Vaikeita kyllä nämä mielenterveys ongelmat ja yksinäisyys. Elämään tulee heti virtaa, kun voi puhua jonkun kanssa. Ei tämä kirjoittaminen samalla tavalla auta.

Toivottavasti nämä ongelmat ei nyt tästä pahene... Hemmetin kovaa tämä elämä välillä... Itsetuhosta ei ole mitään hyötyä... Vaikeinta tässä elämässä on pysyä järjissään, kaiken tämän yksinäisyyden keskellä. Mutta toisaalta, kun on yksin niin ei tule niin paljon itsemurha ajatuksia. Mutta eipä tämä yksinäisyys ole oikein elämää... Tai voi ollakin...

Kun miettii sitä että ihminen on vain tällainen orgaaninen lihaksista, hermoista ja luista koostuva olio, niin aika pulassa tässä ollaan. Ja sitten kun sydän pysähtyy niin se on siinä. En ymmärrä mikä tarkoitus tällä elämällä oikein on? Minkä takia tänne maailmaan synnytään, jos tämä elämä on yhtä kärsimystä? Yhtä hyvin voisi olla kala tai muurahainen. Siinä olisi ainakin se hyvä puoli, ettei tajuaisi tämän maailman tarkoituksettomuutta.

Ihmiset pelkää koronaa, syöpää yms. mutta silti tuhannet ihmiset miettivät Suomessa itsemurhaa. Ja tuhannet ihmiset yrittävät itsemurhaa vuosittain Suomessa. Ja kuitenkin uutiset vain täynnä koronaa. Maailmassa on paljon vakavampiakin asioita kuin korona. Maailmassa ihminen voi seota täysin ja se on paljon pahempi asia kuin jokin pieni kurkkukipu...

Toki vaikea on vertailla kärsimyksen määrää. Kärsimys on kärsimystä. Ei sitä pysty mittaamaan millään.

Jos elämällä nyt jokin luonnon sanelema tarkoitus on, niin se on se, että eliöt yrittää vain selvitä hengissä. Mutta sekin on vain evoluution mukana muovautunut vaisto...

Schopenhauer siitä kirjoitti että ihmisellä on sokea tahto elää. Ehkä. Mutta ehkä sitä kuitenkin mieluummin elää, kuin maatuu haudassa...

Toisaalta, jos millään ei lopulta ole mitään väliä, niin yhtä hyvin sitä voi kuunnella rockia kämpässään aamusta iltaan. Parempi se nyt sitten kuin itsetuhoisat teot...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 9 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Tein sen virheen, että katselin vanhoja valokuvia ja sain huomata sen että monet, jotka niissä kuvissa esiintyy, ovat jo kuolleet. Katselin ylioppilasjuhlien kuviani. Eihän niistä juhlista ole kuin jotain 13 tai 14 vuotta ja kuitenkin kaikki on muuttunut ihan hirveästi. Kyllä ne vuodet vaan tekee tehtävänsä ihmisiin. Näytin kovin iloiselta niissä kuvissa. Ei ajan kululle vaan voi mitään...

On kyllä outoa huomata, että 13 vuottakin on jo ikuisuus näimmä. Siis että niin pienessä ajassa ihan kaikki on muuttunut. Moni kuollut. Monet ovat jo todella vanhoja. Parempi vaan kai kun ei katsele noita vanhoja kuvia. Eipä siitä mitään hyötyä ole. Ehkä se vuosi 2009 oli onnen vuosi. En muista. Voi olla että ei ollut. Mutta onnellisia nuo kuvat olivat.

Kaikki muuttuu koko ajan. Se pitää kai vain hyväksyä...

Moi.

Aloitin fatbike pyöräilyn eilen...meen tänään myös. Tuntuu että tarvii tehdä jotain fyysistä että mieli pysyy kasassa.

Odottelen kevät aurinkoa jos se antaisi virtaa jatkaa elämää...

