Itselläkin jäänyt monet koulut kesken. No ylioppilaaksi kirjoitin, mutta sen jälkeen.

Takaiskuja mullakin ollut. Varsinkin sairastuminen 13 vuotta sitten.

Täytyy vain yrittää pitää  itsestä huolta, kun ei sitä kukaan muukaan tee mun puolesta.

Olen joskus kyllä ajatellut Niezschen ajatusta että kuolleille voi olla kateellinen koska heidän ei tarvitse enää kuolla. Toki synkkä ajatus. Kyllä minä kuitenkin olen elämän puolella. Vaikka masennukseen on taipumusta.

Mullakin usein tuota että elämä tuntuu hajoavan. Sitten jotenkin taas kokoan itseni. Se on sitä semmoista aaltoilua koko elämä.

Tavallaan tuntuu välillä että jotkut ihmiset haluavat murskata minut täysin. Painaa maan rakoon. Siis täällä live maailmassa. Ja aika usein ne ovat ns. kavereita. Sen takia hakeudun välillä yksinäisyyteen.

Ja juuri sekin että kun on noita viestittelyryhmiä Whatsappissa niin en jaksaisi olla niissä mukana. Toki tämä tukinetti on eri asia koska täällä voi mielestäni vapaammin kirjoittaa.

Mulla myös tuo että pitää olla sitten täysillä mukana siinä mitä alkaa tekemään.

Puhdas elämän liekki on pidettävä yllä. Vaikka kuitenkin tietää että elämä on lainaa.

Moi!

Niezschen moraali lause oli "elä elämäsi niin että voisit elää sen samalla tavalla uudestaan"

Se vasta olisikin että joutuisin elämään tämän elämän uudestaan samalla tavalla - tai toisaalta jos ei muistaisi edellistä elämäänsä jokaisen saman voisi tehdä samat jutut uudestaan?

Jos tämän olisikin aina sama elämä niin luulen että joutuisin elämään satoja ellen tuhansia kertoja jotta välttäisin "karikot". Sydämmeen jäisi joku muistutus jälki joka nostaisi omatunnon ääntä lähestyttäessä jotain kardinaali väärää valintaa...kuinka järki kuuntelisi omatuntoa?

Silti vaikka elämiä olisi tuhansia jokainen on yksi ja ainut kertainen.

Mä olen opiskellut avoimessayliopistossa filosofiaa, taidehistoriaa, pedagokisia opintoja, maailman uskontoja. Lyhyemmät opintojaksot onnistuvat varsinkin jos on masennusta, tai siis masennus sillä tasolla että jaksaa ylipäätään innostua jostain.

Sairaudet on joidenkin mielestä siunaus? No, jos paranee niin silloin se voisi olla muistutus jostain? Krooniset sairaudet väsyttää, lannistaa, vie elämän halua. Miksi juuri minulle kuuluu kysymys?

En tiedä onko minun elämän liekkini "puhdas" tuntuu että se lepattaa tuulessa ja jos ei tuule liekki savuttaa - haluisin sen puhtaaksi siitä ei ole epäilystäkään.

Minulle riittää kyllä tämä yksi elämä. Tässäkin jo liikaa ongelmia.

Tuntuu välillä että elämässä on aina vain yksi oikea valinta ja tuhansia vääriä. Se tästä elämästä tekee niin vaikeaa. Kuka vain pystyy kuolemaan. Mutta sillä on valtit käsissä kuka pystyy elämään.

Itse opiskelen nyt myös avoimessa filosofiaa. Menee kolmas kurssi nyt.

En tiedä tuosta että onko sairaudet siunaus. Se riippuu että parantuuko niistä, niin kuin mainitsit.

Se on kummallista: jos ihmisellä ei esim. ole mitään vaivaa, niin hän siltikään ei ole tyytyväinen. Noin niin kuin yleisesti ottaen. Esim. jos minulta loppuisi nämä kivut niin varmasti jokin muu ongelma tulisi niiden tilalle. Tai yleinen tyytymättömyys.

