Aloin tutkimaan tuota Viktor Franklinin lokoterapiaa mistä siinä on kyse"

"Siinä missä Sigmund Freud näki ihmisten ongelmaksi seksuaalisen turhautumisen (psykoanalyysi), Alfred Adleralemmuudentunteen (individuaalipsykologia), näki Frankl ihmisten suurimmaksi ongelmaksi elämän mielettömäksi kokemisen eli eksistentiaalisen ahdistuksen. Logoterapian mukaan olemassaolon tyhjyyteen on syynä se, ettei ihminen tiedä, mitä hän haluaa. Vaistot (jotka ihmiseltä puuttuvat) eivät sano, mitä ihmisen on pakko tehdä, eivätkä traditiot kerro, mitä hänen kuuluu tehdä. Tämä johtaa siihen, että ihminen haluaa sitä, mitä muutkin tai sitä mitä muut häneltä haluavat."<i></i>

Kuulostaa järkeen käyvältä! Masennus "hiljentää" vaistoja...tai ei uskalla luottaa niihin, koska ainakin minä rupean epäilemään omia vaistojani. Eikä traditiot kerro mitä kuuluisi tehdä?
Ihminen ei tiedä mitä hän haluaa, tai ei uskalla haluta kun on pettynyt monesti?
Taidan etsiä myös Vigtor Franklinin kirjan?

Asiasta toiseen: 89 miksi syöt pelkkää salaattia? Liityykö se johonkin ideaan? Tosin syön minäkin salaatti lounaan kun siihen tarjoutuu mahdollisuus...olen niin laiska kotona salaattia tekemään vaikka ei se monimutkaista ole. Salaatti ryokailu  jälkeen ei ole niin "veto pois" kun esim. Perunamuusi ja lihakastike. Perunamuusia yritän vältellä sen lamauttavan vaikutuksen takia sama koskee lihaa.

Kyllä minä muutakin syön kun salaattia.

Ehkä pitää hengitellä.

Minua vaivaa se etten tiedä mitä tehdä ylipäätänsä elämässä.

Välillä mun pitää vain nöyrtyä ja tehdä tarvittavia koti askareita. Vaikka välillä tuntuu etten jaksa.

Mitäköhän siitä seuraisi jos nöyrtyisi täysin? Nöyrtyisi elämän mysteerin edessä. Se voisi toimia.

Minua vain harmittaa se että olen laiska. Se asia pitäisi korjata.

Tuosta nöyrtymisestä vielä: jos nöyrtyisin Jumalan edessä. Antaisin hänelle vallan. Ja antaisin hänen ohjata. Mitäköhän sitten kävisi?

Moi 89

En minäkään tiedä mitä tehdä elämällä!

Hoidan perusasioita syö, liikun, tapaan tyttäriäni kun heille sopii. Olen naimisissa 2-vuotta meni okei...sitten vuosi riideltiin...sitten oltiin hiljaa 1/2-vuotta...nyt ollaan oltu 1/2-pariterapiassa...silti tuntuu että olen hukassa tässä parisuteessa - en tiedä muutaman kuukauden päähän mikä on tilanne?

Hoidan koirat, yritän hilata itseni ihmisten ilmoille erilaisiin tilaisuuksiin vaikka pelottaa/jännittää ihan pirusti.

ajattelen että monet pyhät ihmiset ovat hengittäneet tätä samaa ilmaa mitä mekin hengitämme - jos pyytää jumalalta että hengittämäni ilma on pyhäähengeä niin se voi alkaa parantaa minua ja muitakin ihmisiä.

Toivotan rohkeutta kohdata Jumala!

Minä en tiedä miten Jumala kohdataan "oikein" ehkä se nöyrtyminen on oikea suunta?

Luulen että nöyrtyminen elämän edessä on se avain asia. Ei välttämättä Jumalan edessä. Mutta elämän. Mielettömän elämän. Dostojevskikin kirjoitti että ihmisen historiassa ei ole mitään rationaalista. Kaikki vain syntyy, kuihtuu ja kuolee. Mitään mieltähän sellaisessa ei tunnu olevan.

Minkä takia tuo pyhä luonto meidät ensiksi puskee maailmaan, jossa me sitten toteamme että tämä on täysin absurdi ja mieletön paikka. Meillä ei ole mitään kompassia, mikä näyttäisi elämän suunnan.

