HerKaramazov: Muistaakseni musiikki vaikuttaa juuri liskoaivoihin. Luulisi että muillakin voimakkailla aistielämyksillä voisi vaikuttaa liskoaivoihin. Tein tuossa jokin aika sitten netissä masennustestin. Yhtä pistettä vaille vakava masennus. Ei siis vielä mitään hätää, en ole vakavasti masentunut. Ahdistuneisuustestistä tulikin sitten melkein täydet pisteet.

Fyysisessä maailmankaikkeudessa pätee tietysti energian säilymisen laki. Mutta miksi olemme tämän energian ilmenemismuoto? Jumala on ristiriidassa entropian kasvun lain kanssa, jonka mukaan kaikki ajautuu kohti suurempaa epäjärjestystä. Okei, päätä särkee, ei sotketa fysiikkaa tähän.

Minua vaivaa se että elämä on niin hauras. Jo syntymässä kuolema on niin lähellä. Jos olisin syntynyt toisessa ajassa tai paikassa, olisin todennäköisesti kuollut jo syntymässä tai pian sen jälkeen. Monta kertaa elämä on ollut pienestä kiinni, vain muutama sekunti tai senttimetri on erottanut elämän kuolemasta (tai vammautumisesta). Miksi en osaa olla kiitollinen elämästä vaikka on ihme että olen elossa? Miksi en osaa käyttää elämääni mihinkään hyödylliseen?

Minäitse89: Onhan noita ihmisiä, joilla on kaikki mennyt hyvin ja suunnitelmien mukaan. Heistä osa on varmasti onnellisia, kun kaikki on hyvin. Osa puolestaan huomaa myöhemmin toteuttaneensa ulkoapäin tulevia arvoja ja vaatimuksia (esim. suvun painostuksesta), ja tajuavat etteivät he ole tehneet sitä mitä oikeasti olisivat halunneet tehdä. Osa heistä tekee radikaalin elämäntapamuutoksen, ja osa jatkaa ahdistuneena samaa rataa. Osa taas havittelee aina enemmän ja enemmän, he eivät ole koskaan tyytyväisiä, heille mikään ei riitä.

Oi, jos voisi elää täysin arvojensa mukaista elämää. Olen osin onnistunutkin, mutta koen ahdistusta siitä, että elämäntapani on joidenkin mielestä väärä. Tämä tirppa on mielummin vapaa kuin kultaisessa häkissä. En usko että muuttaisin elämäntapaani jos saisin enemmän rahaa. Kaksiosta kolmioon voisin muuttaa, saisi tytölle oman huoneen.

Matkasta kohti Taivasta on tehty kyllä vaikea. Paljon pitää olla myötätuntoa kaikkea kohtaan, että täällä pystyy elämään. Pääasia että pääsee ulos ovesta kuitenkin päivittäin.

Pakko vain keksiä koko ajan jotain tekemistä, ettei aivot taas mene siihen nihilismin tilaan.

Kai tuo kristillinen perinne sitten auttaa. Ja Jumalan armo.

Aina vain on yritettävä. Yritettävä edes jotenkin elää.

En tiedä minkä takia minua ahdistaa joka asia. Aivan kuin elämä koostuisi vain ahdistuksesta. Onneksi tänään on terapia.

minäitse89 kirjoitti:
.... Ja jotkut... olemaan todella ongelmallista.

En tiedä sitten pitäisikö minun löytää joku rinnalle? En tiedä olisiko pitänyt jo parikymppisenä yrittää enemmän löytää joku? Tänä vuonna täytän 32. Ja en tiedä onko se paljon vai vähän? Minulle se on paljon, kun ottaa huomioon minun henkilökohtaisen historiani.

Naisella ennen ainakin ns.biologinen kello tikitti n.28-32v paikkeilla, itse olin 27 v kun ensi kerran lapsen sain. Nykyään kai naisillakin verkkopelien maailma vie osan ajasta niin (ja toki muutkin seikat tai syyt) että usea ensisynnyttäjä nelissäkymmenissä. Siinä vaiheessa vaan alkaa riski vammaisen vauvan saamisesta kasvaa. (Mikä sinänsä ei vähennä vauvan arvoa; geenithän ovat molemmista ja tasan yhtä arvokkaat kuin vammattomien.)

