Itse en ollut kaverini hautajaisissa. Siis sen joka teki itsemurhan.

Itse vähän ihmettelen sitä minkä takia vieläkin Suomessa kirkko on niin isossa roolissa? Eihän papit sen paremmin tiedä mistään kuolemanjälkeisestä elämästä kuin tavallinen kansakaan. Minun puolesta kirkko voitaisiin lakkauttaa. Toki kirkko on vähäosaisten puolella, joten siinä mielessä se on hyvä asia. Mutta juuri se että kaikenlaista ne syöttää ihmisille. Siis pappihan voi satuilla mitä tahansa ja kaikki uskoo sitä.

Siis kun faktahan voi olla että kaikki loppuu kuolemaan. Silloin ei ole enää missään. Tämä elämähän se vaikein asia on. Siis kun yrittää välttää kuoleman. Ja jos kuoleman jälkeen ei ole mitään niin se nostaa elämän arvoa. Tämä elämähän se suurin taistelu on. Kuolleena ihminen ei voi enää taistella.

Ihmiset ovat lohduttaneet itseään tuhansia vuosia erilaisilla Jumala visioilla. Mutta nykyaikana meillä on tähtitiede, biologia ja muut tieteet jotka ovat muuttaneet meidän maailmankuvaa. Ennen luultiin että maailma on litteä ja muuta vastaavaa. Mutta meillä on nykyään kaiken maailman teknologiaa joilla saamme fakta tietoa maailmasta. Ja tiedämme todella paljon tästä maailmankaikkeudesta.

Mutta toisaalta sitten on se ongelma, että miksi on ihmisiä edes olemassa? Se miksi kysymys vaivaa.

Sehän tässä ihmiselämässä on ongelmana myös, että me tiedostamme sen kuoleman uhan. On vain selvittävä minuutista toiseen. Päivästä toiseen. Vuodesta toiseen. Loppu peleissä se on elämän tarkoitus. Selvitä hengissä...

Pirun hankala päivä taas ollut.

Jotenkin iskenyt sellainen kyllästyminen.

Naapurin juoppo tuli soittamaan ovikelloa ja sanoi että pitää soittaa ambulanssi.

Kyllä siinä taas näki kuinka säälittäväksi elämä voi mennä. Oli kännissä kuin käki.

Kuulema oli jotain rintakipuja.

Jouduin odottamaan pihassa hänen kanssaan.

Aivan rappiolla koko äijä.

Tämän takia en juo alkoholia. Paita oli vain puoliksi päällä hänellä. Haisi hirveälle.

Mutta minulla heräsi kuitenkin sellainen tunne siinä, että en minä kuitenkaan voi häntä jättää yksin ambulanssia venaamaan. Jonkinlainen uskonnollinen tunne tuli, vaikken oikeastaan usko oikein mihinkään. Kai se on sitten jokin ihmisen aivoihin ns. koodattu asia, että kun ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin niin hän myös huolehtii muista jotka ovat samaa lajia. Tällaisia ajatuksia tuli...

Moi.

Hyvä kun jäit venaan ambulassai...se alkoholisti on sairas ihminen.

Me ei tiedetä mikä on hänet saanut tarttuun pulloon? Tuskin se että elämä on vaan niin mielettömän hienoa😬

Ei tiedetä onko häneltä kuollut vaimo...lapsi...tai molemmat se oli hänen nitkahdus pisteensä?
Jokaisen ihmisen takana on jokin tarina.

Jeesus olisi jelppinyt myös...jos se jumallinen osa sinussa pyysi et venaat ambulanssia?
Tää valtiollinen Evlut-kirkko on asia erikseen...sitä ei kannata sotkea Jeesukseen, ja taivastenvaltakuntaan...

Leipäpapit saa saarnata ikuisesta elämästä, ja muusta...pitää ehtoollisiaan ihan päikseen...en halua olla mukana edellisessä toiminnassa...paitsi että kävin ja olen käynyt hautajaisissa kun kaveri on lähtenyt...ehkä mä olen maksanut kirkollisveroissa sen että voin hyvillä mielin istua hautajaisissa kirkossa?

Niin. Aika surullisia tapauksia nuo juopot. Toisaalta on niitten oma vika kun ovat alkaneet juomaan, mutta toisaalta sitten on juuri tuo tarina juoppouden takana.

Ymmärrän toki että hautajaiset ovat tärkeitä vainajan lähipiirin kannalta. Mutta sitä en ymmärrä jos joku pappi alkaa vakuuttelemaan että hänellä on tieto Taivasten valtakunnasta.

