Meille sanottiin jnknl ohjenuoraksi olla lapsen kaltainen.

Lapsenlainen luottamus joka sisällä saa ajattelemaan "Isä" meidän... Jne tms.

Minkälainen on lapsen elämä?

Lapsen asenne?

Luottamus elämään?

Miksi meille esikuvaksi 🧒 👶👱?

Luulen, että keskeistä on tuo luottamus. Yksinkertaisuus elämässä, asiat tulevat ja ne tulisi ottaa niin kuin ne on. Aikuinen mieli on elämässään ryvettyneenä altis halukas kääntämään vaikka viimeisimmän kiven, että tietäisi kaiken mahdollisen. Lapsi vaan uskoo (luottaa) vaikka ei näe. Ja lapsella on varjelus.

Kunpa voisikin luottaa elämään. Koko ajan vain im-kela pyörii ja hyörii. Onko tämä enää elämää? Kai sitten... Kolme päivää putkeen miettinyt im juttuja. Tai sanoisinko että yli kolmekymmentä vuotta putkeen. En pysty enkä kykene ymmärtämään, miksi se pyörii koko ajan. Aamusta iltaan. Päivästä toiseen. Tulen kaupasta: se pyörii. Lämmitän ruokaa: se pyörii. Voisi sanoa, että se pyörii sittenkin. 😀 Elämä on kai huono komedia?

En tiedä mihin tässä pitää enää luottaa? Jumalaan, itseensä vai im-kelaan? Tuskin ainakaan tuohon viimeiseen.

Ei vain pinna kestä tuota kelaa... Joka minuutti se tarjoaa im:ää ratkaisuksi... Voi morjesta sentään...

Onko im-obsessio sinulla kiinnostusta tuonpuoleisuuteen? Vai halua päästä pois tuskasta? Jos se on ensimmäinen niin onko silloin kyse vain obsessiosta ylläpitää kiinnostus-into johonkin sen fokusoiden, kuten kuolemiseen ja sen jälkeiseen? Jos se on jälkimmäinen, niin onko kyse tuskan hahmottomuudesta, johon et pysty vasta-argumentoimaan muulla kuin im:n tematiikalla?

Im-ajatukset nousee lähinnä siitä, että olo ei ole häävi. Pystyn hyväksymään senkin asian, että kuoleman jälkeistä olotilaa ei ole. Aivan niin kuin ei ole minkäänlaista olotilaa ennen syntymää. On hyvin mahdollista, että kuollessa ihmisen tietoisuus ns. hajoaa. Se kaikki on toki spekulaatiota.

En usko että im olisi hyvä ratkaisu, mulle vaan tulee silti niitä im-ajatuksia lähes päivittäin. Ehkä sitten huonon olon sivutuotteena.

keskustelua kirjoitti:
Meille sanottiin jnknl ohjenuoraksi olla lapsen kaltainen.

Lapsenlainen luottamus joka sisällä saa ajattelemaan "Isä" meidän... Jne tms.

Minkälainen on lapsen elämä?

Lapsen asenne?

Luottamus elämään?

Miksi meille esikuvaksi 🧒 👶👱?

Luulen, että keskeistä on tuo luottamus. Yksinkertaisuus elämässä, asiat tulevat ja ne tulisi ottaa niin kuin ne on. Aikuinen mieli on elämässään ryvettyneenä altis halukas kääntämään vaikka viimeisimmän kiven, että tietäisi kaiken mahdollisen. Lapsi vaan uskoo (luottaa) vaikka ei näe. Ja lapsella on varjelus.

Mun lapsen mieli on yhtä ryvettynyt ellei pahemmin kuin aikuisen mieli. Esimerkki; rentoutus harjoituksessa pyydettiin ajattelemaan ihana rurvallinen paikka jonne kuljen. Minulla ei ole yhtään turvallista paikkaa ollut elämässäni, kaikista vähiten lapsuudessa.

Hyvä että sinun lapsenmielesi on sellainen josta saat rauhaa🙏🏻

minäitse89 kirjoitti:
Kunpa voisikin luottaa elämään. Koko ajan vain im-kela pyörii ja hyörii. Onko tämä enää elämää? Kai sitten... Kolme päivää putkeen miettinyt im juttuja. Tai sanoisinko että yli kolmekymmentä vuotta putkeen. En pysty enkä kykene ymmärtämään, miksi se pyörii koko ajan. Aamusta iltaan. Päivästä toiseen. Tulen kaupasta: se pyörii. Lämmitän ruokaa: se pyörii. Voisi sanoa, että se pyörii sittenkin. 😀 Elämä on kai huono komedia?

