minäitse89 kirjoitti:
Mutta elän tässä maailmassa tällä hetkellä. Ihmisten keskellä. Minulla on tämä elämä.

On täysin selvää että yhteiskunnassa on hierarkia. Olen lukenut paljon asiasta. Muun muassa Jordan Peterson on puhunut siitä.

Jos päätän elää tässä maailmassa, niin minun on selvitettävä miten elää hyvää elämää ja jos se vaatii jonkinlaista hyvää asemaa yhteiskunnassa niin sitten joudun tavoittelemaan sitä.

Toki minä voin luottaa Jumalaan ja uskon asioihin, mutta samalla minä olen myös tässä maailmassa. Ja tämä maailma on armoton paikka.

Kuoleman jälkeinen maailma voi olla erilainen mutta tämä maailma on mitä on. Eli julma. Toki tällä maailmalla on muitakin puolia: on rakkautta ja luottamusta.

Mutta jos aion elää tässä ja nyt niin minun on todella suuntauduttava hierarkiassa ylöspäin. Jos sieltä löytyisi se hyvä elämä...

Hierarkia. Ihmisten arvostus. Se on mitä on, se riippuu ihmisestä ja hänen vakaumuksestaan. Jopa hänen elämänkokemuksestaan. Ei ole olemassa absoluuttista hierarkiaa eikä arvostusta. Joku arvostaa sinua, toinen halveksii.

Anna piut paut ihmisille ja heidän mielipiteilleen. Opi arvostamaan itseäsi vaikka muut sylkisivät päällesi.

Hyvä elämä löytyy siitä, että löydät sisäisen rauhan. Sen jälkeen neuvoisin kirkastamaan omat arvosi ja etsimään niiden mukaista elämää, mahdollisesti sisältäen työn ja yhteiskunnan kehittämisen. Älä ole riippuvainen muista äläkä heidän arvoistaan.

(Ja vielä, kun kerran olet uskovainen: Jeesuskaan ei tavoitellut ihmisten suosiota. Hän, esikuvamme, eli halveksittuna, mutta samalla kirkkaasti omaa näkyään ja arvojaan eläen. Hän ei antanut arvoa ihmisten mielipiteille, ei ihmisten hierarkialle - ainoastaan Isänsä.)

Minun on tehtävä jotain tällä elämällä. Sillä aika kuluu koko ajan. Sen takia me täällä olemme että saisimme jotain aikaiseksi ja jättäisimme merkkimme maailmaan...

Olemmeko sitä varten että jätämme merkkimme? No, jos näin on, niin etkö haluaisi jättää merkiksi rakkautta? Että sinut muistettaisiin ihmisenä jolla oli sisäinen rauha ja joka eli arvojensa mukaan rakkautta kaikille jakaen, kuten esikuvasi Kristus?

minäitse89 kirjoitti:
On täysin selvää että yhteiskunnassa on hierarkia. Olen lukenut paljon asiasta. Muun muassa Jordan Peterson on puhunut siitä.

Jos päätän elää tässä maailmassa, niin minun on selvitettävä miten elää hyvää elämää ja jos se vaatii jonkinlaista hyvää asemaa yhteiskunnassa niin sitten joudun tavoittelemaan sitä.

Hyvä asema yhteiskunnassa voi auttaa hyvän elämän tavoittelemisessa, mutta ei se takaa sitä. Toisaalta hierarkiapyramidin, jos sellaista on olemassa, pohjallakin voi elää hyvää ja täyttä elämää; työttömän voi olla vaikeampaa kokea onnellisuuden tunteita kuin hyvin toimeentulevan ja mielekästä työtä tekevän, mutta mikään ei takaa onnea. Vaatimatonta elämää elävä voi olla hyvinkin onnellinen ja korkeassa asemassa oleva voi olla masentunut ja onneton. Sen vuoksi minusta voi olla jopa vaarallista ajatella, että asema tuo onnellisuutta tai hyvää elämää. Siis niin kuin ne olisivat määränpää, selkeä etappi, jonne voi kulkea. Olisihan se hienoa, jos se olisikin niin helppoa, mutta kun ei ole. Ei onneen ole oikotietä, tuskin edes selkeää tietä, ja sateenkaaren päässä saattaa ollakin vain sitä samaa vanhaa.

