En tiedä minkä takia mulla on nyt ollut hengenahdistusta. Korona testattiin ja oli negatiivinen.

Ottaa vaan päähän kun koko ajan jokin vaiva. Tuntuu välillä että on hauras ihminen. Olen vain pystynyt useinkin kumoamaan tuon haurauden, sillä pystyn olemaan myös sitkeä.

Tarkoitan tuolla hauraudella että fyysinen puoli minussa on hauras ei välttämättä psyykkinen. Vaikka teen usein pitkiä kävelylenkkejä, niin silti jokin fyysinen ongelma on. En täysin tiedä vielä mikä.

Oletko miettinyt HerKaramazov minkä takia me ihmiset olemme niin hauraita? Toisaalta mistä saamme voimia välillä ylittää itsemme?

Itse pystyn vain sisulla tekemään asioita. Olen vain tuolla sisulla pärjännyt viime aikoina. Olen tehnyt paljon asioita. Nyt kun olen vähän flunssainen, niin olen joutunut pysähtymään.

Mietin vain sitä että mistä ihmiset saavat sen sisun käydä töissä ja tehdä vaativia töitä? Todella nostan hattua heille. Esim. lääkärin ammatti on kyllä vaativa. Miten lääkäri pystyy tekemään niin haastavaa työtä? Sitä olen välillä ihmetellyt. Kun välillä tuntuu omalla kohdalla että hengissä selviäminenkin käy jo työstä.

Kai sitä vain pitäisi uhrata itsensä työlle. Tai opiskelulle.

Mistäköhän tämä maailman kovuus oikeen juontaa juurensa? Johtuuko se siitä että ihminen on jotenkin muukalainen tässä maailmassa? Että ihminen on sivullinen. Niin kuin Camus:n kirjassa. Että ihminen vain katsoo sivusta koko elämäänsä. Ihminen ei saa otetta mistään. Ihminen ei voi mitään luonnonvoimille ja omalle hauraudelleen. Ja elämä loppuu siihen että ihminen katoaa. Tai mistä minä tiedän. Sanoisin että jos tietäisimme että Taivas on olemassa, niin elämä olisi jotenkin järkevämpää. Mutta minkä takia sekin asia on niin epävarma? Miksei Jumala vain ilmoita meille suoraan Taivaan olemassaolosta? Onko Jumala kuollut? Niin kuin Nietzsche sanoi. Taas kysymyksiä lisää. 🙂

Moi89

Jos elämä ei jatku missään muodossa kuoleman jälkeen niin tajunta vaan lakkaa olemasta kuin jos pyörtyy, tai tajunta nukahtaa. Ei silloin syöksytä kuiluun koska silloin ei voi olla tietoisuutta kuilusta tai mistään muusta.

Kuiluun syöksyminen kuoleman jälkeen vaatisi toetoisuuden jonkinlaista jatkumista.

Ateisti sanoo että "Jumala on hyvän projektio"  jotta ihmiset jaksaisivat tämän maalisen vaelluksen.

Jos meitä ei heitettykään maailmaan meiltä kysymättä? Jos me haluttiin syntyä ja meillä oli jokin juttu tehtävänä - se juttu on vaan unohtunut tässä kivussa ja ahdistuksessa?
Pyhiä tekstejä kirjassa V-M Loiri kertoo kuvainnollisesti että "jonotetaan luukulle josta annetaan lippu syntymään" jo tuolla kuvainnollisella luukulla alkaa töniminen ja oman edun tavoittelu? Kuuntelin Loirin elämänkerran ja siinä saa kuvan että "tie ei ole ollut kevyt Loirilla" jotkut ihmiset ovat jättäneet kyseisen kirjan kesken kun Loiri vaan ryyppää ja panee naisia...mä en kiinnityänyt juurikaan niihin huomiota vaan niihin elämän syviin totuuksiin joista Loiri puhuu minun mielestäni rehellisesti.

V-M kävi Helsingissä selvännäkiällä Aino Kassilalla hakemassa "tielleen suuntaa" mä en tiedä yhtään selvän näkiää jolle menisin tai joka vakuutaisi minut - voi taas olla niin että jostain sellainen ilmestyy matkalleni, tai sitten ei?
Dostojevsk pistää suuria totuuksia juoppojen, murhamiesten, ja maksullisten naisten suuhun.
Pitäisikö meidänkin kuunnella jotain muita puhujia kuin Valtaojaa tai muita Kosmolokega tai Filosofeja?
Itserakkaus voi kätkeytyä vallantavoitteluun - hedomismi äärimmäiseen terveysintoiluun. Edelliset ovat muunnelmia seitsemästä perisynnistä - Jaakko Heinimäki on päivittänyt kirjassaan Seitsemän perisyntiä kaksituhatta luvulle.