En tiedä mihin tässä pitää enää luottaa? Jumalaan, itseensä vai im-kelaan? Tuskin ainakaan tuohon viimeiseen.

Ei vain pinna kestä tuota kelaa... Joka minuutti se tarjoaa im:ää ratkaisuksi... Voi morjesta sentään...

Sinä puhut samaa kieltä "kumpa voisimme luottaa elämään" . En osaa "olen pyytänyt", rukoillut, huutanut, itkenyt...olen yrittänyt.🤔

minäitse89 kirjoitti:
Im-ajatukset nousee lähinnä siitä, että olo ei ole häävi. Pystyn hyväksymään senkin asian, että kuoleman jälkeistä olotilaa ei ole. Aivan niin kuin ei ole minkäänlaista olotilaa ennen syntymää. On hyvin mahdollista, että kuollessa ihmisen tietoisuus ns. hajoaa. Se kaikki on toki spekulaatiota.

En usko että im olisi hyvä ratkaisu, mulle vaan tulee silti niitä im-ajatuksia lähes päivittäin. Ehkä sitten huonon olon sivutuotteena.

 

Eieiei kirjoitti:
Onko im-obsessio sinulla kiinnostusta tuonpuoleisuuteen? Vai halua päästä pois tuskasta? Jos se on ensimmäinen niin onko silloin kyse vain obsessiosta ylläpitää kiinnostus-into johonkin sen fokusoiden, kuten kuolemiseen ja sen jälkeiseen? Jos se on jälkimmäinen, niin onko kyse tuskan hahmottomuudesta, johon et pysty vasta-argumentoimaan muulla kuin im:n tematiikalla?

Minulla on selkeesti tuskan loppuminen motivaationa kuolemaan. Voipahan olla että kuoleman jäkeen tuska ei lopukkaan?
Mutta nyt elämä on ahdistusta ja hammasten kiristelyä...en saa apuja mistään. Olen yrityänyt mt-tukipalveluja, palveleva puhelin on tukossa, jopa rukoilla Jumalaa ottamaan elämän henki minulta pois, tai ilmoittaisi itsestään olen valmis lähes kaikeen paitsi vahingoittaan muita ja itseäni, aamen.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Lisäys
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Johtuukohan meidän im-ajatukset keväästä? Auringosta?

Se voi auttaa, että yrittää vaikka väkisin nauttia asioista.

HerKaramazov kirjoitti:

Minulla on selkeesti tuskan loppuminen motivaationa kuolemaan. Voipahan olla että kuoleman jäkeen tuska ei lopukkaan?

Mutta nyt elämä on ahdistusta ja hammasten kiristelyä...en saa apuja mistään. Olen yrityänyt mt-tukipalveluja, palveleva puhelin on tukossa, jopa rukoilla Jumalaa ottamaan elämän henki minulta pois, tai ilmoittaisi itsestään olen valmis lähes kaikeen paitsi vahingoittaan muita ja itseäni, aamen.

 

Itsekin välillä ajattelen, että im ainakin tekisi sen ettei tarvitsisi enää kärsiä. Minulla on välillä fyysisiä kipuja ja välillä henkisiä.

Mietin sitä, että mitä muuta tämä olemassaolo voi enää tarjota kuin kipua? Ymmärrän hyvin niitä, jotka haluavat elää, sillä heillä ei varmaan ole kipuja eikä masennusta. Mutta ymmärrän myös niitä joilla on vakavia im-ajatuksia. Maailma ei aina anna syöttöä lapaan. Niin se vain on. Ihmiset sairastuvat, kärsivät, kuolevat. En väitä etteikö hyvä elämä olisi kaikkein tärkein asia ihmiselle. Sillä se on tärkein asia. Sen huomaa silloin, kun elämä ei enää ole hirveän hyvää.

Minullekin määrätty elämän aikana kaikenlaisia psyykkeen lääkkeitä. Ei niistä mikään ratkaise tätä ongelmaa. Olen soitellut terkkuun aikanaan paljon. Olen käynyt terapiassa. Ei mikään ole tehonnut. On vain kärsittävä.

Koko aikuis ikäni olen ravannut psykiatrien luona. Mutta ei lopulta mikään auta.

