Eipä sitä voi kai muuta kuin yrittää elää jotenkin sankarillisesti. Mitä se nyt sitten tarkoittaakaan...

Niin. Ainahan kaikesta voi jollekin valittaa, mutta mitä se sitten lopulta auttaa? Ei ihminen ole itse valinnut tällaista maailmaa, mutta en sitten tiedä että voiko oikeastaan jatkuva murheissa vellominenkaan auttaa. Jossain sanottiin joskus, että ihminen on heitetty maailmaan. Mun mielestä se kuulostaa aika realistiselta. Niin paljon on sellaista elämässä mille yksi ihminen ei voi mitään. Ei ihmekkään että ihmiset ahdistuvat tällaisessa maailmassa. Ainut oikeastaan mikä mua on auttanut on ollut eksistentialismi. Siitä ollaankin puhuttu. En tiedä miksi se auttaa. Kai siksi että se painottaa juuri sitä ihmisen ahdistusta. Että tietynlainen ahdistus on normaalia. Kyllähän jäniskin ahdistuu, kun se näkee ketun. Ja me olemme jonkinlaisia sukulaisia myös jänikselle.

En tiedä, minkä takia edes valitan terapeutille elämän kovuudesta tai jollekin muulle henkilölle. Kaikilla elämä on aika kovaa. Täytyy vain kasvattaa jonkinlainen henkinen panssari. En yhtään ihmettele miksi ihmisillä on niin paljon im-ajatuksia.

En oikeastaan, silloin kun vellon im-ajatuksissa, niin ole vihainen. Tavallaan ajattelen silloin että olisi jotenkin vapauttavaa päästä pois. Mutta tiedän että se on virheellinen ajatus. En vain voi mitään sille fiilikselle, mikä im-ajatuksesta tulee. Tiedän että elämän täytyy voittaa aina. Mutta kun tulee sellainen haaveilu-mode päälle niin silloin alkaa unelmoimaan ties mistä. Alkaa unelmoimaan että kuoleman jälkeen pääsisi johonkin autuaalliseen paikkaan yms.

Ehkä joskus toivottomuudesta löytää sen toivon. Vaikka aika paradoksaaliselta se kuulostaakin.

Useat filosofit ja kirjailijat ovat historian saatossa todenneeet, että maailmasta ei pysty tekemään paratiisia. En tiedä onko se totta, mutta voi olla. Mutta ainakin oma kokemus on se että maailmassa on aina se tietty kovuus, joka lyö vasten ihmisen kasvoja. Että juuri kun luulee että kaikki on hyvin, niin sitten tuleekin ties mitä ongelmia. En nyt tietenkään halua mitenkään masentaa lisää, mutta tällaista tämä elämä nyt sitten on... Kipinä on vain löydettävä toivosta tai toivottomuudesta. Tämä kaikki on vain niin ristiriitaista. Hieno aurinkoinen sää, mutta kuitenkin...

Moi.

En minäkään tunnista vihaa im. ajatusten keskellä, ehkä syvän pettymyksen ihmisiin/itseeni.

Itseeni siksi, kun en pärjää tässä kovassa maailmassa...viimepäivinä on tehnyt mieli viedä patja saunaan lauteiden alle, ja piileskellä siellä maailmaa, ja päivän kirkkautta. En mä siellä kuitenkaan voi kauan piileskellä kun tarvii viedä koira, tehdä ruokaa, hoitaa asioita.

Heideggeri sanoi että "ihminen on heitetty alasti maailmaan"...taitaa muutkin eksistentialistit kompata tuota toteamusta. Ei taida olla yhtään kuuluisaa eksistentialistista filosofia joka olisi sitä mieltä että "elämä on helppo tie"

Kierkegaad kertoi että "alemmilla" eksistenssi tasoilla ihminen voi vaikuttua kovasti elämän kauniista asioista, tai "lennellä kukasta kukkaan", ja saada elämän merkityksiä maailman pinnallisista asioista.
Sören sanoi myös että "kaikki paitsi ristinusko on todellelisuuden pakoilua". Aika ehdoton kaveri.

Jos ei pysty rakentamaan "henkistä panssaria", niin pystyisikö muovaamaan "henkistä joustavuutta", siten että ei jäisi pohtimaan kaikkia takaiskuja niin vakavasti, vaan elelisi "kriisien keskellä" asenteella "no, tää on nyt tätä elämää..."

