Taistelu im:ää vastaan.
Mitkä on hyviä keinoja välttää im-ajatukset, puhumattakaan teoista? Miten selvitä arjessa näitten ajatusten kanssa ja miten välttää joutumasta ojasta allikkoon? Olisi hyvä kuulla kokemuksia, että miten pärjäätte im-ajatuksien kanssa? Ja miten päästä elämässä eteenpäin vaikka välillä on sellaisia? Perustin tämän ryhmän, koska itseäni vaivaa usein kyseiset ajatukset. Ja haluaisin kuulla että miten muilla asiat? Hallitsevatko ne teidän elämää?
Se minua tällä hetkellä ketuttaa eniten, että minun elimistöni ja mieleni ovat sellaisessa tilassa että ne reagoi kaikkeen hirveän voimakkaasti.
Se minun elämässäni on vaikeaa, kun ajattelen kaikkia asioita niin ylitse pääsemättöminä. Siis sellaiset mielikuvat nousee päähän jopa kaupassa käynnistä että se on liian haastavaa. Siis kaupassa käynti. En tiedä miksi, mutta mieleni on sellainen.
On aina ollut. Minun on vain jotenkin aina voitettava nuo mielikuvat sillä elämästä ei tulisi mitään jos niitä uskoisi. En voisi mennä mihinkään. Nääntyisin nälkään varmaan.
Sitten elimistökin on sellainen että se ei siedä oikein mitään lääkkeitä yms.
En ymmärrä minkä takia minun kehoni on tällaisessa tilassa. On vaikea välillä olla kun kaikkeen reagoi niin voimakkaasti. Mutta toisaalta olen oppinut myös sivuuttamaan tietyt asiat. Kuten sellaiset ajatukset jotka yrittävät painaa maan rakoon. Annan niitten ajatusten vain tulla ja mennä enkä kiinnitä niihin huomiota.
Kaikilla meillä kuitenkin on omat vaikeutemme ja taistelumme...
Niin.
Jos avun aina hyväksyis?, Ajattelen esim. lääkettä.. Mitähän hyväksyntä on solutasolla?
Vaikea sanoa. Olen nyt vähän paremmassa kunnossa kuin muutama päivä sitten.
Täytyy vain pysyä poissa syövereistä.
Niin juuri.
Ja jos syöveri meinaa hipaista, tuli mieleen sellainen 'pläjäys' musiikkia Tytti Jäppinen: ELÄMÄ ALKAA TAAS. Ehkä kirjastosta voi löytää?
Jos ei, youtubesta ehkä
Happier
/Tulee mieleen Avici; poismenonsa ei tee ketään onnellisemmaksi, mutta musiikkinsa teki ja tekee. RIP.
Musiikki auttaa joitain. Kirjallisuus myös.
Minua on todella auttanut Hessen Arosusi. Ja myös muu eksistentialistinen kirjallisuus.
Ja sellainen ajatus että meidät on heitetty maailmaan.
En tiedä miksi saan siitä niin paljon voimaa...
Ajattelen että siinä on jotain todellista. Eksistentialismissa nimittäin.
Että ihmisellä on vain tämä elämä. Se pistää miettimään.
Ehkä asia sitten on niin...
Voi osaisimpa kertoa. Itse pohdin itsemurhaa miltei taukoamatta ja koen kokemani henkisen kivun niin kauheana etten enää halua elää. En usko että kukaan joka ei ole tällaista kipua kokenut ymmärtää miltä se tuntuu tai ne jakaisivat im lääkkeitä meille itse. En halua puhua psykologille, kokeilla grounding harjoituksia tai meditaatiota. Niistä ei ole mitään hyötyä. Joissain sotaleffoissa vakavasti haavoittunut rukoilee muita tappamaan hänet kun kipu on niin kovas. siltä se tuntuu. Miksi muut ymärtävät miten kauheasti fyysinen kipu sattuu muttei miten kovasti henkinen kipu sattuu. kukaan ei tarjoudu ampumaan minua -valitettavasti.
Mi ulle tuo käsite tuo mieleen olemassaolemisen. Olemisen merkitys mulle tulee syvyyden kokemisesta. Jotenkin saan olla osa ihmisten maailmaa. Tuntematta ketään sisälräpäin en tavoita itseä niin kuin voisin. Hakemalla yhteyttä toisiin vahvistan toistenkin olemista. Ja itsen. Jos kokemus on hyväksymisestä molempiin suuntiin. Tulet huomatuksi huomatessasi toisen/toiset ja jos toinen/toiset huomaa sun sellaisena kuin olet alat tulla enemmän. siksi mikä haluatkin olla. Olemisen vaikeus alkaa vähetä yhdessä eläen vaikka vaan ihmisinäei suhdetta etsien.
Ollakseni olemassa saan teidän jakamistanne maailmoista jotain korvaamatonta. Kiitos tänne kirjoittaneille ja kirjoittaville, olemisen aiheet on ehtymättömiä.
Toiset ihmiset ovat tärkeitä, mutta täytyy joskus vähän varoa ettei lähde kaikkiin ajatus-malleihin mukaan.
Siis ettei taas ole liian synkissä vesissä.
Kun siitä sitten ei ole mitään hyötyä elämän elämisen kannalta että on ns. syövereissä...
Tuntuu välillä siltä että tämä elämä on vain peliä pään sisällä.
Pelkkää peliä vaan on kaikki, luulen.
Ei auta muu kuin olla vain nöyrä elämän edessä...
