Mun mieli ei suostu "antamaan" pois mustia ajatuksia. Uusin ahdistus kohde on menneisyys, siis lähimmät kymmenen - viisivuotta, siis pintaan puskee tyhmyyksiä mitä on tullut tehtyä ajattelemattomuuttaan, tai silloin ei osannut ajatella niin että välttelisi "turhaa kärsimystä".

Useat ihmiset eläisivät varmaan toisin menneisyyden tapahtumia, mutta se ei ole mahdollista. "Elämää ymmärtää kaaksepäin - silti sitä eletään eteenpäin" - Kierkegaard.
Käsittämätöntä kuinka menneisyys voi tulvia mielee. Kiusaan itseäni kuinka tyhmästi olen hoitanut raha-asioita. Tosin paljon on ikäviä vastoin käymisiä, jotka ovat vieneet isoja summia rahaa. Enkä pelkästään rahaa vaan parisuhde asioita. Rahoja en ole saanut takaisin, mutta ihmissuhteita olen voinut "korjata" jonkin verran.
Vasta äärimmäisen ahdistuksen vallitessa ihminen voi nöyrtyä, ja tunnustaa vajavaisuutensa. Minkähän takia minulla potää olla niin kova pää tuon nöyrtymisen suhtaan, kun kuitenkin on vaan pieni ihminen maapallolla?

Kuinka kauan pitää ihmisen elää että hän alkaa välttelemään "turhaa" kärsimystä? Tavallaan kärsimys ei ole turhaa jos se johtaa kyseisen kärsimyksen huomaamiseen ja toimrnpiteisiin.

Olen käynyt pari kuukautta aa:sa ja kehä-ryhmässä puhumassa omasta alkoholin käytöstä. Nyt alkaa puskea pintaa alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyt tyhmyydet. Noissa ryhmissä moni on juonut korttinsa, ollut katkolla, kuntoituksessa, jne. Mä en ole edellisiä kokenut, mutta putkassa on tullut käytyä joskus yli kaksikymmentä vuotta takaperin muutama kerta. Se mitä mun alkoholismi on/oli juomista muistikatkoihin asti, riidan haastamista.

Suurin syy tällä hetkellä juomattomuuteen on mielenterveys ongelmat. Masennus/ahdistus ja alkoholi on huono yhdistelmä. Toisaalta Maslovin tarvehierarkiassa ei mainita alkoholia, eli se ei ole välttämätöntä ihmisille. Olet kertonut 89:si mielipiteesi alkoholista, ja se on oikein. Ryhmissä on myös ihmisiä jotka eivät ole juoneet "kuin" vaikka 5-10-vuotta sitten raitistuneet...käyvät ryhmissä vaikka raitistumista on ollut yhtäjäksoisesti 30, 40, joillan yli 50- vuotta.

Elämä on marathon, toisinaan pidennetty este jouksu. Jotkut esteet kestää vuosia, tai vuosikymmeniä. Pahimmat esteet näyttäisi olevan omassa mielessä, ainakin siltä minusta tuntuu. Maailmaa on lähes mahdoton muuttaa...omaa ajatteluaan voi kai "viilata" loputtomasti?
lähden tästä dkt-terapiaan.

Friendly kirjoitti:
Kyllähän alkoholi kohtuudella nautittuna rentouttaa, mutta erittäin helposti juominen kuitenkin kääntyy todellisuuspakoiseksi toiminnaksi, josta on aito ilo kaukana. Ilo on mielestäni rauhallista viipymistä tässä hetkessä, kun vaikka juhannussaunan jälkeen katselee seesteistä maalaismaisemaa tai istuu konsertissa kuuntelemassa kaunista klassista musiikkia. Toki masentuneena voi olla vaikea löytää iloa mistään. Tuntuu, että se hetkeen uppoutuminenkin vaatii voimavaroja tai ainakin mielenmalttia.

Itse olen jo 54-vuotias ja hyvin tietoinen elämän rajallisuudesta. Olen nyt kaksi vuotta vanhempi kuin isosiskoni oli syöpään kuollessaan, lisäksi minulla on vakava psyykkinen sairaus. Kummasti ihminen kuitenkin sopeutuu vakaviinkin sairauksiin ja moni säilyttää elämänilonsa niistä huolimatta. Saksalaisilla on sanonta "Ein gutes Sterben dauert das ganze Leben" eli hyvä kuoleminen kestää koko elämän. Kyky lähestyä kuolemaa on henkinen prosessi, joka varmaan kuuluu elämäntaitoihin varsinkin näin kypsemmällä iällä.