Samalla tavalla kuin on tai vai olla vaarallista ajatella, että kun saan sen uuden auton/puhelimen/vaatteen tai kun pääsen sille unelmien matkalle, niin sitten olen onnellinen, sitten elän hyvää elämää. Tästä löytyy paljonkin tutkimusnäyttöä, että uuden tavaran tuoma onni ja ilo on vain hetkellistä, ja sieltä unelmareissultakin pitää enemmin tai myöhemmin palata arkeen. Lienee samoin aseman saavuttaminen tuo iloa ja onnistumisenkokemuksen, mikä on varmasti vaikkapa kovan uurastuksen päätteeksi ihan paikallaankin, mutta arki koittaa senkin jälkeen.

Helena Anhavan sanoin:
Mitä se auttaa ihmistä
vaikka hän kaiken maailman voittaisi
jos vahinko on sielussa
jo sitä ennen.

Mitä tässä yritän kangerrellen sanoa on että, onnellisuutta ei tuskin voi lunastaa vastineena kovalle työlle tai rahalle. Vähän kuluneenkin hokeman mukaan onnellisuus on matka, ei määränpää. Luulen, että siinä on vinha perä. Olen yrittänyt pitää elämänohjeenani jostain poimittua "tavoittele merkityksellisyyttä, älä menestystä" -sanontaa. Ajattelen, että jonkun tietyn etapin tai asian sijaan merkityksellisyys on avain (tai ainakin yksi niistä) onnellisuuteen.

Mitä hyvä elämä sinulle merkitsee, millaista on elää hyvää elämää? Mikä saa ajattelemaan sen olevan sidoksissa asemaan? Mitkä ovat sellaisia asioita, jotka tässä ja nyt tuottavat sinulle iloa ja onnellisuutta?

Mitä tuohon Jordan Petersoniin tulee, niin muutamia hänen esiintymisiään Youtubesta joskus aikoja sitten katsoneena minulle jäi sellainen kuva, että hänen maailmansa on kovin mustavalkoisen yksinkertaistava, kovakin. Enemmän minua ovat hyödyttäneet Alain de Bottonin lempeämmät ajatukset, esimerkiksi nämä videot:

Menestyksen lempeämpi filosofia

It's ok to feel not ok right now

The eight rules of the school of life

Suosittelen lämpimästi tutustumaan hänen School of Life -kanavaansa Youtubessa. Toki nämä ovat mielipidekysymyksiä.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Typon korjaus
• Muokattu kirjoittajan toimesta 4 vuotta, 5 kuukautta sitten. Syy: Lisäyksiä

Minusta on hassua että hiearkiassa nouseminen tuntuu sinusta (tältä viestisi minusta kuulostaa) tärkeimmältä tavoittelemisen arvoiselta asialta. Jos uskoo, että hierarkia-peli on julmaa, miksi lähteä siihen mukaan? Eikö rakkauden ja luottamuksen viljeleminen voisi kasvattaa niitä omassa ympäristössä, ja johtaa kaikkien kannalta parempaan lopputulokseen.

Voisin sanoa tuohon Nottin tekstiin, että kaikki elämässä on muutenkin hetkellistä. Mutta täytyy nauttia silloin kun on hyvä hetki. Minkä takia ei voisi vain luoda hetkittäistä onnea? Me elämme vain hetkissä, sillä eihän mitään muuta ole. Jos se uusi kännykkä riemastuttaa edes hetken, niin kai se on hyvä sitten hankkia.

