Meneekö se sullakin HerKaramazov usein niin, että kun on ns. helppo päivä, niin tulee niitä toivottomuuden ajatuksia ja vastaavia? Ja sitten kun on vaikka väsynyt yms. niin taistelee vain eteenpäin, eikä välitä niistä toivottomuuden ajatuksista?

Huomasin itsestäni myös sen että ei pidä antaa ajatuksen liikaa vaeltaa. Ei pidä tavallaan vain unelmoida, vaan pitää keskittyä vaikka lukemiseen niin hyvin kuin pystyy... Pahinta olisi se jos ei pystyisi tekemään mitään. Täytyy kai vaan olla siitä kiitollinen, että pystyy toimimaan. Vaikka se on vaikeaa olla kiitollinen.

Yritän aktiivisesti muistuttaa itseäni, että on suuri etuoikeus kun pystyy tekemään asioita. Kun pystyy lukemaan, liikkumaan jne. Elämässä asiat voisivat olla paljon huonomminkin...

Voisiko auttaa kopioida kirjaa, kalligrafia? Hyviä pointteja teiltä Karamazov ja Minäitse89. Pitää fokusoitua johonkin, mikä se sitten kenelläkin on. Osanottoni Suomen viranomaisten Kakaniasta. Tiedän mitä se on, omat kokemukseni kuin myös työni puolesta. Tämä maa hukkaa voimiansa tolkuttomasti.

Niin. Ehkä se kopiointikin voisi toimia. Itse olen nyt avoimen yliopiston puolella suorittanut kursseja ja olen huomannut että täytyy keskittää koko huomiokyky lukemiseen. Se vie kaikki negatiiviset ajatukset pois mielestä. Sen takia lukeminen on niin tärkeää, että siinä pääsee edes hetkeksi pois tästä maailmasta. Mikä voisi olla parempaa kuin se, että ei tarvitse koko ajan olla huolissaan tämän maailman asioista? Toki juttelu jonkun kanssa kasvotusten on vielä parempaa lääkettä, mutta lukeminen joissain tilanteissa toimii lähes yhtä hyvin.

Moi.

Joskus ahdistus iskee yllättäen...toisinaan on hyviä päiviä peräkkän. Mulla oli ainakin apua silloin vuosituhannen aikaisessa masennuksessa avoimista yliopistoopinnoista.

Moi.

Nyt auttaa kuuntelukirjat, avanto-uinti (saa nähdä kauanko saunat on auki?), ja kyllä mua attaa kun on koira...on joku jolle avautua.

Kissa(t) auttaa myös.

Joo. Kirjat ja eläimet kyllä auttaa. Ja opiskelu välillä. Yritän itsekin pitää ajatukset vain poissa hirveän negatiivisista asioista, kun ei se oikein auta että velloo negatiivisuuden suossa.

Mulla on yksi kaveri, joka voi vetää muut siihen suohon. En ole enää häneen pitänyt yhteyttä, koska hänen ajatukset on niin negatiivisia. Jopa aistin hänen läsnäolostaan, että on todella negatiivinen tyyppi. Sanoi yrittäneensä joskus im:ää. Ja sitten on lotrannut alkoholilla yms. Onneksi en ole häntä enää nähnyt moneen vuoteen... Jotenkin vaan aistin hänestä sen hirveän negatiivisuuden. En tiedä miten sen aistin. Muistan kun kävin hänen luonaan silloin aikanaan paljon ja aina kun lähdin ajamaan takaisin kotiin, niin päällimmäisenä oli se fiilis että kauankohan hän elää vielä...

Onko sulla HerKaramazov ollut ikinä lähipiirissä sellaisia ihmisiä, jotka voi vetää sut siihen suohon? Mutta toisaalta nämä ihmiset voivat jollain tavalla kiehtoakin...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Taas ollut kyllä hirveän ahdistava olo. Kuolema-ajatuksia. Mietin että tämä elämä tuntuu olevan vain yhtä ja samaa ahdistusta. Mietin että mikä tähän ahdistukseen oikein auttaa? Jotkut ihmiset ei kai ahdistu ollenkaan. Minä olen melkein joka päivä ahdistunut. Mikään ei tunnu auttavan tähän. Yhtä surumarssia ollut viime aikoina. Musiikki auttaa jonkin verran. Kävelylenkit. Liikaa tulee mieleen kuolema ja kuoleminen. Kun pystyisi nauttimaan jostain täydellisesti. Olisipa elämä vain pelkkää nautintoa. Aamusta iltaan.