Kovuus tai joustavuus, ehkä molempia tarvitaan?

Luulen että jos menisit sinne saunan lauteiden alle niin ahdistus vain lisääntyisi.

Kaikki lopulta on kai kiinni siitä, mitä aivoille syöttää. Jos koko ajan syöttää niille ahdistavaa informaatiota, jos sukeltaa vain maailman pahuuteen, niin kyllä sitä silloin alkaakin ajatella im-ajatuksia. Olen ainakin itsestäni sen puolen huomannut. Ei vain pidä syöttää koko ajan sitä pahuutta aivoille... Välillä voi, muttei koko ajan.

Juuri se siinä eksistentialismissa onkin ns. "hyvä" että se ilmaisee niin todellisen kuvan maailmasta. Että tavallaan se välillä auttaa kun toteaa, että maailmassa on paljon ahdistavia juttuja, mutta kuitenkin kun ne jutut tavallaan kohtaa niin ehkä niitä pystyy kuitenkin sietämään. Mutta tietenkin pitää kohdata niitä juttuja maltillisesti. Esim. jos pelkäisi pimeää, niin siitä pääsee eroon kai vain olemalla pimeässä. Tietenkään ei koko aikaa, mutta välillä. Tietenkään ei tämä metodi kaikkeen sovellu.

Panssari tai joustavuus, kumpikin kyllä hyviä asioita. Resilienssiä. Jokainen tarvitsee sitä. Ainakin välillä. Pelko ei saa lamauttaa ihmistä. Ainakaan pitkäksi aikaa. Sehän olisi kamalinta jos täysin lamautuisi. Ettei pystyisi enää toimimaan, käymään kaupassa yms. Ihmisten kohtaaminen antaa sitä lujuutta kuitenkin. Ja lujuutta täytyy olla...

Ehkä tässä nyt tarvitsee vain kehittää koko ajan enemmän ja enemmän sitä resilienssi kykyä. Ihmisessä on kuitenkin aina se piirre että ihminen sopeutuu moneen tilanteeseen...

Moi.

Taidan vaihtaa lauteiden alle menemisen parvekkeella istumiseen, toistaiseksi.

Toi ihmisen sopeutuminen on varmaan yksi avain asioita. Itsestäni tiedän että en ole mikään nopea sopeutuja. En oikein tiedä mistä edellinen juontaa? Elämässäni on ollut paljon muutoksia.

Mitä kirjaa suosittelisit tänään 89?

Olen huomannut, että silloin kun ahdistaa niin ei pidä mennä mihinkään ahtaaseen paikkaan oleilemaan ei esim. sinne lauteiden alle. Itsellä auttaa sekin jo välillä kun avaa verhot ja näkee ikkunasta pitkälle. Lievittää ahdistusta.

Jotkut sanoo että ihminen sopeutuu lopulta kaikkeen. Tietenkin ihmiset on hyvin erilaisia. Itse olen nyt sopeutunut olemaan yksin. Se ei välttämättä ole huono taito.

Olen viime aikoina lukenut Wittgensteinin Muistelma teosta. Ihan hyvä. Ootko lukenu? En oikein pääse irti Camus'n kirjoista. 🙂 Olen varmaan lukenut Putoamisenkin jo 5 kertaa ja Sivullisenkin aika monta...

Mitä luulet HerKaramazov, onko elämässä loppujen lopuksi jokin punainen lanka? Vai ollaanko me vaan kvarkkien tanssia? Miksi ihminen on evoluution myötä kehittynyt tällaiseksi? Siis aina se kysymys, että miksi. Mutta kun tuntuu siltä, että mieli haluaa löytää vastauksen. Miksi elämä sai alkunsa, jossain alkuliemessä? Minkä takia evoluutio muokkaa eliöitä? Mikä tarkoitus evoluutiolla on? Muokkaako se eliöitä täysin vailla mitään mieltä? Minkä takia elämä on niin usein ahdistavaa? Miksi me olemme täällä? Jos kaikki on vain sattumaa, niin minkä takia kuitenkin me ihmisinä tajutaan niin paljon maailmasta? Minkä takia me emme vain ole jotain alkukantaisia eläimiä, jotka laiduntavat jossain savannilla? Voiko maailmankaikkeudella olla mieli?