Ymmärrän toki että on hyvä ajatella myös tulevaisuutta, mutta tulevaisuudessakin meillä on vain hetkiä hetkien perään.

Tämän takia yhteiskunta on tällainen mitä se nykyään on. Hetken nautintojen tuottaja. Elämähän kulkee sellaista vauhtia, että meidän täytyy ottaa ilo irti hetkistä.

En sitä väitä että vain ylhäällä hierarkiassa eläisi hyvää elämää. Mutta niinkin voi olla. Sillä eihän tässä elämässä loppujen lopuksi mitään muuta päämäärää ole kuin hyvä elämä.

Tuosta Kristuksesta vielä: tottakai hän oli varmasti täynnä rakkautta. Mutta tarviiko jokaisen ihmisen kuolla ristillä, jotta he pääsisivät taivaaseen? Puhun nyt tietenkin metaforan kautta. Tarkoitan että tarviiko elää kuin Jeesus, jotta pääsisi taivaaseen? Vai miten sinne pääsee? Eikö kuitenkin tässä hetkessä tärkeintä ole tämä hetki? Olen nyt maan päällä ja yritän tehdä parhaani jotta kärsimystä olisi mahdollisimman vähän.

Minusta ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Jos puhutaan ihmissuhteista. Tuohon TuskinKoskaanEhjän kommenttiin.

Kiteyttäisin vielä, että maan päällä tärkeintä on hyvä elämä. En väitä että hierarkian kautta se tulisi omalle kohdalle. Mutta kyllä sitä jotain on yritettävä kun on kerran elämään tuomittu tai elämän saanut. Miten vain...

On totta että me elämme koko ajan jotain kohti. Aivan kuin sanoittekin että elämä on matka. Tältä pohjalta voisi kristinusko olla oikea oppi. Jos me matkaamme kohti Jumalaa. Ei sekään mahdotonta ole.

Kuitenkin tarkoitin noilla hierarkia puheilla sitä että tässä elämässä ei ole muuta kuin tämä elämä. Niin asian nään. Sitä voi elää tätä elämää tai sitten elää haave maailmassa.

Kaikki tekeminen maailmassa kyllä tietenkin perustuu tulevaisuuteen, mutta milloinkaan me emme ole kuitenkaan tulevaisuudessa.

Jos ajattelee vaikka että nyt olen saavuttanut päämäärän. Niin kuitenkin katse on jälleen tulevaisuudessa. Elämähän tuntuu olevan ikuista tavoittelua.

En tiedä sitten voiko ihminen koskaan pysähtyä täysin? Eikö kuolema ole pysähtyminen? Ehkä nukkuminenkin on jonkin näköistä pysähtymistä. Vai onko sekään? Näemmehän silloinkin jatkuvalla syötöllä unia...

Hierarkia ajatus on siitä hyvä, että koskaan ei tavoita huippua. Aina voi nousta yhä ylemmäksi. Koska elämä on jatkuvaa kehittymistä. Sellaisia me ihmiset olemme...

Hetken riemun tavoittelun sijaan kannustan etsimään sisäistä rauhaa ja siitä kumpuavaa pysyvää onnea. Se onni ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista. Se onni on aivan eri asia kuin vaihtelevat tunteet. Tunteita ei kannata tavoitella, ne eivät kestä.

Buddhalaisilla on osaamista näistä asioista.