Ja sitten vielä tämä korona-aika. Mihinkään ei voi mennä. Mitään ei voi tehdä. On vain homehduttava kotona.

Sitten ahdistun muiden ihmisten puolesta. Olen koko elämän ajan aina ahdistunut muidenkin ihmisten elämäntilanteiden takia. Pitäisi olla vaan niin hemmetin itsekäs. Pitää kai sitten olla jatkossa.

Tuo im joskus pyörii vieläkin mielessä. Aina silloin kun ahdistaa. Mutta sitten sitä ajattelee, että tämäkin ahdistus menee kyllä ohi. Mutta entä jos ei menekään? No, aina se on mennyt,

Huolestun vanhempien terveydentilasta välillä enemmän kuin omasta, vaikka ei sen niin pitäisi mennä. Oma terveys pitäisi olla aina ykkösasia. Mutta silti...

Välillä sitä miettii että minkähänlaista oma elämä on esim. 20 vuoden päästä? Onko se samaa ahdistusta silloinkin? Olenko naimisissa? Elänkö edelleen yksin?

Välillä auttaa tänne kirjoittelu. Välillä jonkun kanssa puhuminen.

Elämä vaan tuppaa nyt olemaan tätä ahdistusta. Sitten on vain ahdistuttava. Kestettävä...

Oletko pystynyt tekemään tänään jotain mikä on ilahduttanut sinua?

Minäitse89, ahdistus on uuvuttavaa. Onneksi sinulla on toiveita ja haaveita paremmasta, mietit 20 vuoden päähän jne... Covid on tosiaankin tämän päivän vitsaus. Aina kun alkaa näyttää paremmalta, tulee uusi variantti ja uudet rajoitukset... Noh. Onneksi tekniikka vielä pelaa.

Tuo, kun kirjoitit, että pitäisi olla itsekäs. Taidan tietää mitä tarkoitat. Usein tuntuu, että se on ainoa tapa pärjätä tässä maailmassa. Mutta olen huomannut, että itsekkyydestä seuraa päänvaivaa, omantunnon tuskia ja huonoja ihmissuhteita, mitkä ei ole lopulta sen arvoisia ja johtaa yksinäisyyteen. Olen kokeillut elää sen periaatteen mukaan ja se se vasta on raskasta ja ahdistavaa. Toisaalta silloin kun omat voimat on vähissä ei ole itsekästä hoitaa itsensä kuntoon ja pyytää apua toisilta. Avun löytyminen ei ole aina itsestään selvyys, eikä apu ole aina sitä mitä toivoisi, mutta edes ystävällinen välittävä ajatus on jo jotain.

Toivon, että olosi paranee pian ja ahdistus helpottaa. <3

Eieiei no olen katsonut tv:tä ja se vähän ilahdutti.

Pikkumyymeli. Kiitos! Se on vähän ristiriitaista tässä elämässä kun toisaalta pitää olla itsekäs ja sitten taas ei pidä. Olen tullut siihen tulokseen, että jossain määrin pitää olla itsekäs, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Itsekkyys joskus auttaa selviytymään eteenpäin. Kun eikö tärkeintä ole kuitenkin selviytyminen? En ole saanut oikein apua terapiasta, joten mun täytyy pitää itselleni jonkinlaista terapiaa...

Ei tämä oma elämä käytännössä muuta ole kuin taistelua. Siihen on vain tyydyttävä...

Miten sulla menee nyt Minäitse89? Arvostan sua, olet filosofi. Haluaisin tutustua sinuun, että opetat mulke filosofiaa, mm. Heideggeria. Kaikki yliopistovuodet meni hukkaan kun niistä puuttui filosofia. Erään kirjallisuusprofessorin kautta opin että mikään ei ole tiedettä jos siitä puuttuu filosofia. Suuri osa yliopistojen humanistisesta, yhteiskuntatieteellisestä ja taloustieteellisestä tutkimuksesta on huuhaata, minkä jo Alan Sokal aikoinaan paljasti. Telaketjufeminismi jyrää akateemisessa maailmassa, nepotismi, nuoleskelu, korporativismi ja suorastaan puhdas feodalismi, säätyideologia. Sen sijaan tarvittaisin uusia Sokrateksia, Gogoleita, Pushkineja, Harmseja, Chopinejä, Bacheja. Mutta sen sijaan on "kaiken maailman dosentteja", joiden ainoa päätehtävä on soletus ja publish or perish liukuhihnassa oleminen Chaplinin Nykyaika-elokuvan tyylisesti. Kirjoita meille mietteitäsi. Olet visionääri täällä Tukinetissä. Vähän kuin J. K. Ihalainen runoudessa.