Parempi ehkä katsoa sitten vähän pessimistin lasien läpi maailmaa. Eihän tässä elämässä nyt hirveästi hurraamista ole. Kunhan nyt aina selviää seuraavaan päivään. Siinä jo tavoite.

Voi hyvin olla, että ihmisen täytyy ensin murtua, jotta hän voi astua hengelliselle polulle. Murtuminen antaa sellaista näkökulmaa asioihin, jota ei muuten saa. Ihmiset joilla on aina kaikki mennyt hyvin, ovat varsin usein suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä. Pahimmillaan he laukovat kommentteja, jotka voi tulkita vihapuheeksi heikommassa asemassa olevia kohtaan.

Toisaalta murtumaton ihminen voi myös etsiä jotain kevyttä uushenkistä love and light yhteyttä toisten samanmielisten hedonistien kuplassa. En toki väitä etteikö kevyt uushenkisyys voisi parantaa yksilön oloa. En vain oikein usko, että teidän oloa yhtään parantaa, jos nyt lähetän teille positiivista energiaa ja virtuaalisia jaxuhaleja. 😊💗Ällöpositiivisuus ei vain toimi. Mielestäni henkisyys/hengellisyys tarkoittaa sitä, että yrittää etsiä vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, ja yrittää lisätä omaa ymmärrystä maailmasta.

Elämässä on tullut tehtyä kasapäin virheitä. Tärkeää on yrittää oppia omista virheistään, eikä toistaa samoja virheitä. Parasta olisi jos voisi oppia toisten tekemistä virheistä. Kaikkia virheitä ei voi korjata, siksi on tärkeää tunnistaa, mitkä virheet voi korjata ja mitä ei voi korjata. Mietimme usein liikaa jotain mitä ei voi enää muuttaa ja korjata. Samalla saatamme kuvitella ettei nykykurssia voi muuttaa. 180 asteen käännös ei ehkä onnistu, mutta joskus muutama aste riittää.

Muistan että lapsuuteni oli kaikesta huolimatta melko huoleton. Aivoni ovat onneksi pyyhkineet muistoistani henkisen väkivallan, jota koin alle kouluikäisenä. Tiedän että epämääräiset pelkoni ovat näistä tapahtumista peräisin, mutta selkeitä muistikuvia minulla ei ole. Vanhemmat ovat joskus puhuneet ohi suunsa, kun eivät ole huomanneet minun olevan kuuloetäisyydellä, siksi tiedän.

Vasta yläasteella maailman kovuus iski kunnolla vasten kasvoja. Koulussa kiusattiin ja yksinäisyys vaivasi jo silloin, sekä äiti että isä olivat huonoissa väkivaltaisissa suhteissa, rahasta oli tiukkaa. Virallisesti sairastuin masennukseen vasta vuosia myöhemmin, mutta todennäköisesti masennustani ei vain kukaan huomannut. Pakenen tai taistelen, kunnes olen turvassa, sitten en enää jaksa tehdä mitään ja lamaannun.

Masentaa tällaisessa välitilassa oleminen. En ole tällä hetkellä täysin työkykyinen, mutta toisaalta en ole tarpeeksi sairaskaan. Enää ei oikein huvita opiskelu, useampi koulutus on jäänyt kesken, ammattikoulu ja AMK on silti yhdeltä alalta käyty. Opiskelu tuntuu niin turhauttavalta, sillä aina palaa takaisin lähtöruutuun, kun ei ole niitä työllistymiseen vaadittavia kontakteja. Alanvaihtoa olen miettinyt, mutta jos en pysty täysipäiväiseen työhön, tuskin kannattaa vaihtaa alaa. Olen väsynyt, turhautunut, ärtynyt, ahdistunut ja masentunut tähän työtön-opiskelija-työtön-pätkätyö-työtön -jatkumoon.

Tuntuu että itse palloilen koko ajan tuon hengellisyyden kanssa. Että välillä uskon Jumalaan jonkin verran ja välillä en ollenkaan. Olen miettinyt kuitenkin että evoluutio on se joka hallitsee maailmassa.

Tuo on totta että murtumaton ihminen ei tiedä välttämättä elämän kovuutta, mutta kyllä hän tulee tietämään sen viimeistään vanhuksena.

