Suomessa saa juoda alkoholia kotonaan ja polttaa tupakkaa, vaikka taloyhtiön säännöt kieltäisivät tupakan polton.
Ei täällä saa ketään hoitoon ennen kuin se on käynyt väkivaltaiseksi itselleen tai muille...eikä se lähde hoitoon vielä väkivaltaisuudellakaan paitti jos tappaa jonkun.

Yksilön suoja on sitä tasoa että melkein on helpompi muuttaa itse pois kuin saada ikävää naapuria poistumaan. Kertoivat varmaan hätäkeskusesta että eivät voi tehdä mitään.

Tänään tuli taas työ tarjouksia mutta semmoisista aineista joihin mulla ei ole pätevyyttä.

Kauhee keli...ahdistaa ja väsyttää vuorotellen.

Minullakin ehkä alkaa kohta työtoiminta. Sitä odotellessa.

Tänään tapasin mukavia ihmisiä, kun kävin tutustumassa erääseen työtoiminta paikkaan. Kaippa tässä syksyn aikana tai sitten keväällä alkaa...

HerKaramazov kirjoitti:
Suomessa saa juoda alkoholia kotonaan ja polttaa tupakkaa, vaikka taloyhtiön säännöt kieltäisivät tupakan polton.
Ei täällä saa ketään hoitoon ennen kuin se on käynyt väkivaltaiseksi itselleen tai muille...eikä se lähde hoitoon vielä väkivaltaisuudellakaan paitti jos tappaa jonkun.

Yksilön suoja on sitä tasoa että melkein on helpompi muuttaa itse pois kuin saada ikävää naapuria poistumaan. Kertoivat varmaan hätäkeskusesta että eivät voi tehdä mitään.

Tänään tuli taas työ tarjouksia mutta semmoisista aineista joihin mulla ei ole pätevyyttä.

Kauhee keli...ahdistaa ja väsyttää vuorotellen.

En jaksaisi enää muutto hässäkkää. Lähetin talkkarille sähköpostin, että jos menisi sanoon sille naapurille.

Aika huono keli joo. Kävelylenkit ovat kyllä olleet hyvä vastalääke tähän kaamokseen.

Mulla on jonkinlaisia kipuja ollut. Tekee elämän vaikeammaksi. Jos ei se sitä muuten jo ole.

Ihmisten tapaaminen auttaa. Onneksi näin niitä kivoja ihmisiä tänään. Loivat toiveikkuutta. Ehkä tästä tulee vielä elämä...

Huomasin muuten itsestäni sellaisen piirteen, että mitä enemmän käytän mielenterveys palveluita esim. kun käyn psykiatrisen sairaanhoitajan luona tai jotain vastaavaa, niin sitä enemmän mulla on itsetuhoisia ajatuksia. Tai että niistä ajatuksista meinaa tulla melkein tekoja. Siis vaikka sen sairaanhoitaja käynnin jälkeen. Että tavallaan tunnen oloni jotenkin liian turvalliseksi tai en osaa sitä oikein selittää. Se oli silloin samanlaista kun asuin tukiasunnossa. Minulla oli silloinkin voimakkaita itsetuho ajatuksia. Erikoista kyllä... En oikein tiedä mistä se johtuu...

Tuli vaan semmoinen mieleen, kun puhuttiin aiemmin, miten elämässä ei jaeta palkintoja. Mun mielestä jokainen sellainen ihminen ansaitsee mitalin joka jaksaa tätä elämää vähintään 30 vuotta.

minäitse89 kirjoitti:
Huomasin muuten itsestäni sellaisen piirteen, että mitä enemmän käytän mielenterveys palveluita esim. kun käyn psykiatrisen sairaanhoitajan luona tai jotain vastaavaa, niin sitä enemmän mulla on itsetuhoisia ajatuksia. Tai että niistä ajatuksista meinaa tulla melkein tekoja. Siis vaikka sen sairaanhoitaja käynnin jälkeen. Että tavallaan tunnen oloni jotenkin liian turvalliseksi tai en osaa sitä oikein selittää. Se oli silloin samanlaista kun asuin tukiasunnossa. Minulla oli silloinkin voimakkaita itsetuho ajatuksia. Erikoista kyllä... En oikein tiedä mistä se johtuu...

Ei tähän voi vastata oikein kukaan muu kuin se joka tunsi tunteita. Tarvis olla henkilö joka osaisi esittää oikeat kysymykset ja sitten sä löytäisit vastaukset, tai vastauksen.

minäitse89 kirjoitti:
Tuli vaan semmoinen mieleen, kun puhuttiin aiemmin, miten elämässä ei jaeta palkintoja. Mun mielestä jokainen sellainen ihminen ansaitsee mitalin joka jaksaa tätä elämää vähintään 30 vuotta.

Jokaisesta itsemurha myllystä selvinneenä vois palkita itsensä jollain...

Mä palkitsen itseni tänään korvapuustilla leipomosta kun lähden koiran kanssa koirapuistoo.

Tuntuu välillä, että omalla kohdallani se mylly saattaa pyöriä monta päivää tai jopa viikon putkeen. Eilen oli aika hurja päivä kyllä. Luulen että pimeys nyt tuottaa aika tavalla näitä im-ajatuksia.

Pitää välillä palkita itsensä.