Mulla menee taas hermot tähän elämään. Kaikki ihmiset tuolla maailmassa on niin ilkeitä ja koko ajan haastavat riitaa. Sisko varsinkin.
Olen aivan täynnä tätä touhua.
Koko ajan olen yksin, mutta ehkä välillä on hyvä olla, kun en jaksa riidellä ihmisten kanssa. Tulee vain niin hirvittävä olo aina kun on ollut erimielisyyksiä muitten kanssa.
Päässä alkaa taas pyörimään kaikenlaiset negatiiviset ajatukset. Monta päivää ne oli poissa, mutta taas se alkoi.
Kaikki lähti siitä kun sisko rupesi tiuskimaan minulle ja sitten mulla meni hermot. Ja tiuskin takaisin ja kyllä tuli huono fiilis.
En ymmärrä miksi koko ajan pitää tuntea negatiivisia tunteita. Välillä tuntuu että tämä on ihan perseestä, koko maailma. Mutta kun ei voi luottaa siihenkään, että kuoleman jälkeen olisi jotain.
Tätä tämä nyt on sitten. En minä tiedä mitä tässä nyt sitten pitäisi tehdä? Elää vain päivästä toiseen, vaikka tuntuu välillä että koko kosmos on ihan perseestä. Sori vaan!
- Muokattu moderaattoreiden toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: -
Kyllähän sitä saa takaisinkin tiuskia, ei kai siinä mitään? Tekisi mieli sanoa, että hyvä jos edes vähän tiuskaisit takaisinkin.
Jos on vihainen, saahan sen vihan näyttää tavalla tai toisella. Takaisinkin saa olla vihainen. Ihan joka tilanteessa ihminen saa tuntea vihaa ja ilmaista sitä, jos haluaa. Näin minulle on opetettu, tosin vasta terapiassa. Käsiksi ei saa toiseen ihmiseen käydä. Siinä menee raja. Tietysti toisen nimitteleminen tai muu henkilökohtainen pilkanteko on huonoa käytöstä, mutta kukapa ei joskus käyttäytyisi huonosti. Vihan ilmaiseminen ei ole edes huonoa käytöstä sinänsä.
Ehkä toisilla ihmisillä on useammin ns. negatiivisia tunteita kuin toisilla. Saahan sitä olla. Helpommalta elämä tuntuisi kyllä, jos niitä olisi vähemmän. Toisaalta niille saattaa olla jokin tärkeä ja todellinen syy.
Jotkut ihmiset tosiaan melkein koko ajan haastavat riitaa tai muuten aiheuttavat ongelmia muille. Olen huomannut saman. Heillä on jonkinlainen tarve siihen, enkä koe, että heidän riidanhaastamisen tarpeeseensa voi mitenkään vaikuttaa. Se on heissä. Minusta on samantekevää, antaako heille välillä kiukkuisesti takaisin vai eikö. Riidanhaastaja tietysti synnyttää omassa itsessä vihantunnetta. Se on ikävää, koska se vie energiaa itseltä eikä siihen voi sisäisesti vaikuttaa kovin paljon. Riidanhaastajaihmiset kuluttavat muiden energiaa, vievät voimia. Ehkä se on heidän (tiedostamaton?) tavoitteensakin.
Minulla on myös lähipiirissä kaksi tuollaista ihmistä. Heillä on varmasti joitain ongelmia, joita heillä ei omasta mielestään ole. Sille ei kuitenkaan voi mitään. On harmi ja vääryys, että se syö muiden voimia eikä tilanne voi muuttua ikinä. En tiedä, mikä olisi itselle vähiten huonoa oloa tuottava vaihtoehto näissä tilanteissa.
Mulla vaan muuttuu ajatukset riidan jälkeen niin pirun negatiivisiksi aina.
En itse kyllä juuri koskaan yritä haastaa riitaa kenenkään kanssa, kun tulee niin hiton huono fiilis riitelyn jälkeen.
Parempi elää sovussa kuitenkin ihmisten kanssa. Ja yrittää tehdä maailmasta siedettävä paikka.
Tuosta sovussa elämisestä.
Ehkä helpompaa olla toisten kanssa sovussa kun itsen kanssa ensin. Kun ei anna periksi pimeille ajatuksille. Luottaa vaan että mitä tahansa edessä on, se ei ole liikaa siihen saadaan voimia kun pyydetään. Kaikki ei tunne Vapahtajaa, mutta jos tuntee, saanko pyytää että saisi mieleen tämän maan kolkan ja pyytäisitte varjelusta? Aikamoisia paineita täälläkin.
Huimaava tunne päässä kun ruoka ei maistu, liikkua ei jaksa, välttämättömimmät vaan jaksaa kun elämässä tuntuu vaatimuksia usealta suunnalta.
Olen itseni kanssa jonkinlaisessa yhteistyössä nyt, mutta kun toinen vaiva menee niin toinen tulee. Nyt on sitten nukkumisen kanssa ongelmia.
Yritän nyt kuitenkin olla vaipumatta liian synkkiin ajatuksiin, koska niistä ei ole mitään hyötyä.
Minä koko viime yön kelasin vain sitä että voiko paniikkikohtauksen kuolla. Ajattelin että tuskin.
Mutta se pyöri koko ajan mielessä. Aamuun asti. Sitten nukuin pari tuntia ja nousin.
Sitten oli vielä hirveän kuuma kämpässä.
Yritän pysyä valossa. Siis kuvainnollisesti.
En halua mennä enää syövereihin.
En katso uutisia enää. Ne vievät syövereihin.
Maailmassa todellakin on pimeys ja valo. Ihan niin kuin ying ja yang symbolissa.