Moi.

Oliko se intialainen tarina Guataman prinssistä joka karkasi hovista katsomaan "todellisuutta"?
Kun mieli velloo syvissä vesissä "ei näe" muuta kun negatiivisia asioita...ei sillle voi oikein mitään...aivo kemia on silloin semoisessa "sekoituksessa" et kaikki näyttää "mustalta".

Joskus siitä lääkityksestä on apua "säätään" sitä aivokemiaa...lääkkeillä korjataan sitä serotoniiliä ja muita välittäjä aineita. Mulla on ollut viimeiset 20-vuotta masennus lääkitys...en tiedä tulenko koskaan pärjäämään ilman?
Olen niin herkkä reagoimaan maailmanmyllerrykseen ja otan raskaasti takaiskut...

Kun se iluusio hyvästä ja oikeudenmukaisesta maailmasta/elämästä särkyy niin sitä on vaikea korjata. Terapiat, lääkkeet, uskonnot, jne. ovat suosituimmat keinot...itseasiassa ihminen tekee melkein mitä tahansa kun ahdistus musertaa...jotta saisi edes hetken levon.

https://www.youtube.com/watch?v=2OooI0WToP4

Vesterisen Tummilla teillä

"...meidät on tehty toisia varten... toistemme surujen siruja varten...

kaikki on helppoa silloin... "

https://www.youtube.com/watch?v=mwaqH30y2hE

... "meissä asuu elämä... ...meissä' asuu viisaus, vaikka muuta väitetään ...meissä asuu rakkaus... tulevaisuus... ikuisuus... "

Joo se oli juuri se tarina.

Joskus söin mieliala lääkkeitä, mutta en ole syönyt vähään aikaan.

Olen jotenkin täysin väsähtänyt.

Sitä miettii välillä tosissaan että mikä järki tässä kaikessa on. Toki kuoleman jälkeen ei varmaan ole mitään, mutta ainakaan ei tarvitsisi enää kärsiä näistä vaivoista.

Tiedän millainen tämä maailma on. Täällä ei yleisesti ottaen haluta auttaa ketään. Siis tarkoitan nyt terveydenhuoltoa yms. Siis lääkäritkään ei kuuntele kun niille sanoo että kaikki ei ole hyvin. Ne vain kirjoittaa aina uutta lääkettä. Josta loppujen lopuksi ei ole mitään hyötyä.Ja jos joku on katuojassa niin ei häntä sieltä kukaan vedä ylös. Tarkoitan nyt tätä yhteiskuntaa. Ihminen jätetään yksin kärsimään. Siihen se minun kaverikin sitten kuoli.

Laitos hoitokin on ala-arvoista. Sielläkin vain ihmiset syötetään täyteen lääkkeitä yms. Ja toisilla menee lujaa. On perhe, omatkotitalo, työpaikka. Ja toiset vain sitten ovat täysin yksin. Miettivät synkkiä asioita. Ja toki kaupan kassalla parin sanan vaihto vähän helpottaa, mutta vain vähän. Senkin jälkeen taas ihminen palaa synkkään elämäänsä. Eikä kukaan synkistelijää halua noteerata. Sillä maailman pitäisi olla vain yhtä hymyä. Mutta lopulta kapitalismikin sortuu sillä luonnonvarat eivät kestä sitä. Seinä tulee vastaan.

Elonkapina ryhmä on täysin oikealla asialla. Ei tämä maailma kestä tällaista luonnonvarojen kulutusta. Ja ihmisiä kuolee helteitten takia maailmalla. Kanadassakin melkein +50 astetta ollut. Jotain pitäisi tehdä jotta maailma ei sortuisi.

Se on totta että ahdistus musertaa. Ja im-ajatukset musertaa. Päivän vaikein asia usein on nousta sängystä. Elämä on kummallista. Silloin kun on joku vaiva niin ajattelee että voi kun paranisin. Ja tekee kaikkensa sen eteen että parinisi. Ja sitten kun ei ole mitään vaivaa, niin ajattelee koko ajan vain synkkiä asioita. Siis ajattelee että kylläpäs elämä on hirveää.

Uskonnoista on jonkin verran hyötyä. Vaikken varsinaisesti mihinkään uskokaan. Mutta uskonnot voivat opettaa jotain silti.

Olen tässä viime aikoina ollut niin synkissä vesissä, että en tiedä miten nousisin pinnalle. Niin yksin olen loppujen lopuksi. Myönnän kyllä että se on osaksi omaa syytä.