Elämä on loputon aavikko. On vain vaellettava niin kauan kuin voimia riittää. Ihmisiä ollaan: Jumalan mieli, mutta eläimen ruumis...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Minä olen usein unissa toisessa maailmansodassa, useimmiten natsisaksan joukoissa 45 vuonna. Siinä on jokin im-elementti ehkä. Viime yönä kumma kyllä olin liittoutuneiden puolella tai heidän valtaamalla alueella odottamassa natsien viimeisiä hyökkäyksiä. Valveilla usein mietin että ammun kuulan kallooni pistoolilla tai joku ampuu ja tuohon im ajatukseen liittyy jokin rankaisevuus, tuomitseminen, että ikään kuin vastaanotan minulle langetetun rangaistuksen tai rankaisen itseäni siitä että olen niin huono tai typerä tai vastenmielinen että minun kuuluu kuolla pois.

Moi 89

Kyllä valon määrällä on vaikutuksensa. Yleensä toukokuun puolessa välissä alkaa tasaantuun. Mutta se on hiton pitkä aika kuukausi temppuilla mielensä kanssa. Kivekset huutaa elämää ja pää hallelujaa, jotain tuon tapaista.
Vappu on tulossa ja pitäs repiä hauskaa irti mielestää, mutta ei huvita yhtään.

Eieiei kirjoitti:
Minä olen usein unissa toisessa maailmansodassa, useimmiten natsisaksan joukoissa 45 vuonna. Siinä on jokin im-elementti ehkä. Viime yönä kumma kyllä olin liittoutuneiden puolella tai heidän valtaamalla alueella odottamassa natsien viimeisiä hyökkäyksiä. Valveilla usein mietin että ammun kuulan kallooni pistoolilla tai joku ampuu ja tuohon im ajatukseen liittyy jokin rankaisevuus, tuomitseminen, että ikään kuin vastaanotan minulle langetetun rangaistuksen tai rankaisen itseäni siitä että olen niin huono tai typerä tai vastenmielinen että minun kuuluu kuolla pois.

Miksi juuri saksan ja liitoutuneiden sodassa? Kun voisi ajatella että suomen tai venäjän välisessä sodassa?
Onkohan se sisäisesti "rangaistavampi sota" kuin tuo suomen puollustussota?
Mä olen harvoin unissani sodassa...onko han tuo ukrainan ja venäjänsota nostanut sota-ajatuksia ali-tajunnasta? Unet ovat outoja.

Mä näen silloin tällöin että olen armeijassa. Palvelus aikaa on jonkin verran jäljellä, en tiedä unessa oikein kuinka paljon. Yleensä menen kysymään komppanjan päälliköltä paljonko minulla on palvelusta jäljellä, ja minähän olen jo käynyt armeijan?
Just tuli mieleen että jos tää elämä on ns. "armeija" ja sitten minua kiinnostaa kauanko täällä tarvii vielä oleilla? Ja menen kysymään "kvarkkien tanssittajalta", kauanko?
Yleensä se Komppanjan päällikkö sanoo että "sä voit olla täällä, tai lähteä meeen".

89:lle. Ne itämaiset, tai ei ne enään ole itämaisia uskontoja, kun ei ristinuskoa, juutalaisuutta, tai muslimiuskontoja kutsuta lähi-idän uskonnoiksi.
No, se yksi ajattelu suuntaus sanoo. Elämä on kärsimystä - kun me halutaan elämältä jotain muuta kuin mitä se on. Eli ongelma on halu. Uudessa testamentissa Jeesus sanoo alati pyyteitä vailla on taivastenvaltakunnassa(ei ihan noilla sanoilla, muuta niin mä se käsitän).

Siinäpä onkin elämälle haaste olla elää ilman haluja. Ei onnistu minulta, ehkä siksi en ole Jeesus, enkä Buddha.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Minä ainakin haluan koko ajan kaikkea. Ruokaa, herkkuja jne. Ihmettelen välillä, mistä esim. jotkut buddhalaiset munkit saa tyyneyden ja voiman vastustaa kaikkia kiusauksia.

Luulen, että lopulta vastaus kaikkeen on ihmisen elimistö. Toisten elimistö vaan nyt sitten on sellainen, että se pistää haluamaan erinäisiä asioita enemmän kuin toisten. Ihminen ei pysty päättämään millainen elimistö hänelle muotoutuu. Tai siis pystyy tietenkin osittain muttei täysin.

On tämä maailma vaan hullu paikka, kun tarkemmin ajattelee...