Ja mitä Jeesukseen tulee: hän, eli siis itse kristinuskon perustaja, nimenomaan opetti etsimään onnea joka ei ole riippuvainen materiasta tai vaihtelevaisista tunteista. Eikä varsinkaan ihmisten arvostuksesta. Hän täysin suoraan kehoitti seuraajiaan myymään omaisuutensa ja antamaan sen köyhille. Hän neuvoi näkemään köyhissä ja halveksituissa ihmisissä Kristuksen ja rakastamaan heitä, koska silloin rakastaa Jumalaa. Sellainen oli Jeesus. Hän halveksi maallista rikkautta ja ihmisten hierarkioita. Tätä hän saarnasi ja opetti seuraajilleen. Ja hänen seuraajansa löysivät, ja löytävät tänä päivänä, sisäisen rauhan ja onnen. Jos olet eri mieltä, ehkä kristinusko ei ole sinulle sopiva aate/uskonto alun alkaenkaan

minäitse89 kirjoitti:Kaikki tekeminen maailmassa kyllä tietenkin perustuu tulevaisuuteen, mutta milloinkaan me emme ole kuitenkaan tulevaisuudessa.

Jos ajattelee vaikka että nyt olen saavuttanut päämäärän. Niin kuitenkin katse on jälleen tulevaisuudessa. Elämähän tuntuu olevan ikuista tavoittelua.

En tiedä sitten voiko ihminen koskaan pysähtyä täysin?

Tietoinen läsnäolo mitä mindfullnes ja buddhalaisuus opettaa, on juuri tästä vapautumista. Se opettaa kuinka tulee elää vain ja ainoastaan tässä hetkessä, koska mitään muuta ei ole olemassa. Tulevaisuutta tavoitellessa ihminen jättää elämättä tässä hetkessä ja mieli sairastuu.

Kun opiskelin tuota asiaa niin mulla se kyllä avasi suuren ahaa-elämyksen. Ja sain kokea pienen palasen tai murusen sitä sisäistä rauhaa mikä läsnäolosta syntyy.

Ihminen voi löytää onnen mikä kestää vaikka hän joutuisi sillan alle kodittomana. Ei hän ehkä iloinen olisi, ei varmaan naurattaisi, mutta sisällä voisi olla rauha mistä kumpuaisi tasainen onnentunne.

Uudesta kännykästä toki saa iloita, enkä sitä pidä pahana. Mutta yleisesti ottaen kestävämpi ja syvempi ilo tulee antamisesta kuin saamisesta.

Uskonnoissa "köyhyyden ihannointi" on usein väärinymmärretty. Se ei useinkaan (toki uskonnosta riippuen) ole kurjuuden ihannointia vaan yksinkertaisen elämäntavan, kohtuullisuuden, ihannointia mikä perustuu omaan haluun elää niin, koska on löytänyt niin paljon suurempaa kuin materia. Ja mitä vähemmän maallinen materia sotkee asioita, sitä kirkkaampana näkyy uskon kohde ja sielunrauha. Asketismi ja itsensä piiskaaminen ei sellaisenaan tuo onnea, mutta kun yksinkertainen elämä on seurausta arvojärjestyksen muuttumisesta, se on avain autuuteen.

Itseäni lähellä on fransiskaanisuus ja olen opiskellut Franciscus Assisilaisesta. Tämä mies ja hänen seuraajansa todella oivalsivat jotain upeaa.

Ymmärrän kyllä pointtisi TuskinKoskaanEhjä, mutta en tiedä olenko liian mukavuuden haluinen kuitenkin. Tiedän kuitenkin että Jumalan tietä kulkemisessa saa rauhan, mutta minulle ei ole täysin selkeää kuitenkaan, mikä tuo tie on?

Kun meillä on kuitenkin tämä materialistinen maailmakin jossa pitäisi elää. Uskonnot ovat toki tärkeitä, mutta en pysty olemaan varma tuosta kuoleman takaisesta olemisesta. En pysty käsittämään sitä että miten me voisimme enää olla olemassa jos meillä ei ole aivoja tai kehoa?

Siis jos todella on niin että Jumala meidät on luonut, niin en voi ymmärtää minkä takia elämä on näin rankkaa ainakin osittain?

Toki en voi ymmärtää Jumalan mielenliikkeitä, mutta toivoisin saavani jonkin näköisen vastauksen jostain että mikä on se oikea tie? On puhuttu uskon loikista jne. Toki maailmassa voi olla metafyysinen puoli, mutta miten sen puolen tavoittaa?