Kipu on elämää.

Jumalasta en tiedä yhtään mitään. Vaikka nöyrtyisin hänen edessä, niin tuskin hän minulle mitään sanoisi. Tai ilmoittaisi mitään kautta.

Jos elämässä edes hetkeksi löytää onnen tai hyvän olon, niin se on siunaus. Muuten aika kaaottista tämä on. Kukaan ei voi mielestäni sanoa, että elämä olisi juuriaan myöten hyvää. Ehkä siedettävää ja joskus hyvää. Mutta että koko ajan. Enpä usko.

Moi 89

En tiedä mitä eroa on Elämän tai Jumalan edessä nöyrtyminen?

Voi tarkoittaa loppupeleissä samaa?

Tarkoitin että jos nöyrryn elämän edessä, niin elän hengissä pysyen ja rutiineja tehden.

Jos taas nöyrtyisin Jumalan edessä, niin varmaan rukoilisin paljon ja yrittäisin tajuta mitä Hän minulta haluaa.

Sellainen ero.

Koko ajan ajattelen im:ää.

Ajattelen että ottaisin yliannostuksen lääkkeitä.

On niin surullinen olo ja vaikea.

Ei saa mitään aikaiseksi. Katson koko ajan vain kelloa.

Haluan kuolla. En jaksa enää. Kauanko täällä pitää vielä kärsiä?

Sori kun oon negatiivinen, mutta kun minä olen saanut tarpeekseni tästä elämästä.

En vain uskalla tehdä im:ää.

Kärsin hirveästi. Haluaisin olla koko ajan yksin, koska en jaksa olla seurassa.

Olen koko elämäni ollut ehkä liian kiltti. Ja kohtelias.

En tahdo jaksaa tätä elämän menoa. Musiikin kuuntelu on ainoita asioita jotka vähän auttavat.

Parikymppisenä olo oli vielä välillä ihan hyvä, mutta nyt kolmenkympin jälkeen on olo muuttunut. Olen vain jotenkin niin masentunut, kun en ole saanut elämältä sitä mitä olen halunnut. Tietenkin minulla oli tuo sairastuminen 13 vuotta sitten, joka on varjostanut elämääni. Sitten ollut paljon yksinäisyyttä. Aikanaan oli viinalla läträämistä ja lääkkeiden kanssa sekoilua.

Nykyään vain raahustan päivästä toiseen. Minulla on paljon ongelmia, ollut koko elämän ajan. Koulu vuodet olivat vaikeita. Lukiossa oli ihan mukavaa toki. Muistan että lukio aika oli kaikesta huolimatta parasta aikaa.

Nyt minulla ei ole työtä. Olen ollut kuntoutustuella.

Haluaisin kumppanin, mutta kun en ole hyvä parisuhde asioissa.

Olen aina ollut vain sivusta katsoja. Toisaalta siinä on ollut hyvätkin puolet.

Kysymys kuuluu vain: Miksi en juo enää alkoholia? Jos nimittäin tämä elämä on näin murheellista. Pelkkää kitumista. Niin miksen tarttuisi pulloon? Toki minulla on siihen vastaus: Pelkään että toteutan im:n jos tartun.

Mutta kun en ymmärrä tätä elämää. Tuntuu että tämä on vain kaaosta. Ja ulkona koko ajan pimeää. Ja sisällä myös.

Olen miettinyt sitä, että kun murrun täysin, niin varmaan ajan autolla jotain seinää päin. Vielä en ole täysin murtunut. Vaikka minulla on jatkuvia kipuja ja hirveää masennusta.

Yritän vain nauttia, mutta tuntuu että siitä ei tule mitään...

Sori nyt...

Elämä tuntuu siltä että pusken koko ajan eteenpäin kuolemaa. Jokainen päivä on lahja, oli se sitten kuinka karsea tahansa.

Luulen että jokainen ihminen on pohjimmiltaan eksistentialisti. Jokainen ihmettelee että mikä tämä tällainen maailma on jossa on surua ja tuskaa.

Koko ajan kello käy.

Sitä ihmettelen että minkä takia maailma on näin kaunis paikka, vaikka pohjimmiltaan tämä on traaginen. Auringon laskukin on niin kaunis ja ihailemme sitä, vaikka tiedämme millaista tragediaa elämämme on.

