Minua myös ärsyttää tämä kulutus yhteiskunta. Siis toki olen osa sitä, mutta ärsyttää kaikki mainokset.

Esim. lentoyhtiöiden mainokset. Minun puolesta lentoliikenne voitaisiin lopettaa. Siitä tulee niin älyttömästi saasteita.

Sitten se ärsyttää että raha määrää tässä maailmassa. Että millään muulla ei tunnu olevan väliä.

Ihmisen arvo määritellään rahan avulla.

Maailma ei kestä kapitalismia. Täytyisi keksiä jokin uusi systeemi.

Täytyisi arvostaa enemmän luontoa. Koska ihminen on osa sitä.

Tämmöiset asiat myös nousee mieleen usein...

Helvetti kun pyörii taas im-ajatukset päässä.

Voi helvetin helvetti kun nämä ajatukset piinaavat.

Koko ajan sellainen olo, että nyt minä teen sen. Kuitenkin pystyn jotenkin aina estämään sen.

Tuntuu että välillä tämä elämä on aikamoista kärsimystä...

Menee ihan just hermot näihin itsetuhoisiin ajatuksiin. Minkä helvetin takia niitä tulee koko ajan?!

En ymmärrä!

Miten näitä voi oikein kestää?!

Oletko epätoivoisesti rakastunut? se on yksi mikä voi tuottaa noita im-pakoajatuksia?

jos kohde ei vastaa? tai ei huomaa? tai ei ymmärrä?

Anteeksi kun kysyn tuommoista, mutta vastaamaton rakkaus torjuttuna viiltää syvältä

En nyt sanoisi että olen rakastunut. Olen ehkä ihastunut aika moneenkin, mutten rakastunut.

Deittisovelluksessa olen jutellut monien kanssa. Se on ollut ihan hauskaa.

Huomasin sen että jos nukun liikaa niin niitä im-ajatuksia tulee paljon. Onneksi viime yönä nukuin vähän vähemmän kuin edellisenä.

Joskus mietin sitä että onko tämä Suomi vähän niin kuin Euroopan perämetsä? Että pitäisikö joskus sitten kun pandemia on ohi niin muuttaa ulkomaille...

Tai edes Helsinkiin. Tai sitten vaikka Tampereelle.

Johonkin vähän isompaan kaupunkiin.

Ja sitten mietin sitä että ylistetäänkö Suomessa liikaa alkoholin käyttöä? Eihän alkoholin käytössä ole mitään järkeä... Menee rahat ja terveys.

En tiedä. Tällaisia ajatuksia vain välillä tulee mieleen...

Keskustelua, olen huomannut saman, että im-ajatukset liittyvät yleensä siihen kun kohde ei vastaa, ei huomaa tai ei ymmärrä. Varmaan tosiaan rakastuessa noin voi käydä tosi voimakkaasti. Mulla ei ole siitä kokemusta lähiajoilta. Samalla tavalla tuntuu käyvän myös arkisissa laimeammissa tilanteissa sellaisten ihmisten suhteen, joita ei välttämättä edes tunne tai joihin on vain löyhiä tunnesiteitä. Se on jonkinlainen häpeän muoto. Tosin ainakaan mulla ei tunnu siinä häpeän tunne, vaan im-ajatukset tuntuu tulevan tyhjästä, ennen kuin löydän edeltävän tilanteen joka selittää ne. Siihen liittyy usein noita mieltä kieputtavia pakkoajatuksia tai vetäytymistä peiton alle tai pakonomaista sisäistä vihaa tai muita raskaita tunteita.

Mulla jos tätä kamalaa tilaa tulee rajusti ja koko ajan ilman taukoja, itsemurha alkaa näyttää ainoalta mahdollisuudelta. Mieli hakee ratkaisua ja heiluu siinä rajoilla ja voi napsahtaa im-puolelle. Se tapahtuu mulla itsestään. Siksi on tärkeä saada se pyöritys äkkiä poikki kun sen huomaa. Myös tuo on auttanut niin kuin minäitse89 kuvaa, että tunnistaa ajatusten kieputuksen, ennen kuin vajoaa siihen ja luulee sitä todellisuudeksi.

Minulla taas vaihteeksi noita im-ajatuksia. Huomenna onneksi lääkäri. Pääsee vähän puhumaan niistä.