....Miten te muut jaksatte? Mistä hakea se valo elämään? Kun tuntuu että itse hakeutuu aina yksinäisyyteen. Aivan kuin se olisi jotenkin luontaista. Aivan kuin minun luonteeni vaatisi sitä että pitää olla yksin....

En tiedä onko tällä asialla yhteyttä tähän asiaan, eli jos on kasvanut alusta asti parvessa (sisaruksien kanssa) kaipaa omaa yksin elettävää elämää enemmän kuin sellainen, joka ollut ainoa lapsi?

Tuota valoa löydän yleensä tekemisistä; ehkä olen enemmän toiminnallinen tai sitten vaan oppinut sen päästyäni sillä irti juuttumisista? toiminnan ja toteuttamisen avulla? Virkistyn jos saan ajatuksen esim. uudesta järjestyksestä kodissa ja toteutan sen. Siivoamisissa jos on enemmän haastetta, saan tehdyksi. Aivan kaaokseen asti ei yleensä koti pääse, kun kostealla otan lattiat ja nautin raikkaudesta ja siitä, ettei minkään murun päälle tarvi astua.

Luulen että tässä elämässä on vain voittajia ja häviäjiä. Tässä elämässä punnitaan kuka on voittaja ja kuka häviäjä. Toisaalta siinä keskimaastossakin pystyy olemaan. Tämä on julma peli. Jos mitään muuta en ole oppinut koko elämäni aikana, niin sen olen että julmaa tämä välillä on ja hirveästi elämä ei anna anteeksi mitään...

Tästä kohdin ajattelen, että jokaisella on elämässä ns.voitonhetkiä ja vastaavasti häviön. Kai ne sitten on niitä meidän kasvattajia, kun vanhemmista ei ole ollut siinä määrin kuin olisi ollut ehkä enemmän tarpeen? (omasta puolestani vaan puhun)

Gösta on asian sanoittanut:
Nainen: Ei, en ole onneton / Nyt kun tiedän mitä onni on / Se on sitä kun töistä tullessaan / Voi vaikka tunnelmoida kahden kesken
Mies: Kerää kynttilät pois / Emme tarvitse nyt romantiikkaa / Kun olen hankkinut meille tuvan täydeltä elektroniikkaa
Tässä parisuhteideni tarina lyhyesti kiteytettynä. 😂

Hakeutuminen yksinäisyyteen on introvertille luontaista. Ihmisten seura vie energiaa, ja sen jälkeen on pakko päästä lataamaan akkuja. Toisaalta ihmiselle on luontaista hakeutua toisten seuraan. Itselleni riittäisi kumppani ja ystävä, mutta en osaa tutustua ihmisiin. Tytöstä on toki seuraa, mutta esiteiniä ei äidin seura kiinnosta, paitsi silloin kun on jotain vailla.

Kun ihmisellä menee huonosti, hänellä on taipumus yliarvioida huonon onnen vaikutus, ja aliarvioida omien tekojen vaikutus. Kun ihmisellä menee hyvin, hänellä on vastaavasti taipumus yliarvioida omien tekojen vaikutus, ja aliarvioida hyvän onnen vaikutus. Molemmat asiat tietysti vaikuttavat.

minäitse89 kirjoitti:
Matkasta kohti Taivasta on tehty kyllä vaikea. Paljon pitää olla myötätuntoa kaikkea kohtaan, että täällä pystyy elämään. Pääasia että pääsee ulos ovesta kuitenkin päivittäin.

Pakko vain keksiä koko ajan jotain tekemistä, ettei aivot taas mene siihen nihilismin tilaan.

Kai tuo kristillinen perinne sitten auttaa. Ja Jumalan armo.

Aina vain on yritettävä. Yritettävä edes jotenkin elää.

En tiedä minkä takia minua ahdistaa joka asia. Aivan kuin elämä koostuisi vain ahdistuksesta. Onneksi tänään on terapia.

