Juu... Voimia lepoiluun. Hetki kerrallaan on hyvä sykli... enempää ei täälläkään oikein jaksa.

Joo. Ehkä aina on hyvä mennä hetki kerrallaan.

Olen katsonut telkkaria melkein koko päivän. Lepäillyt.

Meneehän tämä päivä näinkin...

Aikamoista ollut tämä flunssa kun silmät ja nenä vuotaa aika paljon.

No, pitää vain lepäillä.

Kelasin taas im-ajatuksia. Kuinka joisin kaljaa ja toteuttaisin sen.

Tiedän että im on huonoin mahdollinen valinta. En vaan voi olla välillä kelaamatta sitä.

Ei tarvitsisi enää kantaa huolta mistään. Ei tarvitsisi kärsiä fyysisistä eikä henkisistä kivuista. Ei tarvitsisi enää olla yksin maailmassa.

Mutta tiedän silti että se on huonoin mahdollinen ratkaisu.

Olen kelannut sitä varmaan jo 17 vuotta.

Pitäisi keksiä tie ulos näistä im-ajatuksista.

Muistan sinua.

Kannan sinua aina kuin muistan. Sillä sanonnalla haluan kertoa että haluan keventää oloasi muistamalla sinuakin kun rukoilen.

Moi.

Olin neljä viikkoa saaressa...en lukenut kuunnellut uutisia...ainoo mitä tein niin oli nikkaroin kesäkeittiötä, ja luin John Irvingin kirjoja. Nyt on outoa olla kotona...mutta ei ahdista juuri ollenkaan.

Kuinka paljon oma ahdistus johtuu noiden ikävien uutisten tuomasta paineesta...heti kun kuuntelin uutiset korona on räjähtämässä taas, jne.

Mä meen huomenna kirja divariin ja palaan saareen.

Vielä voin olla kolmeviikkoa "pihalla" tästä kaikesta...

Voimia!!!

Kiitos! Olen itsekin yrittänyt olla katsomatta uutisia.

Oikeastaan olen ajatellut, että mitä se hyödyttää kun katsoo kuinka maailmalla soditaan ja kuinka pandemia etenee? Kun kuitenkin meillä on vain tämä oma keho. Oma elämä.

Olen itsekin tilaillut nyt kirjoja. Lukenut paljon. Täytyy vain pitää mieli poissa uutisista.

Ketä uutiset oikeastaan palvelee? Kun ne ovat aina niin negatiivisia? Luotan nykyään oikeastaan individualismiin. Ja toki tietenkin toiset ihmiset on myös tärkeitä, mutta tärkeintä on oma elämä sillä ihmisellä ei ole muuta...

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Osa pois

Pikku hiljaa flunssa mennyt ohi. Täytyy vain keksiä nyt paljon ohjelmaa jottei märehdi liikaa negatiivisissa asioissa.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: korjailu

Moi.

Luin tai kuuntelin sen Garpin maailman John Irvigin kirjan se oli aika hyvä.

Kirjoissa on ajaton maailma...uutisissa tämä aika.

Kitaraakin olen soitellut ja se tuntunut ihan hyvältä.

Vatsa särkyjä on ollut mutta niiden kanssa pärjää jos ei ahdista.

Periaatteessa kaiken kanssa pärjää jos ei ahdista/pelota.

Se on totta että ahdistus on se kamalin asia ja toivottomuus.

Kirjat pitää mielen poissa liian kamalista asioista. Ja päästävät ihmisen välillä pois tästä maailmasta, joka tuntuu olevan välillä tosi ankea.

Kyllä ihminen aika pahoistakin tilanteista selviää ja pahoista tilanteista oppii sen, että täytyy olla silloin kiitollinen kun elämässä on kaikki suhteellisen hyvin. Toki ihmisen mieli usein kehittää tyhjästä ongelmia ja silloin juuri kirjat on hyviä, koska lukemisen aikana mieli ei jauha kaiken maailman ongelmia. Siis sellaisia ongelmia, jotka eivät oikeasti ole edes ongelmia...

Niin. Me ihmiset ollaan aika herkkiä aistimaan ikävyyksiä ja varsinkin, jos niitä joka tuutti suoltaa, olen hKaramazovin kanssa niillä linjoilla että vain jos esimies erikseen ottaa yhteyttä että ois jossain yksikössä tosi tarve, vaan silloin koitan vasta harkita. Enimmäksen torppaan viestejä, työkutsuja tuli yks päivä peräperää 4 kpl. Nyt jos koskaan on loman aika kun on saanut jotain omassa olossa ratkaistua. Minulla myös olo helpottuu kun alan keskittyä johonkin konkreettiseen tekemiseen esim. nyt pitäis tehdä pussukka kännykälle..... ompelukone (30v vanha ) teki tiltin joten käsityöksi menee. Ja kirjat.... ne joel Haahtelat vielä odottaa jos vaikka saisin huomenna ryhdyttyä nauttimaan hiljaisuudesta ja ajasta ja olosta, vaan olosta kaikessa rauhassa. Sitä samaa toivon teillekin jotka seuraatte tätä ketjua. Jokaisen elämä on tärkeä, im on totaalisen turha kirjainyhdistelmä....

Moi.

Niissä syvissä tietoisuuden osissa tarvii tapahtua jotain, jotta ahdistus helpottaa.

