En ole kadonnut. Olen yrittänyt lukea Torsti Lehtistä...kirjassa on paikoitellen raamatun siteerauksia. Lehtisen kirjan kautta Tolstoihin ja taas ollaan im. ajatusten äärellä. Myös Juhani Rekolan kirja tarttui käteen kirjastossa - Lehtinen kirjoittaa Rekolasta mm. "Etulinjassa (toisessa maailman sodassa) kuolee rukoileva ihminen ja ateisti säilyä lähes naarmuitta" Rekolaa ihmetytti nuorena pappina edellinen? Elämänsä hän auttoi laitapuolen kulkijoita Tukholmassa pappina. Hän sai myös kirkon kirjallisuus palkinnon. Auttaessaan Slussenin "Sissejä" Rekola eli Jeesuksen kaksoiskäskyä käytännöön. Musta ei ole kuin istuttamaan pari Marajakuusamaa tänään.

Olen kuullut Rekolasta joskus.

Keskustelua: Yritän parhaani toimia itseni hyväksi, mutta se on välillä vaikeaa.

Unet jäi taas vähiin.

Luulen että mulla on joku paniikkihäiriö vaiva. Välillä mulle tulee niitä kohtauksia että sydän tykyttää ja hikoiluttaa. En oikein tiedä mikä siihen auttaisi...

On jotenkin paradoksaalista että väsyneenä en mieti niin paljon im:ää. Pitäisiköhän jatkossakin nukkua vähemmän, jotta en koko ajan näkisi elämää niin negatiivisena..?

Olen välillä ajatellut että mitä jos laittaisin ihan lekkeriksi elämän. Minun elämä tämä kuitenkin on eikä kenenkään muun.

Toki jos elämän heittää kankkulan kaivoon, niin se voi olla menoa sitten...

Taistelua kyllä on koko elämä nyt. Iltaisin im-ajatuksia. Aina kun tulen jostain riennosta niin sen jälkeen ajattelen im:ää.

Silti haluan mennä harrastuksiin ja muihin. Ne ovat kuitenkin tärkeitä.

Mutta minkä takia elämän tulee olla näin vaikeaa? Tietääkö joku syyn? Minä en sitä tiedä.

Tämä on niin harmillista tämä elämän vaikeus. Ja nämä kaikki inhottavat ajatukset.

Haluaisin vain elää hyvää elämää. Välillä elämä menettelee. Mutta haluaisin siitä vielä paremman.

Vaikeaa kun täytyy ottaa vastuu niin monesta asiasta. Sitähän tietenkin aikuisen elämä on.

Ei tässä auta muuta kuin mennä hetki kerrallaan...

Alan olla jo niin täynnä tätä kaikkea. Kun pitäisi vain jaksaa elää. Mutta se tässä vaikeinta on.

Ja kun on kipuja, henkisiä ja fyysisiä.

Kuinka kauan tätä kaikkea pitää jatkaa? Im on mahdoton ajatus. Mutta kun välillä tuntuu vaan, että elämä on todella vaikeaa.

Kun pitäisi noudattaa jotain rytmiä. 

Mulla on tuo 30 ikä vuoden kriisi. 

Olen tehnyt niin kamalia virheitä nuorempana etten meinaa päästä niistä yli.

En ole juonut alkoholia 5 vuoteen tippaakaan. Mutta silloin kun join niin tein hirvittäviä virheitä. Tuntuu että olen tehnyt niin hirvittäviä virheitä, että ne syövät elin voimaa.

Olen kerta kaikkiaan niin väsynyt tähän olemiseen. Mutta kun ei im:ääkään voi tehdä.

Täytyy vain kitua ja kitua.

Minkä helvetin takia sitä piti joskus juoda? Se minua eniten rassaa. Elämä olisi parempaa, jos en olisi koskaan tarttunut pulloon. On tämä elämä vaan niin hemmetin rankkaa. Huh huh...

Virheitä tekee varmasti jokainen elämänsä aikana - en usko että kukaan välttyy harmittelulta asioista joita olisi ollut hyvä tehdä, tai joita olisi ollut hyvä jättää tekemättä. Onko virheiden seuraukset vielä jollakin tavalla näkyvissä sun nykyisessä arjessa? Jos ei, silloin on varmaan helpompaa kokeilla antaa itselleen anteeksi. Jos se tuntuu mahdottomalta, usein ihmisiä auttaa jutella tekemistään virheistä jonkun asiaan ymmärtäväisesti/neutraalisti suhtautuvan kanssa - se voi antaa uutta näkökulmaa, joka auttaa etäisyyden ottamiseen niin etteivät menneet virheet (vaikka ne harmi juttu toki ovatkin) pysty hallitsemaan nykypäivää.