Mistä me voidaan tietää mikä juttu on se tärkeä elämässämme siis se "tehtävä" jollekkin "hajulle" me voidaan kai päästä rauhallisesti hengittelemällä meditoimalla ja sillä että ei tuomita muita kanssa kulkioita.

89.

Minulla on ollut Jacqes Derriran kirja Platonin apteekki kirjahyllyssä jo 2004-vuodesta asti olen yrittänyt lukea sitä pariin kertaan mutta en "pääse sisään". Oletko sinä lukenut kyseistä kirjaa? Jos kertoisit "punaisen langan" Derrian ajattelusta jotta minäkin pääsisin kärryille???

En ole lukenut kyseistä kirjaa. Tai muutenkaan Derrirania.

Tuota mietin että jos meille on annettu tehtävä, niin olen samaa pohtinut. Että minkä takia emme pääse juuri tuolle ns. hajulle siitä? Vai onko edes mitään "hajua" olemassa?

Vai onko ihminen täällä vain kokemassa asioita?

Frankl puhui siitä että ihmiset selviävät keskitysleireiltäkin kunhan heillä on jokin tehtävä elämässä. Siinäkin voi olla perää.

Mutten tiedä sitten jos ihminen saa vakavan sairauden että mikä hänen tehtävänsä on sen jälkeen? Onko se vain taistelu elämän puolesta?

Olisiko tuon tehtävän kanssa niin että ihminen loppujen lopuksi on vapaa valitsemaan omat kahleensa? Niin kuin jossain sanottiin. Ihminen kuitenkin tarvitsee rajat itselleen. Ihminen tarvitsee itsekuria. Ehkä se tehtävä on vain ihmisen valinta ilman mitään "hajua" ja sitä tehtävää tulee sitten tehdä koko loppu elämä. Johonkin täytyy tarttua, ettei elämä ole vain lorvailua. Siinä juuri se vaikein asia, että jaksaa suorittaa tuota tehtävää, vaikka se olisi todella hankala tehtävä.

Vielä tuosta tajunnan lakkaamisesta. Minkäköhän takia ihmisillä kuitenkin on kokemuksia kuoleman takaa? Jotkut on nähnyt enkeleitä tai jonkin portin. Se nyt ei vielä takaa mitään. Ne voivat olla aivojen tuottamaa harhaa. Mutta juuri se tekee elämästä niin karun. Siis jos historian aikana ihmisten kokemat taivaalliset näyt ovat kaikki vain harhaa. Sitähän lääkärit nykyään toitottavat että niin se on. Ja voi ollakin.

Moi!
Toi Derrira on todella vaikea selkoista jaarittelua lähentelee Heideggerin pääteosta; Oleminen ajassa. Kumpikin edellisistä filosofesta on sanonut varmaan jotain viisasta muutamalla lauseella joihin ei tarvita sivistyssanakirjaa toiseen käteen.

Toi että "ihminen itse valitsee kahleensa" pitänee paikkansa mutta että hän voi riisua osan kahleistaan siihen tarvitsee jonkinlaista laajempaa ajattelu mallia, luulen. Ehkei niistä kahleistaan pääse koskaan kokonaan irti?

Just toi että mikä se tehtävä on? Ehkei kaikilla ihmisillä ole niin näkyviä tehtäviä kuten vaikka Ganhilla? Joillekkin ihmisille saattaa riittää että he elävät kivuista ja im-ajatuksista huolimatta.

Jos sanon suoraan niin minulle maailma on aika usein pelottava paikka mutta millä muuttaisin ajatukseni kun näen ympärillä paljon tuskaa? Jäljelle jää lääkkeet, hengittely, meditointi, ja kyllä mua rauhoittaa se ajatus että jokin nämä kvarkit järjestää totaalisesta kaaoksesta pienempään kaaokseen?

Niistä kokemuksista kuoleman jälkeen kertomaan tulleet eivät ole kertoneet mustasta kuilusta. Luulen että musta kuilu liittyy pelkoihin ja alitajuntaan siitä voi nähdä unta mutta kuoleman jälkeen, en tiedä? Valo, portti, niitty niitä olen lukenut. Ja edelliset ovat olleet samoja niin ateistille kuin uskovaiselle.

Oletko sitä mieltä HerKaramazov että loppujen lopuksi meille jää vain sisu elämässä?