Hei tästä ahdistavasta olosta olen aikonut kysyä teiltä kaikilta. Mihin se teissä asemoituu? vai koetteko sen koko olemisessa? Onko se teillä enemmän fyysinen vai enemmän psyykkinen kokemus?

Sanonta 'pala nousee kurkkuun' - taitaa viitannee enemmän itkuun, joka nousemassa ja jonka joutuu tukahduttamaan?- Minua viime aikoina ahdistanut nielusta jotain nouseva, öisin voin herätäkin siihen. (En ymmärrä tätä kehoa, jossa joudun olemaan; pyrin ja toimin toiseen suuntaan, mutta painolukemat  suurenevat kaiken aikaa. Jotenkin nämä menevät kuin käsi kädessä, vaa'an luvut ja iloton elämä.)

Moi!
Mulla on samanlainen fiilis kuin 89llä niitä huolettomia hetiä on joitain sekuntteja. Heti kun palauttaa päähänsä kuka on ja missä mennään ahdistus ja masennus palaa.

Pitää paikkansa että olen tuominnut itseni hylkiöksi - pitäisi pystyä muuttamaan asenne itseäni kohtaan. "Hyvä Jumala auta meitä kaikkia jotka olemme tuominneet itsemme" nykyään pyydän apua kaikille koska luulen että en ole ainoa?
Harmaatirppa: jos Jumalan järjestys on epäjärjestys?

89lle koska aloitit terapian?- minulta on mennyt ohi...

Olen parisuhteessa jossa en voi "hengittää" ainakin niin minusta tuntuu. Olemme naimisissa ja asumme omakotitalossa, syrjässä. Pankki sössi meidän osuudet talosta kun halusin maksaa asunto lainaa. Pankki virkailija sanoi että jos maksan lainaa on tehtävä kauppa koska vetottaja katsoo että olen antanut lahjaa maksaessani yhteistä asuntolainaa (kun olemme alkaneet järjestellä mahdollista eroa törmäsimme pankin mokaan joka piti käyttää asianajajalla ennen kuin pankin asianajaja suostui katsomaan asiaa. Nyt kun edellistä on vatvottu 1/2-vuotta niin pankin johtava asianajaja on kirjoittanut meille sähköpostin jossa pyritään korjaamaan virheet ja paluttamaan omistussuhteet.) en tiedä maksaako pankki mulle varainsiirto verot 1400 ja maamittauslaitoksen 250 vai menetinkö ne pankki virkailian harhaanjohtamisella?
Mun työ kyvyttömyys eläke on 1000 jolla ei makseta toisen paikan vuokraa ja vanhaa asuntolainaa...eli olen jumissa tässä talossa vaimoni kanssa johon haluisin etäisyyttä. (Edellinen on yksi syy masennukseeni)

En voinut kuvitella että pankkivirkailia voi sössiä tuollaisessa asiassa. Nyt ei ole epäilystäkään etteikö niin käynyt kun verottajan laki-ihminenkin on sanonut kantansa.

Takkiin tulen ottamaan rahallisesti mutta jos jossain vaiheessa pääsen muuttamaan koirani kanssa omaan asuntoon se voi olla alku psyykkiselle parantumiselle?

Harmaatirppa: En aijo enään muuttaa yhteen vaikka alkaisin seurustelemaan joskus...kultainen häkki muuttuu ruosteiseksi rautahäkiksi hyvin nopeasti..Ja voi kai sitä tapailla vaikka ei asu saman katon alla...olisi eriasia jos olisi yhteisiä lapsia.

HerKaramazov kirjoitti:
....