Kun ajattelee esim. sitä että jos jollain olisi varma tieto siitä että taivas on olemassa, ja kyseinen henkilö tulee sinne pääsemään, niin minkä takia hän pelkäisi kuolemaa? Minkä takia me ihmiset pelkäämme kuolemaa? Varmaan sitten sen takia ettemme tiedä onko kuolemanjälkeistä elämää. Ja mielestäni kukaan ei voi varmuudella tietää onko kuoleman jälkeistä elämää.

Oli jännä kun venasin sitä ambulanssia sen juopon kanssa että siinä tuli se uskonnollinen kokemus. En ole mitenkään uskonnollinen, mutta jostain aivojen syövereistä se tuli. En usko että Jumala lähetti sen minulle vaan uskon että ihmisen mieli on sellainen että se tuottaa näitä kokemuksia.

Tietenkin kun ihmiselle tulee ikää lisää niin mahdollisuus alkoholismiin kasvaa. Luulen. Tuo juoppo oli jo 54.

Ja jos puhutaan ihmisen iästä niin ainakin minulle parasta aikaa tähän mennessä on ollut lukio. Ehkä lukion ensimmäinen luokka.

Toki aika kultaa muistot. Mutta jotenkin muistan, että silloin elämä oli helppoa. Voin tietenkin muistaa myös väärin. Siitä on niin pitkä aika.

Tai eihän elämä oikein koskaan varmaan hirveän helppoa ole. Jotenkin sitä vaan muistaa ne ajat hyvinä aikoina.

Mutta turha sitä on vain muistoissa elää...

Moi.

Joskus pitää vaan jelppiä toista kulkijaa ehkä se liittyy humanismiin ja ihmisenä olemiseen? Kun mä olen huonossa hapessa...en alkoholista...vaan jostain sairaudesta...niin kyllä mä toivon että joku tulis jelppiin.

Mä en oikeesti tiedä mikä ajanjakso on ollut mun paras elämässäni...on oikeesti ollut ylämäkiä, alamäkiä...suossa tarpomista, jne. Aina kuitenkin oon jotenkin roikkunut elämässä kiinni...välillä elämän lanka on todella ohut...ja toisinaan tuntuu että se on "paksua vaijeria".

Luulen että me ihmiset tunnetaan pohjimmiltaan samoja tunteita...ja niiden käsittelyssä on eroja kuin on ihmisiä.

Joo se on sitä ihmisyyttä että autetaan toisia. Jotenkin siinä kun auttaa toista niin tulee sellainen ihmeellinen olo. Juuri sellainen uskonnollinen fiilis. Vaikkei Jumala-uskoa olisikaan.

Minulla ollut tuo sama kyllä että roikkunut olen elämässä. Elämän langassa. Saattanut välillä olla todella huono fiilis tai jotain muuta vastaavaa, mutta silti vain sinnitellyt olen.

Ihmisyydessä on jotain sellaista joka on yhteistä jokaiselle ihmiselle tällä planeetalla. Sellainen tunne että loppujen lopuksi me kaikki olemme jollain tavalla samanlaisia. En osaa sitä oikein kuvata että millä tavalla. Ehkä se ydin on kaikissa sama, mutta muut asiat ovat erilaisia.

Yksi kysymys sinulle HerKaramazov: Kun minua tuntuu piinaavaan nuo negatiiviset ajatukset, niin mistä luulet että niitä tulee? Koska ne syntyvät minullekin ihan tyhjästä. Niihin ei ole mitään syytä. Tai ehkä se on se syy että niitä tulee koska olen jotenkin niin pessimistinen välillä. Tai kun katsoo uutisia. Lukee joitain tiettyjä kirjoja. Niin herää ajatus että minkä takia me ollaan täällä? Ja sitten vielä sellainenkin ajatus että minkä takia maailma on tällainen?

Tässä tulee juuri se uskonnollinen puoli että jos kaikki on syntynyt vahingossa, niin tämän maailman olemassaololle ei ole mitään selitystä. Tai siis se on se selitys että kaikki on sattumaa. Mutta juuri se ajatus ei miellytä että kaikki on sattumaa. Juuri se ajatus piinaa. Oli se sitten totuus tai ei.

Se ajatus on jäänyt päälle. Siis että ei ole Jumalaa. Se ajatus on samalla vapauttava, mutta samalla se luo hirvittävän vastuun ihmiselle.

Siis kun ajattelee ettei ole Jumalaa niin kaikki on sallittua. Niin kuin Dostojevski sanoi. Mitä mieltä olet siitä, että jos Jumalaa ei ole niin elämältä putoaa pohja? Toisaalta eihän ole oikein mitään perusteita nykyajan maailmassa uskoa Jumalaan..?

Kun oma idea on se että ihminen on vain jonkinlainen ajatteleva kone. Siis sitä pidän faktana. Pidän sitä ainoana totuutena jonka tiedän: että ihminen on tavallaan kone. Mitä olet mieltä tästä?

