Se Sisu voi liittyä myös toivoon - mä arvostan ihmisiä jotka sisulla on menneet harmaan kiven lävitse samalla uskoen toivoen että tämä on minun tie.

Jos me mennään sisulla läpi harmaan elämän niin silloin voi taputtaa itseään olkapäähän ja palkita itsensä munkki kahvilla/teellä/mehulla.

Ehkä sisuun liittyy usko ja toivo?

On totta että sisulla voi päästä pitkälle. Kun vain uskoo itseensä.

Uskoo edes johonkin.

Eläminenhän käy jo työstä. Ei tarvita ammattia, kun itse eläminen on työ.

Olen vielä sillä tiellä etten välttämättä usko tarpeeksi esim. Jumalaan. Vaikka se voisi auttaa. Minulla näet on sellainen epäilijän luonne.

Mutta pystyn luottamaan itseeni. Se on jo hyvä asia...

On kummallista kun elämiseen liittyy kärsimys. Vaikka urheilen, näen ystäviä jne. Niin silti kärsin välillä todella paljon. Välillä kun kuuntelee musiikkia niin kärsimys hetkeksi kaikkoaa, mutta sitten se taas palaa.

Tuo kärsimys on jonkin sortin ahdistusta. Se lymyää tuolla taustalla.

Olen miettinyt että mikä tämän elämän punainen lanka on? Siis miksi kärsiä?

Liittyykö se jotenkin perisyntiin tai johonkin karmaan? Että kohtalonani on kärsiä.

Onko sinulla HerKaramazov sellainen perus-ahdistus taustalla kummittelemassa?

Mietin tossa kävelyllä äsken, kuinka helppoa olisi vain tehdä im. Kuinka helppoa olisi mennä junan alle. Kuinka vaikeaa elämä on.

Jokin sellainen puoli romanttinen ajatus oli, että voi kun saisi vaan kadota maailmasta. Eikä tarvitsisi enää kärsiä.

En tiedä mistä se romantiikka siihen tulee. Jotenkin ajattelen vain niin joskus että im:ssä olisi jotain kaunista. Vaikka siinä ei varmasti olekaan.

Sellaisia ajatuksia vaan käy usein ulkoillessa, kun kävelee autotien reunaa, että kuinka helppoa olisi jäädä vain siihen autotielle seisomaan ja toteuttaa aikeet.

Mutta nämä ovat vain ajatuksia.

En tiedä mistä im ajatukseni johtuvat. Kai se on jotenkin geeneissäkin, että on taipumus ajatella asioista näin.

Ajatus kulku oli myös se, että kun ihminen kuitenkin vanhenee ja kuihtuu. Niin miksi ei ottaa varas lähtöä?

En tiedä Jumalasta mitään enkä muusta sellaisesta. Mutta jos Jumala tämän elämän on luonut, niin yksi kysymys riittäisi minulta hänelle: "Miksi loit näin kovan maailman ja elämän?"

Mulla on se perus ahdistus joka kaikkoaa vain hetkittäin joskus musaa kuunellessa, joskus kitaraa soittaessa, joskus puutarha hommissa, joskus takkatulta katsoessa, joskus jotain hyvää kirjaa lukiessa. Mutta mulla on jaksoja jolloin mikään ei kevennä olemista...nää jaksot on raskaita.

Nyt oon keksinyt aika järjettömäm jutun nimittäin päällä seisonnan niissä sekunneissa kun pysyn pystyssä ei ahdista.

Joskus uimahallissa uidessa ei ahdista, joskus joku hyvä leffa kadottaa ahdistuksen ehkä 3-7-leffaa vuodessa voi olla hyviä.

Kyllä mäkin haluan kysyä muutaman jutun Jumalalta - vaikka se kuulostaa isolta Egolta kun kyseen alaistaa Jumalaa...minkä mä sille voin etten tajua elämää!

Ehkä ne im ajatukset kuuluu elämään - mutta ei kaikki halua puhua siitä. Mä en pidä itsemurhaa yksinkertaisena koska pelkään että se ei onnistukkaan ja sitten rimpuilen vielä puolikuntoisempana kuin nyt (olen kertonut aikaisemminkin tästä pulmasta).

Aikakin tekee meistä raihnaisia tai me kulutaan elämässä jos aikaa ei o. Loppujen lopuksi mulle voi käydä niin et saan toispuolihalvauksen huomenna menee kyky kävellä, puhua, kirjoittaa. Joskus jokin sairaus voi olla siunaus, mutta onko se niin?