Paljon kysymyksiä. 🙂

minäitse89 kirjoitti:
Mitä luulet HerKaramazov, onko elämässä loppujen lopuksi jokin punainen lanka? Vai ollaanko me vaan kvarkkien tanssia? Miksi ihminen on evoluution myötä kehittynyt tällaiseksi? Siis aina se kysymys, että miksi. Mutta kun tuntuu siltä, että mieli haluaa löytää vastauksen. Miksi elämä sai alkunsa, jossain alkuliemessä? Minkä takia evoluutio muokkaa eliöitä? Mikä tarkoitus evoluutiolla on? Muokkaako se eliöitä täysin vailla mitään mieltä? Minkä takia elämä on niin usein ahdistavaa? Miksi me olemme täällä? Jos kaikki on vain sattumaa, niin minkä takia kuitenkin me ihmisinä tajutaan niin paljon maailmasta? Minkä takia me emme vain ole jotain alkukantaisia eläimiä, jotka laiduntavat jossain savannilla? Voiko maailmankaikkeudella olla mieli?

Paljon kysymyksiä. 🙂

Moi.

En tiedä, en tiedä, en tiedä🤔 Arvaan että jokin punainen lanka on...vai tahtoisinko niin? Voi olla. Mikä saa kvarkit järjestäytymään ihmisiksi, eläimiksi, puiksi, kasveksi...ja että vaikka minä "kvarkkikimppu" koen ahdistusta? Onko ahdistuksella tarkoitus ohjata käyttäytymistäni? Ehkä, ja miksi?
Jos me ei tajuttaisi niin paljon maailmasta, niin hillitsisikö se ahdistusta? Onko evoluutio, jumala, ihminen mennyt liian pitkälle, ja luonnon on tultava askelia takaisin päin, ja aloitettava toisieen suuntaan?
Mä en tiedä biologisessa mielessä onko evoluutio sattuman varaista...biologisessa mielessä se voi toimia hyvin loogisesti. Me ei vaan nähdä perspektiiviä koska evoluutio toimii kymmenissä tuhansissa vuosissa. Voi olla että tarvisi peruuttaa takaisin luoliin asumaan? Onko riittävän suuri tuho vaikka ydinsodan ja ekokatastrofin mielessä se peruutus liike. Paljon on kysymyksiä minullakin...aika vähän vastauksia.

Mutta kysymyksiä täytyy esittää, jotta ihmiskunta kehittyy johonkin suuntaan😉

Minulla on sellainen tunne, että ihminen vain mielessään rakentaa elämästä tarinan ja näin myös siihen tulee jokin punainen lanka. Ahdistus on varmaan vain osa itsesuojeluvaistoa. Evoluutio kai sitten vain perustuu hengissä selviytymiselle ja suvun jatkamiselle. Mutta tulee kyllä aika nihilistinen olo kun lukee netistä evoluutiosta yms. Että sitten muka kaikki uskonnot ja filosofiat on muka turhia tieteen näkökulmasta..? Olen miettinyt että onko ihmisen sisäisellä kokemuksella mitään arvoa tässä maailmassa? Kauneuden tai muun kokemuksella? Siis onko sillä pohjimmiltaan mitään arvoa, että näkee kauniin auringon laskun yms.? Jos tämä kaikki lopulta on sitten sitä hengissä selviytymistä ja suvun jatkamista? Onko unelmoinnille mitään sijaa tässä maailmassa? Niin paljon on turhaa väkivaltaa maailmassa. Mutta kun se tuntuu olevan fakta että yksi ihminen ei voi hirveästi vaikuttaa asioihin. Toisaalta, jos maailmassa ihmiset ei enää unelmoi, niin karu paikka tästä tulee. Ellei se jo sitä ole...

Moi.

Noin se menee kuten sanot 89. Jos kuitenkin tarkastellaan asiaa kvanttifysiikan kautta, ja todetaan että kaikki oliot maailmassa on sidoksissa toisiinsa energian kautta. Myös tunteet ovat energiaa. Kaikki on siten kollektiivisesti toisissaan kiinni. Jos mikään ei ole irrallaan niin sillä auringon laskulla on vaikutusta enemmän kuin yhteen havaitsijaan. Sama päteen että sodan kauhut, tai nälän hädät koskettavat koko ihmiskuntaa.

