Taistelu im:ää vastaan.

Taistelu im:ää vastaan.

Käyttäjä minäitse89 aloittanut aikaan 06.05.2020 klo 20:34 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 06.05.2020 klo 20:34

Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 05.05.2022 klo 18:34

Syön itsekin pääosin eineksiä. Tosi harvoin teen ruokaa. Välillä syön kebabia. Lähellä kebab- paikka.

Pitäisi kyllä itsekin tehdä välillä. Ei ole vaan tullut tavaksi...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 06.05.2022 klo 11:59

Moi.

Mulla on myös kebab-pizeria lähellä, ja sellainen "työmaaruokala" molempiin menee 10e. jos käy syömässä.

Katselin netistä että jotkut syövät 100e./kk, se on kyllä taidelaji. Kyllä mulla menee 200-300e. ruokaan kuukaudessa...en juo edes kahvia.

Auton ylläpitäminen on törkeen hintasta vaikka mulla on 80-bonukset. Jouduin ostaan kesärenkaan...aikamoinen lovi talouteen.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 06.05.2022 klo 15:04

Mulla menee ainakin 200 € kuukaudessa tai enemmänkin. Olen viime aikoina käyny usein kebabilla. Maksaa 12 € annos. Kallista, mutta hyvää.

Bensaan mulla uppoaa hirveästi rahaa. Vanhemmat välillä laittaa bensarahaa tilille. On niin hirveän korkea litra-hinta nyt.

Mutta autoilua en kyllä lopeta, on se niin hienoa välillä ajaa. Ja bussilla en tykkää yhtään mennä...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 07.05.2022 klo 10:01

Moi.

Ei minustakaan linjurilla ole mukava mennä, mutta siihen joutuu menemään enemmän ja enemmän kun bensan hinta tuskin laskee.

Olet 89:si kertonut että elämä on tietyntyyppistä suoriutumista päivistä. Olen saamaa mieltä tietty rytmi päivissä luo turvaa, ja tulee tehtyä juttuja.

Aloitin kuuntelemaan Thomas Mannin kirjaa Taikavuori...klassikko, mutta jonkin verrannan raskas aihe. Vuoristossa sijaitseva keuhkoparantola, jossa  toiset parantuu, ja toiset kuolee. Nykyään keuhkosairauksissa on toisenlaiset hoitokeinot. Minun tyttärillä on allergiaa ja toisella astma, mutta nykyajan läälkeillä he pärjäävät, ja molemmilla on käynnissä koivun siitepölyn siedätys. Siedätyksessä siedättyy myös muihin allergisoiviin tekijöihin.

Tänään on mieli melko maassa, katsotaan miten saan kahlattua viikonlopun lävitse. Äitienpäivä ja mutsi kuoli 2018, nostaa ikävää pintaan.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 07.05.2022 klo 13:50

Olen oppinut ihan hirveästi Jordan Petersonin luennoista. Juuri nuo kaikki päivärytmi jutut, tiettyjen uhrauksien teko, jotta tulevaisuus olisi parempi, moraali juttuja ja kaikkea muuta. Simppeleitä asioita, mutta Peterson osaa pukea ne hyvin sanoiksi.

Aloitin joskus Taikavuoren, mutta en jaksanut lukea loppuun. Varmasti ihan hyvä kirja, mutta alku oli hieman tylsä. Ja kaiken lisäksi vielä niin paksu kirja.

Välillä juhlapäivät tuo ikäviä muistoja. Sitä on vaan jotenkin väkisin elettävä muistot läpi.

Minulle on jäänyt kyllä tuonne mielen sopukoihin ajatus minkä Peterson sanoi: Että ihmisen on oltava hyvällä tavalla monsteri. Siis sillä tavalla, että pystyy pyörittämään arkea. Vaikka mielessä pyörisikin ikävät asiat...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: korjailu
Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 07.05.2022 klo 16:34

Tykkäätkö HerKaramazov yksinolosta? Itse pidän aika paljon. Kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Välillä toki mietin, että mitä jos olisi kumppani? Olisiko se parempaa kuin yksinolo? En tiedä, kun en ole koskaan seurustellut.

Tinderiä tulee välillä selailtua. On vaan jotenkin niin kuormittavaa käydä treffeillä. Viime kesänä kävin ja kun tulin kotiin niin olin aivan puhki. En tiedä miksi olin niin väsynyt... Tuntuu että sitä välillä vaan väsähtää. Pitäisi varmaan harrastaa enemmän liikuntaa...