Se on totta että näistä asioista ei halua kaikki puhua, vaikka varmaan jokaisella välillä nämä pyörii mielessä

Minusta näistä on välillä hyvä puhua, ettei olisi ihan yksin näiden kanssa.

Olen miettinyt että mitäs sitten kun ahdistaa koko ajan? Jos olo ei helpotu millään?

On vaikeaa elää hyvää elämää. Mitä se hyvä elämä edes on?

Tiedän että im on loppujen lopuksi pelottava teko, mutta en voi mitään sille että pyörittelen sitä mielessä.

Jokin vakava sairaus jos tulisi niin varmaan en haluaisi kitua vaan yrittäisin varmaan itsemurhaa.

Mutta vielä pystyn kuitenkin jotenkin elämään. Ja ainakin toistaiseksi vielä kyydissä mukana...

Moi89

Puhuminen on tärkeetä silloin me toimitaan toistemme peileinä ja voidaan löytää joitain uusia juttuja itsestä millä selvitä.

Oletko sä sitä mieltä että elämämä on pitkälti selviytymistä - olen käsittänyt niin?
Jos sanoisin vahvoja oletuksia ahdistuksesta koska en väitä tietäväni...ahdistus tulee olemaan aina osa elämää ihmiselle joka on nähnyt  ja tuntenut tän maailman mielettömyyden - siitä ei pääse ohi. Mulla on ollut jaksoja jolloin ahdistusta ei ole helpoittaneet edes lääkkeet edellinen on kauhean pelottava tilanne mutta se jakso on mennyt aina ohitse.
En tarkoita kolevani irti ahdistuksesta mutta tällä hetkellä on joitain keinoja saada tovi rauhaa ahdistuksesta. Kerroin niitä keinoja edellä.

Mikä on hyvä elämä? Kai me itse luodaan ne kriteerit? Tosin hyvässä elämässäkin voi olla ahdistus jaksoja, luulen.

Noin mäkin ajattelin/ajattelen että jos vielä huonommaksi menee niin mulla on "oikeus" katkaista kituminen.

Mutta kuten toteat "toistaiseksi jatketaan" tätä elämän kyydissä oloa, joku runoilija puhui "Jumalan keinussa kiikkumista" olisko Leino?

Ainakin minun elämä on aika pitkälle ollut vain selviytymistä seuraavaan päivään. Ja välillä tylsyyden kestämistä.

En oikein näe elämällä olevan mitään perimmäistä tarkoitusta muuta kuin selviytyminen. Vaikka ainahan voi kysyä että miksi tulisi selviytyä. En tiedä, mutta sitä suurin osa ihmisistä tekee.

Tuosta ahdistuksesta: Se on kummallista että silloinkin kun kaikki on hyvin, niin silti voi ahdistaa. Itse yleensä taistelen päivittäin ahdistuksen kanssa. Tavallaan sitäkin elämä on että miten suhtautua ahdistukseen.Välillä se pitää vain hyväksyä. 

Bob Dylanin elämänkerrassa Bob kertoo kuinka hänen isoäitinsä sanoi: Muista aina kohdella toisia ihmisiä hyvin, sillä jokaisella on taistelu meneillään.

Olen omalla kohdallani kyllästynyt pikku hiljaa taisteluun. Vaikka silti minä jatkan siinä keinussa oloa.:)

En tiedä tuosta hyvästä elämästä. Pää asia että elämä on siedettävää. Siihen pitää vain välillä tyytyä.

Mulla lisääntyy aina illalla im-ajatukset. Jotenkin elämä pyörii niitten ympärillä.

Vaikka maailmassa olisi kaikkea muutakin. Välillä sitä antaa epätoivolle tilaa. Että saa olla synkkä mieli välillä.

Se täytyy vain hyväksyä että synkistelykin kuuluu elämään. Ei se nyt hauskaa ole, mutta tällaista tämä arkinen elämä välillä on.

Olen miettinyt, että liittyykö tämä minun yksinäisyyteni noihin im-ajatuksiin...

Olen ajatellut että elämän laatuni ei ole hirveän hyvää tällä hetkellä. On kipuja ja masennusta.

Jos tällainen vointi jatkuu kymmeniä vuosia vielä, niin en tiedä mitä tästä elämästä tulee..

Minun täytyy välillä vain olla ja kuulostella itseäni.

Elämä on kyllä vaikea pesti. Niin pienestä kaikki on lopulta kiinni. Niin haurasta on kaikki. Enkä sitten tiedä mitä kuoleman jälkeen on... Luonto on niin julma. Aivan kuin se loisi ihmisen vain sen takia että se pystyisi kiduttamaan ihmistä.