Luulen että maailmaa hallitsee vain kaksi asiaa elämä ja kuolema. Ja niistä sitten pitää valita jompikumpi. Siis jos nyt katsotaan vähän mustavalkoisesti tätä kaikkea. Yhteiskunnassa onneksi suositaan elämää. Toisin kuin oli Neuvostoliitossa aikanaan tai natsi-Saksassa. Tämä nyt on vähän kärjistetty näkemys, mutta kuitenkin. Jos menemme ihan sinne totuuden ytimeen. Niin eikö nämä kaksi asiaa ole ne joista pitää valita toinen?

Itse olen nyt elämän kannalla.

Olen yrittänyt myös etsiä vastausta: kysymykseen Jumalasta, tietoisuudesta, kuolemanjälkeisestä olotilasta jne.

Joskus vaan tulee mieleen että jos meillä on jo vastaukset esim. Jumalan olemassaoloon. Jos voimmekin hyvin perustella ettei Häntä ole.

Jotenkin tuntuu siltä että on helpompi perustella Hänen olemattomuus kuin olemassaolo. Minä en silti pysty kallistumaan puoleen enkä toiseen.

Minunkin aivoni ovat pyyhkineet traumaattiset tilanteet pois. Vaikka niitä kyllä oli.

Minä myös olen vähän välitilassa. Toki Kelan ammatillinen kuntoutus selvitys jatkuu keväällä, joten se on positiivista.

Minulla on välillä sellainen tunne että olisin jo vanhus, vaikka olen 31 v. Siis sellainen sisäinen tunne ja tuntuu se olemisen epävarmuus. Pystyn kuitenkin vielä kamppailemaan elämän puolesta. Sillä ei tässä enää ole jäljellä muuta kuin elämän moraalinen puoli. Se että täytyy elää moraalisesti hyvin. Luulen että siitä on koko ihmisyydessä kyse.

Elämä (oli se sitten kuinka kovaa tahansa) on suuri opettaja. Ja tuota opettajaa on hyvä kunnioittaa...

Olen ajatellut kuinka lirissä ihminen on kun hän sairastuu. Siis että näitä sairauksia ei voi valita. Syntymistä ei voi itse päättää. Se tässä minua eniten risoo. Tai siis jos olisin täysin terve, niin en valittaisi. Mutta kun elämä on tuonut näitä sairauksia, niin mietin että ainakin kuoleman saisi itse valita.

Että kun jokainen päivä on niin pirun vaikea. Kyllähän varmaan muillakin on, mutta en pysty olemaan muuta kuin omissa saappaissa. En pysty kokemaan muiden vaikeuksia, vaikka tiedän että melkein kaikilla on jonkinnäköisiä.

Tarkoitan tällä nyt sitä, että jokaisella on oma tietoisuus ja jokainen kokee asiat omalla tavallaan.

Alan olla jo niin puhki. En jaksaisi kodista lähteä mihinkään. Kyllä kuitenkin saan itseni pakotettua usein.

Olen miettinyt tuota Jumala asiaa. Minkä takia Hän on tehnyt ihmisen elämän näin vaikeaksi? Sen takia häneen on vaikea uskoa, kun ihmisen taakka on niin valtava.

Mutta onko vaihtoehto sitten ikuinen tyhjyys kuoleman jälkeen? No ainakaan ei olisi mitään helvettiä. Ehkä ihan hyvä jos kuoleman jälkeen ei ole mitään. Jos olemme vain multaa. Ajatus vapauttaa. Ettei tarvitse enää murehtia mistään ja on ikuisesti poissa.

Siis kuinka absurdia kaikki onkaan: emme saa valita syntymää, emme sairauksia ja sitten kun kuolemme niin olemme kuolleita ikuisesti. On tämä kaikki niin kummallista. Siis elossa noin 80 vuotta ja sitten poissa ikuisuuden. Pistää pään pyörälle.

Ja loppujen lopuksi kaikki unohdetaan, kun ihmiskunta on kadonnut maan päältä. Siinäpä piristävä asia.