Moi.

Itse olen viime aikoina hiihtänyt jonkin verran. Ja tehnyt lihaskunto liikkeitä kotona. Kyllähän se urheilu jonkin verran auttaa. Pitäisi vain päivittäin muistaa liikkua.

Ottaa kyllä niin päähän se, että koko lähipiiri painostaa opiskelemaan. Mutta kun elämässä on paljon muitakin asioita kuin opiskelu. Elämässä on kuitenkin tärkeintä vain pysyä hengissä. En ymmärrä miksi he koko ajan painostavat: että pitää opiskella jne. Ne ei oikein ymmärrä tätä minun tilannettani. En toisaalta halua heille sitä edes selittää. He eivät välttämättä tilannettani ymmärrä, koska eivät ole kokeneet itse mitään vastaavaa.

Ei elämän tärkein asia ole opiskelu. Ainakaan minun mielestä. Olisihan se kivaa opiskella tai olla töissä, jos elämäntilanne olisi erilainen. Mutta kun ei ole.

Koko ajan he ehdottavat että tee sitä tai tee tätä. Painostavat. Minun elämäni on kuitenkin muutenkin jo niin haastavaa etten tarvitse nyt yhtään lisähaasteita.

Ehkä silloin nuorempana olisi voinut panostaa enemmän opiskeluun. Joskus 10 vuotta sitten. Mutta tilanne on nyt se mikä on...

Jos sua painostetaan opiskeleen ja se päivä opiskelu on vastenmielistä...niin onhan niitä muitakin tapoja. Avoimet yliopisto ja korkeakoulu opintojen kautta voi edetä pikku paloina...mä olen suorittanut viimeiset opiskelut pääasiassa pikkupaloina.

kun mun viimeinen vaikeamasennusjakso katkaisi opiskelut olin saanut kasaan 177op./240op. Mua kyllä kiinnostaa hankkia toi tutkinto, enkä haen opinto-oikeutta saattaa opinnot loppuun ensi syksynä?..nyt en jaksa...tää korona/maailman tilanne jotenkin vie pohjan opiskelulta?
Aamusin on ollut taas ahdistusta...ei kuitenkaan niin vaikeaa kuin vuosi takaperin.

Jos jaksan pitää pyöräily harrastuksen ja uimahallit aukeisivat niin paremmalla fyysisellä kunnolla jaksaa taistella tässä elämässä.

Ja taisteluahan tää on vaikka pääsääntöisesti psyykkistä. Fyysinen vaikuttaa osaksi psyykkiseen, ja psyykkinen fyysiseen puoleen...

Niin. Ehkä keskityn vain nyt Avoimeen yliopistoon, koska tuo päivä-opiskelu todellakin tökkii. En oikein tiedä minkä takia tässä ehkä viimeisen kuukauden aikana on niin tökkinyt tuo opiskelu... Vaikka olen urheillut viime aikoina paljon yms. niin silti en saa oikein mitään aikaiseksi, juuri noitten opintojen suhteen. Olen aloittanut erinäisiä kursseja ja en ole jaksanut suorittaa niitä loppuun... Kaikki on jäänyt kesken. En ole jaksanut nyt edes Avoimen tenttiin lukea... En ymmärrä nyt minkä takia on tällainen vaihe... Urheilla jaksan. Ja jaksan nähdä ihmisiä. Mutta opiskella en jaksa.

Olen nukkunut kohtalaisen hyvin. Aika paljon olen kyllä ollut yksin viime aikoina. En tiedä vaikuttaako se sitten tuohon opiskeluun? En vain jaksa tarttua kirjaan ja lukea monta tuntia. Haluaisin kyllä jaksaa...

Minulla ei niinkään nyt ole ollut ahdistusta, mutta sellaista hermostumista erinäisiin asioihin on ollut. Jotenkin pinna kireenä välillä.