Oletko viime aikoina liikkunut? Pyöräillyt?

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 08.05.2022 klo 12:03

Moi.

Toisinaan yksin olo ahdistaa (olen ollut naimisissa kaksikertaa)...toisinaan yksin olo on ihan okei.
Jos se yhdessä olo on jatkuvaa riitelyä niin on sekin kauheeta. Toiset jäävät siihen parisuhteeseen vaikka se olisi jatkuvaa helvettiä. Nyt kun olen asunut 6kk yksin olen unohtanut sen mahdollisen "helvetin" ja kaipaisin seuraa.

Huomenna olisi tarkoitus käydä pyöräilemässä, jos saan tänään tehtyä ruokaa? Ehkä tänäänkin voisi käydä heittään pienen lenkin?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 08.05.2022 klo 15:11

Minulla juuri se, että en tiedä millaista se yhdessä jonkun kanssa asuminen olisi... Ehkä sitä pitää joskus tulevaisuudessa jonkun kanssa elää, jos on siihen mahdollisuus. Sittenpähän ainakin tietäisin... En kyllä jaksaisi millään asua sellaisin ihmisen kanssa, joka jatkuvasti riitelisi.

Tämä yksin asuminen välillä vähän tylsää, mutta on tässä toki puolensakin. Eipä sitä tulevaisuudesta tiedä. Ja maailmasta. Jos pääsisi opiskelemaan, niin ehkä sitä kautta voisi jonkun löytää...

Pitäisi itsekin laittaa pyörä kuntoon. Tai sitten jos sitä alkaisi käymään juoksulenkeillä. Onneksi nyt kuitenkin kerran viikossa käyn pelaamassa jalkapalloa... Kävelylenkkejä teen usein...

Käyttäjä kirjoittanut 08.05.2022 klo 20:42

Pitkään toisen kanssa yhdessä asuneena ja eläneenä tämä yksin eläminen tuntuu omimmalta, vaikka voisi olla antoisaakin löytää joku erityinen. Sopeutumista vaatii jos joku ilmaantuu vaikka ovikelloa soittamaan....

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 08.05.2022 klo 21:51

keskustelua kirjoitti:
Pitkään toisen kanssa yhdessä asuneena ja eläneenä tämä yksin eläminen tuntuu omimmalta, vaikka voisi olla antoisaakin löytää joku erityinen. Sopeutumista vaatii jos joku ilmaantuu vaikka ovikelloa soittamaan....

Itse muutin 20-vuotiaana yksin asumaan. Eli nyt kohta 13 vuotta asunut yksin. Olisi se kyllä nyt valtava muutos, jos jonkun kanssa muuttaisi yhteen... Olen jo ehkä liian tottunut yksinoloon...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 09.05.2022 klo 09:59

Moi.

Mä asun koiran kanssa. Ovelle kukaan ei ole vielä ilmestynyt kysyyn "saako muuttaa asumaan?"

Pariutuminen muuttuu jotenkin vaikeammaksi mitä vanhemmaksi käy, kun ei ole enään se "lasten hankiminen" tärkein asia.

Kun löytyisi ystävä jonka kanssa viettää aikaa silloin tällöin. En enkä usko et tuohon ovelle semmoinen ilmestyykään. Mutta mistä ihmeestä löytää ystävä/ystäviä kun ei käy ravitsemusliikkeissä?

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 09.05.2022 klo 10:59

Ajattelen, että vaikka olisin parisuhteessa, niin en tiedä tuosta lasten hankkimisesta... Tottakai lapset ovat lahja, mutta mietin omasta näkökulmasta, miten sitä lapsi-arkea jaksaisi? Mutta tämäkin arki, mitä nyt elän, on kyllä hirveän harmaata välillä. Pelkkää ruokakaupassa ravaamista. No, voi ainakin todeta, että lähes kaikilla tämä elämä aika harmaata arkea on.

En sitten tiedä, että täytyisikö saada jokin ns. tarkoitus elämälle? Miten sellaisenkin voi saada? Joo, toki on opiskelut sun muut, mutta kun kuitenkin tämä elämä on pohjimmiltaan ruokakaupassa ravaamista. Karu totuus.