Kuinka moni sitten pystyy kohtuudella nauttimaan, kun kerran on aloittanut? En tiedä.

Ilo ehkä voi kestää muutaman minuutin, omalla kohdallani ainakin. Mutta on mahdotonta että se kestäisi monta tuntia tai koko päivän.

Mielen maltti on avain hyvään elämään. Jos ei ole mitään malttia, niin sitä syöksyy tunne tilasta toiseen. Nautinnosta toiseen. Ja ei ajattele tulevaisuutta. Huomista. Mutta kun olennaista on se, että täytyy ajatella tulevaisuutta, koska vain sitä pystyy muuttamaan. Ja harva haluaa tulevaisuuden olevan hirveän elin kelvotonta. Siis kun miettii vaikka tuota alkoholia, ehkä muutama päivä on mukavaa sitä juodessa, mutta mitenkäs sitten seuraavat kaksikymmentä vuotta? Siihen kun jää sitten koukkuun, niin voi olla että kahdenkymmenen vuoden päästä elämä on todella kurjaa tai sitten on kuollut jo. Ja kuitenkin kaksikymmentä vuotta ei ole niin pitkä aika kuin voisi olettaa. Joskus 20-vuotiaana, ei oikein ajattele välttämättä että kaikki mitä nyt teen vaikuttaa siihen millainen olen esim. nelikymppisenä tai viisikymppisenä. Jokainen teko ratkaisee. Mitään ei elämä anna anteeksi. Toki nykyajan parikymppiset ovat pääosin aika fiksuja.

Sopeutumiskyky on myös ratkaiseva asia. Ja kun ikää tulee niin se on pakollinen asia, jos meinaa elää hyvää elämää.

En tiedä onko kuoleminen koskaan helppoa? Ehkä 90-vuotiaana sitä voi toivoa, että kuolisi jo pois, mutta ei se varmaan helppoa ole silloinkaan. Lääketiede kyllä kehittyy sitä vauhtia, että jos itse olen joskus 90-vuotias, niin ehkä elämäni on silloin myös todella hyvää vielä. Mutta toki on mahdotonta sanoa, mihin tämä maailma on menossa...

HerKaramazov kirjoitti:
Mun mieli ei suostu "antamaan" pois mustia ajatuksia. Uusin ahdistus kohde on menneisyys, siis lähimmät kymmenen - viisivuotta, siis pintaan puskee tyhmyyksiä mitä on tullut tehtyä ajattelemattomuuttaan, tai silloin ei osannut ajatella niin että välttelisi "turhaa kärsimystä".

Useat ihmiset eläisivät varmaan toisin menneisyyden tapahtumia, mutta se ei ole mahdollista. "Elämää ymmärtää kaaksepäin - silti sitä eletään eteenpäin" - Kierkegaard.
Käsittämätöntä kuinka menneisyys voi tulvia mielee. Kiusaan itseäni kuinka tyhmästi olen hoitanut raha-asioita. Tosin paljon on ikäviä vastoin käymisiä, jotka ovat vieneet isoja summia rahaa. Enkä pelkästään rahaa vaan parisuhde asioita. Rahoja en ole saanut takaisin, mutta ihmissuhteita olen voinut "korjata" jonkin verran.
Vasta äärimmäisen ahdistuksen vallitessa ihminen voi nöyrtyä, ja tunnustaa vajavaisuutensa. Minkähän takia minulla potää olla niin kova pää tuon nöyrtymisen suhtaan, kun kuitenkin on vaan pieni ihminen maapallolla?

Kuinka kauan pitää ihmisen elää että hän alkaa välttelemään "turhaa" kärsimystä? Tavallaan kärsimys ei ole turhaa jos se johtaa kyseisen kärsimyksen huomaamiseen ja toimrnpiteisiin.