Elämä ollut nyt sellaista, että välillä tuijotan vain kelloa. Elämässäni ei juurikaan tapahdu hirveästi mitään. Käyn päivän aikana usein kirjastossa, kaupassa ja välillä kaverin luona. Ja siinä se sitten on. Onneksi kello tuntuu menevän kovaa vauhtia silti välillä... Haen vain nautintoa Colasta ja kahvista. Ja sitten katson aika paljon televisiota... Elämä mennyt vain nautinnon hakuiseksi. En nauti lukemisesta enää niin paljon kuin ennen. Se on sääli...

Moi.

Ei kola ja kahvi nyt ole kovin pahoja nautinto aineita...mun mielestä ihmisellä pitää olla jotain "paheita"...jos ihminen kieltää kaiken nautinnon hakuisuuden itseltään se kompastuu todella pahasti jossain vaiheessa...kuten katollisen kirkonpapit...ylipäätään inhimillisen elämän kieltäjät kompastuu jossain vaiheessa.

Ei tarvi nauttia lukemisesta...kunhan saa mielihyvää jostain joka ei vahingoita muita ja itseä.

Jos avoimet opinnot sujuu...se pitäs riittää...ainakin itselle...muut saa ajatella mitä lystää🤔

Se on kyllä totta, että jos ei ole mitään ns. paheita, niin elämä on liian kontrolloitua. Tai elämässä ei ole silloin niitä pieniä iloja, jotka auttavat jaksamaan. Huomasin sen tuossa vähän aika sitten, kun lopetin Colan juonnin. Minun oli pakko taas ruveta sitä juomaan päivittäin, koska se tuo niin hyvän olon. Ainakin hetkeksi tuo. Juon Cola Zero:ta, joten ei tule turhia kaloreita.

Elämä on aina jotenkin vähän risaista. Aivan niin kuin Juice lauloi. Juicella tosin elämä oli vähän turhankin risaista. Ainakin viimeisinä vuosina.

Huomasin tänään, kun luin taas monia kirjoja, että ehkä pitää vaan päästä siihen kirjan imuun niin sitten alkaa taas siitä nauttimaan. Ehkä olen viime aikoina lukenut liian tylsiä kirjoja, joten en sen takia ole nauttinut lukemisesta.

Se olisi hyvä asenne ettei niin välittäisi mitä muut ajattelevat. Minun pitäisi jotenkin vain iskostaa se ajatus itseeni, että itseäni varten minä opiskelen tai teen mitä teen. Ei minun tarvitse tarttua jokaiseen neuvoon, mitä lähipiirini antaa. Minun pitäisi vain hyväksyä se että jotkut ihmiset eivät välttämättä hyväksy valintojani. Esimerkiksi opiskelujen suhteen. Mutta kuitenkin minun on tehtävä sellaisia valintoja, jotka ovat hyväksi minulle ja jotka tuntuvat minusta hyviltä ratkaisuilta. Ei minun lähipiirini loppujen lopuksi minua paremmin tiedä, mikä minulle on hyväksi...

Vähän ollut kyllä taas psyykkistä oireilua. Luulen että sen takia silloin joskus aikanaan sairastuin, koska minua kohdeltiin niin huonosti koulussa. Jäänyt traumat niistä ajoista. Mutta kun mennyttä ei voi muuttaa. Sehän tässä kovinta on. Ja nyt 32-vuotiaana saa vieläkin kärsiä sellaisista asioista jotka tapahtui 20 vuotta sitten. 3 vuotta ylä-asteella oli kyllä yhtä helvettiä. Ei ihmekään että sairaus iski lukiossa. Jotenkin sitä on sitten vain rämpinyt elämässä eteenpäin. Sitä yrittää vain tavoitella täydellistä oloa. Mutta kun en tiedä onko sellaista olotilaa? Aina elämä tuntuu olevan pientä tai suurta kärsimystä. Ainakin minun elämä on.