Itse en ole käynyt armeijaa. Muutenkin tuntuu kaikki sodat ihan vastenmielisiltä. En pysty ymmärtämään minkä takia maailmassa soditaan...

Ihmisellä on tämä elinkautinen täällä maan päällä. En tiedä onko kristinusko, buddhalaisuus tai mikään muukaan uskonto oikeassa. Toki niissä on hyviä juttuja, mutta että olisi jokin taivas tai nirvana.... En tiedä. Tämä maailma on kyllä sellainen keitos, että siihen keitokseen on lykätty kaikkea mahdollista...

Tuntuuko teistäkin elämä oudolta? Että joo, ihmisen tehtävä on elää, mutta sitten toisaalta elämä on kärsimystä. Ihmisen on siis haluttava kärsimystä. Haluttava elää. Eikö se ole hirveän outoa?

Olen huomannut että itselläni on tietynlainen aste-taulukko im-ajatuksissa. Esim. ykkös-asteella im-ajatukseni on vain sellaisia fiiliksiä, että onpas ikävä olo. Ehkä toisella asteella ajatukset sellaisia, että alkaa aktiivisesta ajattelemaan pois pääsyä. Ja kolmannella asteella miettii jo teko tapaa. Onneksi harvoin sitä enää nykyään on tuolla kolmannella asteella...

Ootteko lukeneet Schopenhaueria? Hänen mielestä ihmisellä on sokea elämäntahto. Sehän voi pitää paikkansa. Ihmisen aivot ja keho on luonnonvalinnan kautta muokkautuneet sellaiseksi, että ne yrittävät hinnalla millä hyvänsä pitää ihmisen hengissä. Siis esim. tuottamalla joissain tilanteissa adrenaliinia. Olen miettinyt, että mitä tapahtuisi jos ei olisi kuoleman pelkoa? Esim. varmaan joillain aineilla jotkut ihmiset kumoavat kuoleman pelon. Tai no sen nyt melkein tietää, että mitä siitä seuraa....

On vaikea hahmottaa, että mikä tämän elämän lopullinen tarkoitus on? Kun miettii, että päiväthän on tällaisia samanlaisia aina. Aina elämän loppuun asti. Aamupala, suihku, netti, lounas, ulkoilu, lukeminen, välipala... Camus puhui juuri tuosta, että kaikki on vain toistoa. Olisi se ihme jos sitten joku päivä Jumala ilmestyisi ihmiselle. Kun ei se ole tähänkään mennessä ilmestynyt... Mietin vaan...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: Parantelu
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 6 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Tuosta halusta..

Jos ja kun ei ole halua mihinkään, ei mitään saakaan. Jeesus puhui tahtomisesta, "mutta te ette tahtoneet"... Näissä on joku olennainen ero. Haluja voi olla monenlaisia, moneen asiaan, mutta tahtoa on vaan yhdenlaista, tahdonalainen elämä on eteenpäin menon elämää? Tai jos ajattelee tahdon vievän seuraavaan elämään kuoleman tuolle puolen, tahtomisella on syvempi merkitys?

keskustelua kirjoitti:
Tuosta halusta..

Jos ja kun ei ole halua mihinkään, ei mitään saakaan. Jeesus puhui tahtomisesta, "mutta te ette tahtoneet"... Näissä on joku olennainen ero. Haluja voi olla monenlaisia, moneen asiaan, mutta tahtoa on vaan yhdenlaista, tahdonalainen elämä on eteenpäin menon elämää? Tai jos ajattelee tahdon vievän seuraavaan elämään kuoleman tuolle puolen, tahtomisella on syvempi merkitys?

Noin se varmaan on!
Kun Jeesus kuoli ristillä, niin irtosiko sieluruumiista, ja palasi kolmantena päivänä, "se on täytetty!"  vai uinuiko sielu Jeesuksessa ja aktivoitui komantena päivänä? Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit?
Mitenkä ihan "rautalanka malli" menee edellisestä...viime pääsiäisenä pohdin ja mietin. Ja sitä kun opetuslapset tapasivat Jeesuksen pääsiäisen jälkeen he eivät olleet tunnistaa häntä. Tuomaskin sai koittaa keihään jälkeä kyljessä...miksi he eivät tunnistaneet häntä...oliko hänen kasvonsa, tai olemuksensa muuttunut?

Vielä yksi kysymys miksi haluat elää kuoleman jälkeen?