Nämä helteetkin alkavat jo vaikuttamaan mielialaan. Voimaton olo välillä.

Olen miettinyt sitä itsemurhan tehnyttä kaveria paljon viime aikoina.

Jos elämä kerta kaikkiaan tuntuu täysin toivottomalta. Jos ei näe valoa tunnelin päässä. Päätyykö sitä sitten sellaiseen tekoon? Yritän nyt kuitenkin pysyä pinnalla. Vaikka ajatukset ovatkin aika negatiivisia...

Kun te tiedätte omalta kohdaltanne asioita, esim.musiikki, joka antaa teille jotain, ehkä myönteistä, miksi ette laita tänne, tätä ketjua kai lukee moni, jolla myös synkkiä ajatuksia? Kun toivotte kuitenkin ettei kukaan päätyisi imtekoon. Jos voisitte kertoa mikä toimii teille? aika moni kuitenkin kokee lohdutusta tai saa vaikka virtaa musiikin kautta?

Kuuntelen usein klassista. Auttaa vähän.

En tiedä auttaako tällä hetkellä... On todella huono olo henkisesti ja fyysisesti.

Alkaa oleen jo semmoinen vointi että en oikeasti tiedä kauanko jaksan tätä.

Olen soittanut melkein joka päivä viikon ajan terkkuun. Ei ne auta. Lääkkeitä vain määrää. Jotka vaan sitten väsyttää.

Olen ihan poikki... Elämä alkaa oleen niin synkkää etten tiedä miten pääsisin taas valoon?

Im tuntuu karmaisevalta teolta. Mutta tuntuu etten pääse tästä mielen vankilasta mihinkään.

En kerta kaikkiaan jaksa tätä elämän menoa. Niin hirveästi virheitä on tullut tehtyä. Tuntuu että mitään muuta en ole tehnyt kuin virheitä.

Jokaisella ihmisellä on kuitenkin oikeus tehdä im. Vaikkei se hyvä teko olisikaan. Kukaan ei voi kieltää sitä etteikö ihmisellä olisi siihen oikeus.

Pitäisi turruttaa pää jollain. En jaksa näitä negatiivisia ajatuksia.

Ja sitten vaikka puhuu sairaanhoitajille niin ei se mitään auta. Silti tämä hirveä ahdistus päällä.

Pitäisi yrittää elää, mutta ei tästä mitään tule. Koko ajan joku vaiva päällä. En minä jaksa tällaista. En jaksa ravata siellä terkussa.

Toivon teille parempaa elämää. Minä alan olemaan täysin kyllästynyt omaani. Ja kyllästynyt näihin vaivoihin...

Hei MinäItse89. Jakaisit nyt mikä nyt mieltä synkistää? Olen oikeasti huolissani jaksamisestasi. Mikö on tässä aamussa tai päivässä se vaikeib taakka taustassa?

Moi.

Ei se pää turru silloin kun on montussa ja montussa käydään aika ajoin.

Se on hermoja kysyvää kun se monttu tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Vaikka mulla on hivenen helpompi olla tiedän että on vain ajan kysymys koska tipahdan syövereihin. Nyt on helpompi sanoa että tää on elämän luonne. Ei mun elämä nyt ole huikaisevaa se on "siedettävää".

Samoin säkin tuut palaan siedettävään kun sen aika on.

Tietysti kaikki haluisivat että elämä on onnellista, huikaisevaa, jne. Kokoajan.

Jo antiikin Kreikassa puhuttiin neljästä ihmistyypistä...tietenkin kaikki ihmiset on uniikkeja...mutta karrikoiden.

Jos on melankoolinen tempperamentti ja elämän käänteet tukee negatiivisesti, niin on lähes mahdoton tuntea "hip hei" tunteita.

"Kevyen" tempperamentin omaavan on lähes mahdoton ymmärtää ahdistusta, tai koitappa kertoa "iloliitäjälle" mustahuumori vitsi...ei mitään vastakaikua.

Melankooliseen tempperamenttiin kuuluu "itsetuho vietti"...siksi sitä ei kannata yrittää poistaa...vaan hyväksyä.

https://fi.sainte-anastasie.org/articles/personalidad/los-4-temperamentos-del-ser-humano.html

No mulla on ollut nyt melkein viikon hengen ahdistusta ja lääkärit sanoo että se on psyykkistä, mutta silti joudun kai astma testeihin. Mutta olen ollut koko kesän muutenkin ihan poikki. Luulen että masennus vaivaa. Jostain kuulin että masennus voi olla sellaistakin että jäsenet tuntuvat raskailta.