Hankalinta on se että syvät tietoisuuden alueet ovat suudelta osin tiedostamottomia.

Millä vaikuttaa tiedostamattomaan mielellä joka ei tunne sitä osa-aluetta vaikka se on osa tietoista mieltä.

Pitäisi saada "korjaavia" kokemuksia...ja me ollaan käyty lävitse niitä korjaavia tekijöitä: keskustelu, liikkuminen luonnossa, hengittäminen, toisilla uskonto on se korjaaja, toisella filosofia, klassinen musa, musa ylipäätään, ihmiskontaktit, positiivinen tekeminen esim. lukeminen, joskus lääkkeet tarvitaan korjaamaan.

Ja ennen kaikkea usko että mieli voi korjaantua...ja että ahdistus on normaali tunne, mutta ei sitten kun on koko ajan satasella-ahdistunut.

Ja tieto että ei koko loppuelämä ole sitä ahdistusta...kun vaan pääsee vaikuttaan sinne syviin ns. liskoaivoin. niin alkaa todellakin tapahtua!
Mutta miten? Siihen on yhtämonta tietä kuin on ihmisiäkin...mutta sä 89 olet jo sillä toipumisen tiellä...vaikkei siltä tunnu, ehkä?

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 3 kuukautta sitten. Syy: Korjaus

Luulen että kai sitten olen toipumisen tiellä. Sillä olen nyt käsittänyt sen ettei suurin osa niistä asioista, joita luulen ongelmiksi, ole edes ongelmia. Kun kokee kaikenlaista niin sitä kyllä oppii myös kaikenlaista. Luulen muutenkin että suurin osa ihmisten ongelmista ei ole todellisia ongelmia. Ihmisen mieli vain kehittää kaikenlaisia juttuja.

Esim. ehkä joku syöpä olisi todellinen ongelma. Mutta lievä ahdistus, luulen, ei ole todellinen ongelma. Tämä nyt on tämän hetkinen ajatukseni.

Olen tässä vähän oppinut olemaan valittamatta ihan joka asiasta. Se on tehnyt minulle hyvää.

Luulen että niihin syviin tietoisuuden alueisiin vaikuttaa sekin että kuinka paljon potkii  itseään. Tarkoitan sitä että sanoo itselleen että nyt menen esim. kauppaan jos kerran pitää mennä kauppaan, enkä jää vatvomaan sitä asiaa. Siis jos esim. jonnekin on mentävä niin sitten menee. On täysin turha pyöritellä jotain yhdentekeviä asioita mielessä. Siis niitä asioita jotka ei oikeasti ole ongelmia. Ihminen vain kehittää joitain ajatus-kuvioita ja luulee että ne on ongelmia.

Moi.

Mä en tiedä miten se "kelkka" lähti kääntyyn mulla on pääasiassa kohtuullisen hyvä olla...tietty on ahdistavia hetkiä...mutta ahdistus ei ole päällimmäinen tunne elämässä.

Jotain käsittämätöntä alkoi tapahtua pikkuhiljaa...aloin huomaan että ruoka maistuu hyvälle, kitaransoitto tuntui kivalle, nautin saunasta ja uimisesta, jne.

En nyt kuitenkaan usko mihinkään uskonnolliseen "heräämiseen"...masennuksen oli vain aika helpottaa...edelleen on olemassa imastonmuutos, korona nousussa, rikkaat riistää köyhiä, lapsia pakotetaan seksuaalisiin juttuihin, ja töihin litium kaivoksiin jotta Teslat saa akkunsa...mutta mä en voi noille jutuille kuin pienen osan omalla toiminnallani...eikä ne tunnu niin murskaavan kauheilta kuten esim. 2kk takaperin.

En ole aloittanut mitään uutta lääkettä...terapia on edelleen tauolla kunterapeuttini on sairas...meille on edelleen tulossa avioero vaimoni kanssa...mutta luulen pääseväni näidenkin asioiden yli kun sen aika on.

Tietenkin tulen taas kompastumaan melankolian miinaan se "muistijälki" aivoissani on vahva...aivoja ei voi buutata...tulen ahdistumaan, pelkäämään, jne.

Mutta edelliset eivät ruleta aivojani olemistani nyt...huomisesta en tiedä?
En ole ns. parantunut vaan parantumisen tiellä joissain vaiheessa parantumis prosessia...koko loppuelämäni on parantumisprosessia se on vain tosiasia, ei ongelma.

Mistä tietää missä kohtaa "tietä" milloinkin on...en minä tiedä? Nyt ei vaan ahdista kuten edelliset parivuotta...miksi...en todellakaan tiedä?

Elämähän menee usein sellaista aaltoliikettä. Minusta tärkeintä on aina muistaa se että millaista elämä oli kun oli huono jakso. Ja siten pystyy kunnioittamaan nykyistä olotilaa jos se on hyvä.

Asiat nimittäin voisivat olla miljoona kertaa huonomminkin. Esim. luin Aamulehden sivuilta miehestä joka juo litran kirkasta viinaa joka päivä. Jos jollain menee huonosti niin hänellä. Kun vertaan itseäni häneen niin minulla on asiat aika hyvin.

Toki jotkut vanhat asiat kummittelee välillä mielessä, mutta ei pidä antaa mielen liikaa vaeltaa.

On vain pystyttävä vastaamaan elämän haasteeseen.