopulta sitten nelikymppisenä sekosi. Luuli olevansa Jumala.

Luulen että ahdistus on sitä ettei tiedä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Siis jos koko ajan olisi tietyt säännöt mitä noudattaa, niin ehkä ahdistus olisi vähäisempää. Mutta jos maailmassa on liian paljon mahdollisuuksia, niin se sekoittaa pakkaa.

Jos liikaa surffailee vain eikä tee oikein mitään, niin silloin varmaan ahdistus lisääntyy. Elämä on siitä karua, että meidän on pakko aina tehdä jotain. Aika ei tunne armoa. Sen takia varmaan juuri tuo Jumalan armokin on niin vierasta, koska maailmassa ei ole armoa. Sen olen joutunut oppimaan.

Maailmassa metafyysinen puoli. Kirjoittamattomia lakeja. Niin kuin moraalilaki. En tiedä sitten onko Jumala tämän kaiken takana... Pirun kovan maailman hän on luonut jos on. Luulen että Darwin oli jäljillä. Ihminen ruumillinen olento. Luonnonvalinnan takia vahvat pärjäävät. Toki Natsit sitten vääristelivät näitä kaikkia oppeja. Nietzschen kirjoituksia sun muuta. Mutta päädyttiinkö sen takia maailmansotiin, koska ihmiset eivät nähneet enään Jumalan käden jälkeä maailmassa? Neuvostoliittokin oli täysin uskonnoton valtio ja miljoonia tapettiin.

On tämä maailma outo paikka. Että tulisi uskoa Jumalaan joka on salattu...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Korjailu