Olen miettinyt viime aikoina paljon itsemurhaa. En vain jaksaisi enää, koska en saa elämästä oikein yhtään nautintoa. Kaikki on vain suorittamista. Teen kaikkea vain väkisin.

Olisi vain niin helppoa  tehdä se lopullinen teko.

Tiedän että se on onneton teko. Mutten jaksaisi enää elää.

Tänne vain kirjoittelen näitä olo tiloja ja yritän pysyä hengissä. Mutta kun on niin kovin raskasta elämä tällä hetkellä...

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 4 vuotta, 3 kuukautta sitten.

Olethan huomannu, ettei kukaan muukaan kykene täydelliseen elämään?oletko?

Virheitä virheiden perään.... en tiedä ketään julmempaa itseä kohtaan, kuin itse itseä kohtaan. Kun tietää missä meni vinoon eikä saa sitä pois ajatusten kehästä...

Tämä elämä on meille kuitenkin annettu. Keho jos toimii, voi liikkua, päästä ulos luontoon.

Sulla kuulostaa olevan syvimmän tason tuen tarve?

Tuen, jolle saat antaa pois niitä mieltä hiertäviä asioita. Niistä ei pääse, jos ei anna niitä pois. Rohkene avata jotain jollekin johon luotat. Täällä on ihmisiä, joille tuhoajatukset voi olla hyvinkin tuttuja, mutta voitettuja tuttuja juttuja. Sinä saat elää, sinun ei pidä,etkä joudu, vaan  s a a t  elää. Voi kun löytäisin sanat, joihin voisit tarttua!

Jokaisen elämä on armon arvoinen. Armo on 💗

Ne virheet liittyvät lääkkeiden väärin käyttöön.

Enää en käytä niitä väärin, mutta aikanaan käytin ja paljon. Saatoin ottaa 3 mg Temestaa kerralla.

Niistä on saattanut jäädä jotain jälkiä.

Yhtenä iltana kun olin juonut niin otin todella paljon Temestaa. Aivan liikaa.

Tuo Temesta ollut pelastus ja turmio. Lähinnä jälkimmäinen.

Hei, lääkkeisiin liittyy käsite puoliintumisaika. Se liittyy aikaan jonka elimistö käsittelee lääkeaineen ulostukseen asti.

Sanoit, aikanaan, eli siitä on jo aikaa. Elimistösi on ne määrät jo käsitellyt. Voit olla huoleti siitä, uskoisin.

Pelastus on tuo päätös käyttää lääkettä oikea määrä, sen mitä lääkemääräyksessä sanotaan, jonka lääkäri on arvioinut sun massan kestävän. Pelastus on viisauden lisääntymisessä.

Turmio on, jos elää tuossa 'aikanaan' ajassa, vaikka oikeasti elää perjantaita elokuun 28.päivää vuonna 2020. Tervetuloa tähän päivään 😎

Mutta kun tuntuu etten jaksa enää. Johtui se sitten mistä tahansa. Noista teoista tai ei.

Urheilen paljon nykyään. Mutta silti on ikävä olo.

Pelkkää taistelua vain päivästä toiseen.

Haluaisin nauttia asioista, mutta se on vaikeaa.

Raahaan itseni joka paikkaan.

Kauankohan tämä sama meno jatkuu? Sen kun tietäisi...

Terapian jälkeen on taas im-olo. Koska nyt ei olisi?

En vain löydä iloa elämästä. Pelkkää kurjuutta vain koko ajan.

Kai tää sitten on sitä masennusta. Pitäisi varmaan saada joku masennuslääke.

Helvetin helvetti kun on niin vaikeaa. Tänne kirjoittelu edes vähän auttaa.

Tulee olo että minäkin olen olemassa, kun kirjoittaa.

En minä oikeasti tahdo kuolla. Minä vain haluaisin että on hyvä olo. Sitä ajan takaa.

Mietin silti vain koko ajan tuota kuolemaa. Että mitä jos joku tuttu kuolee? Sitä huolta kannan koko ajan. Että miten kestän sen. Vaikka onhan niitä kuollutkin ja olen silti kestänyt. Kaippa sitä sitten kestää jatkossakin...