Eilen ajoin moottoritietä pimeyden keskellä. Myös ns. "sielun pimeyden". Siinä mielessä että ajatukset oli tosi synkkiä ja oli jotenkin sellainen tila, että mietin koko ajan että tuleekohan elämästä enää mitään... Joskus kirjoititkin siitä kuinka se ajatus itsemurhasta tuo välillä vapauden tunteen. Se on sama mulla. Mietin että kuinka vapauttavaa olisi poistua tästä maailmasta, vaikka toisaalta välttämättä toista maailmaa ei sitten ole. Se varmaan tuo sen vapauden tunteen, kun ei tarvitsisi enää kärsiä. Vapaus kärsimyksestä. Mutta toisaalta voi olla että ei se sitten mitään vapautta ole, jos nimittäin oleminen loppuu kuollessa. Koska ei sitä sitten voi olla enää vapaa, jos ei ole olemassa missään olomuodossa.

Paradoksaalista on se että elämä on kärsimystä, mutta elämästä täytyy pitää kiinni silti...

Tänään taas tuntunut siltä, että olisin valmis hautaan. Tämä elämä on vailla mitään tarkoitusta. Aivan hyvin voisi ns. "vahingossa" ottaa liikaa lääkkeitä. Jos meinaa tätä samaa on koko loppuelämä. Että herään ja sitten alkaa taas im-kehä, sitten menen lenkille ja im-kehä pyörii, menen kauppaan, syön, käyn kaverin luona jne. Jo koko ajan ajatuksissa pyörii, että onko tässä nyt mitään järkeä sitten? Koko hommassa. Kun muutenkin kaikkia vaivoja, niin kerralla ainakin pääsisi vaivoista. En ymmärrä miksi tätä kitumista pitää jatkaa ja jatkaa? Miksi pitää hyväksyä elämä kärsimyksenä? Jos nimittäin sitten kaikki uskonnotkin on väärässä? Että jos ei ole Jumalaa, niin sittenhän ihminen on vapaa päättämään kohtalostaan? Että toisilla käy hyvä tuuri, he tienaavat miljoonia ja menestyvät, kun taas toiset sairastuu ja koko loppuelämä on vain tuskaa. En vain käsitä sitä, minkä takia tätä elämää on pakko jatkaa? Varmaan sitten sen takia, että pelkää kuolemaa?

Kun käy kaupassa niin näkee kuinka ihmiset ostavat hirveitä määriä kaljaa. Ja tupakkaa myös. Onko heidän elämänsä parempaa kuin minun? Olisiko elämä parempaa jos joisin ja polttaisin? Tuskinpa, mutta en käsitä oikein sitä, miten ihmiset pystyvät juomaan sitä viinaa niin paljon? Itse tulisin varmaan jo humalaan yhdestä kolmos oluesta. En kyllä kokeile kuitenkaan. Lääkärit sanoo ettei saa juoda ollenkaan. Ja uskon niitä. Mutta samalla tämä elämä on todella vaikeeta kun pitää ottaa vastuu kaikesta. Humalassa ei ota vastuuta. Senhän takia ihmiset varmaan juo. Mutta tiedän että jos joisin vähänkin niin se olisi menoo sitten. En vain käsitä sitä miten ihmiset voi elää niin vanhaksi, vaikka he joisivat joka viikko? Onko se geeneistä kiinni?

Luin tossa Blaise Pascalin mietteitä kirjaa: jäi mieleen sellainen asia siitä kun hän sanoo että ihmisen tila on surkea, mutta kuitenkin on parempi tiedostaa se kuin olla tiedostamatta. Että se surkeuden tiedostaminen, silti jotenkin tekee ihmisestä vahvan...

On se kumma kun ei pysty itse enää nauttimaan edes auringon paisteesta. Kun päässä kiertää se kehä että: mikä tämän koko ihmiselämän tarkoitus oikein on? Miksi joutuu kärsimään niin paljon?

Kun vain voisi jäädä johonkin tiettyyn ikään. Esim. jos voisi olla ikuisesti 25-vuotias. Mutta kun ei niin ei. Joskus aikanaan elämä tuntui vielä seikkailulta. Nyt elämä on vaan rutiinien suorittamista. Sitä mistä Camus puhui, että vieritttää aina kiven kukkulan päälle ja se vierii aina takaisin alas. Siis vain toistoa koko elämä.

Sekin tässä nyt vaivaa kun muistaa kuitenkin millaista oli olla parikymppinen. Että kaikki loppujen lopuksi tuntui silloin olevan aika hyvin. Silloin toki varmaan ajatteli, että olisipa vanhempi, mutta se on virheellinen ajatus. Kun miettii tarkemmin, niin kyllä se oli hienoa aikaa. Mutta aikakonetta ei ole. On vaan kohdattava tämä karu todellisuus. Kuitenkin meille kaikille tulee koko ajan ikää lisää, niin se vain valitettavasti on...

Moi.

Mulle tuli jotain häikkää välikorvaan - on pyöryttänyt ja oksettanut 4-päivää. Pahimpina huimauksina oksennus tulee. Huomenna terveyskeskuseen. Perjantaina olin jo Acutassa ja pää kuvattiin. Katotaan mitä huomenna tapahtuu?

Okei. Toivottavasti ei mitään vakavaa. Paranemisia...

Itsellä noita allergisia oireita ollut tässä vähän väliä. Tulee ties mistä. Ne on kyllä ikäviä myös. Allergia lääke ei oikein tehoa. Lähinnä vain väsyttää. Mun elämä on kyllä erikoinen yhdistelmä masennusta ja somaattisia oireita. Että jos ei ole somaattisia oireita päällä, niin sitten on masis päällä. On tämä elämä kyllä sellaista että huh huh. Pitääkin olla kaikkia näitä vaivoja...

Joo, jos ei huippaa ja oksennuta, niin sitten ahdistaa ja masentaa. Huippu elämä😉