Jumala olisi ainoa toivo. Mutta en vain näe häntä tässä elämässä. Ja ne joilla on kokemuksia Jumalasta, niin luokitellaan tässä yhteiskunnassa hulluiksi.

Palaan aina siihen että oleminen on tyhjyyttä. Ja se tyhjyys pitää vain kestää. Sillä mitä muutakaan vaihtoehtoa on?

Oletko HerKaramazov miettinyt sitä että on olemassa tavallaan kaksi maailmaa: on ihmisten maailma ja sitten luonto?

Ihminen on luonut filosofioita, ideologioita ja uskontoja. Kun taas luonto on koko ajan elänyt omaa elämäänsä.

Aivan kuin ihminen olisi jotenkin erillään luonnosta.

Vaikka me aikanaan olimme apinoita, niin mitä me olemme nyt?

Monimutkaisia olentoja varmaan sitten..

Aivan kuin elämä olisi vain ongelma.  Me synnymme vain taistelemaan olemassaolosta ja tuo taistelu tuntuu välillä todella epätoivoiselta. Mehän olemme loppujen lopuksi epätoivoisia olentoja.

Ei ole loppujen lopuksi mitään väliä ilmastonmuutoksella tai Koronalla. Ihminen olisi ilman niitäkin epätoivoinen. Ihmiselämän ongelma on siinä että ihminen ei tiedä mitä hän tekee maailmassa ja minkä takia hän on syntynyt.

Eikö se ole juuri se kaikkein isoin ongelma?

Ja ihmisiä syntyy koko ajan ja useimmat päätyvät jossain vaiheessa epätoivoon.

Tällaisena näen maailman.

Mitä ajattelet tästä?

Tää elämä on tyhjää ja me eletään tyhjyydessä jolle mieli luo merkityksen - edellistä ei pidä sekoittaa nihilismiin.

Moi89

En ajattele että mikään on erillään toisistaan luonto, eläimet, avaruus, ihminen, jumala. Kaikki on kiinni toisissaan jo sen kvanttifysiikan energian takia.

Jos ajatellaan kuka jaottelee eri asiat niin se on ihmismieli ja se osa mielestä joka tuo sitä ahdistusta, luulen?

Ollaan ihmisapinoita joille on kerääntynyt liikaa kapasiteettiä ajatella ja ahdistua🙈

Paitsi että apinat, koirat, kissat voivat ahdistua ja masentua siitä on ihan tieteellistä näyttöä.

Joissain eläintarhoissa eläimet voivat joutua epätöivoon ja silloin ne alkavat toistaa jotain juttua päivästä toiseen.

Jos epätoivo syntyy kun ihminen tai eläin eriytyy liikaa luonnosta? Tai se pakotetaan johonkin "muottiin", tai ihminen itse luo itselleen oman muotin "norsunluutornin"

Se että ihminen luo itselleen ahdistus "kuplan" josta on vaikea päästä pois niin masennus on jonkinlaisessa epätoivoisessa kuplassa olemista.

Vaikka korona, ilmastonmuutokset, sodat, im., on realiteettejä niin miksei siitä kärsimisen ajattelusta pääse eroon.

Mutta millä rikkoa tämä "helvetin kupla", se on se kysymys, luule? Lääkkeet jelppii vähän, sitten tarjotaan uskontoa joka jelppii vähän, mulla kvanttifysiikan ajattelu jelppii. Mutta ei kai meidän kohdalla ole yhtä selkeää keinoa päästä tästä kuplasta ulos, mitä luulet?

Luulen että se kupla on itse elämä. Ei meitä ole tehty nautiskelua varten. Meidät on tehty toteuttamaan jokin tehtävä ja se tehtävä täytyy itse selvittää.

Ennen kaikkea elämän tulee olla vähän kovaa siinä mielessä että se hioo meitä. Aivan niin kuin timantitkin muodostuvat paineessa.

Tällä tavoin näen asian. Eli ihminen ahdistuu silloin kun hänellä ei ole päämäärää. Tai tehtävää.

Ahdistus on osa elämää. Ja luulen että on monenlaista ahdistusta. On sellaista jännitystä, joka voi olla ihan hyvääkin. Sitten on sellaista joka masentaa ja se ei ole hyvää.

En tiedä pääseekö siitä kuplasta ulos, jos se kupla on elämä.

Pääasia on vain selviytyminen. Ja se että pystyy toimimaan. Elämään on annettu vain vähän toivoa. Mutta luulen että kuplassa pystyy elämään, kunhan vain pysyy aktiivisena. Ja yrittää vain selvitä aina seuraavaan päivään...