Olen parisuhteessa jossa en voi "hengittää" ainakin niin minusta tuntuu. Olemme naimisissa ja asumme omakotitalossa, syrjässä. Pankki sössi meidän osuudet talosta kun halusin maksaa asunto lainaa. Pankki virkailija sanoi että jos maksan lainaa on tehtävä kauppa koska vetottaja katsoo että olen antanut lahjaa maksaessani yhteistä asuntolainaa (kun olemme alkaneet järjestellä mahdollista eroa törmäsimme pankin mokaan joka piti käyttää asianajajalla ennen kuin pankin asianajaja suostui katsomaan asiaa. Nyt kun edellistä on vatvottu 1/2-vuotta niin pankin johtava asianajaja on kirjoittanut meille sähköpostin jossa pyritään korjaamaan virheet ja paluttamaan omistussuhteet.) en tiedä maksaako pankki mulle varainsiirto verot 1400 ja maamittauslaitoksen 250 vai menetinkö ne pankki virkailian harhaanjohtamisella?
Mun työ kyvyttömyys eläke on 1000 jolla ei makseta toisen paikan vuokraa ja vanhaa asuntolainaa...eli olen jumissa tässä talossa vaimoni kanssa johon haluisin etäisyyttä. (Edellinen on yksi syy masennukseeni)

En voinut kuvitella että pankkivirkailia voi sössiä tuollaisessa asiassa. Nyt ei ole epäilystäkään etteikö niin käynyt kun verottajan laki-ihminenkin on sanonut kantansa.

...

Pankinkin työntekijät vaan ihmisiä, virheitä tapahtuu.. Näin maallikon silmin asiaa ajateltuna mietityttää, missä kohdin mahdoit harhauttaa?pankkivirkailijaa? Eikö vastuu enneminkin kallistu hänen puolelle, kun tod.näk.useammin on käsitellyt vastaavia tilanteita ja ihmisten raha-asioita? hänen olisi pitänyt osata opastaa teitä?

Kannattaa kysellä noiden, mitä kirjoitit, osalta kuin niiden osalta on. Pankin virhe, pankin vastuu hyvittää/korjata virheensä.

Toivon parasta ratkaisua teille tässä asiassa.

👍

Moi

Mä en ollut pankkineuvotteluissa yksin vaan vaimon kanssa. Pankki on myöntänyt virheensä. Ihmisiä ne virkailijatkin ovat - sillä perusteella Pankki korjaa tilanteen...mutta miten ja koska? Ilmaisin pankki asian epäselvästi...minua tai vaimoani ei syytetä mistään harhauttamisesta. Olemme toimineet miten virkailija ohjeisti.

Ahdistus tuntuu eniten rintalastan takana ainakin minulla.

89lle. Gösta sanoitti pienen ihmisen ajatuksia/tilanteita osuvasti.

Toivon myös että asiat ratkeaa. 👍

Olen käynyt terapiassa jo muutaman vuoden.

Se on ikävää että kerääntyy ongelmia.

Raha asiat aina monimutkaisia.

Itse nyt jotenkin tulen toimeen sillä tonnilla, minkä minäkin kuukaudessa saan.

Olen miettinyt sitä kun sanotaan että se on vain elämää. Onko tuo sanonta vähän liian huoleton? Kai tämä elämä pitää ottaa silti tosissaan? Vai mitä olette mieltä?

Se voi olla totta että ihminen luo itsestään hylkiön, jos vain niin haluaa ajatella. Hylkiön toisaalta olisi helppoa, jos olisi täysin pohjalla. Tai kun Hassisen konekin laulaa "Rappiolla on hyvä olla. Ei huolet paina. Ei rasitu polla." En sitten tiedä onko se totta? Tuskin me kuitenkaan mitään hylkiöitä ollaan. Kyllä me olemme kuitenkin arvokkaita samalla lailla kuin muutkin ihmiset. Uskon niin. 👍

Tuon sanonnan pitäis mennä.. Se on ain elämää...

.... millaista kenenki kohdalla onkaan... . omanlainen elämä.

Kaippa suurin osa elämän asioista sitten on sellaisia joista kuuluukin ahdistua. Ei tässä elämässä voi kai sitten vain sohvalla lojua. Vaikka käykin joka päivä mielessä, että mitä jos jäisin vain tuolle sohvalle. Söisin vain ja katsoisin tv:tä. Mutta kun ei se toimi. Täytyy olla koko ajan joitain menoja. Haudassa vasta levätään. Niin kuin sanonta kuuluu.