Olen käynyt pari kuukautta aa:sa ja kehä-ryhmässä puhumassa omasta alkoholin käytöstä. Nyt alkaa puskea pintaa alkoholin vaikutuksen alaisena tehdyt tyhmyydet. Noissa ryhmissä moni on juonut korttinsa, ollut katkolla, kuntoituksessa, jne. Mä en ole edellisiä kokenut, mutta putkassa on tullut käytyä joskus yli kaksikymmentä vuotta takaperin muutama kerta. Se mitä mun alkoholismi on/oli juomista muistikatkoihin asti, riidan haastamista.

Suurin syy tällä hetkellä juomattomuuteen on mielenterveys ongelmat. Masennus/ahdistus ja alkoholi on huono yhdistelmä. Toisaalta Maslovin tarvehierarkiassa ei mainita alkoholia, eli se ei ole välttämätöntä ihmisille. Olet kertonut 89:si mielipiteesi alkoholista, ja se on oikein. Ryhmissä on myös ihmisiä jotka eivät ole juoneet "kuin" vaikka 5-10-vuotta sitten raitistuneet...käyvät ryhmissä vaikka raitistumista on ollut yhtäjäksoisesti 30, 40, joillan yli 50- vuotta.

Elämä on marathon, toisinaan pidennetty este jouksu. Jotkut esteet kestää vuosia, tai vuosikymmeniä. Pahimmat esteet näyttäisi olevan omassa mielessä, ainakin siltä minusta tuntuu. Maailmaa on lähes mahdoton muuttaa...omaa ajatteluaan voi kai "viilata" loputtomasti?
lähden tästä dkt-terapiaan.

En minä toisaalta saarnaa alkoholia vastaan. Se aine ei vain minulle sovi yhtään. Jokainen toisaalta saa ihan itse päättää juomisestaan. Se vaan että alkoholin käytössä on niin älyttömät vaarat, että sen takia en siihen koske.

Eipä elämä kyllä mitään täydellistä ole ilman alkoholiakaan. Aina elämässä on tietty julma puoli. Teki sitten mitä vaan. On vain pakko jollain tavalla ottaa se julma puoli vastaan, vaikka se tuottaa kärsimystä.

Menneisyys on monille taakka. Pitää vain yrittää elää tässä nykyisyydessä niin ettei nämä hetket ole tulevaisuudessa taakkana. Aikakonetta kun ei ole. Vaikka kuinka niitä menneitä asioita kelaisi mielessä, niin ei ne muutu. Joten ei kai siitä kelaamisesta sitten ole hyötyä. Tosin ihminen kelaa vähän liiankin paljon sellaisia asioita mistä ei ole hyötyä. Pitäisi vain yrittää keskittyä tähän käsillä olevaan hetkeen. Sitähän mindfullnesissakin toitotetaan, mutta onko lopulta mikään sen vaikeampaa? Kai siinä se hengitykseen keskittyminen pointtina. Mutta kun mieli alkaa pyörittään kaikkea mahdollista, kun pitäisi vain keskittyä ilman virtaamiseen.

Kierkegaard ja muut puhui ahdistuksesta. Että se on elämän perus-elementti. Eipä se toki mieluisa tunne ole ja ei sitä kukaan tavoittele, mutta se nyt vaan sattuu olemaan osa oikeastaan kaikkien elämää. Jotkut taistelevat sen kanssa koko elämän. Ja siinä heidän koko elämän tarina. Mutta voisi tuo tarina olla huonompikin. Kierkegaard puhui joskus myös ahdistuksen koulusta...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Olen itse viime aikoina vähän kyllästynyt siihen kun lähipiirini jankkaa, että pakko opiskella tai sitten olla työelämässä.

Mutta minä tunnen itseni.

Toisaalta, eihän mun kenenkään muun pillin mukaan tarvitse tanssia. Ainut vaan että on raha-ongelmia jonkin verran. Sen takia olisi hyvä olla töissä. Mutta on hankalaa kun väsyn niin nopeasti, mutta toisaalta tarvitsisin rahaa. Jos ei Kelaa olisi niin elämä olisi kyllä erittäin vaikeaa. Eipä nuo tuet nytkään mitään isoja ole.

Nykyään kaikki mitkä lie Wordit ja muut sovellukset maksaa aika paljon ja niihin sitä rahaa menee. Sitten ruoka on hirveän kallista ja bensa. Onneksi noita tukia nostetaan kohta. Taisi olla elokuussa.