Moi89

"Tuntuu että itse palloilen koko ajan tuon hengellisyyden kanssa. Että välillä uskon Jumalaan jonkin verran ja välillä en ollenkaan. Olen miettinyt kuitenkin että evoluutio on se joka hallitsee maailmassa."

Ihminen voi olla hengellinen ja uskoa evoluutioo.

Hengellinen ja uskovainen ihminen elävät eri lähtökohdista. Krisnamurdi kiteytti eron hyvin analyyttisesti.

Asiat eivät ole kyllä ja ei - vaan sekä ja että...viisaat kertoo.

Jos löydän kyseisen jutun voin kirjoittaa sen.

Harmaatirppa.

"Voi hyvin olla, että ihmisen täytyy ensin murtua, jotta hän voi astua hengelliselle polulle. Murtuminen antaa sellaista näkökulmaa asioihin, jota ei muuten saa. Ihmiset joilla on aina kaikki mennyt hyvin, ovat varsin usein suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä. Pahimmillaan he laukovat kommentteja, jotka voi tulkita vihapuheeksi heikommassa asemassa olevia kohtaan."

Onneksi se ei ole murtuneiden vika kun "hopealusikka kädessä" kulkevat  suvaitsemattomia ja ymmärtämättömiä. Vihapuheet sairaille kertoo pelosta sairastua itse, luulen?

Nyt nukkuun...

Mutta mitä se hengellisyys on, jos se ei liity uskontoon?

Usein sitä itse miettii kyllä vähän mustavalkoisesti. Mutta joissain asioissa täytyy. Esim. joko Jumala on olemassa tai ei ole. Joko on kuoleman jälkeistä elämää tai ei ole. jne.

Olen miettinyt kristinuskoa. Että on se aika kummallista. Jumala uhrasi itsensä ristillä. Minkä takia? Ja vain uskomalla pääsee taivaaseen. Minkä takia kaikki ei pääse? Mutta toisaalta jos kaikki pääsisi niin olisiko Hitlerkin nyt taivaassa?

Jumalalle näyttää olevan käyttö arvoa nykyään vain moraalisissa asioissa. Että ajatellaan Jumalan olevan moraalinvartija. Mutta miten näistä nyt tietää sitten, että mistä se moraali kumpuaa ihmisille...

Jumalasta on aika vähän hyviä todisteita. Ihminen silti turvautuu usein kriisitilanteissa Häneen ja eikä siinä mitään. Mutta ainut mistä olen varma niin on tämä elämä ja tämä maailma.  Jumala-asia on kysymysmerkki. Vain tämä elämä on tässä nyt käsillä vaikka se on julma tanssikaveri.

Moi89

Yritän vastata, mutta luulen että joudun "korjailemaan" vastaustani vielä useasti.

Filosofiassa on käsiitteet moraali ja etiikka. Moraali nojaa johkin ns. normeihin, lakeihin, traditioihin. Etiikka taas tutkii moraalia.

Erilaisilla uskonnolisilla traditioilla on hivenen erilaiset moraali säännöt ja psykologiset päämäärät. (Ikuinenelämä, valaistuminen, jälleensyntymien katkaiseminen omalta osalta)

Moraali on tiukasti kiinni uskonnossa ja etiikka tutkii moraalia sen sidonnaisuuksia uskontoihin.

Hengellinen ihminen ei tarvitse Gurua, uskonnollisia traditioita tai lakeja hän ymmärtää "laajemmin" eri uskonnot yhtenä uskontojen "kenttänä".

Hengellinen ihminen on ensisijaisesti hengellinen, toissijaisesti hän edustaa jotain uskonto kuntaa esim. Hindu, Ristitty, Buddhalainen.

Hengellinen ihminen ei tarvitse palkintoa esim. ikuista elämää jatkaakseen hengellisyyden tiellä.

Hengellinen ihminen ymmärtää että Hitlerin usko oli kolmasvaltakunta, Ganhi uskoi ihmisten tasa-arvoon ilman kasti jäjestelmää. Jeesus uskoi rakkauteen, rauhaan, pyhäänhenkeen, korkeampaan voimaan. Budha uskoi että on olemassa tie jota kulkemalla pääsee irti elämän kärsimyksestä.