Sitten tämä yksinäisyys on hirveää. Yksin ollessa kaikki vaivat tuntuvat pahemmilta kuin ihmisten parissa.

Mutta kaikkein suurin vaiva on se että olen koko ajan väsynyt. Tein eilenkin todella pitkän kävelylenkin, mutta tuntuu ettei siitä ollut mitään hyötyä. Olo oli vain entistä pahempi sen jälkeen.

Ja se vielä että väsy on niin kova välillä etten meinaa jaksaa nousta sängystä aamulla. Jonkinlainen uupumus on iskenyt...

Sen lisäksi im-ajatukset koko ajan pyörivät päässä. Olisi niin helppoa luovuttaa. Sehän siinä kiehtoo.

Elämä tuntuu niin toivottomalta. Kun pitäisi olla kunnossa. Ja jaksaa tehdä asioita.

Kun koko maailma vaatii yli-inhimillisiä ponnistuksia ihmiseltä.

Ja koko ajan tulee ikää lisää eikä tämä elämä tästä helpommaksi muutu.

Se tässä elämässä eniten risoo että täytyy tehdä joka päivä samoja asioita. Jotta selviää.

Se takia varmaan mietin niitä im-ajatuksia niin paljon, kun olen niin uupunut. Saan niistä jonkinlaista lohtua. Oudolla tavalla...

Ja sitten mietin hirveästi sellaista pohjalla oloa. Olen koko ikäni miettinyt sellaisia asioita. Vaikka ei pohjalla olo varmaan mitään kivaa olisikaan.

Pakko lähteä nyt kävelylle.

• Muokattu kirjoittajan toimesta 3 vuotta, 4 kuukautta sitten. Syy: Lisää tekstiä

Minä todellakin olen sellainen melankolinen. En vain jaksaisi koko ajan olla sellainen.

Varsinkin yksin ollessa on erittäin hankalaa.

Kun suren koko ajan yksin ollessa jotain tulevia tapahtumia. Siis tyyliin ilmastonmuutos, kuolema, sairaudet jne.

On hemmetin raskasta kun on tuollainen melankolinen temperamentti.

Jokin saatanallinen itsetuho vietti sitä varmaan on päällä välillä.

Päivä koostuu vain siitä että yritän purkaa mieltä tänne nettiin. Ja sitten teen kävelylenkkejä.

En olisi ikinä uskonut että mieli ajaa tällaiseen umpikujaan. Olen itseni pahin vihollinen.

Elämä on vain sinnittelyä. En muuta osaa siitä nyt sanoa.

Tuntuu siltä että pitäisi olla terapia käynti joka päivä. Tai useammin kuin kerran viikossa.

Olen ajatellut että raja tulee jossain vaiheessa vastaan. Luulen niin. Toivottavasti ei tulisi, mutta voi tulla.

Hyvä jos teillä menee nyt ihan hyvin tai siedettävästi. Ei tässä voi kuin toivoa että vointi kohenisi...

Olen miettinyt että minun täytyy jollain tavalla turruttaa mieli. Vaikka olenkin siellä montussa.

Enkä nyt tarkoita että jollain aineella turruttaisin voihan sitä jollain muullakin tavalla turruttaa.

Tuntuu siltä että olen koko aikuisikäni ollut siellä montussa.

On vain purettava johonkin tätä oloa.

Onneksi näen kavereita illalla.

Sosiaaliset tilanteet auttavat. Ihminen kuitenkin on lauma-eläin...

Se on niin väärin tässä hyvinvointisysteemissä, mt ong.ei saa fyysisiin ongelmiin apua.

Joo. Aina sanotaan että kaikki on psyykkistä ongelmaa.

No ei tässä auta muu kuin odottaa vain.

Lääkärit ei ota tosissaan vaikka niille sanoo ettei tämä tunnu psyykkiseltä ongelmalta.

Ja sitten kun viimeksi soitin terkkuun niin sairaanhoitaja oli jotenkin vihainen, että miksi soitat tänne.

Eikö se terkku ole juuri sitä varten olemassa että sinne voi soittaa jos on vaivoja?

Tieto pääsykokeista tulikin jo. Olen 6. varasijalla. Voi olla ihan hyvät mahdollisuudet päästä opiskelemaan...

Voi olla! 🙏👍