Autolla haluan ajaa kyllä bensan hinnasta huolimatta. Bussilla en mene.

Nyt sitä alkaa huomaamaan sen että olisi pitänyt jo nuorempana olla aktiivisempi. Opiskelujen suhteen ja työpaikan. Vielä ei ole pääsykoe tuloksia tullut.

Olen miettinyt, että elänköhän loppu elämän noitten tukien varassa...Saa nähdä.

Elämä toki voi olla hyvää ilman työpaikkaakin. Useathan kuluttavat itsensä loppuun töissä ja silloin elämä on laadultaan kyllä huonoa.

Ihmiset toki on niin erilaisia...

Moi.

Tää on se juttu varmaan jota pitäs treenata joka päivä?

"Tosin ihminen kelaa vähän liiankin paljon sellaisia asioita mistä ei ole hyötyä. Pitäisi vain yrittää keskittyä tähän käsillä olevaan hetkeen. Sitähän mindfullnesissakin toitotetaan, mutta onko lopulta mikään sen vaikeampaa? Kai siinä se hengitykseen keskittyminen pointtina. Mutta kun mieli alkaa pyörittään kaikkea mahdollista, kun pitäisi vain keskittyä ilman virtaamiseen."

Juuri tänä aamuna yritin/yritän olla tietoinen hetkestä. Se mitä mieli kuitenkin työntää "mielen näyttämölle" menneisyydestä ja tulevaisuudesta on kyllä omaa luokkaansa.
Jossain kohtaa vaan tulee mieleen että tää on ihan mahdotonta olla hetkessä tarttumatta niihin ajatuksiin joihin ei enää voi vaikuttaa kun ne on menneitä jo vuosia takaperin. Olisi helpompaa jos ne menneisyyden ajatuset olisivat vain ajatuksia, mutta ne pirut nostaa tunteitakin tullessaan. Mä käsitän näin tän jutun - ihminen yrittää hengitellä, ja jokaisella hengityksellä voi sanoa 1.Olen tässä hetkessä, 2.Olen tässä kehossa. Muutama hengitys ja "ohjattu ajatus" menee hyvin, sitten mieleen pulpahtaa mitä oikein ajattelin vaikka neljä vuotta sitten kun toimin niin ja näin? Samalla nousee syyllisyyden tunne...sitten sanon itselleni etten voi enään vaikuttaa menneisyyteen, joo ihan okei järki sanoo "näin se menee". Mutta se syyllisyyden tunne ei lähdekkään samalla hetkellä kuin järki ajattelee että pitäs päästää irti.

Jos lähipiiri jankkaa töistä ja koulusta. Heille pitäisi sanoa realiteetit. Mutta tiedän elämästä että lähipiirin paine voi olla väsyttävää, vaikka kertoisi tosiasiat, useasti.

Mulla on sama juttu auton kanssa tarvin sitä koiran kuskaamiseen, mutta jossain kohti on nostettava kädet pystyyn kun bensan hinta menee kolmen euron yli, luulen?

Elämän voi elää ilman työpaikkaa, koulutusta, rahaa, autoa, jne. Mutta edelliset mahdollistaa taas joitain muita asioita, jotka voi tehdä elämästä itselle merkityksellisempää. Tarkoitan että voivat tehdä, mutta eivät välttämättä tee sitä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Tuo tietoisesti mutta vaivattomasti hengitys on tosiaan haaste. Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee... Antaa niiden vaan tulla ja mennä... Se 'vitsi' ideassa kai on, mieli säilyttää vapautensa kun ei tartu niihin ajatuksiin, vaikka niiden virrassa tavallaan tuon hengitysharjoituksen aikana onkin. Elämä on kuitenkin muuta, toimintaa, tekemisiä jotka pakko tehdä. Oi jospa joskus mieli joskus elämän edettyä saavuttaisi tuon 'virtauksessa' elämisen tilan, jossa hengitys on vapauttavaa kokemista.

Varjon ajattelu tuo mieleen liitovarjoilun, liitovarjon kannattamana taivaalta alemmas liitämisen. Voiko varjoajatus kantaa? 🤔

Jos syvintä ja kokonaisvaltaisinta varjoa ajattelee, ajattelee kuolemaa. Sen ajattelemisestahan tämä ketjukin on alkunsa saanut.