Tällä viikolla on välillä ollut kyllä aivan helvetillisiä ajatuksia liittyen juuri itsemurhaan. Siis sitä en ihan ymmärrä että minkä takia mieli tarjoaa noita ajatuksia? Koska mitä se itsemurha sitten oikein ratkaisisi? Jos kerran pitää elää hyvää elämää, niin silloinhan itsemurha on huonoin ratkaisu.

Olen aivan kysymysmerkkinä näiden im-ajatusten takia. Minkä takia niitten täytyy piinata ihmistä? Se on kyllä suuri arvoitus...

minäitse89, kirjoitat, että "sitä en ihan ymmärrä että minkä takia mieli tarjoaa noita ajatuksia? Koska mitä se itsemurha sitten oikein ratkaisisi?"

Minusta keskustelua ilmaisi tuossa edellä hyvin, että ne on im-pakoajatuksia. Niiden tarkoitus on paeta. Se tapahtuu yhtä automaattisesti kuin käden vetäminen pois tulesta, kun sattuu. Keskustelua mainitsi myös torjutuksi tulemisen. Torjunta ja pakoajatukset.

Im-ajatukset on yksi tapa paeta torjunnasta tulevia kamalia tunteita mitä mieli ei jostain syystä voi tuntea sellaisinaan. Kuolema on yhdenlainen pakeneminen, helpottaa. Mieli tuottaa automaattisesti tuollaisen pakokeinon. Eihän se todellisuudessa ja rauhallisessa tilanteessa järkevästi ajatellen mikään ratkaisu ole, mutta sen tunteen näkökulmasta im-ajatukset antavat pakomahdollisuuden juuri sillä hetkellä. Se on paras pako mitä mieli pystyy sillä hetkellä luomaan, se ei keksi parempaa. Ne voi tuntua niin aidoilta ja ainoalta oikealta ajattelutavalta silloin kun tulevat rajusti, että ihminen voi päätyä toteuttamaan niitä, jos ei tiedä mitä ne on tai miten muulla tavalla niihin voi suhtautua.

Kysyt, miksi mieli tuottaa sellasia. Mieli tuottaa im-pakoajatuksia, koska se haluaa paeta pois (yleensä jonkun ihmisen) torjunnasta tulleita kamalia tunteita ja häpeää. Torjunta voi liittyä järjellä ajatellen tosi pieniinkin asioihin, vaikka sellaseen että kirjastonhoitaja vastaa vähän vihaisesti johonkin kysymykseen, koska hänellä on jostain muusta syystä huono päivä. Se tuntuu torjunnalta ja voi käynnistää tuollaisen kamalan im-pakkoajatusten pitkäaikaisen piinan. Im-ajatukset ei välttämättä edes suoraan heti liity siihen esim. kirjaston tapahtumaan vaan pyörii ihan omia kehiään pitkät ajat ja vetää siihen mukaan kaikenlaisia asioita.

Se on ihan loogista ja psyykkinen reaktio. Sen sisällä ei ole mitään. Vaikeaa on opetella olemaan uskomatta im-pakkoajatuksiin, kun ne käynnistyy. Olen joskus miettiny, että onkohan esim. syömishäiriössä tai riippuvuuksissa samanlainen rakenne kuin näissä torjunnasta lähtevissä im-pakkoajatuksissa. Vetääkö ne silloin ahmimaan (tai välttämään syömistä) tai addiktiivisen aineen pariin. Tässä ne yrittää vetää itsemurhaa kohti. Riippuuko se ihmisestä, mihin suuntaan mieli hakee pakonomaista "ratkaisua". Siksi lainausmerkeissä, kun se ei ole oikeasti mikään ratkaisu vaikka mieli silloin niin luulee.

Pakoajatus ja pakkoajatus on melkein sama sanakin. Molemmat on minusta osuvia noissa tilanteissa. Mitään syvällisempää järkeä niissä ei minusta ole. Ne on mielen tapa yrittää paeta.

Ne on tosi raskaita, kun pyöritys on päällä. Ihan kamalia. Se liittyy häpeäalttiuteen. Jos on herkkä häpeälle, saa helposti noita pyörityksiä.

Se voi kyllä olla niin. Mieli haluaa paeta elämästä pois.