Olen ajatellut että ehkä siinä onkin jokin järki, että tämä elämä on vain yhtä melskettä täällä maailmassa. Ja sitten kun kuolee niin saa vasta levätä. Ja vielä ikuisesti. Ainut vaan että ihminen harvoin haluaa kuolla. Ja ehkä hyvä niin. Mutta tämä kontrasti että elämä hirveätä kaaosta. Ravaamista paikasta toiseen. Ja kuolleena sitä sitten ei ole enää kiire mihinkään. Kuolemaa on kyllä vaikea ymmärtää. Ja kuoleminen prosessina on varmasti hirveää.

Kuitenkin Gösta oli varmasti oikeassa laulaessaan "Ei se elämä paljoa antanut. Sateenkaari päättyi nakkikioskille." Juuri siinä kaiken ydin: sateenkaari päättyi nakkikioskille. Sitähän tämä elämä on. Täytyy vain nauttia jokaisesta lihapiirakasta aivan kuin se olisi viimeinen lihapiirakka elämän aikana. Ne pienet ilot ratkaisee. Ei mikään tajunnan räjäyttävä megalomaaninen teko. Vaan joku yksittäinen rupattelu, nakkisämpylä tai ristikko. Noihin asioihan luulen että koko elämä tiivistyy.

En tiedä olenko introvertti. Tykkään kyllä olla yksinkin. Ei yksinolo ole minulle se suurin ongelma. Ehkä se elämän merkitys on suurin ongelma. Mutta niin kuin sanoin, ehkä ne pienet asiat sitten vain ratkaisee.

Elämä on vain pieni asia kosmoksessa. Ei siltä kannata liikoja odottaa. Kun nyt jotenkin vain selviää seuraavaan päivään, niin eikö se riitä? Sen pitäisi jo riittää että ihminen sentään on elossa. Luulen että välillä sekin riittää. (Toivottavasti) 🙂

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Moi

Siinä Rappiolla piisissä kuorokohta menee

"Jos rappio on sitä että rakastaa
Ottaa hetkestä kii eikä tahdo tappaa
On mukavaa olla rappiolla
Olla vaan täysi nolla
Rappiolla on hyvä olla
Ei huolet paina ei rasitu polla
Antaudu sinäkin suosiolla
Taikka anna meidän olla!"

Ismo Alnkoa haastateltiin tästä piisistä jonka kirjoitti linjurimatkalla bändi treeneihin 18-vanhana. Hänestä edellinen on piisin ydin.

Katselin Youtubesta TRE-terapia videoita joissa ns. tärinällä puretaan tressiä.
Minulla on lähes kokoajan sisälläni tunne että värisen...käteni tai jalkani ei tärise, mutta sisällä on värinä jonka tahtoisin saada ulos. Itku auttaa toviksi mutta ei aina itketä.

Torppaako nää masennuslääkkeet värinän sisälleni? Joskus tuntuu siltä... Lopettaakkaan en uskalla kun pelkään miten sitten käy jos en syö lääkärin määräämiä lääkkeitä?
Tiedän että jos joisin alkoholia värinä tulisi ulos huutamalla tai kiroilemalla...mutta minusta alkoholikaan ei ole ratkaisu...ei sitä voi käyttää lääkkeenä pitäisi olla valvotussa tilassa jos niin tehtäisiin.

Minulla on Rivatril lääkitys toisaalta selkään ja toisaalta mieleen...kyseistä lääkettä käytetään mm. selkäleikkauksen jälkitiloihin. Mulla on selkäsairaus ja Fysiatri suositteli kyseistä lääkettä jota olen syönyt 12-vuotta. Voitte olla varmoja että kyseisen lääkkeen teho on lakenut kun toleranssi on noussut.
Joilekkin ahdistus potilaille päiväannos on 200% korkeempi kuin minun päivä annos josta välillä syön vain puolet...lopettaakkaan en uskalla koska kyseinen lääke on bentso ja siihen tarvisi varmaan kolmen kuukauden tiputuksen jota en pysty tekemään nyt tässä psyykkisessä tilassa.