Tajuan nyt miksi joillakin sodasssa olleilla ihmisillä on niin hirveästi psyykkisiä ongelmia. Tuntuu että minäkin olin sodassa. Ehkä se sitten joskus on niin että ihminen on susi toiselle ihmiselle. Ainakin silloin nuorena se asia oli niin. Ei nyt välttämättä enään. Mutta kun ne nuoruuden tapahtumat jääneet mieleen kummittelemaan. Olen terapiassa ollut, mutta ei se ole auttanut. Olen kyllä tavallaan pystynyt unohtamaan ne tapahtumat, mutta silti niistä on jäänyt jokin muistijälki joka ei tahdo pyyhkiytyä pois.

En toisaalta tiedä auttaako tämä kirjoittaminenkaan... Vaikeita nuo asiat jotka tapahtuu nuorena ja jättävät niin ison jäljen mieleen... Mietin välillä että tarviiko minun enää puhua näistä kenellekään... Se tapahtui mitä tapahtui ja sillä selvä. Ja elämä jatkuu vielä. Pitää vain unohtaa...

Ei pitäisi lukea uutisia tai oikeastaan mitään netti-artikkeleita. Luin nimittäin aamulla sellaisen artikkelin jossa puhuttiin asteroideista. Sitten alkoi päässä pyörimään erilaiset kauhu-skenaariot. Ja elämä muutenkin on vaikeaa ja sitten vielä kun lukee tuollaisia juttuja niin se muuttuu vielä vaikeammaksi. Tieto lisää tuskaa, ainakin välillä.

Varoitan että ei kannata kyllä lukea noista asteroideista mitään. Parempi kun ei tiedä... Ehkä Raamattu on sinänsä oikeassa, että ei kaikkea tarvitse tietää maailmasta. Siinähän vissiin sanottiin juuri niin että tieto lisää tuskaa... En katso kyllä nykyään enää tv-uutisia, kun pelkkää kurjuutta vaan niissä... Parempi kun elää vain elämänsä ihmisten kanssa eikä liikaa murehdi kaikkea... Ihmisten kanssa juttelu on kyllä elintärkeää... Onneksi juttelin farmaseutin kanssa tänään pitkään ja ruokakaupan myyjän kanssa myös, helpotti oloa kyllä... Ei tässä elämässä oikeastaan muuta tarvitse tehdä kuin jutella, välillä ulkoilla, syödä jne.

Netistä kyllä voi löytää kaikkea hirveää. Ihan vahingossakin. Juttuja tuhosta ja kaaoksesta... Parempi vaan olla lukematta niitä...

Moi89.

Loppuiko kiusaaminen kun vaihdoit peruskoulusta lukioon? Ei se kiusaamisen jälki koskaan poistu...mutta ns. neutralisoituu puhumalla, vihaamalla, suremalla, kirjoittamalla.

Elämän epäkohdista saa sisäistä materiaalia esim. taiteen tekemiseen...jos sitä sisäistä kokemusta ei tuo ulospäin niin se kääntyy sisäänpäin masennuksena. Edellisen takia on tärkeää työstää sisäisiä kokemuksia...

Uutiset on aika raskasta materiaalia...ja mitä ihminen voi niille uutisille...ne harvoin liittyy katsojaan millään tapaa...tulee vain huono fiilis...ei uutiset ole mikään välttämättömyys kuten ruoka, uni, liikunta, sosiaalisuus sopivassa mittakaavassa.

Mä en käsitä miksi mua on ahdistanut tää ylenpalttinen lumen tulo...kahtena peräkkäisenä vuotena? Luulen että se liityy koronaan ja siihen että ihmiset ovat eristyksissä...ja todellakin hermot kireellä.

Jos ajattelee ihmistä jonka ei tarvi murehtia toimeentuloaan, sosiaalisia kontakteja, sairauksia (onko sellaisia?)...niin ei korona kurjista kovin paljon.

