Olen välillä vaan niin hajalla. Kun on niin yksinäinen. En minä tiedä tulenko ikinä löytämään ketään. Minulla on niin paljon ongelmia, että se on vaikea keskittyä kumppanin etsintään.

Kun on ahdistusta ja masennusta. Joutuu käyttämään tarvittavaa lääkitystä, että jaksaa tätä menoa.

Aina kun olen jossain menossa, niin haluan takaisin kämppääni. Mutta täällä kämpässäkin välillä ahdistuu.

Olen miettinyt että mikä tähän oloon nyt oikein auttaa? Kun joka päivä hirveää painia tämän olotilan kanssa.

Sitä pitäisi olla jotakin vielä enemmän, mutten tiedä mitä?

Nukun välillä liikaa ja se ei ole hyvä asia.

Olen vain niin yhtä suurta kysymysmerkkiä. Että mitä täällä pitää tehdä? Mitä tässä elämässä tulee tehdä? Minä haluan tehdä jotain millä on merkitystä, mutta mitä se voisi olla?

En haluaisi vain koko ajan oleilla...

Tajuan sen kyllä että jokaisen ihmisen tulee kohdata itse oman elämän haasteet. Jokainen elää vain omaa elämäänsä. Se nyt vain on niin. Mutta mitäs sitten kun sairastuu yms.? Se tässä eniten huolestuttaa, että mitä sitten tehdä elämällä kun enää ei voi elää sitä itsenäisesti? Onneksi vielä pystyn siihen...

Aivan niillä jaksamisen rajamailla menen. Kipuja on psyykkisiä ja fyysisiä. Ajattelen lakkaamatta im:ää. Tiedän että se on huonoin vaihtoehto, mutta en tiedä mitä tekisin tämän elämän kanssa? Niin loputtomasti murheita, vaivoja ja masennusta.

Sitä menee vain Temestan voimalla päivästä toiseen. Loputonta vaeltamista. Milloinkaan ei ole perillä. Siltähän tämä elämä tuntuu.

Välillä ihmettelen että miksen ole jo tehnyt im:ää? En vain jaksaisi enää. Onkohan 30 v. jo tarpeeksi vanha lähtemään..? 🙁

Kerro mulle, mitä olet tehnyt 30 vuotisen taistelun aikana?

Harrastanut/kokeillut/nauttinut mistä? minkä tekemisestä?

Mikä ihme on voinut saada sinut noin  aikaisin vihaamaan elämää?

Kuka sun silmille on laput laittanut? Mitä elämästä et halua nähdä? Mille suljet silmät?

Musiikki on ollut lähellä sydäntä. Ja urheilu.

En minä niinkään elämää vihaa. Vihaan vain näitä olotiloja mitä minulla välillä on.

Sitä tavallaan välillä liikaa unelmoi. Liikaa elää unelmissaan. Kun maailma kuitenkin on karu.

Sille suljen silmäni, että koko loppu elämä olisi tällaista. Luulen että jos niin on, niin jossain vaiheessa alan käyttämään alkoholia yms. Minä en vain aina jaksaisi tätä samaa tasaista elämää. Haluaisin välillä vain nautiskella ja mässäillä. Mutta kun tiedän mitä siitä lopulta seuraa...

Moi!
Minkälainen urheilu lähellä sydäntä? Joukkue vai yksilö. Harrastatko vielä?

Mäkin pidän musiikista aika laajasti - musiikki on asia joka yhdistää ihmisiä.

Joskus urheilukin? Pink Floyd ei tehnyt pariin vuosikymmeneen stadion keikkoja koska piti urheilua eräänlaisena kansojen välisinä sotina...jota esitetään stadioneilla?
Riippuu kai miten suhtautuu urheiluun?
Voi kai siitä musiikki maustakin saada riidan aikaiseen?

Entä jos joisi alkoholia kohtuudella eikä vetäisi sitä överiksi? Minulla on ongelmia kohtuuden kanssa siksi olen ollut muutaman kuukauden selvinpäin kun tuo alkoholi buustaa ahdistusta ainakin mulla ja seuraavan päivän aamun mielentia on karmea.

Elämä on välillä sellainen helvetti, että kuinka tätä jaksaa..? 🙁

Juoksen vain karkuun kuolemaa, joka päivä. Mikään ei tunnu auttavan. Syön Temestaa mutta sekään ei auta. Maailma on murheiden tyyssija.

Ei mitään hajua minkä takia tänne on syntynyt. Ja mitä täällä pitäisi tehdä... Kamalat kivut. Masennus. jne. Haluaisin vain pois. Koska mikään ei tuota minulle mielihyvää.

Silti vain jatkan tätä sietämätöntä olemassaoloa... 🙁

• Muokattu moderaattoreiden toimesta 4 vuotta, 3 kuukautta sitten.

En uskalla koskea alkoholiin, koska käytössä on noita lääkkeitä.

Jotenkin vain niin tylsää ja laimeeta elämä.