Että se on se ihmiselämän tärkein ja halutuin asia. Että on sitä ns. suomalaista sisua.

Oli sitten mikä tahansa sairaus tai vaiva, mutta kun laittaa itsensä peliin täysin ja kun tekee asioita jotka voivat olla hankalia, niin eikö silloin juuri elämä palkitse?

Niinhän sanoi Usa:n presidenttikin kun kuuhun lähetettiin ihmisiä: "Emme tee sitä siksi että se olisi helppoa vaan siksi että se on vaikeaa." Jos koko elämä onkin vain ongelman ratkaisua? Ja itsekunnioituksen kasvattamista?

Koska mehän olemme vain omassa kehossamme. Me elämme elämämme tässä. Sillä tavalla ihminen on aika yksin, Täytyy kunnioittaa omaa kehoaan, sillä ei kukaan muukaan tee sitä meidän puolesta.

Kukaan ei urheile minun puolesta. Kukaan ei taistele erinäisiä estoja vastaan kuin minä itse. Ja meidän on vain taisteltava sairauksia yms. vastaan. Koska jokaisen taistelu on hänen oma. Sillä tavalla elämä on karua. Mutta kuitenkin voimme taistella ja ottaa välillä niskalenkin vaikeuksista. Siinä se elämän juoni.

Mitä ajattelet tästä? 🙂

Heidegger on kyllä vaikea selkoista. Luin sen Oleminen ja Aika teoksen, oli kyllä haastava.

Se voi olla että tehtävänä on pelkkä hengissä säilyminen. Eihän ihmisellä lopulta muuta ole. Onhan toki erilaisia titteleitä ja virkoja, mutta professoritkin ovat ihmisiä. Heidänkin tarvitsee syödä, juoda ja nukkua.

Maailmahan voi kieltämättä olla pelottava. Jos miettii kuinka hauras ihminen voi olla maailman edessä. Toisaalta ihmisiltä kyllä löytyy lähes kaikilta jonkinmoista sisua.

Silloin kun ahdistaa niin tuo hengityksen tarkkaileminen on hyvä keino päästä ahdistuksesta.

Se on totta että maailmassa on hirveästi peitettyä tuskaa. Ihmisellä voi olla se perus ahdistus mistä Kierkegaardkin puhui. Ja se voi olla vuosia putkeen päällä.

Välillä voi auttaa kun tekee vain arjen askareita. Yrittää unohtaa ahdistuksen. Esim. shakin pelaaminenkin on toiminut minulla.

Se on tietenkin lohduttava ajatus tuo portti josta pääsisi Taivaan iloon. Mutta noista asioista ei voi koskaan olla varma. Että onko ne vain harhaa.

Se on jännä ajatella että minkä takia ihmiselle on muodostunut tällainen tietoisuus mikä aivoissa on? Minkä takia ihmisestä on tullut näin moni mutkainen olio evoluution myötä?

Mikä järki on koko evoluutiolla? Sitä minä useimmiten mietin. Että minkä takia ihminen on kehittynyt tällaiseksi? Kun voisi olla niinkin että ihminen olisi ihan tavallinen eläin.

Mutta toisaalta eläimillä ei ole uskontoja. Ehkä ne ovat sitten ihmisen valttikortteja...

Ozzy Osbourne joskus sanoi että: elämä on vaikeaa ja sitten sitä kuolee. Nihilistinen lause ehkä. Mutta jotenkin näen elämän samanlaisena kuin Kierkegaard. Siis että oleminen on tyhjyyttä. Että ns. elämän ontologia on tyhjyyttä. Että mitään ei välttämättä ole missään metafyysisessä maailmassa. Että kaikki on tässä ja nyt. Koko elämä on tässä ja nyt.

Minkä takia edes on mitään metafysiikkaa? Jos koko ihmisen elämä määräytyy siitä että mitä tekee juuri nyt.

Miten meillä voisi olla sielu, jos meillä on tämä elimistö? Missä se sielu sitten on? Miten voisi olla Jumala olemassa, kun kärsimme näin paljon?

Ajattelen että kaikki on kuitenkin läsnä tässä hetkessä. Vaikka toisaalta kaikki virtaa. Sehän on juuri vaikeaa kun mikään hyväkään hetki ei pysy elämän loppuun saakka. Jos saisi vain ajan pysähtymään ja olisi vain läsnä tässä hetkessä niin ehkä elämä voisi jopa olla kivaa.