Mutta kun minulle ei oikeastaan tässä nyt lähi aikoina ole sattunut mitään sellaista että pitäisi paeta.

Tulen ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa yms. Eikä kukaan tässä nyt viime aikoina ole minulle ihan hirveän ilkeä ollut.

Ehkä mieli katsoo elämää jotenkin kokonaisuutena ja siten päättelee että elämä ei olisi elämisen arvoista. Luulen että siitä tässä on kyse. Että minun mieleni on liian pessimistinen...

Mietin sitä tässä vähän että en tavallaan näe ns. itse elämää hirveän negatiivisessa valossa. Ainakaan aina. Mutta tuntuu että jokin osa mielestä näkee. Viime aikoina melkein päivittäin.

Yksinäisyys voimistaa joskus niitä pakoajatuksia.

Useimmiten näen kuitenkin valon tunnelin päässä. On vain yritettävä järjestää ohjelmaa. Jottei liikaa keskity niihin ikäviin ajatuksiin.

Onkohan valittaminen kuitenkin turhaa? Siis kun tuntuu siltä että on olemassa tiettyjä asioita joille ihminen ei yksinkertaisesti voi mitään. Onko silloin valittaminen turhaa?

Toisaalta valittaminen voi ehkä helpottaa.

Mutta kun miettii sitä millainen maailma on, niin ehkä täällä kuuluu vain yrittää selviytyä. Ehkä jopa selviytyä yksin.

Koska mitä toinen ihminen pystyy loppujen lopuksi tekemään toisen ihmisen hyväksi? Toki toiset ihmiset usein piristävät päivää. Ja se on hyvä, mutta ei toinen ihminen ikinä täysin varmaankaan voi ymmärtää toista ihmistä. Siis täysin. Jonkin verran toki voi ymmärtää.

Kyllä elämässä törmääkin sitten kusipää ihmisiin. Viimeksi tänään Ärrän kassalla. Kun jotain vitsiä heitin myyjälle niin hän vain älähti ja tuntui jotenkin vihaiselta. En ymmärrä miksi maailmassa on niin paljon ihmisiä jotka ovat tavallaan koko ajan vihaisia toisille? Siis jos vitsinkin heittää jollekin niin hän vain tulee vihaisemmaksi. Vaikka vitsi ei mitenkään pilkkaisi ketään tai muutenkaan olisi mitenkään loukkaava.

Alkaa ihan oikeasti kyrsimään tämä meno. Siis että on niin pirun monia ihmisiä tällä minunkin paikkakunnalla jotka tuntuvat olevan ihmisyyttä vastaan. Jos jotain olen oppinut elämässä niin sen että ei ihmisvihalla pitkälle pötki. Sama on tuossa minun lähi apteekissa yksi myyjä joka tiuskii asiakkaille. Siis se on palvelu ammatti. En ymmärrä miksi jotkut sellaiset ihmiset hakeutuvat sitten palvelu ammattiin, jos kerran heidän asenne on sellainen että muut ihmiset ovat jätettä ja minä olen koko luomakunnan omistaja...

Niin. Meissä mielialaherkästiongelmaisissa ihmisissä on taipumus tulkita toisia niin itsen kautta kun elämässä jollain lailla tyhjiötä. Hänen elämästä jos olisi voinut tietää... Ehkä mies oli jättänyt lapun, ikävällä tekstillä kotona tai mistä oli töihinsä tullutkaan... Tai joku naisen ystävä ei ollut lukenut viestiä jonka tämä oli lähettänyt iltaan liittyen esim kun sattuu tänään olemaan viikonloppu. Ja koronakin on voinut aiheuttaa -itutusta. Tai lapsesta koululta wilmaviesti, opettaaja kehottaa ottamaan yhteyttä, lapsennen oli tänää'n aivan mahoton....

Täytyy välillä tsempata itseään.

Jonkinlainen flunssa nyt.

Täytyy mennä hetki kerrallaan...

Olen joutunut syömään nyt Buranaa.

Tuli sellainen ajatus tässä, että auttaako valittaminen?

Elämähän on tietynlaista kamppailua ja välttämättä sen takia valittaminen ei auta.

Siis kun pitää keskittyä tuohon kamppailuun. Sen takia yritän nykyään valittaa mahdollisimman vähän.