Jokaisen elämä on traaginen, vaikka siinä on välillä myös komedian aineksia.

Luulen että Camus tarkoitti absurdilla maailmalla juuri sitä että maailma on näin sanoin kuvaamattoman kaunis, kun katsoo vaikka luontoa, mutta se on samalla niin julma.On kaiken maailman Koronaa ja muita pahoja sairauksia.

Dostojevski sanoi että kauneus pelastaa maailman, mutta enpä tiedä. Maailma on pohjimmiltaan niin kova paikka että vain Jumala voi kaiken pelastaa. ( jos ylipäätänsä on mitään Jumalaa)

Hei perjantaista tervehdys..

Tämä sun otsikko tarkoittaa oikeasti Taistelua elämää vastaan....?

Tai se tuo mieleen tuon.

Koko ajatus, sana, im, elämää vastaan pyristelemistä?

En ole jaksanut viime aikoina ottaa kantaa näihin pohdintoihin, joita olet kirjoittanut. Uneton(vähäuninen) aika vienyt voimia ja kipujen kanssa ollut hankalampaa.

Jumala on, ei katoa vaikka kuinka tulisi epäillyksi.

Moi89!

Hengitä!

Hengittäminen on ajopuu josta saa lähes aina kiinni myrskyssä.

Anna "ilmalle" jota hengität joku oma merkitys...ei ole oikeaa tai väärää merkitystä!

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 12 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Hengittäminen tehoaa välillä.

Olen Jordan Petersonin kanssa täysin samaa mieltä siitä että elämä on pääosin kärsimistä. Välillä voi olla helpompi hetki, mutta pääosin kuitenkin kärsimyksen kestämistä.

Mutta voi oppia kärsimään. Sehän se juju on. Kun oppii sietämään epätoivoisen, synkän ja kivuliaan olon, niin siten vain voi oppia elämään.

Jos aikoo elää, niin on pakko oppia jossain määrin sietämään noita asioita.

Sen olen tajunnut.

Vaikken tiedä kärsimisen syytä, niin voin oppia elämään kuitenkin siitä huolimatta.

Minäitse89, muistutat palomies Montagia.
Ahdistus tarkoittaa sitä, että vielä on toivoa. On hyvä ettet yritä turruttaa itseäsi, kuten ihmiset Fahrenheit 451:ssä tekevät. Täytyy yrittää irrottautua siitä ahtaasta laatikosta jossa elämme. Elämää on myös laatikon ulkopuolella. Pysähtyä, ja todella vetää ilmaa sisäänsä. Pitää yrittää pelastaa itsensä, koska muita ei välttämättä voi pelastaa.

"Don't ask for guarantees. And don't look to be saved in any one thing, person, machine, or library. Do your own bit of saving, and if you drown, at least die knowing you were heading for shore."
"He stood breathing, and the more he breathed the land in, the more he was filled up with all the details of the land. He was not empty. There was more than enough here to fill him. There would always be more than enough."
- Ray Bradbury, Fahrenheit 451

En nukkunut viime yönä yhtään. Luulen että johtuu masennuksesta.

En minä välitä. Otan vain välillä rauhoittavia, että elämässä selviäisi.

Mitäköhän tästäkin päivästä taas tulee?

Ei kai sitä muuta voi kuin armahtaa itsensä ja rukoilla että elämä ei olisi näin vaikeaa.

Moi89
Olitko sä lukenut Viktor Franklinin kirjoja, niitä joita on suomennettu?
Jos perustettas lukupiiri ja kaivettas joku kirja josta voidaan keskustella?

Harmaatirppa!
Fahrenheit 451 on kirja joka oli monta vuosikymmentä aikaansa edella. Voisi kuvitella että se tapahtuu nyt. Taulutelevisiot peittää seinät - mutta kirjoja ei polteta, vielä.

Innostuin silloin Ray Brandbyrystä ja luin toisenkin hänen kirjoitamansa kirjan...mikähän sen nimi oli? Se kertoi sirkuksesta ja kahdesta pojasta.

Mulle merkityksellisiä kirjoja on myös; Zen ja moottoripyöränkorjauskäsikirja, Näin olen kuullut, Tarinoita kuolleesta talosta, Idiootti, Ylosnousemus, sivullinen, jne

89:lle  tuleeko sulle joku kirja mieleen josta olet saanut jotain oivaltavaa nykyhetkeen?