Tuo Jumala kysymys on vaikein minulle. Minkä takia Kaikkivaltias Jumala kiduttaa ihmiskuntaa sairauksilla? Minkä takia emme saa sisäistä rauhaa? Kun koko ajan mieli vaeltaa uskonnon asioissa. Joka päivä aina sama kysymys kaikesta ja se on että: Miksi? Mutta kun siihen ei ole vastausta. Olisi niin hienoa tietää perimmäinen totuus, mutta miten?

Onko sinulla HerKaramazov ehdotusta että mistä voisi lähteä etsimään Jumalaa? Kun tuntuu että se on elämän tärkein asia. Tai ainakin tällä hetkellä.

Moi89

Sisu, on jotain suomalaista joskus liitän sen hyvään pyrkimiseen toisinaan pakon omaiseen tapaan iskeä päätä seinään yhä udestaan? Sisulla on varmaan jokaiselle jokin merkitys!
Toisaalta irti päästäminen ei tarkoita luovuttamista - vaan jos päästää jostain irti sen tilalle saa jotain uutta, kerrotaan?
Mistä sitä Jumalaa lähtisi hakemaan - joku viisas zeniläinen sainoisi kuitenkin "turhaa etsit se on jo sinussa" luulen?
Joku voi löytää sen vaikka Ozzyn piiseistä? Tai Ozzyllä on ollut ilmiömäinen tuuri/taito löytää oikeat ihmiset ympärilleen tekemään niitä piisejä...onko se Ozzyn kohdalla sattumaa että hänen ympärilleen on etsiytynyt hyviä muusikoita vai onko Ozzy etsytynyt hyvien muusikoiden läheisyyteen?
Ehkä se perimmäinen totuuskin virtaa ja muuntuu koko ajan kuten maailman kaikkeus sitä ei voi saada kiinni kuin pysähtymällä ja hengittelemällä.

Minä voin vain arvailla - tiedän todella vähän ja se vähänkin voi osottautua tyhjyydeksi jos sinne sormensa painaa?
Evoluutio pitäisi valita vahvimmat jatkamaan elämää - mietin vaan että onko evoluutio erehtynyt minun kohdalla, suuresti🙈

Jumalahan voi olla tietenkin ihmisen tietoisuudessa. Jossain sanottiin että Jumala on yhtä kuin hyvä. Että aina kun tekee hyvän teon, niin Jumala on siinä läsnä. En nyt sitten tiedä onko asia niin...

Tuolla sisulla olen tähän päivään saakka jaksanut. Vaikka kaikki tuntuisikin turhalta, niin silti olen tehnyt asioita.

Camus:n kirjassa Putoaminen pariisilainen mies kertoo kuinka hän elää ensin loistavaa elämää kunnes hän ei jaksa sitä enää ja tavallaan putoaa tavalliseksi ihmiseksi. Se on hieno kirja ja luulen että siinä on perää että vaikka olisi kuinka sisua niin korkeuksissa on vaikea elää koko elämäänsä. Sen takia eksistentialistit pitävät ihmistä ongelmaisena olentona että koska tahansa voi tulla tuo putoaminen. Eikä se aina johdu sisun puuttesta tai itsestä muuten. On olemassa sairauksia, se on fakta.

Totta kai korkeuksia on hyvä tavoitella amerikkalaiseen tyyliin: pursuit of happiness, eli onnen tavoittelu. Sehän on elämän suola. Mutta elämässä on niin paljon muuttujia, että täytyy vain tähdätä johonkin tavoitteeseen ja elää sille ja toivoa parasta. Koska elämä on trapetsilla kävelyä. Pienikin väärä liike ja voi tapahtua putoaminen.

Ozzylla on varmasti käynyt hyvä tuuri. Aika tuurin kauppaahan kaikki muutenkin on.

Ehkä se evoluutio on sitten jokin Jumalan järjestämä asia ja hän on järjestänyt asiat niin että sinä ja minäkin olemme mukana elämässä. Kaikissa meissä on vahvuutta. Oli se sitten evoluution luomaa tai ei. Se täytyy vain kaivaa itsestä.

Camus puhui tuosta tyhjyydestä. Että vaikka elämä olisi tyhjää niin silti pitää kapinoida olemassaolon puolesta. Siinä koko elämän punainen lanka. Elää suurella liekillä ja kapinoida elämän kurjuutta vastaan.

Olen miettinyt sitä että onko maailma ja elämä vain jokin prosessi? Jokin sellainen koko ajan muuttuva asia. Että me ihmiset emme saa rauhaa. Meidän täytyy koko ajan muuttua ja yrittää selvitä eteenpäin.