Ja se mieli/keho ongelma minua eniten painaa. Onko meillä sielu?

Jos ajattelemme että maailma on materialistinen paikka, niin mikä on elämän tarkoitus silloin? Onko meidän elämällä mitään väliä kosmisissa mittasuhteissa? Jos me olemme vain mitätön laji, pienellä kiven murikalla, käsittämättömän suuressa avaruudessa jossain linnunradan reunamilla.

Täten mitä me loppujen lopuksi teemme tällä elämällä, jos kuolemassa häviämme lopullisesti?

Eikö silloin juuri kannata nautiskella vain yksittäisistä hetkistä? Jos me olemme vain mitätön silmän räpäys kosmoksessa?

minäitse89 kirjoitti:
Kiteyttäisin vielä, että maan päällä tärkeintä on hyvä elämä. En väitä että hierarkian kautta se tulisi omalle kohdalle. Mutta kyllä sitä jotain on yritettävä kun on kerran elämään tuomittu tai elämän saanut. Miten vain...

Hyvä elämä. Miten sitä kannattaisi tavoitella? Itse neuvoisin rakastamaan.

minäitse89 kirjoitti:
Eikö silloin juuri kannata nautiskella vain yksittäisistä hetkistä? Jos me olemme vain mitätön silmän räpäys kosmoksessa?

Toki voit tuotakin kautta etsiä omaan elämääsi iloa ja täyttymistä. Valitettavasti vain mun kokemuksen mukaan yksittäisistä hetkistä nauttiminen ei kanna pitkälle. Se ei loppujen lopuksi anna mitään. Mutta tämä on minun kokemukseni, sinun tulee itse etsiä oma polkusi ja käydä se itse läpi.

Jos tykkäät lukea, niin voisit ehkä lueskella joko Eckhart Tollea tai Jeesuksen opetuksia tai vaikka Äiti Teresaa tai Franciscus Assisilaista... tai Tommy Hellsteniä 😊 Onhan näitä vaikka keitä, jotka ovat opettaneet siitä miten löytää sisäisen rauhan.

minäitse89 kirjoitti:
Voisin sanoa tuohon Nottin tekstiin, että kaikki elämässä on muutenkin hetkellistä. Mutta täytyy nauttia silloin kun on hyvä hetki. Minkä takia ei voisi vain luoda hetkittäistä onnea? Me elämme vain hetkissä, sillä eihän mitään muuta ole. Jos se uusi kännykkä riemastuttaa edes hetken, niin kai se on hyvä sitten hankkia.

Ymmärrän toki että on hyvä ajatella myös tulevaisuutta, mutta tulevaisuudessakin meillä on vain hetkiä hetkien perään.

Tämän takia yhteiskunta on tällainen mitä se nykyään on. Hetken nautintojen tuottaja. Elämähän kulkee sellaista vauhtia, että meidän täytyy ottaa ilo irti hetkistä.

En sitä väitä että vain ylhäällä hierarkiassa eläisi hyvää elämää. Mutta niinkin voi olla. Sillä eihän tässä elämässä loppujen lopuksi mitään muuta päämäärää ole kuin hyvä elämä.

Tuosta Kristuksesta vielä: tottakai hän oli varmasti täynnä rakkautta. Mutta tarviiko jokaisen ihmisen kuolla ristillä, jotta he pääsisivät taivaaseen? Puhun nyt tietenkin metaforan kautta. Tarkoitan että tarviiko elää kuin Jeesus, jotta pääsisi taivaaseen? Vai miten sinne pääsee? Eikö kuitenkin tässä hetkessä tärkeintä ole tämä hetki? Olen nyt maan päällä ja yritän tehdä parhaani jotta kärsimystä olisi mahdollisimman vähän.