Voiko kuolema kantaa? Kuoleman ajatus? Kristinuskoon heränneenä minulle Kristuksen kuolema avaa ihmiselle taivaan, kantaa yli tuon mystisen rajan olevaisuudesta toisenlaiseen olevaisuuteen. Tuon kuoleman avaamaan toivoon tarttuminen on se usko, 'uskon asenne' josta en halua/haluaisi luopua vaikka vainot alkaisivat. 'Ylhäältä' tavallaan uudesti syntneenä on kuin voimavirrassa sitä yhteyttä jollain lailla vaaliessaan eläessään.

Tunne-tilat on usein se peikko. Syyllisyys, häpeä, ahdistus. Vaikka kuinka rationaalisesti miettisi jotain asiaa, niin silti ihmisellä tunne voi ottaa vallan. Eräänlaista peliä sitä pelaa noitten tunne-tilojen kanssa. Negatiiviset tunteet tuntuu olevan huomattavasti yleisempiä kuin positiiviset.

Lähipiirini kyllä tietää tilanteeni, mutta silti ne välillä jankkaa sitä opiskelu yms. Toki heillä on hyvä tarkoitus. Ja olisi se hienoa jos pääsisi opiskelemaan, mutta elämässä on juurikin ne tietyt realiteetit. Joku yliopistossa opiskelu voi olla aika kuluttavaa. Tai no mikä opiskelu tahansa.

Olen usein miettinyt, että ehkä tämän elämän tarkoitus on vain käydä kaupassa ja syödä.

Rahaa ilman olisi kyllä vaikea elää. Kaippa siihenkin jotkut pystyy.

Kirjoituksia kellarista -kirjassa sanottiin, että ihminen ei halua helppoa elämää. Mutta mitä ihminen sitten haluaa? Miksi ihminen haluaisi vaikeuksia? Erikoisia ajatuksia joissain kirjoissa.

Tule mieleen ajatus, jos elämä olisi helppoa, olisiko se elämää -?

Mutta tuskin kukaan haluaa, että elämä on jatkuvasti vaikeaa?

Balanssi siinäkin pitää löytää.

Toki, kerran kun ihminenkin kuitenkin on eläin, siis nisäkäs, niin kun katsoo muiden eläimien elämää, niin niillä vasta vaikeaa onkin. Miksi ihminen olisi poikkeus?

Jos ihminen elää vain syödäkseen ja muuntaakseen sen toiseen olomuotoon on olemiselle merkityksen luominen aika niukkaa.
Toisaalta syöminen on tärkeää pelkistetyn elämän kannalta.

Ei kukaan halua elämästään vaikeaa, luulen?
Helppo elämä on suhteellinen käsite kuten vaikea elämä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

"Voiko kuolema kantaa? Kuoleman ajatus? Kristinuskoon heränneenä minulle Kristuksen kuolema avaa ihmiselle taivaan, kantaa yli tuon mystisen rajan olevaisuudesta toisenlaiseen olevaisuuteen. Tuon kuoleman avaamaan toivoon tarttuminen on se usko, 'uskon asenne' josta en halua/haluaisi luopua vaikka vainot alkaisivat. 'Ylhäältä' tavallaan uudesti syntneenä on kuin voimavirrassa sitä yhteyttä jollain lailla vaaliessaan eläessään."

Suomen Knostilaisen seuran sivulla luki seuraava. "Se että yksi uskonto olisi oikeassa on epätodennäköisempää kuin se että kaikki uskonnot ovat väärässä."
Miten tuo tulisi tulkita?

Mitä luulet Islamisteille, ja Juutalaisille käyvän kuoleman jälkeisessä, kun Kristus ei o heitä kantamassa seuraavaan olevaisuuteen?

En muuten usko että Kristyttyjä aletaan vainoamaan nyt lähiaikoina suomessa!

Hyvää Juhannusta!
Tasapuolisesti kaikille!

HerKaramazov kirjoitti:
Jos ihminen elää vain syödäkseen ja muuntaakseen sen toiseen olomuotoon on olemiselle merkityksen luominen aika niukkaa.
Toisaalta syöminen on tärkeää pelkistetyn elämän kannalta.