Itse näen muutamia kavereita aina välillä. Aika paljon vietän aikaa kotona nykyään. Kai se vähän on niinkin että kun ikää tulee lisää, niin kotona viettää suurimman osan ajasta... Tai aika yksilö-kohtaista se on... Toiset on koko ajan menossa ja toiset koko ajan kotona... Ehkä itse on siinä puolivälissä.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 09.05.2022 klo 12:00

Ehkä tätä arkeakin jaksaisi paremmin, jos ei tulisi näitä ahdistus-kohtauksia. Tänään aamulla taas tuli ja on vieläkin päällä... On tämä elämä niin pirun kummallinen asia...

Käyttäjä HerKaramazov kirjoittanut 09.05.2022 klo 14:04

Moi89

Kun mä olen nyt käynyt siellä DKT-terapiassa, jossa "opetellaan" ahdistuksen sietämistä, niin dkt-kikat toimii ehkä kevyessä ahdistuksessa.
Mutta ei ne ainakaan mulla toimi normi mega-ahdistuksen kanssa. Tuntuu että koko terapia muoto on kehitetty ja otettu käyttöön siksi että voidaan sanoa kunnissa yleisessä terveydenhuollossa että on ainakin jotain tarjottavaa lääkkeiden ohella.
DKT-terapian vierellä pitäisi kulkea henkilökohtainen dynaaminen psykoterapia, jossa käsitellään terapiassa nousseita tunteita. Mulla ei o omaa terapiaa DKT-terapian rinnalla, ja tuntuu että jään todellla yksin terapian jäsentelyn kanssa.

Ja, kyllä arki olisi siedettävämpää...siedettävän ahdistuksen kanssa...tuntuu vain että tää on rulettia minkälainen ahdistus tänään iskee.

Käyttäjä minäitse89 kirjoittanut 09.05.2022 klo 15:47

En olekaan kuullut tuollaisesta DKT-terapiasta. Se terapia missä itse käyn ei kyllä auta yhtään. Minulla usein päivät menee niin, että yritän vain tasapainotella ahdistuksen kiikkulaudalla. Välillä onnistun. Enkä ahdistu koko päivänä. Mutta joskus ahdistus syöksyy hirveänä aaltona päälle ja saattaa kestää esim. 4 tuntia. Siis se pahin vaihe. Harvoin ahdistaa 24 h. Ainakaan se pahin ahdistus ei voi kestää niin kauaa. Mietin että sitten kun toi pahin mahdollinen ahdistus syöksyy päälle, niin mitä siinä voi tehdä? Minulla on kikkoja kyllä vältellä ahdistusta, mutta sitten ne kikat ei enää toimi, kun ahdistus on päällä. Siis ahdistus ei häviä muuta kuin piinallisesti odottamalla. Se on kyllä niin viheliäinen tunne, että sitä ei toivoisi koskaan kokevan... Rulettia tämä nimenomaan tuntuu olevan... Oikeastaan tiedän, minkä takia ahdistun. Se johtuu alitajunnasta. Luin netistä, että alitajunta ei pysty itse ajattelemaan. Että ihminen aina tietoisesti tietenkin ajattelee ja alitajunta reagoi noihin ajatuksiin. Tai oikeastaan, jos luen jotain kauheita juttuja vaikka netistä tai katson tv:stä jotain ohjelmaa jossa on ahdistavia asioita, niin alitajunta reagoi niihin ja napsauttaa ahdistuksen päälle. Pitkä kestoisen ahdistuksen nimenomaan. Se on se ahdistuksen pahin muoto. Kun se kestää puoli päivää. Siis oikeastaan niinkään ajatukset ei useinkaan napsauta ahdistusta päälle, vaan teksti jossa on jotain todella ahdistavaa tai ohjelma. Mutta kun alitajuntaa ei voi hallita. Tai sitä reaktiota, silloin kun se saa vallan. En keksi mitään muuta silloin kun vain odottamisen ja mielen kohdentamisen muualle. Siitä ei pääse järkeilemällä pois, sillä kerran kun alitajunta napsauttaa ahdistuksen päälle, niin alitajunta ei enää kuuntele tietoisia ajatuksia... Yritän tietenkin vältellä sellaisten tekstien lukemista, mutta välillä sitä puoli vahingossa alkaa lukemaan ahdistavista jutuista ja sitten ahdistusta on enää mahdoton estää... Ahdistukseni siis ei ole mitään abstraktia ahdistusta, vaan aina sille on kyllä syy löydettävissä...

  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
  • Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Parantelu