Jos se "sidos" meidän olioiden välissä on se Jumala niin hyvässä kuin pahassa? Me ei nähdä sitä, mutta kvanttifysiikan kautta se on olemassa. Ei täällä maailman kaikkeudessa ole ns. "tyhjiäkohtia" kaikki on täynnä energiaa.

Jopa tieteen käyttämät "tyhjiöt" ei ole lopulta tyhjiä..."tyhjiöt" ovat tyhjiä "meidän" käsittämälle materialle, mutta me ei käsitetä kaikkea materiaa täällä maailman kaikkeudessa. 60-70%:tia on "kateissa" materiasta. Jos toi prosettiluku on lähellekkään oikea niin meidän elollisten välissä on "jotain", mutta mitä?🤔

Niin, joskus katoin yhtä tiede-ohjelmaa jossa puhuttiin ns. "voimasta" tai "energiasta" joka yhdistää meitä kaikkia. Se nyt on vielä kuitenkin spekulaatiota, mutta joitain viitteitä vissiin on saatu että sellainen "voima" olisi. Energiahan ei katoa ikinä vaan se muuttaa vaan muotoaan kai... Siinä mielessä jokin kuoleman jälkeinenkin todellisuus saattaisi olla olemassa, jos nimittäin meidän tietoisuus muuttaa vain muotoaan kuolin hetkellä. Ei siitä tietenkään voi olla varma, mutta kuitenkin...

Kaikenlaisia kvanttihiukkasiahan tässä ympärillä koko ajan menee. Ehkä ne kvanttihiukkaset yhdistää meidän kaikkien tietoisuudet. Ihmisten ja eläinten.

Toisaalta välillä miettii että onkohan tietoisuudet yhteydessä toisiinsa, kun ihmiset tekevät niin pahoja asioita toisilleen. Kun jotkut ihmiset ei tajua, että lopulta me kaikki olemme samassa veneessä. Veneessä jonka nimi on maapallo.

Se suuri arvoitus on että mitä on se pimeä-energia joka pitää maailmankaikkeuden kasassa? Ja se että onko jotain gravitaatiohiukkasia vai miten painovoima toimii? Mutta mun mielestä suurin arvoitus on se että miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa? Siis aika ja avaruus. Se on aivan käsittämätöntä. Että ns. tyhjästä on syntynyt tällainen universumi. Siinä mielessä voisi uskoakin, että Jumala on kaiken luonut. Mutta siinä tulee se ongelma sitten että kuka on luonut Jumalan?

Moi.

Eilen kuuntelin kirjaa jonka on kirjoitanut zen-buddhalainen munkki. Kirjassa pohdittiin ykseyden käsitettä, ja päädyttiin ei-dualismiin, koska jos mainitaan yksi niin se sisältää itsessään käsitteen kahdesta.

Onhan tämä maailmankaikkeus hienosti rakentunut/rakennettu. Meidän maapallo on periaatteessa paratiisi kaikkine ekosysteemeineen, ja monimuotoisuuksineen. Silti maailman rikkaudet on kertyneet 1-2% väestöstä, ja alle promillen kokoinen joukko päättää sodista. Tuskin venäläiset sotilaat olisivat halunneet hyökätä ukrainaan? Voidaan vaan kysellä miksi, ja miksi?

Itsellä on niin toivoton olo, kun en voi vaikuttaa... Joskus kerrottiin niin että jos Tiibetilaiset munkit lopettaisivat rukoilemisen maailman puolesta maailman loppu tulisi? Auttaako kollektiivinen rukous maailman rauhaa? Ei siitä varmaan haittaakaan ole

Miksi toisten ihmisten mieli tyytyy kristillisen raamatun, koraanin, juutalaisten raamatun kaltaisiin "pyhän kirjan" vastauksiin. Mulle ei meinaa kelvata mikään kirja yksiselitteisesti, joskus jopa tieteelliset julkaisut hangoittelee vastaan.
Onko minun mieleni ikuinen "vastarannan kiiski", ja siitä joudun kärsiin? Jos mun kummitädiltä kysytään niin hän sanoo että "kyllä, et ole ottanut Jeesusta sydämmeesi"