Ei kukaan halua elämästään vaikeaa, luulen?
Helppo elämä on suhteellinen käsite kuten vaikea elämä.

 
<ul id="bbp-topic-revision-log-381250" class="bbp-topic-revision-log">
<li id="bbp-topic-revision-log-381250-item-381266" class="bbp-topic-revision-log-item">Muokattu kirjoittajan toimesta 14 tuntia, 52 minuuttia sitten. Syy: Korjaus

Niin, kaikenlaisia merkityksiä sitä voi luoda elämälle, mutta fakta on se että joka päivä pitää syödä. Ja tehdä muita pakollisia asioita, joita ei oikein voi mieltää elämän tarkoitukseksi. Ainakaan helpolla. Mutta kuitenkin: eikö ne loppujen lopuksi ole niitä tärkeimpiä asioita? Ja jos ne on tärkeimpiä asioita, niin silloinhan ne voi tavallaan mieltääkin elämän tarkoitukseksi?

Toki voi olla hyvä asia, että tutustuu vaikka kristinuskoon tai joihinkin filosofioihin. Saa elämään vähän mielenkiintoa. Koska eihän elämä silloin ole mielenkiintoinen jos sen ajattelee olevan vain ruoan sulattamista. Mutta toisaalta elämä voi sitä olla. Elämä ei välitä ihmisen mielipiteistä. Jos jokin asia on todella fakta niin sitten se on fakta, vaikka kuinka sitä yrittäisi muutella. Mutta en minä tässä kuitenkaan väitä että syöminen on ainut elämän tarkoitus. Kunhan tuli mieleen vaan tuollainen pointti, että se on yksi elämän perus-elementeistä.

Niin, millainen sitten on vaikea elämä? Joillekin vaikka nurmikon leikkuu on vaikea asia elämässä ja toiset nauttivat siitä. Se on aina että miten suhtautuu asioihin, luulen...

Tuosta nurmikon leikkuusta... Siihen vaikuttaa eletty eilinen; jos on saanut moitteen tavalla tai toisella, sekin syö sitä iloa minkä siisti nurmikko tuo... Meihin vaikuttaa niin moni pieneltä tuntuva asia jos niitä jälkeenpäin miettii... Ilo on kuin pisroita iholla pihaa kastellessa... Sille jos antaa hetken huomionsa, se voi helpottaa seuraavaa mielen puuhaa...

HerKaramazov kirjoitti:
"Voiko kuolema kantaa? Kuoleman ajatus? Kristinuskoon heränneenä minulle Kristuksen kuolema avaa ihmiselle taivaan, kantaa yli tuon mystisen rajan olevaisuudesta toisenlaiseen olevaisuuteen. Tuon kuoleman avaamaan toivoon tarttuminen on se usko, 'uskon asenne' josta en halua/haluaisi luopua vaikka vainot alkaisivat. 'Ylhäältä' tavallaan uudesti syntneenä on kuin voimavirrassa sitä yhteyttä jollain lailla vaaliessaan eläessään."

Suomen Knostilaisen seuran sivulla luki seuraava. "Se että yksi uskonto olisi oikeassa on epätodennäköisempää kuin se että kaikki uskonnot ovat väärässä."
Miten tuo tulisi tulkita?

Mitä luulet Islamisteille, ja Juutalaisille käyvän kuoleman jälkeisessä, kun Kristus ei o heitä kantamassa seuraavaan olevaisuuteen?

En muuten usko että Kristyttyjä aletaan vainoamaan nyt lähiaikoina suomessa!

En tiedä miten tuo tulisi tulkita, tulee vaan mieleen "Herra Js Krs, Jlan Poika, armahda minua syntistä" jota ortodoksimaailmasta mieleen tarttuneena aika ajoin rukoilen.

Minulla kun on taipumus haluta tietää kaikkien kohtalo vaikka en tiedä kovin tarkkaan tai ainakaan lopullisesti omaanikaan.

Kaikki ovat kuitenkin Jlan kirkkautta vailla, hän on yksi ja ainoa. Me ihmiset niin inhimillisiä, jokaisella oma tie perille johon meitä kutsutaan, eri uskonnoilla omanlaisensa. Pääasia Perillemeno, tavalla tai toisella.

Hyvää juhannusta minultakin jokaiselle 🍓🍉🍎🍅🍒🍅

1