Monet asiat tuntuvat vaikeilta "mitä oikein pitäisi tehdä?" Mulle pistettiin erikoistuva Lääkäri MTT:ssä kesällä joka varmistaa toiselta lääkäriltä aina mitä aikoo ehdottaa...Tässä tilanteessani tuntuu välillä että pitäisikö mennä yksityiselle sektorille Psykiatrille...se tietäisi sitä et mut heitetään pellolle kunnallisesta MTTeestä jossa olen asioinut 20-vuotta...välillä on ollut vuosia ettei ole tarvinut käydä.

Avauduin nyt vähän muustakin kuin im. ajatuksista.

HerKaramazov kirjoitti:
"....Torppaako nää masennuslääkkeet värinän sisälleni? Joskus tuntuu siltä... Lopettaakkaan en uskalla kun pelkään miten sitten käy jos en syö lääkärin määräämiä lääkkeitä?"

Tuota samaa pohdintaa oli itelläni. Silloinen lääkäri sanoi "ajattele että tuo tbl on kuin talvella autossa nastarenkaat" eli varmuuden vuoksi en lopettanut, en rohjennut. Kyseenalaistamaankin aloin vasta kauan myöhemmin tultuani ajatuksiin ettei kesäisin mitään nastarenkaita tarvita.

"Tiedän että jos joisin alkoholia värinä tulisi ulos huutamalla tai kiroilemalla...mutta minusta alkoholikaan ei ole ratkaisu...ei sitä voi käyttää lääkkeenä pitäisi olla valvotussa tilassa jos niin tehtäisiin.

Minulla on Rivatril lääkitys toisaalta selkään ja toisaalta mieleen...kyseistä lääkettä käytetään mm. selkäleikkauksen jälkitiloihin. Mulla on selkäsairaus ja Fysiatri suositteli kyseistä lääkettä jota olen syönyt 12-vuotta. Voitte olla varmoja että kyseisen lääkkeen teho on laskenut kun toleranssi on noussut.
Joilekkin ahdistus potilaille päiväannos on 200% korkeempi kuin minun päivä annos josta välillä syön vain puolet...lopettaakkaan en uskalla koska kyseinen lääke on bentso ja siihen tarvisi varmaan kolmen kuukauden tiputuksen jota en pysty tekemään nyt tässä psyykkisessä tilassa."

Eräs kohtalotoveri (tosin rajumman insestin uhri) käytti muistaakseni tuota Rivatrilia. Taisi hänellä olla muutakin. Masennus ja selkäkipuja oli hänelläkin.

Tuo tärinä... tai lähinnä se, että keho muistaa miltä keho haluaa suojata mieltä. Kun alkaa olla tahto ja voimia kohdata kehoon kätkeytynyttä tunnekipua ja kuonaa, jolta haluaa vapautua, sitten on ehkä aika mennä tärinän kautta menetelmän hallitsevalle ja koulutetulle ohjaajalle. Kaikellahan on hintansa. Tietysti kouluttautuminen mihin tahansa on vaatinut kustannuksia ja siten palvelu maksaa. Täällä hinnasta on voinut neuvotella, riippuu ohjaajasta. Tuo rytmikin. Saa ja pitääkin kuunnella omaa oloa, tuntemuksia, voi säätää ohjauskertojen määrää ja aikoja.

"Monet asiat tuntuvat vaikeilta "mitä oikein pitäisi tehdä?" Mulle pistettiin erikoistuva Lääkäri MTT:ssä kesällä joka varmistaa toiselta lääkäriltä aina mitä aikoo ehdottaa...Tässä tilanteessani tuntuu välillä että pitäisikö mennä yksityiselle sektorille Psykiatrille...se tietäisi sitä et mut heitetään pellolle kunnallisesta MTTeestä jossa olen asioinut 20-vuotta...välillä on ollut vuosia ettei ole tarvinut käydä.

Avauduin nyt vähän muustakin kuin im. ajatuksista."

Miten niin sinut heitettäis pihalle kunnallisesta systeemistä? Tuo kanta.fi systeemi, sitä ennen kävin yksityisellä vastaanotolla (sama lääkäri kuin julkisella), eli siitä ei ole merkintöjä. Nyt kun kanta.fin sisällöt laajenee, tai siltä ainakin vaikuttaa, en tiedä koituisko tuota harmia jota oletat tulevan jos käytät yksityistä. Itse vaan kustannettava ja toimituskulut päälle jne. Eli kallista lystiä, jos lainkaan lystiä?