Tuosta eri kirkkokunnista ja eri organisaatioista. Ei ne rajat, joissa Jumala vaikuttaa, ole niissä vaan ihmisten sydämissä. Jumala vaikuttaa minulle läheisemmältä kun kuljen luonnossa. Ehtoollinen jonka Jeesus asetti, muistokseen, on ainoa mikä yhdistää 'ikiuskoon'. Mitä se kenellekin tarkoittaa.

Toisaalta ymmärrän hyvin kriittisen asenteen kaikkea ulkonaista uskonnon harjoitusta kohtaan.

Lähimmäisenrakkaudessa tulee mitatuksi, missä määrin on ite tullut rakastetuksi. Rakkaudesta on kyse, kun Jumalaa ajattelen.

Tuosta vastuusta. Eihän ihminen pääse vastuustaan, vaikka olisi tullutkin tuntemaan Jumalaa. " Vastuu jalkoina vaan voi kävellä vapauteen ja iloon. "

Niin. Jumalaan saa uskoa tai olla uskomatta. Itse uskon evoluutioon.

Toki nuo uskon asiat on hankalia. Kun toisaalta usko Jumalaan voisi tuoda jotain järkeä tähän maailmaan ja elämään. Mutta kun ei ole mitään fakta tietoa mistään Jumalasta. Eikä näyttöä siitä että ihmisellä olisi jokin sielu. Näyttöä on siitä että ihminen on sosiaalinen eläin. Siis osa luontoa.

Toki elämä voi kuulostaa ankealta kun sanotaan että ihminen on eläin jne. Mutta faktat on faktoja. Niiden kanssa pitää elää.

Mutta toisaalta sitten vapauttaa ajatus että ei ole mitään Helvettiä kuoleman jälkeen. Se tässä on positiivista...

Moi.

Mikään ei synny tyhjästä, meillä on vaan käsitys tyhjyydestä...tyhjänä...mutta onko se tyhjää oikeesti? Kysyisi Buddhalainen.

"Yksi kysymys sinulle HerKaramazov: Kun minua tuntuu piinaavaan nuo negatiiviset ajatukset, niin mistä luulet että niitä tulee? Koska ne syntyvät minullekin ihan tyhjästä. Niihin ei ole mitään syytä. Tai ehkä se on se syy että niitä tulee koska olen jotenkin niin pessimistinen välillä. Tai kun katsoo uutisia. Lukee joitain tiettyjä kirjoja. Niin herää ajatus että minkä takia me ollaan täällä? Ja sitten vielä sellainenkin ajatus että minkä takia maailma on tällainen?"

Luulen että vastaat jo itsellesi edellisessä? Kysymys kuuluisi varmaan voinko pessimismilleni jotain? Onko välttämätöntä katsoa uutisia, tai lukea niitä...negatiiviset uutiset buustaa negatiivisiä ajatuksia. Jos on alakuloinen olo ei tarvi kuin avata televisio...helvetti on irti.

Vaikka Jumalaa ei olisi niin humanisminnimissä ihminen on velvoitettu ns. omatunnolleen kantaan vastuunsa.

Se on aivan sama kutsuuko ihmisen omatuntoa Jumalan asettamaksi, tai Humanismin synnyttämäksi. Kummassakin tapauksessa ihminen syntyy, elää, ja kuolee...ja jos on kuoleman jälkeistä sinne samaan osastoon molemmat.

"Helvetti on televisiot" 🤭 Kuoleman jälkeisessä ei ole televisioita, sähköistä mediaa, eikä iltapäivälehdistöä.

Siwa ja Tao kuiskas juuri mulle tuon edellisen🤭

Uskon asiat on aina uskon asioita...niistä saa aikaan mehevän riidan.

Ei uskon asioista kannata oikeastaan puhua jos ei ole ns. samassa uskossa...aina se menee siihen että minulla on "oikea" Jumala suhde ja teillä muilla ei...ja te meette helvettiin ja mä paratiisiin.

Edellinen on Jeesustelua ja Jumalan tontille hyppimistä...

Jos joku sanoo että hän etsii ja hän ei ole oikein varma...ja häntä epäilyttää...välillä ei...ei hän osaa sanoa mitä tai mistä kunkin tulisi etsiä...pitää keskittyä omaan etsintää.

Kun alkaa neuvomaan...kuvittelee olevansa perillä...löytäneensä...perillä olo on staattinen tila, kuten se että on jo löytänyt...

Ihme ja kumma meitä ympäröivässä maailmassa ei ole mitään joka olisi staattisessa tilassa, tai pysähtynyt...kaikki on jatkuvassa liikkeessä...kuten meidän solutkin.

Kuolema on staattinen tila ja mehän ei siihen pyritä.