Minusta ihminen tarvitsee toisia ihmisiä. Jos puhutaan ihmissuhteista. Tuohon TuskinKoskaanEhjän kommenttiin.

Kiteyttäisin vielä, että maan päällä tärkeintä on hyvä elämä. En väitä että hierarkian kautta se tulisi omalle kohdalle. Mutta kyllä sitä jotain on yritettävä kun on kerran elämään tuomittu tai elämän saanut. Miten vain...

Kuten TuskinKoskaanEhjä jo edellä sanoikin, niin totta kai uusista asioista saa nauttia. Kivahan se on uutta puhelinta näpertää ja vetää uutta paitaa ekaa kertaa päälleen. Mutta nämä ovat hetkellisiä ilon läikähdyksiä, eivät kokonaisvaltaista onnellisuutta tai hyvää elämää. Ne lienee kuitenkin kuuluvat osana isoa onnellisuuden tai hyvän elämän kokonaisuutta, kuin mereen laskevat joet.  Tai kuin pisaroina onnellisuuden järvessä, siis varsin vaatimattomina yksinään.

Mistä minä yritin varoittaa on olla laittamasta toiveita siihen, että kun ostaa jonkin asian tai saavuttaa tietyn aseman, niin sitten elää hyvää elämää. Mitään yhtäläisyysmerkkiä ei valitettavasti voi vetää aseman ja hyvän elämän välille. Jos jokin hiertää sinua nyt, niin se voi hiertää vaikka olisit tohtori tai toimari. Itseään ei pääse karkuun.

Voin laittaa vaikka pääni pantiksi, että ihminen, joka on oivaltanut haluavansa elää maalla erinäisten eläinten parissa ja ansaita leipänsä kylän kaupan ainoana palkkatyöntekijänä, on onnellisempi ja kokee elävänsä hyvää elämää kuin korkeasti palkattu, pitkää päivää paiskiva ja merkittävässä asemassa oleva onneton, joka kokee työnsä vain tyhjäksi oravanpyörän pyörittämiseksi. Tai toisin päin.

Siksi korostaisin mielekkyyden ja merkityksellisyyden tavoittelua sen sijaan, että pyrit asemaan aseman itsensä vuoksi. Ja tämä voi olla ajoittain hyvinkin vaikeaa, ajoittain taas huomaamattoman helppoa. Mutta yritä. 👍

Juuri niinkuin Nótt edellä sanoi. Lisään ja alleviivaan vielä, että onnea ei rakenneta katse suunnattuna tulevaisuuteen, vaan tähän hetkeen. Ei menneisyys, ei tulevaisuus - vaan tämä hetki.

Älä pyri saavuttamaan asioita saadaksesi hyvän elämän. Sitten kun- ajattelu ei toimi. Sitten kun saat hyvän ammatin, rakastavan puolison, mitä ikinä... Ei, se ei tuo sielunrauhaa. Kuinka moni ihminen on onneton uraputkensa huipulla? Tiedät itsekin että heitä on lukemattomia. Miksi siis tavoitella sellaista mikä on jo todistettu turhuudeksi?

Onni löytyy muualta ja sinulla on kaikki siihen tarvittava jo nyt. Sinun arvosi ja rakkaus on jo sinun sisimmässäsi. Sinun tarvitsee vain löytää se. Toki tämän jälkeen muokkaat elämääsi sellaiseksi että se vastaa arvojasi. Mutta muista: sinulla on jo nyt kaikki mitä tarvitset.

Mutta on vaikeaa nähdä mitään lopullista onnea elämässä. Onko edes sellaista? Koko ajan on kuitenkin mukauduttava aina tähän hetkeen ja välillä se on vaikeaa. En ole välttämättä oikein vakuuttunut tuosta onnesta. Voiko onni olla esim. sitä että saa jonkun kirjan luettua? Tai siivottua kämpän? Voisiko se olla aivan jotain pientä sitten? Koska se on kyllä totta että kaikki rakentuu pienistä asioista.