Pitäisi käydä kai salilla, mutta kun ei huvita.

Tätäkö tämä elämä nyt sitten vain on?

Moi! Itsarin kanssa painivia ihmisiä on paljon - paljon enemmän kuin luulisi.

Itsariin liittyy häpeä ja siksi moni ei avaudu.

Itse toivoisin että Pirkanmaalla olisi ryhmiä masentuneille joilla "elämän punaisetlangat" ovat kadonneet.

En tiedä onko osastokaan oikea paikka jos muuten pystyy selvytymään kotona?
Mutta onhan tässä systeemissä jokin vialla kun mikään taho ei ota koppia meistä...siis mtt kirjoittaa kyllä lääkkeitä. Ja tänne Tukinettiin saa kirjoitella.

Miksi tämä ei vaan vie eteenpäin?

Olen miettinyt mennä AA:han sinne pääsisi ainakin jonnekkin ryhmään. Tuntuu kuitenkin että alkoholi ei kuitenkaan jauha päässä läheskään niin aktiivisesti kuin oma mitättömyys, hauraus, elämässä hukassa olo, jne.

Ryhmät olisi kyllä hyviä.

Tuntuu ettei sitä jaksa oikein tehdä enää mitään. On niin paljon murheita.

Im-ajatukset tuovat välillä lohtua. Toisaalta ne kammottava.

Samanlaisiahan me kaikki ollaan. Kurjia olentoja, jotka räpiköivät olemassaolossa. Kuolema lopulta kadottaa kaiken.

Auschwitz oli varmasti järkyttävä paikka. Mutta tämäkin elämä mitä elämme voi olla yhtälailla, kun tajuamme sen että kaikki olemme tuomittuja.

Mikä lääke tähän oikein auttaa? Tähän olemassaolon tuskaan. Että ihmisen täytyy olla olemassa vaikka hänellä ei ole mitään suuntaa tai virkaa. Täytyy vain kellua ajassa ja välttää kuolema, vaikka koko olemassaolo vaikuttaa tyhjyydeltä.

Silti me urhoollisesti jatkamme elämää ja hyvä niin, mutta mistä saada mielekkyys tähän mielettömään elämään?

En ihmettele minkä takia ihmiset käyttävät huumeita. Tämä elämä tuntuu vain välillä teurastushuoneelta. Silti me kaikki hymyilemme. Ja siinä juuri kaiken idea: täytyy hymyillä vaikka tietää että elämme tällaisessa maailmassa, jossa paha ei saa palkkaansa eikä hyväkään.

Koko ajan vain ajelehtii vailla karttaa. Kun haluaisi vain hekumoida mielihyvässä koko elämänsä ajan. Mutta kun ei se elämä sellaista ole. Elämä on raakaa työn tekoa.

Olen tehnyt itsekin niin sanoin kuvaamattomia virheitä elämässä. En pääse piinaavista ajatuksista pois. Ne seuraavat minua jatkuvasti. Tällaista tämä nyt vain on...

Kyllä se nyt on niin, että. Sinä.saat uuden voiman. Jos tahdot. Meillähän ei ole mitään jos emme Tahdo.

Ihan oli pakko keskeyttää mitä olin tekemässä.

Jäi vaivaamaan tuo jotenkin yksviivainen vastaus sulle. Ymmärrän kyllä että elämä voi joskus olla jumissa. Mielettömältä tuntuva. Tyhjä. Se on kuitenkin vain osatotuus tilanteesta. Elämäsi tuntuu tyhjältä. Ehkä elämä jnkn syyn takia kypsyttää sinua johonkin tehtävään? Joka ei vielä näy sun näköpiirissä?

Pyydä elämältä, kiittäen siitä, mitä on vielä edessä. Habakukin kirjassa ( oli profeetta joskus, näkyy VTn puolella Rtussa ) puhutaan ns. uskon rukouksesta. Rukoile pyytäen mitä tarvitset uskoen saavasi sen, kiittäen siitä vaikkei vastausta vielä näy. Se on jo matkalla kun alat suunnata ajatuksia sitä kohti.

Voimia!💕

On vain niin vaikeaa uskoa Jumalaan. Se on ehkä se pointti.

Kun pystyisi vain antautumaan armolle.

Näen kyllä elämän tyhjänä. Vaikka teen asioita, niin se tyhjyys vainoaa.

Meillä on varmuudella tämä elämä.

Haluaisin toki johonkin toiseen maailmaan, mutta kun en pysty luottamaan täysin Jumalaan.

Jokin sisälläni haraa vastaan.

Voi olla että Jeesus oli Vapahtaja.  Mutta miten hän nyt pystyisi minut vapahtamaan kun hän ei ole enää tässä maailmassa?

On totta että kristinusko on tuonut paljon hyvää maailmaan. Ja minä olen kristitty. Mutta silti on hirvittävä epäilys sisälläni. Mitä jos tämä on ainut maailma? Se on se ydinkysymys...