Nyt menee ihan hyvin. Kiitos! Heideggeriltä olen lukenut Oleminen ja Aika kirjan. On kyllä ihan älyttömän haastavaa luettavaa. Se mitä siitä jäi mieleen oli että ihminen on aika. Sitä nyt on vähän monimutkaista selittää. Mutta ihmisen suhde maailmaan on suhde aikaan. Ainakin niin asian ymmärsin. No sen verran nyt Heideggeristä. Pitäisi lukea uudestaan se teos. On kyllä mielenkiintoinen.

Filosofia on kyllä tosi mielenkiintoista, koska siinä todellakin saa ajatukset arkisista asioista muualle.

Suoritan tällä hetkellä avoimen puolella Yhteiskuntafilosofian kurssia.

Niin, tuo yliopisto maailma vähän varmaan mennyt siihen että professorit yrittää saada vain jonkinlaista kunniaa yhteiskunnalta. Toki ei siinä mitään pahaa ole, mutta eikö kaikkein tärkeintä ole kuitenkin että ihmiset sivistyvät heidän avullaan ja saavat syvempää ymmärrystä asioista. Eikös loppujen lopuksi koko elämän idea ole se, että me ymmärretään tästä meidän maailmasta yhä enemmän päivä päivältä?

Toki jotkut voi mennä yliopistoon vain havittelemaan ns. status-pisteitä. Mutta tuskin monet.

Niin, nykymaailma on mennyt sellaiseksi että on ns. vartti-julkkiksia, instagram-tähtiä jne. Enää ei ole Sokrateen kaltaisia ihmisiä (ainakaan montaa) jotka haluaisivat juttelemalla selvittää, että mistä tässä kaikessa on kyse. Vaan yritetään vain unohtaa maailma ja istutaan baareissa juomassa. Mun kokemuksen mukaan maailma kyllä ilmoittaa jossain vaiheessa olemassaolostaan, vaikka kuinka yrittäisi sen unohtaa. On vaan välillä katsottava synkkyyteen ja kohdattava maailma. Ei maailma tietenkään aina ole synkkä. Mutta maailma on mitä se on, riippumatta ihmisen toiveista.... Mutta joo...

Moi

"Onko sulla HerKaramazov ollut ikinä lähipiirissä sellaisia ihmisiä, jotka voi vetää sut siihen suohon? Mutta toisaalta nämä ihmiset voivat jollain tavalla kiehtoakin..."

On mulla...joista olen pyrkinyt eroon. Minua on ilmeisesti kiehtonut heissä se että he muistuttavat omia vanhempiani. Mun isä ja edesmennyt äiti veti mut suohon pyrkimyksillään joilla ilmeisesti tahtoivat hyvää...he vaan eivät ymmärtäneet että olen erillinen ihminen ja en ajatte kuin he.

Siksi jotkut ihmiset "kiehtovat" minua koska he muistuttavat omista vanhemmistani...ymmärsin asian vasta 25-35-vuotiaana...mutta aloin tekemään (siis välttämään itsekkäitä ihmisiä) vasta 40-vuotta täytettyäni...minulla oli nimittäin ajatus että tulen kaikkien ihmisten kanssa toimeen...kuten vanhempieni kanssa...kesti muutaman vuosikymmenen tajuta että ei  mun tarvitse tulla kaikkien ihmisten kanssa toimeen...kun ne ihmiset jotka "vetää mut suohon" eivät halua tulla minun kanssa toimeen. Toimeen tuleminen on dialogi...kahden suuntainen kuten kaikki sosiaalinen kanssakäyminen...jos toinen ihminen ei käsitä "rikkovansa", niin ei toisen ihmisen kuulu olla "rikottavana"...paitsi on pitää siitä että toinen painaa suohon.

Muuten jos elämä olisi "pelkkää nautintoa" aamusta iltaan joka päivä...se alkaisi mustuttaa helvettiä muutaman viikon jälkeen.