Onko ihmisen päämäärä elämässä onni? Vai jokin saavutus? Sehän on selvää että me elämme aika-avaruudessa ja meillä on rajalliset mahdollisuudet toimia. Miten me voimme edes tietää mistään onnesta, koska olemme syntyneet tällaiseen maailmaan? Onko onni sama kuin hyvä elämä?

Eikö loppujen lopuksi tämä elämä ole vain moraalinen näytös? Siis että me todistamme muille oman moraalisen lujuutemme ja elämme minuutista toiseen, tietäen lopulta ettei tässä elämässä ole päämäärää. On vain väli-etappeja.

Onko lopulta kukaan täysin onnellinen? Kun maailmassa on niin paljon sairauksia ja tragediaa. Onko se sitten onni että elää? Aina välttämättä se ei ole onnellisin tila. On niin pahoja sairauksia maailmassa että jotkut ajattelee että on parempi kun ei elä. Mutta kuitenkin maailmassa oleminen on eläjälle tärkein asia juuri tässä hetkessä. Koska niin kuin Schopenhauerkin sanoi meillä on sokea elämisen tahto. Ja hyvä niin...

minäitse89 kirjoitti:
Mutta on vaikeaa nähdä mitään lopullista onnea elämässä. Onko edes sellaista? Koko ajan on kuitenkin mukauduttava aina tähän hetkeen ja välillä se on vaikeaa. En ole välttämättä oikein vakuuttunut tuosta onnesta. Voiko onni olla esim. sitä että saa jonkun kirjan luettua? Tai siivottua kämpän? Voisiko se olla aivan jotain pientä sitten? Koska se on kyllä totta että kaikki rakentuu pienistä asioista.

Voi sinua. Kuuntele! Jankkaat samaa. Ei, onni ei koostu asioista, ei pienistä eikä suurista. Onni vain on, niistä huolimatta. Vastoinkäymisistäkin huolimatta. Tätä sisäistä onnea etsi. Pysyvää onnellisuuden tilaa, sellaista mikä ei heilahtele tunteiden mukana.

Onko ihmisen päämäärä elämässä onni? Vai jokin saavutus?  Onko onni sama kuin hyvä elämä?

Mielestäni päämäärä on löytää lepo ja rauha itsensä ja Luojansa kanssa. Pysyvä onni on mahdollista löytää. Sen löytänyttäkin ihmistä varmasti välillä v*tuttaa tai surettaa, mutta pohjimmiltaan hän on onnellinen. Se onni kumpuaa sisäisestä rauhasta.

Hyvä elämä? En tiedä miten sen määrittelet, mutta omien arvojen mukainen elämä on todella tärkeää. Ja, taas toistan, sisäinen rauha. Ulkoiset olosuhteet ovat toissijaisia.

Siis että me todistamme muille oman moraalisen lujuutemme

Ei. Älä todistele mitään muille. Älä yhtään mitään!! Elä vain rauhassa itsesi ja Luojasi kanssa.

Onko lopulta kukaan täysin onnellinen? Kun maailmassa on niin paljon sairauksia ja tragediaa. 

Kyllä on ihmisiä jotka ovat löytäneet sisäisen rauhan kautta onnen, mikä ei ole riippuvainen ulkoisista tekijöistä. Kärsimys ei koskaan poistu, mutta todellinen sisäinen rauha ei ole riippuvainen siitä. Ei siis tarvitse etsiä elämää ilman kärsimystä, vaan rauhaa joka ei horju kärsimyksistä huolimatta.

Huomaan toistavani itseäni kerta toisensa jälkeen. Taitaa siis olla jo minun aikani hiljentyä. Mutta suosittelen Eckhart Tollen kirjaa Läsnäolon voima. Lisätietoja kirjailijasta ja kirjasta löydät googlaamalla. Tuo kirja muutti minun elämäni.