Uskovainen valitsee yhden tradition ja voi olla hyvinkin "tiukkapipoinen" muita traditioita kohtaan. Hengellinen ihminen ymmärtää saman pyhänhengen ilmenevän kaikissa traditioissa joissa päämäränä on kaikkien elävien kärsimyksen vähentämiseen tähtäävä ajattelu, ja toiminta.

Yritän selkeyttää vielä myöhemmin...

Jotenkin ankeuttaa tämä Joulun aika. Tai koko elämä. Minkä takia täytyy olla olemassa edes? Voisin ihan hyvin lopettaa tämän elämän tähän paikkaan.

Kauankohan täällä joutuu vielä kitumaan? Parikymppisenä sitä oli elämää täynnä, muttei enää.

En jaksa olla enää missään isossa porukassa pitkään.

En tiedä mikä minua enää estää itsetuholta... Ehkä se että kuolemasta ei tiedä. Tarkoitan kuolemanjälkeistä elämää.

On tämä vaan sellainen murheidenlaakso koko maailma että huh huh. Jos sitä vain tietäisi jonkin varman konstin tehdä im. Niin en tiedä, voisin ehkä tehdäkin sen. Eihän täällä kuitenkaan pakko ole olla...

MinäItse89

Hyvää joulun aikaa 🎄🌟❤️ Elämä on nyt🎄🌠

Elämä 🌟

se ikuinen tässä myös, minä uskon.

HerrKaramazov

Valon kohdatessaan 🌟❤️huomaa,

pimeyttä ei oikeastaan ollutkaan.

Hyvää joulua 🎄🌠

HerKaramazov: En tiedä olenko siinä mielessä hengellinen että uskoisin ns. maailman sieluun tai muuhun vastaavaan. Uskon että tämä keho ainakin meillä on jos ei muuta.

Vaikea oikeastaan määritellä mihin sitä itse uskoo. Ehkä uskon vain tähän elämään.

Toki taivas voi olla olemassa,.

Camus sanoi että:"En tiedä onko elämällä tarkoitusta, mutta sen tiedän etten tiedä sitä." Ja tuskin sitä tulee koskaan tietämäänkään.

Kantin mukaan Jumala, kuoleman jälkeinen elämä jne. Ovat transsendentaalisia kysymyksiä joihin ihmisen on mahdoton saada vastausta. Ainakaan maanpäällisen elämän aikana.

Ehkä buddhalaisuus on siinä lähellä omaa ajatusmaailmaa, että kärsimyksestä pitäisi päästä eroon. Toki se tuntuu olevan mahdotonta...

Hyvää joulua keskustelua ja HerKaramazov.

Toivotaan että kaiken synkkyyden keskellä kuitenkin palaa valo, joka auttaa tiellä eteenpäin. Me olemme elämässä vielä kiinni ja pidetään siitä kiinni. 👍🌲

Minulla tuo nämä ajatukset pintaan nimenomaan se toivottomuus. Kuin olisin niin syvässä kuilussa että sieltä on mahdoton kiivetä ylös.

Aina kun on vähän parempi mieli edes hetken, näen telkkarissa onnellisia pareja ja muita ihmisiä joilla on se kaikki mitä minulla ei ole koskaan ollut. Sitten taas ahdistaa niin että melkein toivon kuolevani siihen paikkaan.

Samoin kun näen ihmisiä jotka kehtaavat valittaa jostain ihan mitättömistä pikku jutuista, esim. pienistä riidoista parisuhteessa. Ajattelen että toisilla on oikeitakin ongelmia, teillä sentään on niitä parisuhteita. Minä olen yksin, ja tulen varmaan aina olemaan,

Elämä on sellaista outoa vuoristorataa. Aamulla herään masentuneena. Päivän aikana on hetkiä jolloin muutamia minuutteja hymyilee jostain syystä, sitten iskee todellisuus. Ylös-alas-ylös-alas.

Enimmäkseen pimeyttä.