Palaan vielä tuohon kirjaan jota kuuntelin eilen sen nimi on "Puhtaan maan polulla" ja kirjoittaja Thin Nath Than. Kirjassa kerrottiin aika tarkasti Shirhathan (buddha) valaistumisen päivistä ja viikoista. Shirhathan lapsuudesta ja nuoruudestakin on kirjoitettu, mutta ei tuossa kirjassa. Se mihin pyrin...haluisin tietää Jeesuksen lapsuudesta ja nuoruudesta...miksei niistä puhuta mitään?
Apokryfisissä kirjoissa on kertomuksia Jeesuksen lapsuudesta, mutta jos haluat keskustella näistä kirjoista toiset sanoo ettei ne kuulu kristinuskoon ja toiset taas hyväksyy ne.
Juuri tänään mietin että uudessa testamentissa on Jeesuksen syntymä, sitten pompataan Kaanaan häihin muuttaan vesi viiniksi...mitä siinä välillä tapahtui? Miksi ihminen kiusaa itseään asioilla joiden kysymyksiin ei ole vastauksia, tai sitten vastauksia on niin paljon kuin ihmisiä?
Jopa Muhametin elämästä tiedetään ja siitä on kirjoitettu...tosin Muhamed ei sanonut olevansa "Jumalan poika".
Jos Jeesus sanoi olevansa Jumalan poika, väittikö hän ettei muut ihmiset ole Jumalan tyttöjä ja poikia?
Uskonnollista semantiikkaa...

Loppupeleissä on varmaan kysymys siitä että mihin uskoo, tai miksi uskoo? Edellinen pätee kvanttifysiikkaan, alkuräjähdykseen, kravitaatiohiukkasiin, rukoilemiseen, jne.

Ymmärrän hyvin miksi ihmiset kääntyvät kristinuskoon tai Buddhalaisuuteen tai vastaavaan. Liian paljon on turhaa hälyä tässä maailmassa. Tarkoitan sillä että niin paljon ihmisten välistä väkivaltaa. Niin paljon vihamielisyyttä. Sellaista hälyä. Kun jossain Buddhalaisuudessa keskitytään meditointiin tai kristinuskossa rukoukseen, niin juuri nehän antavat ihmiselle juuri sitä sisäistä rauhaa jota tarvitaan. Varmaan sotiakin tulisi vähemmän, kun ihmiset kääntyisivät välillä mietiskelemään ja meditoimaan. Ei ole mitään hyötyä riehua ja raivota ja alistaa toisia. Ei mitään hyötyä sotia,

Maailmaa hallitsee lopulta juuri niin kuin sanoit, ehkä vain muutama ihminen ja he eivät välitä vaikka on miljardeja muitakin ihmisiä. Aivan järjetöntä touhua kyllä.

Uskonnoista voi oppia moraalisääntöjä. Ei ne kymmenen käskyäkään mitään diipa daapaa ole. On oikeastaan ihan sama että uskooko Jumalaan tai ei, silti uskonnoilla on paljon annettavaa.

Kierkegaard joskus sanoi, että ihmisen on tehtävä valinta elämässään. Ja sekin on valinta jos ei usko mihinkään. Että nihilismikin on tavallaan uskonto.

Kysymys on myös siitä että mitä jollain uskolla halutaan saavuttaa? Jotkut uskovat paholaiseen ja sillä verukkeella tekevät jotain karmaisevia juttuja. Toiset uskovat Jeesuksen olevan Jumalan poika ja voivat olla armeliaita kuten Jeesus oli. Mun mielestä se siinä eniten ratkaisee että mitä sen uskon avulla sitten tekee...

Moi.