Minulle tulee mieleen jokin mylly joka vain pyörii ja pyörii. Uutta tulee ja vanhaa poistuu. Ikinä ei saa täydellistä otetta mistään. Sehän tässä elämässä on julmaa.

Onko meillä paljon toivoa maailmassa? Sekin mietityttää. Jos on esim. ateisti niin mihinkä laittaa toivon? Miten asian näät HerKaramazov?

Olen ajautumassa taas im-ajatuksia kohti. Kun katson maailmaa niin se näyttää välillä hirvittävältä. On luonnonkatastrofeja, ilmastonmuutosta, Koronaa. Nämä kaikki saavat oman elämäni näyttämään jotenkin niin pieneltä, että miksen poistuisi maailmasta? Jos olen vain pieni ihminen keskellä järjettömän suurta maailmankaikkeutta. Ja jos nuo kaikki katastrofi asiat toteutuvat, niin mitä tehdä?

Olen välillä miettinyt että minkä takia tänne synnytään, kun maailma kerran on näin karu paikka? Täällä tapahtuu hirvittäviä asioita. Jäävuoret sulaa, meren pinta nousee, myrskyt yleistyvät. Tunnen välillä olon niin kamalan voimattomaksi kaikkien noiden edessä, että en tiedä mitä maailmasta pitäisi ajatella? Kun en tiedä Jumalastakaan mitään. En ole ateisti. Mutta en pysty käsittämään että minkä takia Jumala sallii tämän kaiken..?

Moi89!
Mä palautan ajatuksen siihen kvanttifysiikkaan ja siihen että mileli on energiaa ehkä sielukin on energiaa? Tuon kvantifysiikan mukaan me ollaan silloin tavallaan koko ajan "kiinni" maailmankaikkeuden energiaan ehkä Jumalakin on energiaa?
Olen aloittanut lukemaan Camusin putoamista mutta en muista miksi se keskeytyi ja missä se kirja on? Muistan että jotenkin että kirjan päähenkilö menee johonkin kappakkaan ja alkaa rehvastella?
Entä jos ymmärtää jo ajatteluun lähtiessä että me ihmiset ollaan aika haavoittuvia, pelokkaita, usein yksinäisiä pieniä lähes kaikki...silloin ei tarvi pitää kulisseja vaan elää sen kokoista elämää mihin on resurssit?

Voiko maailmassa olla toivoa mielestäni kyllä mutta mitä se toivo on? On toivoa koronan suhteen, ilmaston lämpenemisen suhteen, luonnon katastrofien suhteen jos ihmiset auttaa toinen toisiaan jos sitä se maailman sielu toivoo?
Mutta voimmenko muuttaa sitä että synnymme, elämme, ja kuolemme? Emme voi - ja miten toivo liittyy elämään?
Jos tietäisin mitä pitäisi ajatella Jumalasta kertoisin sen - tai olla ajattelematta kertoisin senkin! Mutta tiedän ylipäätään kaikesta kovin vähän jopa senkin että pieni tietoni perustuu sekin uskoon tai uskomuksiin. Sen voin kertoa että ikävät ajatukset kiusaavat minuakin, se toivottomuus, ja sisun puuten ainakin tänään - sitä kai voin toivoa että huominen olisi hivenen siedettävämpi!

Kvanttifysiikka on ihmeellistä. Mutta en tiedä sopiiko se sitten tavalliseen arkeen?

Kun on ruoan laittoa, siivoamista, kaupassa käyntiä. Perus juttuja, jolloin kvanttifysiikasta ei ole hirveästi hyötyä. Toki se on kiehtovaa.

Ihminen on haavoittuvainen. Ihmisellä on taustalla aika ajoin se perus-ahdistus. Elämä on usein vaikeaa. Ja vääriä valintoja voi tehdä.

Jos ajatellaan että meidän sukulaisiamme ovat kaikki nisäkkäät. Siis että aivan pienet hiiretkin ovat meille sukua. Niin ihminen tällä tavoin luokiteltuna on osa eläin maailmaa, vaikka toki aivojen takia tavallaan korkeimmalla, niin ihminen on yhtä hauras kuin jokin nisäkäs.

Usein sitä katsoo maailmaa surullisten linssien läpi. Vaikka pitäisi iloita siitä että on olemassa. Mutta se on tässä kaikista hankalinta...

On totta että ihmisen täytyy elää rajoitteiden mukaan. Meidänhän täytyy syödä, juoda ja nukkua. Ne jo rajoittavat. Ihminen ei ole Jumala. Sen takia tuntuu välillä että tarvitsee Jumalaa ja yhteyttä häneen. Vaikken ole tuota yhteyttä vielä löytänyt...