Korona iskee ahdistuksena, tuskaisena olona ohmisiin...niiden toivottomien ajatusten päälle (tai alle) jotka liittyy fyysisiin tai psyykkisiin sairauksiin, toimeen tuloon...sosiaalisiin kontakteihin, luulen.

Vaikka "sulut" höllenee...niin ei tätä koronaa ole vielä lähellekkään taputeltu...jos fyysinen sairastumisriski poistuu...psyykettä korjaillaan vielä pitkään.

Yleensä ihminen sairastuu, jos on sairastuakseen psyykkisiin sairauksiin erilaisten traumojen kautta...yleensä syyt on fyysinen tai psyykkinen väkivalta kumpikin on yhtä vaarallinen, usein niitä on molempia. Väkivalta jakaantuun pinempiin osasiin kuten hylkäämisiin, pelkoihin, sosiaaliseen eristäytymiseen, vaille jäämisiin, "kukaan ei huomaa", jne.

Korona sisältää: pelkoja, eristäytymistä, voi kokea hylkäämisen tunnetta...perheen sisällä fyysistä tai psyykkistä väkivaltaa.

Korona on itsessään trauma herkälle ihmiselle...traumaa tarvii taas purkaa että se "neutraloituisi"...ja jos ja kun "pinnan alla" on muitakin traumoja...yksi trauma lisää ei paranna tilannetta.

Lähinnä mietin sitä että jos tää "tukinetti" olisi suljettu koronan takia...olisi se voinut olla katastrofaalista monelle ihmiselle.

Kiitos et on olemassa tämmönen kanava purkaa!

Joo. On tästä Tukinetistä kyllä ollut suuri apu viime vuosina.

Tämä koko Korona hässäkkä on mennyt kyllä itselläkin psyykkeeseen.

Välillä on auttanut, kun on vain kirjoitellut Wordilla omia ajatuksia ylös. Välillä sitten pitää kirjoittaa tänne, jos maailma tuntuu hajoavan.

Tuo sosiaalinen eristäytyminen kyllä aika paha juttu. Onneksi en tee sitä enää niin hirveästi kuin ennen.

Vaikea sanoa enää omalla kohdalla, että mistä kaikki johtuu. Jonkin verran fyysisistä jutuista ja jonkin verran psyykkisistä. Elämä on vaan keitos, johon on lisätty kaikenlaista...

HerKaramazov kirjoitti:
Moi89.

Loppuiko kiusaaminen kun vaihdoit peruskoulusta lukioon? Ei se kiusaamisen jälki koskaan poistu...mutta ns. neutralisoituu puhumalla, vihaamalla, suremalla, kirjoittamalla.

Elämän epäkohdista saa sisäistä materiaalia esim. taiteen tekemiseen...jos sitä sisäistä kokemusta ei tuo ulospäin niin se kääntyy sisäänpäin masennuksena. Edellisen takia on tärkeää työstää sisäisiä kokemuksia...

Uutiset on aika raskasta materiaalia...ja mitä ihminen voi niille uutisille...ne harvoin liittyy katsojaan millään tapaa...tulee vain huono fiilis...ei uutiset ole mikään välttämättömyys kuten ruoka, uni, liikunta, sosiaalisuus sopivassa mittakaavassa.

Joo, loppui se silloin.

Niin, nyt ne muistot vain kummittelee välillä. Toisaalta aikaa on kulunut niistä tapahtumista niin paljon,  että ei ne muistot enää niin häiritse. Jos on liikaa yksin, niin silloin ne häiritsee enemmän.

Uutiset on melkein aina negatiivisia. Välillä luen netistä joitain uutisia, mutta en enää hirveästi. On se kumma, kun Ylen uutisetkin aina vain kertoo tuhosta ja kaaoksesta. Kyllä maailmalla varmaan muutakin tehdään kuin soditaan. Ja Korona uutisointi on oma lukunsa...