Ei haittaa avautumiset... Voi helpottaa jotain muutakin kuin sinua, joka avasit "kipureppua".

HerKaramazov: Toivottavasti tilanteesi ratkeaa pian. Onko sinulla mitään paikkaa missä voisit hetken hengittää? Olisiko vaimosi kanssa mahdollista sopia käytännön asioista kämppäkaveri-asenteella? Taisit mainita tilanteen olevan passiivis-aggressiivinen.

Olen myös miettinyt samaa, etten enää muuttaisi saman katon alle, jos joku mies osuu kohdalle. Yksin asuessa pääsen helpommalla. Lisäksi introverttinä kaipaan omaa tilaa, ja linnaan ei ole varaa.

Selkä on minullakin yksi ongelmakohta. Pahinta on jos selkäsärky herättää jo yöllä, yritä siinä sitten nukkua kun vain liikkuminen auttaa. Välillä koko ruumista kolottaa, tuo kipu lienee henkistä?

Keskustelua: Useimmiten ahdistus on epämääräinen painostava olotila. Se on kuin tunneli, jonka päitä ei näy, ei alkua eikä loppua. Ahdistuskohtauksessa tunne on voimakkaan fyysinen, tunne siitä ettei pysty hengittämään.

Minäitse89: Tuleeko tuo sinun ajatuksesi, jos panisi ranttaliksi, pian synkkien ajatusten jälkeen? Ehkä se on mielesi tapa keikauttaa ajatukset toiseen suuntaan kunnes ne tasaantuvat. Saatan joskus olla todella synkissä ajatuksissa, kunnes keksin jotain mustaa huumoria asiasta. Välillä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa elämälle.

HerKaramazov: Minunkin täytynyt käyttää Temestaa (joka on bentso) jo monia vuosia. Oikeastaan Temesta on välillä pelastanut minut. Välillä taas ollut kirous. Se menee tuohon ahdistuneisuushäiriöön. Minulle täysin samanlaisia kokemuksia kuin sinulla tuosta ahdistuksesta. Mutta nyt on taas sellainen jakso että ahdistus vain välillä pulpahtaa pintaan. Minun täytyy välillä tavallaan meditoida. Tai ei se varsinaista meditointia ole. Keskityn vain pitämään ajatukset kurissa. Niin kuin olen puhunut niin se on välillä sellaista sotaa. Sodin tavallaan itseäni vastaan. Se on kyllä kummallista. Välillä joutunut soittamaan iltaisin terkkuun, kun ajatukset olleet niin synkkiä. Esim. on ollut aikeita popsia rauhoittavia kuin karkkeja. Terkkuun soitto edes vähän auttaa. Minulla nykyään noita syytteleviä ajatuksia ja ne on kaikista inhottavimpia.

Keskustelua: Minulla myös kipuja. Otan niihin korkeintaan 400 mg Buranan. Ja harvoin sitäkään. Viime vuodet olleet aikamoisia tuon kivun kanssa, mutta jotenkin sentään pärjään.

Harmaatirppa: Joo, kyllä tuo ranttali ajatus tulee synkkien ajatusten jälkeen. Tai lähinnä se ranttali ajatus tulee siksi että minun on niin vaikea uskoa esim. Jumalaan ja sitten kun ajatukset menevät siihen suuntaan että kun ei ole Jumalaa niin kaikki on sallittua, niin sitten ajattelen että mitä väliä on millään. Ja siitä alkaa se noidankehä. Ja varsinkin jos on ollut paljon yksin, niin ajatukset tuntuvat menevän im:n suuntaan tai noihin ranttali ajatuksiin. En minäkään tiedä välillä mitä tälle elämälle tehdä. Välillä vain yritän elää terveellisesti. Vaikka välillä ajattelee että minkä takia? Minun on varottava tuota nihilismiä. Se vetää niin synkkiin mietteisiin.