Kaikki "paikallaan junnaava" muuttuu helvetiksi aikanaa, koska se ei ole luonnon mukaista...luonto ympärillämme muuttuu jatkuvasti vuoden kiertokulun ja päivän kierton vaikutuksesta...sää ilmiöt maustaa myös luontoa.

Ei ihminen ole irrallaan luonnosta...kuin omasta mielestään.

Kun luonto,puut, egosysteemit ovat olleet maapallolla 1000000 x kauemmin kuin ihminen, niin miten ihminen voi kuvitella olevansa irrallaan niistä systeemeistä joista sen solut on kehittyneet?
Tavallisessa puussakin on 1/4-osa samoja soluja kuin ihmisessä evoluutio on rulettanut niin kauan että me ei käsitetä mistä me ollaan synnytty.

Nisäkkäät, selkärankaiset ovat oleet maapallolla vasta yhden hetken miljardista maapallon syntymisestä.

Ja taas kaikilla on oikeus uskoa raamattuun joka määrittää maapallon luomisen 6-7-tuhannen vuoden päähän.

Evoluutiossa apinat laskeutuivat puista kahdelle jalalle ja alkoivat muuntua ihmisen esi isiksi 2-2.5 miljoonaa vuotta takaperin. Vanhimmat kalliomaalaukset on 12-14-tuhatta vuotta vanhoja...nyky tiede ajoittaa kalliomaalaukset vielä pidemmälle noin 30-tuhannen vuoden päähän (https://yle.fi/uutiset/3-6086040)

Homo sapiens alkoi muotoutua 300 000-tuhatta vuotta takaperin.

Intialaiset pyhät Veda kirjat on noin 5-tuhatta vuotta vanhoja, raamattun vanhatestamentti noin 3-tuhattavuotta vanha.

Miksi vedän kehitys historiaa tähän juttuu?

Meidän evoluutio kehitys on ollut niin pitkä että voimme tuntea antipatiaa jotain ihmistä kohtaa jopa siitä syystä että solumme muistavat, ja hän muistuttaa jotain meidän menneisyydestä?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Korjaus
• Muokattu kirjoittajan toimesta 2 vuotta, 10 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Joo. Tuo on mielenkiintoista. Vaikka ihmisellä on tämä tietoisuus, niin ihminen ei aina tajua että hän on kuitenkin osa tätä maailmaa. Että tietoisuus ei ole mikään erillinen asia.

Sepä sitten on se kysymys: Että miten ihmisestä on tullut tietoinen olento? Sitä ei varmaan kukaan tiedä..? Ainakaan vielä. Että miten me ihmisinä voidaan tajuta se asia: Että me olemme ja elämme tässä maailmassa? Että me ei mennä vain tunteiden ja viettien mukana. Vaan meillä on rationaalinen mieli. Jos me kerran ollaan eläimiä tai kehitytty eläimistä, niin miten me voimme olla rationaalisia olentoja? Varmaan sen takia juuri uskonnotkin on saaneet alkunsa, kun ihminen ei pysty tajuamaan tätä omaa tietoisuuttaan. Että mitä se on? Sehän voi olla jokin kvantti-ilmiö tai vastaava.

Ja se juuri että ehkä kaikkien ihmisten tietoisuudet ovat jollakin tavalla kytkeytyneet toisiinsa ja sen takia me olemme niin riippuvaisia toisistamme ja meihin vaikuttaa toiset ihmiset niin syvästi. He voivat vetää meidät suohon tai nostaa meidät suosta.

Kulttuuri ja taide ovat myös osa meitä ja maailmaa ja nuo kalliomaalauksetkin varmaan ovat osa yhteistä taidetta. Ja kulttuurin ja taiteen avulla ihminen voi jättää jäljen maailmaan, joka kestää tuhansia vuosia.

Tuo on mielenkiintoinen juttu, että tavallaan ihminen muistaa alitajunnassaan jotain. Ja voi tuntea siten antipatiaa. Olen huomannut että ihminen pystyy tuntemaan tavallaan toisen ihmisen olemuksen vaikka ei edes juttelisi sen toisen kanssa. Vaikka kävelisi vain sen toisen ihmisen ohi. Sekin on mielenkiintoista.

Kaippa sitten kun ihmisen tietoisuuden mysteeri on selvitettty, niin maailmassa ei ole enää yhtään mysteeriä jäljellä...