Minusta on ihan okei että on eri uskontoja, ja ihmiset ottavat niistä ohjeita elämän polulle. En ole sanomaan mikä niistä on "paras". Filosofiat, sosiologia, psykologia tarjoavat myös malleja elämään. En mä ole tuomitsemaan nihilismiäkään.
Ylipäätään meidän ei tulisi tuomita toisiamme.
Ja melkein samaan hengenvetoon pitäisikö sittenkin tuomita sodanlietsojat sekä ympäristön tuhojat?
Ehkä? Mutta me ei tiedetä mistä lähtökohdista kukin ihminen tulee, ja minkälaisen kasvatuksen, elämän ohjeet kukin on saanut valintoihinsa.
Se että ihminen ohjaa elämänsä niin että tähtää johtajien johtajan pallille, niin siinä arvomaailma tähtää etenemiseen ja hyvin usein keinoja kaihtamatta, tai se armomaailma "sallii" ikävätkin keinot.
Sama juttu on luonnon riistämiseen erikoistuneilla ihmisillä...arvomaailma on omanlaisensa. Vai onko se arvomaailma, vai sairaus?  Jos se on sairaus niin evoluutio ei toimi, vai onko evoluution tän hetken tavoite karsia kaikki muut pois maapallolta, ja jättää "vahvimmat riistäjät" jatkaan populaatiota?
Ehkä evoluutio, tai Jumala ei toimi niin kuin minä haluisin, tai käsitän?
Tämmösiä asioita irtosi minun masennusta sairastavasta mielestäni tänään...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 8 kuukautta sitten. Syy: Lisäys

Niin, ainakin nuo ympäristö jutut on sellaisia, että tulee mieleen: kyllä ihmisen on pakko päästä paikasta A paikkaan B, ja useimmiten se onnistuu vain autolla. Ja harvalla on sähkö-autoon varaa.

En ymmärrä koko evoluution pointtia. En ymmärrä sitäkään miksi mieli usein luo esteitä ihmiselle. Masennusta, ahdistusta ja muuta. Usein kuulee puhuttavan siitä, että elämälle on löydettävä jokin tarkoitus. Mutta kun tämä elämä tuntuu menevän siten, että täytyy vain syödä, urheilla yms. Siis huoltaa vain kehoa ja sitten vielä noiden asioiden lisäksi pitäisi löytää jokin syvempi tarkoitus. Mutta kun kysymykseni on, että onko syvempää tarkoitusta? Toivottavasti on. Luotan siihen, että on. Mutta kuitenkin välillä miettii, että onko...

Maailmankaikkeus on luonut meidät tänne maan päälle. On hirveän vaikeaa sisäistää se asia että elämä olisi syntynyt sattumalta. Minkä takia edes olisi uskontoja, jos mitään syvempää ei olisi? Tiede tekee meistä vain lihaa ja luuta olevia olentoja. Sitä on vaikea hyväksyä.

On vaikea hyväksyä sitä, että atomit vain sattumalta ovat kiinnittyneet toisiinsa ja elämä on syntynyt. Minkä takia me puhuisimme edes Jumalasta, jos kerran kaikki on vain luonnonlakien tuotosta? Minkä takia ihminen olisi keksinyt Jumalan?

Moi.

Ei sähköauto ole se välttämättä se "puhtain" tapa liikkua...varmaan kehittyy vielä, mutta mihin suuntaan, sitä en tiedä?

Jos evoluutio olisi pitänyt apinat puissa ja neljällä jalalla...asiat voisi olla paremmin, mutta me ei sitten pohdittaisia tämmöisiä asioita verkossa. Apinatkin tuntee tunteita, kuten vaikka koti eläimet...ei heillä ole sama fiilis joka päivä. En minäkään ymmärrä evoluution kuttuja...tietty jos katsoo kauas taaksepäin ja joku biologi selittää niin kyllä se on järkeen käypää.

Urheilu/liikunta fyysisesti on tärkeää, mutta myös "mielenliikunta/pohtiminen" on metkityksellistä. Joskus mietin sellaista että kun fyysisesti ihminen voi ajautua ylikuntoon, niin onko mielensairaudet mielen ylikuntoa, tai alikuntoa? Puhun nyt mielen sairauksista joihin ei ole neurologisia syitä. Pohdin joskus edellistä ihan yleisellä tasolla...lähinnä itseni kautta masennuskausilla.
Olet varmaan kuullut "älä pohdi niin syvällisiä - pääset helpommalla" , mutta miten kahlehtia omaa ajattelua? Ja tuleeko sitä kahlita?

Buddhalaisuudessa puhutaan "keskinäis-olemisesta" joka luo tapahtumia...mikään ei synny synny siinä ajattelussa tyhjästä ns. sattumasta.
Kyllä minäkin ihmettelen miten energiat pysyy kasassa ihmisien, eläimien, puiden, jne. muodossa.

Onko ihminen keksinyt metafyysisiä asioita? Jos on mihin tarpeeseen?