Kerroit ottaneesi kerran juotuasi ison annoksen Temestaa. Oliko se päihtymystarkoituksessa?

Olihan se tyhmää, mutta en ymmärrä mikä siinä ylitsepääsemättömän kamalaa nyt, tämän päivän kannalta on? Mikä on se pysyvä haitta? Et ole varmasti ensimmäinen etkä viimeinen, joka käyttää lääkkeitä eri tavalla kuin lääkäri on määrännyt - ja nyt kun olet sen kerran kokenut ja tiedät miten paljon ikävää siitä sinulle on tähän päivään mennessä seurannut, voisiko sen ottaa opittuna läksynä, joka herättää luottamusta sitä kohtaan, että asia ei enää toistu?

En tiennytkään että käyt terapiassa. Onko se ihan säännöllistä, samalla terapeutilla toistuvaa? Tuleeko siellä juteltua itsemurhaan liittyvistä pakkoajatuksista tai niiden herättämästä pelosta/epätoivosta?

En pääse nyt näköjään tuosta quotesta eroon, mutta tekstin voinee lukea vaikkei viesti kovin sievä olisikaan.

Voimia! ❤

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: muotoilu

Tarvitsisin kumppanin. Mutta kun en viitsi lähestyä ketään live maailmassa. Mietin että ei siitä kuitenkaan tulisi mitään. Pessimistisiä ajatuksia kun mulla on.

Näen elämän liian pessimistisessä valossa. Sitä asiaa pitäisi muuttaa, Mutta miten muuttaa sitä? Siinä vasta kysymys.

Pitäisi muuttaa niin montaa asiaa. Mutta se on vaikeaa.

Onneksi nyt olen kuitenkin harrastanut liikuntaa. Se auttaa jonkin verran.

Hyvä idea.

Se ajatus masennuslääkkeestä. Voi irrottaa sinua ainakin osaksi jostain, jossa olet ollut pitkään kiinni. Yksilöllistä, mikä käy sulle, mutta se on lääkärin kontolla pähkäillä sitä. Ja voi olla, että joutuu kokeilla yhtä ja sitten toista ennenkuin osuu sulle sopiva. Mutta älä sitä pelkää. Ajattele, että sinullakin on oikeus parempaan mielentilaan. Joskus voi tarvita apuja. Kuka vaan.

Kissanikin joutui eläinlääkärin päätöksestä ottamaan pari viikkoa Mirtazapiinia (masennuslääkettä) kun ei syönti maistunut ja laihtui lyhyessä ajassa aika paljon. Siitä vaiheesta on päässyt, nyt on päässyt hiirten(kin) makuun ja niissä on kaikki proteiinitkin oikeassa muodossa ja kohdallaan. Omegasta sai apua myös kutisevaan ihoon, turkki on nyt niin ihanan pehmeä eikä raivoisasti raavi kaulaa kuin jossain vaiheessa joka aamu teki. Hypoallergeenista mössöä syö, eli on allerginen jollekin, mitä en tutkimusten kalleuksien vuoksi voi selvittää. Tuo ruoka on suunniteltu allergisille lemmikeille.

Eli aika aikaa kutakin. Osa tuosta sinun masennuksesta nousee yksinäiseksi kokemisesta, läheisen seuran puutteesta. Kuin ensiapuna voi auttaa itseä pahimman suon yli esim. masennuslääkkeellä. Aikaa sen testaus kysyy, mutta kun tietää, että niin moni on saanut apua, miksi ei auttaisi itseä?

Joka asialla se kääntöpuolikin. Yksilöllistä sekin, joku lihoo enemmän jostain masennuslääkkeestä kuin joku toinen. Tai mitä niitä muita haittojakin voi olla. Kannattaa kysyä lääkäriltä, jos joku pelottaa. - Kissalle keksin tarjota kissamaitoa, josta nauttii. (Sen latkimisen kuuleminen on kuin sinfoniaa korville:) Eikä haittaa vaikka lihoisi, on sellaista lajia ettei kasva tuon isommaksi, täyttää ensi vuonna jo 10.

Kiitos viesteistä!

Soroppi: Ei ne menneet asiat pelkästään paina. Koko olemassa olo välillä painaa.

Terapiassa olen käynyt jonkin aikaa. Olen puhunut siellä im-ajatuksista. On auttanut vähän.

Mua vaivaa loppujen lopuksi eniten yksinäisyys. Kiitos tsempistä! 🙂

Keskustelua, ehkä puhun psykiatrin kanssa lääkityksestä.